Orinoron luontopolun mobiiliopas
Mustinmäki, Leppävirta
Ennen vanhaan paikkojen nimet ovat saattaneet muodostua vaikkapa kasviston mukaan. Mustinmäen ensimmäisten talojen tilusluetteloissa 1500-luvun puolivälin tienoilla mainitaan Mustikkamäki, ja tämä lieneekin kyseisen alueen ensimmäinen nimi. Kenties kylällä on jo tuolloin ollut hyvät mustikkametsät? Myöhemmin, 1600-luvun puolivälin tienoilla, nimenä on mainittu Mustamäki. Isojaon aikoihin 1700-luvun loppupuolella nimi on kirjoitettu muotoon Mustimäki, ja jo 1800-luvun alkupuolella rippikirjoihin on merkitty kylän nimi muotoon Mustinmäki. Se on sittemmin vakiintunut kylän sekä viralliseksi että käyttönimeksi.
Valtasukua alueella ovat olleet Kinnuset, joiden suku on lähtöisin Rantasalmelta. Talojen sijaintipaikkoja ei tarkalleen tiedetä, mutta todennäköisesti ne ovat olleet mäen harjanteella ja rinteillä.
Susijussi kulki Orinoron luontopolun. Lue retkikertomus tästä!
Kun Mustinmäellä ei ollut omaa koulua, lapset lähtivät joko Kurjalanrannan tai kirkonkylän kansakouluun. Matka oli pitkä, eikä kaikilla ollut mahdollisuutta käydä koulua. Niinpä alettiin puuhata omaa kyläkoulua, ja perustava kokous pidettiin 3. lokakuuta 1897.
Ennen kuin varsinaista koulurakennusta alettiin rakentaa, pidettiin koulua mm. talollisen Antti Takkusen talossa. Luokkahuoneena toimi kookas sali. Opettajan asuntona oli 2 kamaria ja kyökki polttopuineen, sekä tarpeelliset ulkohuoneet, yhteensä 175 markan vuosihyyrillä.
Kouluun otettiin naisopettaja, koska kyseessä oli sekakoulu. Palkkaa opettaja sai 200 markkaa, öljyvalon, potaattimaata sekä yhdelle lehmälle laitumen. Oppilaitten lukukausimaksu oli 1 markka, josta opettaja sai puolet. Niinpä koulutoiminta alkoi Mustinmäellä 19.syyskuuta 1898.
Huhtikuun 5. päivä vuonna 1905 kunnanhallituksen kokouksessa päätettiin rakentaa Mustinmäen kylälle oma koulutalo. Jokaisen maanomistajan piti toimittaa kouluntarpeiksi 15 metriä petäjäpuuta veroäyriä kohti. Urakkasopimus allekirjoitettiin maaliskuun 28. päivä vuonna 1905. Urakkavaatimus oli päärakennuksesta 6390 markkaa ja ulkorakennuksesta 890 markkaa. Vanha koulurakennus valmistui myöhään syksyllä 1906.
Uudempi koulurakennus valmistui jouluksi 1948. Sähköt koululle saatiin vuonna 1950 ja vesijohdot vuonna 1964.
Mustinmäellä koulutoiminta lakkasi keväällä 2002, ja syynä tähän oli yksinkertaisesti oppilasmäärän väheneminen. Mustinmäen maa-ja kotitalousseura osti lakkautetun kyläkoulun kylätaloksi keväällä 2014. Nykyisin talon nimenä on Mustinmäki-talo. Rakennuksia on ostosta alkaen remontoitu juhla- ja kokoustiloiksi sekä vuokra-asunnoiksi.
”Koulu oli myös monen asunto. Vuosikymmenien saatossa koululla asui vahtimestareita, keittäjiä ja opettajia. Asuntoja oli kaikkiaan kolme, ja välillä pienessä asunnossa saattoi asua isokin perhe. Mustinmäen koulu oli varmasti hyvä työ- ja asuinpaikka, koska useimmat tekivät täällä pitkänkin uran, monet jopa vuosikymmeniä. Kävipä joku mutkan asumassa muuallakin, mutta tuli takaisin.”
Tuhkulan tila. Piirros: Helena Rönkä 1999.
Ennen vuoden 1780 isojakoa Mustinmäen jakokunnan alueella oli 11 torppaa. Niistä yksi oli Tuhkula. Tuhkulanpellolla on ollut aikoinaan toinenkin torppa, hyvin vanha, josta ei ole enää jälkeäkään.
”Tuhkulan vanha isäntä oli innokas markkinoilla kävijä, mutta oli kuitenkin tarkka talonpitäjä ja käsityöihminen. Viimeisin isäntä ja emäntä asuivat Tuhkulassa 1980-1990 luvun vaihteeseen saakka. Elämä talossa soljui vielä tuolloinkin hyvin perinteiseen tyyliin ilman monia nykyaikana välttämättöminä pidettyjä mukavuuksia. Heidän jälkeensä tila jäi autioksi, kun perillisiä ei ollut. Päärakennusta ei enää ole, ja myös kyläläisten hyvin muistama vinttikaivo on enää muisto vain.”
Kalliomäen tila on yksityisomistuksessa ja asuttu. Ihailethan tilaa siispä vain kauempaa, häiritsemättä tilan asukkaita.
Kalliomäen tilalla on hyvin kiintoisa historia, sillä se annettiin vuonna 1949 siirtokarjalaisille. Mustinmäen kylällä asui muitakin siirtolaisia, pääosin Salmista ja joitakin myös Impilahdesta. Siirtolaistiloja kylän alueella oli kaikkiaan kahdeksan.
”Yhteiselo kylällä sujui hyvin ja toisiaan kunnioittaen, vaikka kulttuureissa olikin eroavaisuuksia. Alkuperäisasukkaat olivat tervetulleita myös siirtolaisten perhejuhliin ja moniin harrastuspiireihin, joita he kulttuurinsa mukaan toivat kylälle.”
Kalliomäen entiset laidunmaat erottuvat yhä lepikoina. Metsälaitumista muistuttaa myös kivistä tehty aita polun varrella.
Lue lisää siirtokarjalaisuudesta Karjalan Liiton sivuilta.
Orinoro on yksi Savon 7 ihmeestä. Listauksia on tehty aikojen mittaan useita ja niiden sisältö vaihtelee, mutta Orinoro on aina ollut listalla mukana.
Orinoron rotkolaakso rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi 14. lokakuuta 1986. Paikan synnystä kerrotaan monia tarinoita. Yksi tarina kuuluu näin:
”Orinoro syntyi kun Luojalta loppui luomistyössään maa ja sitä piti ruveta venyttämään: maankuori repesi Orinoron kohdalta. Katsohan tarkkaan, eikö
seinämät näytäkin olevan irtaantuneet toisistaan!”
Todellisuudessa rotkolaakso on syntynyt jääkauden sulamisvesien uurtamana noin 10 000 vuotta sitten. Sen pituus on 200 metriä ja syvin kohta 20 metriä. Nimensä rotko on tarinoiden mukaan saanut ehkäpä näin:
”Joskus, kauan sitten, rotkon pohjalle on pudonnut kaksi oritta tai kahdesta tappelevasta oriista toinen, tai venäläinen upseeri oriillaan. Tai sen pohjalla olevaan lähteeseen on pudonnut ori, kaksi oritta tai varsaa.”
Kertoman mukaan Orinoro ja sen lähde ovat olleet muinoin taikuuden harjoittamispaikkoja.
”Noituus oli toinen puoli 1600-luvun ihmisen elämää. Suomalainen noituus oli ikivanhojen pakanallisten menojen suorittamista, loitsimista ja taikojen tekemistä.”
Myöhempinä aikoina lähes koko kylän väki kokoontui viettämään juhannusaattoiltaa Orinoron kalliolle. Kallion laella leikittiin piirileikkejä ja taivuteltiin tanhuja ”Viulu-Antin viulun tahtiin”.
Vaikka rotkon reuna on jyrkkä, vain yhden kerran tiedetään ihmisen sieltä pudonneen, ja onneksi hänkin säilyi hengissä, kun rotkon seinämillä kasvaneet puut hidastivat putoamista.
Savo’s Song julkaistiin vuonna 2017. Musiikkivideoon on kuvattu näkymiä myös Orinorolla ja Mustinmäellä.
Orkonoro-nimen alkuosa, orko, tarkoittaa jyrkkä-äyräistä syvännettä. Orkonen tarkoittaa lovea tai viiltoa. Nimen loppuosa, noro, puolestaan merkitsee notkoa tai märkäpohjaista syvännettä.
Satunnainen retkuilija -blogin kirjoittaja Anssi Toivanen on kirjoittanut Orinorosta näin:
”Vielä Henrik Laitisen (s.1832−k.1882) muinaismuistoyhistyksen stipentiaattina 1877 tekemissä muistiinpanoissa mainitaan Orinoro sen oikealla nimellä Orkonoro. Rotkon lähellä on myös lampi nimeltään Orkonen. Sana orko tarkoittaa ”notkelmaa, alhoa, mäkien välistä kapeaa laaksoa”. Myös sana noro merkitsee ”notkoa, uraa, uurretta” mutta myös ”vetistä paikkaa” ja ”pientä puroa”. Rotkon pohjallahan on lähe. Ehottaisin nimen palauttamista ja orijuttujen unohtamista. Orinoro – siis Orkonoro – on ollut varmasti muinaisille immeisille tärkeä paikka – muotonsa ja lähteen vuoksi. Joten paikasta ja ympäröivästä jylhästä luonnosta on monenlaista tarinaa.”
Lue Toivasen kirjoitus kokonaisuudessaan täältä.
Orkosen lammen rannalla on levähdyspaikka, kota ja laavu sekä kyläläisten rakentama laituri, mutta laiturin nokan kohdalla on vain vähän vettä –
tämä tiedoksi, jos tulee vastustamaton tarve mennä uimaan. Tarinan mukaan ennen laiturin tekoa muuan vanhempi ihminen meinasi hukkua, kun oli mennyt uimaan eikä päässyt ylös lammesta, jonka pohja on upottavaa mutaa.
Tiettävästi kukaan ei ole lampeen sentään hukkunut. Ennen vanhaan täällä oli yleinen käsitys, että Näkki vei mukaansa lähteeseen tai lampeen. Tuota kohtaloa pyrittiin välttämään panemalla veitsi tai puukko järveen. Montakohan veistä tästä lammesta löytyisi?
Levähdä hetki. Istu penkille ja rauhoitu. Saatat nähdä täällä pesivän joutsenpariskunnan. Sulje silmät ja kuuntele. Haista, saatat tuntea suopursun tuoksun. Saattaa tässä lammessa asua isokin hauki, mutta jos mukanasi on mato-onki, saat todennäköisemmin ahvensaaliin.
Isojaon jälkeen sotilasvirkatalo Mustialan mailla oli 4 torppaa, joista Tervonlehto oli yksi. Torpan rakennuksista ei ole enää kiveäkään jäljellä, pelto on raivattu viljelyksille jo kauan sitten.
”Tervonlehdon pellot ovat hyvin kivisiä. Ennen kuin peltoja keväisin pääsi viljelemään, oli kahden viikon
työ hevospelillä kuljettaa kivet kasoihin pellolle. Kivikasoja oli vuosien saatossa kertynyt toista sataa, jotka sitten
aikanaan Caterpillarin avulla siirrettiin pellon laitamille. Jos katsot Mustinmäellä minkä pellon laitaan tahansa, voit
nähdä kiviaitoja ja -raunioita.”
Jäiden lähdön aikaan Mustinmäen lammissa kutevat ahvenet ensin, ja sen jälkeen alkaa särjen kutu. Luontopolku ylittää Hanhiahontien notkelmassa Huttupuron ennen kylän mäenharjalle nousua.
Huttupurolla voi toukokuussa nähdä kuhinaa, kun särjet matkaavat Tetrinen-nimisestä lammesta kylätalon takana sijaitsevaan Huttunen-nimiseen lampeen tien alla olevan rummun kautta. Särjet pyrkivät purossa voimakkaasti vastavirtaan päästäkseen Huttuseen kutemaan. Tämä särkien vaellus kestää vain pari päivää toukokuussa.
Mäkelän tilan ensimmäinen isäntä aloitti tilanpidon 1800-luvun lopulla. Tilan nykyiset omistajat Eeva ja Jukka Torvinen olevat viidettä sukupolvea. Tilan kolmannesta isännästä, Eino Koposesta, kerrotaan hauskoja tarinoita yhä tänä päivänä. Persoonallinen mies oli mukana kunnallispolitiikassa ja monessa muussakin toiminnassa.
”Kun johonkin perheeseen oli syntynyt poikavauva, Eino oli vienyt kirveen lahjaksi.”
Mäkelän tilalla on järjestetty nurkkatansseja, ja entisaikaan kokoonnuttu paljon yhteisiin illanviettoihin ja saunailtoihin. Tila toimii nykyisin kasvinviljely- sekä metsätilana. Lypsykarjasta on luovuttu vuonna 2011 ja navetan ylisille on rakennettu juhlatila, jossa on vietetty monet mukavat juhlat. Kesällä 2017 ylisillä tanssittiin tilan
tulevan isäntäparin häitä.
Tilan väki kertoo lisää kylästä mielellään, kun sattuvat olemaan kotosalla.
Mustinmäeltä näkyy kauas ja auringonnousut ja -laskut ovat täällä erityisen kauniita. Mäeltä voi nähdä Leppävirran kirkontornin, kirkonkylän valot ja Oravikosken kaivostornin. Näkyypä mäeltä aivan Kuopioon saakka, josta voi nähdä Puijon tornin piirtyvän taivasta vasten, kun oikein tarkkaan katsoo.
Näköalapaikalla huomaat tien mutkassa kivinavetan. Vahvaan seinään on kerran törmännyt ralliautokin! Mustinmäki on ollut rallinäyttämönä jo 1970-luvulta saakka. Täällä ovat ajaneet mm. Hannu Mikkola, Markku Alén ja monet kansainväliset tähdet. Mäkihyppääjä Eddie ”the Eagle” Edwards oli erään rallin vetonaulana 1990-luvun alussa, ja pientä dramatiikkaa oli ilmassa, kun hän juuri ajoi tämän kivinavetan seinään. Onneksi törmäyksestä selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Rallitoimintaa paikkakunnalla luotsaa nykyisin Leppävirta Racing Team.
Mustinmäen kylä maisemineen on mainittu Ympäristöministeriön ympäristönsuojeluosaston työryhmän Maisemanhoito ja Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet -mietinnöissä täällä ja täällä.
Vaikka tilan nimi on virallisesti Mustiala, kylällä on jo monessa polvessa tilaa sanottu Jumppalaksi Junkkarisen sukunimen savolaesena viännöksenä. Mustiala oli Pieksämäen komppanian varusmestarin virkatalo 1600-luvun puolivälistä alkaen. Ruotsinvallan aikana tilan haltijana toimi sotilaita, osa heistä vain hetken, osa jopa parikymmentä vuotta. Virkataloa hoitivat 1800-luvulla vuokraajat, ja ensimmäinen vuokraaja Junkkarisen suvusta tuli tilalle vuonna 1839. Vuokrasopimus, ja vuoden 1923 jälkeen itsenäinen tila, on siirtynyt isältä pojalle 6 kertaa. Tila on nykyään kasvinviljely- ja metsätila, maidontuotanto päättyi vuonna 2009.
Päärakennus on vuodelta 1886, ulkoasu muuttui 1950-luvulla nykyiseen muotoonsa. Pihapiirin kaksikerroksinen aitta on oletettavasti paljon vanhempi kuin päärakennus, joka ilmeisesti säilyi pihan ainoana rakennuksena vuonna 1883 riehuneesta tulipalosta.
Kerrotaan, että se Orinorolla pudonnut ja hengissä selvinnyt ihminen oli Jumppalan piika.
Hanhiahon P-paikalta lähtevältä polulta näet jyrkältä rinteeltä vastapäisen korkean mäen. Sen nimi on Heikinmäki, ja sen korkein kohta on 174,5 metriä meren pinnan yläpuolella. Orinoron rotko sijaitsee Heikinmäen ja Kalliomäen välissä. Heikinmäessä kylän pojat ovat hypänneet aikoinaan mäkeä omatekemästään tornista ja myöhemmin lumiseen rinteeseen suksilla tampatusta hyppyristä. Heikinmäestä pojat leiskauttivat jopa 20–40 metrin pituisia hyppyjä! Sittemmin Leppävirran Viri rakensi Mustinmäelle ihan oikean hyppyrimäen, Soisalon nuorisomäen, jonka voit nähdä kylätieltä länteen. Siellä kisailtiin viimeksi vuonna 2011.
Tarina Heikinmäen pirusta, ote Anssi Toivasen Satunnainen retkuilija -blogista:
”Heikinmäen pirustakin on ainakin kaksi tarinaa. Heikinmäen tienoilla asusti muinoin immeisiä jotka tykkäs ottoo miestäväkevämpöö oikein olan takkoo ja niinpä siinä käv, että erräänä kosteena iltana kattoparrun piälle ilmestyi Heikinmäen piru soittelemmaan viuluaan. Piru ol jo entuuvestaan tuttu.”
Lue juttu kokonaisuudessaan täällä.
Ennen vanhaan Mustinmäellä oli jopa kahdeksan kaunista tuulimyllyä.
Myllyistä yksi sijaitsi Hanhiahossa. Mäen harjalla tuulee aina, joten myllyt tietenkin sijoitettiin niille. On varmaankin näyttänyt huikealta monien myllyjen siipien viuhuessa mäkisessä maisemassa!
Yhtään myllyä ei enää ole jäljellä, ne on purettu tarpeettomina pois. Muokkasimme kuitenkin valokuvista kuvaparin joilla voit palata ajassa taaksepäin ja kuvitella, kuinka komeilta myllyt ovat näyttäneet Mustinmäen kauniissa maalaismaisemassa.
eMaaseutu-hankkeen ja Retkipaikan toteuttama mobiiliopas Leppävirran Orinoron, Varkauden Harjurannan ja Sonkajärven Jyrkän reiteille. Sovellus on eMaaseudun kokeilu, joilla pyritään tekemään savolaisia luontokohteita tunnetummiksi, monipuolistamaan niiden käyttöä sekä markkinoimaan niitä digitaalisesti.