Joko olet käynyt glamping-retkellä?

Aiemmin kirjoitin omassa blogissani, mitä otan mukaan viikonloppuretkelle. Tavalliselle viikonloppuretkelle. Glamping-retket ovat kokonaan asia erikseen. Glamping-retkelle on lupa ottaa mukaan painavia asioita – kuten vaikkapa viinipullo – sekä ruokaa, jonka valmistamiseen tarvitaan useampi keitin.

Kirjoitin viime syksynä jutun glamping-retkestä, ja tässä seuraa toinen. Kävimme Teijon kansallispuistossa ”glamppailemassa” syyskuisen viikonlopun lähes helteisissä keleissä.

fromholtz-teijo

Hirvikärpäsiä ei ollut juuri lainkaan häiritsemässä retkeilijöitä.

fromholtz-teijo2

Teijon kansallispuiston pohjoispääsyssä sijaitsee Kalasuntti, josta löytyy laavu ja runsaasti telttapaikkoja. Ne ovat saarella, jonne kuljetaan käsin vedettävällä lossilla saaren molemmilta puolilta.

fromholtz-teijo3

Lossissa oli kivaa.

fromholtz-teijo4

Perille päästyä glamping-retki jatkui cocktaileilla. Cocktailiin kuului Koskenkorva-vodkaa, ginger alea, limelohko sekä koristeena puolukka.

fromholtz-teijo5

Alkudrinksujen jälkeen paistettiin lettuja, joiden päälle runsaasti kermavaahtoa sekä mustikkahilloa.

fromholtz-teijo6

Lettujen kera istuskeltiin lämpimillä rantakallioilla ja katseltiin auringonlaskua.

fromholtz-teijo7

Miia ripusti tässä vaiheessa myös oman glamping-majansa pystyyn. Me muut nukuimme kolmen hengen teltassa.

fromholtz-teijo8

Sitten olikin jo aika laittaa ruokaa: inkivääri-kasviskimara sweet&sour-kookoskastikkeessa paistetulla tofulla / kanalla sekä riisiä.

fromholtz-teijo9

Jälkkäriksi uutta Blossa-vuosimakua (variksenmarja).

fromholtz-teijo10

Illalla katseltiin tähtitaivasta.

fromholtz-teijo11

Aamulla oli niin lämmin, että pulahdimme herättyämme uimaan. Sen jälkeen glamping-brunssi! Kananmunat, letut ja leivät paistuvat kätevästi Jetboilin MicroMo- ja MiniMo- keittimillä, joiden tarkan lämmönsäätelyn ansiosta niillä voi jopa hauduttaa. Paistinpannuna käytettiin suoraan Jetboilin keittimeen kiinnitettävää paistinpannua. Lisäksi keitettiin puuroa ja vastajauhettua kahvia, joka valmistui suoraan Jetboilin keittimeen käyvässä kahvipressossa.

fromholtz-teijo12

Mikäs siinä, aurinkoisena sunnuntaipäivänä glamping-retkellä! (Ja nenällä uudet Pocin aurinkolasit.)

Yhteistyössä: Vandernet (CamelBak, Jetboil, Ticket to the Moon, Light my Fire, Petzl), Halti, Superyellow Headwear, Poc.

Kalasuntti kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6685777, E 277848.

Juttu julkaistu aiemmin Pipo silmillä -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.