Kurkistus Varanginvuonon pinnan alle: syksyinen snorklaushetki Pykeijan paratiisirannalla

Lyhyehkön ajomatkan päässä Suomen Näätämöstä levittäytyy Varanginvuonon suulla kaunis ja pieni Pykeijan kylä. Kylän ikonisin rakennus on valkoinen kirkko, mutta kenties vielä tunnetumpi näky on kylän uskomaton valkoinen hiekkaranta, joka upealla tavalla tuo esiin Jäämeren turkoosin sävyn. Kävin syyslomalla Pykeijassa ensimmäistä kertaa, ja mielessäni oli oikeastaan vain yksi ajatus: tuonne pitää päästä snorklaamaan.

Jo ajomatka Näätämöstä Pykeijaan on huima. Tie on hyväkuntoinen. Mutta ne maisemat! Ne vasta vetävät mielen hiljaiseksi. Syyskuun puolivälin paikkeilla maaruska hehkui, ja vuoret kohosivat sinisinä ja minusta jotenkin kunnioitettavan pelottavinakin. Vuoristo ei ole sielunmaisemaani dramaattisuutensa vuoksi, mutta nämä vuoret olivat jo muuttumassa tuntureiksi – ne eivät olleet teräviä, vaan jo hieman lempeästi pyöristyneitä.

Koivikot olivat monin paikoin muuttuneet mustiksi ilmeisesti jonkinlaisen hyönteishyökkäyksen seurauksena. Tästä tuli hieman kyllä maailmanlopun tunnelmaa.

Itse kylään johtaa pistotie, joka on 18 kilometriä suuntaansa. Ajomatkalla katselin turkooseja merenrantoja ja ihania poukamia, ja hekumoin jo tulevaa vesiretkeä. Meri oli mukavan tyyni – aaltoihin ei olisikaan mukava lähteä, ja kaltaiselleni mereen tottumattomalle se saattaisi olla ehkä vaarallistakin.

Perillä Pykeijassa meitä odotti ranta juuri niin kauniina, kuin miltä se on näyttänyt kaikissa valokuvissa.

Aurinkokin pisti pilvipeiton läpi parastaan, mutta arvelin, että veteen kannattaisi kiiruhtaa. Jos aurinko ehtisi mennä pilveen ennen kuin minä ehdin veteen, ei retkestä tulisi niin hieno.

Pykeija on kuuluisa Jäämeren Saunasta, ja nytkin saunan terassilla näytti olevan ihmisiä. Meressä ei kuitenkaan ollut ketään, vaikka maisema oli näin kaunis!

Vaihdoin uimapuvun päälle ja viritin kameran kuvauspussukkaan. Sitten vain lasit ja snorkkeli päähän ja menoksi.

Hetken aikaa kesti tasata hengitystä, mutta yllättävän nopeasti olon sai rauhalliseksi. Veden lämpötilasta minulla ei ole tietoa, mutta olihan se raikasta.

Tuntui upealta saada katsella niin kirkasta vettä. Levät heiluivat hiljaa meren liikkeiden mukana, pohjalla oli kiviä, simpukoita ja ihanaa hiekkaa.

Veden alla aistii nopeasti, kuinka pilvet liikkuvat auringon edessä. Jos aurinko menee pilveen, muuttuu tunnelma sekunnissa aivan toisenlaiseksi – ja yhtä nopeasti se muuttuu takaisin, kun pilvi poistuu ja valo pääsee taas läpi.

En uidessani huomannut eläimiä, mutta yhteen valokuvaan oli tallentunut pieni kala.

Roskan sen sijaan valitettavasti löysin.

Enpä tullut katsoneeksi kelloa että kauanko olin vedessä, mutta saattoihan siinä kymmenen, viisitoista minuuttia mennä? En tiedä. Kun alkoi tulla kylmä, nousin pois. Hyvä, raikas olo jatkui koko päivän, ja suolakin maistui huulilla hiukan. Tämä oli ensimmäinen kertani kun snorklasin ja kuvasin meressä, pois lukien Itämeri. Ja kyllä oli uskomattoman hienoa – tästä pitää ottaa jokakesäinen tapa!

Uintiretkeni jälkeen menimme Bistroon kahville ja vohvelille.

Lue myös maanpäällisestä Pykeijasta:

Viisi todella hyvää syytä käydä Pykeijassa

Pykeija, Pikku-Suomi kaukana Pohjois-Norjassa

Sekä:

Paratiisi odottaa pinnan alla – miksi snorklaamista ei tulisi jättää vain lasten huviksi

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *