Tag Archive for: ruoka

Puhtipallot, herkkuenergiaa retkelle

Halusin kehitellä pikkuherkun syksyisiin nuotiokahvihetkiin. Muuntelin vähän jo vanhaa luottoherkkuani, kookospallojen ohjetta. Näiden energiaherkkujen tekoon ei mene kauaa, eikä tarvita edes uunia. Jääkaapissa kovetettavat pallot voi laittaa vaikka pakasterasiaan repussa kulkemisen ajaksi, syksyn viileillä keleillä ei tarvitse edes huolehtia sulamisesta. Sekoitin ensin kuivat aineet keskenään, eli puhtikauraa, tomusokeria, seesaminsiemeniä, karpalojauhetta ja kuivattuja mustikoita. Sitten kuivien […]

Risottoa vaelluksella nopeasti ja helposti

Haluan koko ajan löytää uusia makuja vaellusruokiin. Koska vaellan paljon ja teen pitkiäkin reissuja, vaihtelu on tärkeää. Tänä vuonna ennen kuukauden mittaista vaellusta kokeilin paljon erilaisia variaatioita risotosta. Lopulta löytyi helppo tapa saada nauttia risottoa myös reissun päällä. Risoton valmistaminen on aika hidasta, joten siihen on hölmöä tuhlata polttoainetta vaelluksella. Itse suunnittelen ruoka-asiat yleensä niin, […]

Satokauden huippuherkku: sienipizzaa retkikeittimellä

Metsäretkellä tulee usein nälkä. Näin loppukesästä tilanne on sikäli onnellinen, että luonnossa on kesän jäljiltä usein syötävää ihan ateriaksi asti. Sieniä ja marjoja kannattaa hyödyntää silloin, kun niitä tuoreena saa, ja makkarat voi säästää sitten syksymmälle. Eräs sieniajan perusherkku on sienipizza. Tatit soveltuvat pizzan täytteeksi varsin hyvin, mutta myös kantarellit, mustatorvisienet tai vaikkapa suppilovahverot. Pizza […]

Nuotiolla valmistettu kermainen sienikeitto

Kun maasta nousee herkkuja toisensa perään, on retkeilijällä vara valita ruokansa raaka-aineet. Parhaillaan metsät ovat täynnä kantarelleja, tatteja, rouskuja ja muita sieniruoan ystävän herkkuja. Myös suppilovahverot alkavat nousta maasta, ja niitä riittää kerättäväksi aina pakkasiin saakka. Kätevin tapa säilöä sieniä talven varalle on kuivata ja rouhia ne. Kuivatut sienet säilyvät ilmatiiviissä purkissa jopa vuosia. Kuivattu sienirouhe on myös […]

Kantarellipiilo, ehkä maukkain retkieväs ikinä!

Sesonkien mukaan elämistä kannattaa harrastaa. Nyt kun on sieniä, on vaikea kävellä niiden ohi. Niin kävi nytkin. Olin metsässä kävelyllä enkä voinut sulkea silmiäni keltaisten väripilkkujen kohdalla! Niinpä keräsin kädet kukkuroilleen ja iloitsin mielessäni siitä, että koira oli vetovyöllä kiinni minussa ja sain molemmat kädet käyttööni… Kun kantarellit olivat kotona, aloin miettiä evästä seuraavalle retkelle. Halusin […]

Herkkuhetki mustikkametsässä – kaurapaistosta retkikeittimellä

Marjametsässä kannattaa toisinaan vähän nautiskella. Nyt on ollut niin paljon ihania vattuja ja mustikoita Keski-Suomen leveyksillä, ettei metsästä malta lähteä kotiin ihan helposti. Sen vuoksi kannattaa ottaa reppuun vähän ekstraa kahvitermarin seuraksi, niin voi kesken keruun pitää pienen herkkuhetken. Kotona voit laittaa pussiin isoja kaurahiutaleita ja sokeria niin, että sokeria on puolet hiutaleiden määrästä. Kaksi […]

Tällä ruualla on helppo tehdä vaikutus – tattirisotto

Nyt on mahtava aika vuodesta! Kun metsässä liikkuu, voi ruokaan suorastaan törmätä. Ainakin Keski-Suomen korkeudella on nyt herkkutatteja pilvin pimein, ja helteet nostavat niitä joka päivä maasta läpi. Nyt sattui metsä antamaan aimo annoksen herkkutatteja ja nokirouskuja, joten päätin kokeilla tattirisoton valmistamista retkikeittimellä. Ajatuksena on siis se, että voit ottaa vähän tarpeita mukaan sienimetsälle, ja […]

Keititkö liikaa riisiä? Näin loihdit siitä retkiherkun

Riisipihvit. Kuulostaa varmaan omituiselta, niin minustakin kuulosti, kun ensimmäisen kerran kuulin. Tämäkin ruoka kuuluu niin sanottuihin ruokahävikkiä vastaan taistelevien ruokien joukkoon. Jos siis olet erheellisesti keittänyt liikaa lisukeriisiä, ei ole syytä paniikkiin. Laita kypsät riisit jääkaappiin ja loihdi niistä seuraavana päivänä oiva retkiherkku muurikalla valmistettavaksi. Riisin mausteeksi sopivat niin juurekset pienenpieninä kuutioina tai karkeana raasteena, […]

Herkkupatongit

Usein kaupassa jää patonkeja myymättä heti tuoreeltaan ja ne saavat kylkeensä oranssit alennustarrat. Kauppojen ruokahävikkiä alentaaksesi voit nyt hyvillä mielin ostaa nuo vähän kovettuneet patongit, koska niistä voi loihtia nuotiolle todellisia herkkuja! Tähän helppoon herkkupatonkiin käyvät myös kuivettuneet juustonkannikat jääkaapin perukoilta, purkinpohjat jääkaapin oven hyllyyn unohtuneista aurinkokuivatuista tomaateista, kapriksista, oliiveista, peston jämistä, mistä tahansa. Ja […]

Suuri makkaratesti 2016

Jotkut sanovat, että retki ilman eväitä ei ole retki ensinkään. Me emme vetäisi aivan noin jyrkkää linjaa, mutta myönnämme, että eväät ovat yksi keskeinen elementti retkeilyssä. Retkieväiden klassikko on makkara. Niinpä Retkipaikka höykkäsi kaupan makkarahyllylle ja otti selvää, millainen makkara maistuu retkiolosuhteissa kaikkein parhaalle. Vertailun vuoksi makkaroita testattiin myös grillissä. Tasapuolisuuden varmistamiseksi mausteiksi kaikille makkaroille […]