Kantarellipiilo, ehkä maukkain retkieväs ikinä!

Sesonkien mukaan elämistä kannattaa harrastaa. Nyt kun on sieniä, on vaikea kävellä niiden ohi. Niin kävi nytkin. Olin metsässä kävelyllä enkä voinut sulkea silmiäni keltaisten väripilkkujen kohdalla! Niinpä keräsin kädet kukkuroilleen ja iloitsin mielessäni siitä, että koira oli vetovyöllä kiinni minussa ja sain molemmat kädet käyttööni…

Kun kantarellit olivat kotona, aloin miettiä evästä seuraavalle retkelle. Halusin jotain, joka ei sotke käsiä, ja on perillä pelkästään lämmittämistä vaille valmis. Sopii siis esimerkiksi kansallispuiston tai luontopolun evääksi, ja lämpenee parilla kalikalla. Niinpä syntyi ajatus herkkusämpylöistä, joiden sisään on kätketty sesongin sieniä.

sienisampylat

Aluksi leivoin sämpylät. Toki kaupankin sämpylät käyvät, mutta minä tykkään leipomisesta. Tein sämpylöistä vähän littanan mallisia. Kun ne olivat valmiina, aloin valmistella täytettä.

sienisampylat-2

Nesteet poistuvat sienistä.

Täytteeseen tarvitsin voita, kantarelleja, sipulin, suolaa ja pippuria, sekä tuoretta timjamia ja vuohenjuustoa. Aluksi pilkoin puhdistetut sienet aika pieneksi hakkelukseksi ja laitoin ne kuivalle paistinpannulle. Nesteiden poistuttua lisäsin voita ja sipulisilpun. Kun sipuli alkoi kuullottua, maustoin seoksen suolalla ja pippurilla ja lisäsin timjamia reilulla kädellä.

sienisampylat-3

Lopuksi laitoin vuohenjuustoa siivuina ja sekoittelin sen joukkoon.

sienisampylat-4

Sahalaitainen terävä pikkuveitsi on hyvä tähän hommaan.

sienisampylat-5

Täytteet varovasti sisälle.

Kun täyte oli jäähtynyt, leikkasin sämpylöihin varovasti syvät kolot, mutta varoin tekemästä suuaukkoa kovinkaan isoksi. Sitten tungin täytettä lusikalla sämpylän sisään ihan reilusti. Sämpylät pysyivät napakoina ja siisteinä, ei tarvinnut pakata jokaista erikseen ja mikä parasta, maistuivat jumalaisen hyviltä nuotiolla lämmitettynä!

sienisampylat-6

Helppo lämmittää pannulla tai ritilällä.

sienisampylat-7

Valmista! Nyt vaan nauttimaan.

sienisampylat-8

Täytteen rasvat ja juusto imeytyvät sämpylään. Ai että mitä herkkua!

Jos kantarellit eivät maistu, voi täytettä muunnella mieleisekseen.

1 reply
  1. Juttis
    Juttis says:

    Oi oi oi ! Näyttää herkulliselta, tämä ohje pitää laittaa kokeiluun. No se on lähettävä methään. Onhan noita kanttiksia jo pakkasessa mutta tuoreitakin sieniä löytyy vielä. Ai ihanuutta 🙂

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.