SUONENJOEN JOKIPOLKU
Suonenjoen luontopolku on noin viiden kilometrin mittainen rantapolku, joka mutkittelee joen mukana Kimpanlammen rannalta aina Iisvedelle saakka. Joen rannoilla on nähtävissä Suonenjoen historiaa muinaisista ajoista tähän päivään asti. Ainutlaatuinen joki on myös koti ja levähdyspaikka useille lintulajeille, kaloille, kasveille sekä nisäkkäille.
Polun ensimmäinen osuus kulkee Suonenjoen länsirantaa pitkin kohti Iisvettä. Helppokulkuisella polulla tutustutaan Suonenjokea ympäröivään luontoon ja sen eliöstöön, sekä kuljetaan Suonenjoessa virtaavan Yläkosken ohitse.
Muutaman kilometrin jälkeen polku siirtyy siltaa pitkin joen toiselle rannalle, jossa voi tutustua tarkemmin Suonenjoen kulttuurihistoriaan. Täällä polku käy muun muassa Myllykosken Kievarin nurkilla sekä kauniilla Petsamon asuinalueella.
Petsamon keskeltä alkaa nousu kohti Simolanvuorta. Nousu on lyhyt ja jyrkkä, mutta sitäkin palkitsevampi. Simolanvuoren näköaloja katsellessa saa nimittäin ihmetellä esimerkiksi jääkauden aikaansaannoksia. Ennen nousua vuorelle kannattaa kuitenkin pysähtyä vuoren juurella pulppuavalla lähteellä ja raikastautua Simolanvuoren tuoreella vedellä.
Lopulta polku päättyy Iisveden äärelle, jonka rannalla sijaitsevalla laavulla sopii vaikka makustella eväitä. Polku itsessään on helppokulkuinen, mutta etenkin kosteina kausina kannattaa varautua maaston märkyyteen.
1
KIMPANLAMMEN LINNUSTO
Kimpanlampi on keväisin ja syksyisin tärkeä levähdyspaikka linnuille. Täällä voit kuulla laulujoutsenten konsertin ja seurata telkkien soidinta. Jos onni potkaisee todenteolla, voit nähdä Kimpanlammella myös elegantin uivelon tai säihkyvän kuningaskalastajan.
Keväisin ja syksyisin Kimpanlammelle kerääntyy runsaasti muun muassa laulujoutsenia ja telkkiä sekä nauru- ja pikkulokkeja. Jokavuotisiin lammella pysähtyviin lintuihin kuuluvat myös erittäin uhanalaiset sotkat. Tukka- ja punasotkia voi parhaina vuosina havaita jopa useita yksilöitä.
Lähijärvien jäätilanne vaikuttaa valtavasti pysähtyvien lintujen määrään, ja satunnaisesti paikalla pysähtyy myös esimerkiksi pilkkasiipiä ja alleja, jotka nauttivat Kimpanlammen sulista vesistä muuttomatkan varrella.
Keväällä ja kesällä Suonenjoella vierailee lintuharvinaisuuksia kuten kuningaskalastaja, harmaasorsa ja pikku-uikku. Syksyisiä vieraita taas ovat olleet muun muassa mustalintu, merimetso sekä uivelo, joka on yksi Suomen vähälukuisimpia vesilintuja.
Alemman jokivarren näyttävämpiä ja eksoottisimpia lintuvieraita on kuningaskalastaja. Säihkyvän sinisen ja oranssin värinen lintu kuuluukin säihkylintuihin. Kuningaskalastaja käyttää nimensä mukaisesti ravinnokseen kalaa, ja linnun saattaa havaita jokien virtapaikoilla. Ankarat talvet ovat kuningaskalastajille kuitenkin vaativia, ja tämän vuoksi ne harvoin asettuvat kovin pohjoiseen.
2
SAUKKO
Leikkisien saukkojen touhuja voi nähdä talvella paikoissa, joissa virtaava vesi pysyy avoinna. Pyylevä, paksuhäntäinen saukko on hauska näky, kun se sukeltaa jään reunalta veteen ja palaa herkuttelemaan nappaamansa kalan. Usein saukot innostuvat jopa leikkimään lumessa.
Saukko on yksi Suonenjoen rannalla viihtyvistä nisäkäslajeista. Saukko on helpoiten havaittavissa talvisaikaan, jolloin sen voi nähdä sukeltelemassa jään reunalta kala-aterioiden perään.
Saukko elelee kaikenlaisissa vesistöissä, ja elinpaikkansa se valitsee ravinnon saatavuuden sekä suojaisien pesä- ja leposijojen mukaan. Koska saukko ei pysty itse kaivamaan avantoa jäähän, valitsee se usein elinpaikakseen virtavesien läheisyyden.
Saukon lisäksi luontopolulla ja sen lähistöllä elelee kettuja, supikoiria, minkkejä, kärppiä, lumikoita ja jopa hirviä ja jäniksiä.
3
TAIMEN
Taimen on virtavesien voimakas lohikala. Suomen taimenista iso osa on peräisin istutuksista, mutta Suonenjoessa voit seurata villien taimenien elämää. Etenkin pimeinä syysiltoina on joessa vilkasta menoa, kun kalat kutevat. Silloin niiden liikkeitä voi seurata taskulampun valossa.
Taimen on Suonenjoen vedenalainen kuningas. Voimakas lohikala on kalastajien himoitsema saalis. Nykyisellään taimenien kannat ovat kuitenkin monin paikoin romahtaneet, ja taimenen pyyntiä on rajoitettu voimakkaasti kantojen elvyttämiseksi.
Taimen on sopeutuvainen erilaisiin elinolosuhteisiin. Osa taimenista saattaa viettää koko elämänsä samalla jokialueella, kun taas osa kaloista vaeltaa joesta järvi- tai merialueille aikuistumaan ja kasvamaan.
Syksyisin taimenet palaavat järvisyönnökseltään takaisin jokeen kutemaan. Pimeinä syysiltoina onkin mahdollista kuulla joesta taimenen molskahduksia, kun emokalat putsaavat kutupaikkojaan ja kutevat koiraiden kanssa.
Nykyisin suurin osa taimenistamme on peräisin istutuksista, sillä jokien patoamiset ja ruoppaamiset tukinuitolle ovat tuhonneet luontaisia kutupaikkoja ja estäneet kudulle pääsemisen. Rautalammin reitin koskissa elää yksi Suomen merkittävimmistä villin taimenen kannoista, ja siihen kuuluvat myös Suonenjoessa polskivat villit taimenet.
4
KOSKIKARA
Koskikara muuttaa talveksi Etelä-Suomeen ja on virtavesien asukki. Mustanruskealla koskikaralla on valkoinen rinta, ja lintu on helppo tunnistaa. Noin rastaan kokoinen, vantterarakenteinen koskikara on Suomen ainoa varpuslintu, joka osaa sukeltaa!
Koskikara on talvinen vieras Suonenjoella. Pääasiassa pohjoisen joilla ja puroilla pesivä koskikara vaeltaa Etelä-Suomen ojiin ja puroihin talvehtimaan. Suonenjoella talvehtivien koskikarojen määrä on vähentynyt huippuvuosista, mutta vuosittain lajia tavataan kuitenkin muutamia yksilöitä etenkin virtapaikoilla.
Koskikara on helppo tunnistaa talvisesta jokimaisemasta, sillä se on talvella lähes ainoa lintu, joka joella asustaa. Kivien päällä ja jään reunalla pomppiva koskikara on kokonaan tummanruskea tai musta, lukuun ottamatta sen vaaleaa rintaa.
Koskikara sukeltaa ravintonsa joen pohjasta, etsien pohjaeläimiä tai jopa pieniä kaloja. Pienien, mutta jämäköiden siipiensä avulla koskikara sukeltaa vaivatta, ja tiiviin ja rasvaisen höyhenpeitteen ansiosta lintu pysyy kuivana.
5
ANTTI HALONEN
Suonenjoki teki syvän vaikutuksen Antti Haloseen. Maineikkaan taitelijasuvun poika rakennuttikin itselleen mökin joen varteen, jossa hän vietti runsaasti aikaa maalaten. Jokea kulkiessa on helppo ymmärtää miksi hän siihen ihastui.
Antti Halonen oli taiteilija, johon Suonenjoki teki syvän vaikutuksen. Hän pääsi elämänsä aikana muun muassa Akseli Gallen-Kallelan ja Eero Järnefeltin oppiin. Halonen toimi Suonenjoen maamieskoululla myös rakennusopin ja -piirustuksen sekä käsitöiden opettajana vuosina 1924–1937.
Maineikkaaseen taiteilijasukuun kuulunut Antti Halonen syntyi 1870 Lapinlahden Linnasalmella. Taiteilijan uralla häntä auttoi eteenpäin veljensä Pekka, jonka ansiosta Antti pääsi mestarien Akseli Gallen-Kallelan ja Eero Järnefeltin oppiin.
Halonen toimi maalaamisen ja opetuksen rinnalla myös suunnittelijana ja työnvalvojana erinäisissä rakennushankkeissa. Hän myös jatkoi rakennusten suunnittelua muiden töidensä ohella läpi elämänsä.
Viimeisimmäksi toteutuneeksi Halosen suunnitelmaksi jäi omalle perheelle tehty Koskenkaarteen mökki Suonenjoen varressa. Tontin Halonen osti vuonna 1933, ja mökki valmistui vuotta myöhemmin. Halonen maalasi paljon mökillä ollessaan. Ikuistetuiksi ovat tulleet itse mökkirakennus, pyykkiranta sekä Haloselle rakas vene. Eräässä taulussaan Halonen on kuvannut myös rannalle vedetyssä veneessä istuvan Kaarina-tyttärensä.
6
LEHDOT
Lehdot ovat maamme metsistä lajirikkaimpia. Suomen lehdot ovat maapallon pohjoisimpia, minkä ansiosta niillä on hyvin erityisiä piirteitä. Tässä lehdossa näet, kuinka joen läheisyys vaikuttaa lehdon luontoon: lähinnä jokea oleva metsä on selvästi muuta lehtoa kosteampaa.
Lehdot ovat Suomen rehevimpiä ja runsaslajisimpia metsätyyppejä. Lehtokasvillisuus esiintyy Suomessa pohjoisilla äärirajoillaan. Maamme lehdoilla on useita sellaisia piirteitä, joita ei esiinny muualla.
Lehtoja esiintyy koko Suomessa, mutta monin paikoin vain pienialaisina saarekkeina kangasmetsien keskellä. Lehtojen esiintyminen keskittyy maaperältään ja ilmastoltaan erityisen suotuisille alueille, joita kutsutaan lehtokeskuksiksi. Lehtojen osuus koko Suomen metsäalasta on vain noin yksi prosentti
Lehdot jaetaan niiden kosteusasteen mukaisesti kolmeen pääryhmään: kuivat, tuoreet ja kosteat lehdot. Näistä pääryhmistä on kuvattu lukuisia eri lehtokasvillisuustyyppejä.
Ympärillä olevassa lehdossa kasvillisuus vaihtelee tuoreesta lehdosta kosteaan lehtoon. Kuivemmissa osissa, joissa joen vaikutus jää vähäiseksi, on tuoretta lehtoa, joka lähempänä jokea muuttuu kosteaksi lehdoksi. Lehdon yleisimmät ja näkyvimmät kasvit ovat ojakellukka, hiirenporras, korpi-imarre, punaherukka, huopaohdake, mesiangervo ja metsäimarre.
Lehdon kasvillisuudessa ilmenee ihmisvaikutus. Tästä lehdosta puuttuvat vaateliaat ja harvinaiset lehtokasvit.
7
MYLLYKOSKI
Myllykoski on Suonenjoen vanhimpia pysyvästi asuttuja alueita. Paikalle asetuttiin 1630-luvulla, ja tilan vanhimmat yhä olemassa olevat rakennukset ovat 1700-luvulta. Myllykoskella toimivat aikoinaan mylly ja pärehöylä, kunnes koski piti kesyttää tukinuittokelpoiseksi.
Myllykoski on toinen Suonenjoen koskista. Sen pudotus on noin 0,4 metriä.
Myllykoski on Suonenjoen vanhimpia pysyvästi asuttuja alueita. Alue on ollut asuttu ainakin vuodesta 1630 alkaen, jolloin paikalle asettui Konttisten suku. Tilan vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvun lopulta ja 1800-luvulta.
1800-luvun alkupuolella kosken partaalle valmistuivat vesivoimalla toimivat mylly ja pärehöylä. Lisäksi Myllykoskella oli tällöin kievari. Mylly purettiin tukinuiton tieltä 1900-luvun alkupuolella. Tukinuiton takia koskea on perattu. Tuohon aikaan Myllykoski toimi ratsutilana.
Nykyään tilalla toimii Myllykosken Kievari, joka on aloittanut toimintansa vuonna 1998. Kievarista saa tilauksesta majoitus- ja pitopalvelua. Kievarissa on ravintola 138 asiakaspaikalla.
Myllykoski pysyy leutoina talvina avoimena. Tällöin sen rannoilla voi liikkua saukko ja koskessa saalistaa koskikara.
8
TERVAHAUTA JA TERVANPOLTTO
Terva oli arvokasta kauppatavaraa 1700-luvulla: kuudesta tynnyristä tervaa saattoi vaihdossa saada jopa tynnyrillisen suolaa. Tervaa poltettiin tiiviisti peitetyissä kuopissa, joissa tervaspuut hikoilivat kuumuudessa, ja terva kertyi ränniä pitkin talteen.
Terva oli Suomen tärkein vientituote 1700-luvulla. Se oli myös hyvä tulonlähde paikallisille asukkaille, ja valmista tervaa kuljetettiin Lappeenrantaan myytäväksi. Kuudesta tynnyristä tervaa saatiin Lappeenrannassa yksi tynnyri suolaa vastineeksi.
Suonenjoen rannoilta ainakin Koivukujan kohdalta löytyneen kuoppakohteen arvellaan olevan entinen tervahauta.
Tervaa poltettiin tervaksista käyttäen suppilomaisia kuoppia, joihin puut ladottiin säteittäin kasaksi. Lopulta kuoppa ja puut peitettiin tiiviisti, ja päälle sytytettiin tuli. Kuumassa ja hapettomassa kuopassa itse tervaspuut eivät syttyneet palamaan, vaan puut ikään kuin hikoilivat tervashöyryt ulos. Terva sitten valutettiin talteen kuopan pohjalle rakennettua ränniä pitkin.
Tervaa käytettiin lähes kaikissa puuesineissä, jotka jollain tapaa joutuivat kosteuden kanssa tekemisiin. Terva tunkeutuu puun kuitujen väliin ja estää näin mikrobeja ja homeita kasvamasta ja lahottamasta puuta. Ei ihme, että terva oli erittäin kysyttyä tavaraa.
9
PETSAMO
Petsamon asuinalue syntyi puukaupan ympärille pitkälti 1920-luvulla. Aluetta ovat olleet rakentamassa muun muassa talvisodan jälkeen seudulle asutetut siirtokarjalaiset. Joelta katsottuna Petsamon keskiosa on yhtenäinen ja kulttuurimaisemallisesti paikallisesti arvokas.
Petsamon asuinalue on rakentunut joen itärannalle, missä on pieniä hiekan tai karkean hiedan saarekkeita.
Petsamo on suurelta osin muotoutunut 1920-luvulla. Aluetta on rakennettu myöhemminkin. Pohjois- ja eteläosa on rakennettu 40- ja 50 -luvuilla. Uusimmat rakennukset ovat 1970- ja 1980-luvuilta. Petsamoa ovat olleet rakentamassa myös siirtokarjalaiset, joita asutettiin talvisodan jälkeen Suonenjoelle.
Petsamon asuinalueen syntyminen liittyy keskeisesti Iisveden asemanseudun kehittymiseen 1920–30-luvuilla, jolloin Iisveden asema oli sisämaan suurin puutavaran lähetysasema, ja satama maamme suurimpiin kuuluva sisävesisatama.
Petsamon keskiosa on joelta päin katsottuna maisemallisesti yhtenäinen. Asuinalueen keskiosaa voidaan pitää kulttuurimaisemaltaan paikallisesti arvokkaana.
10
SUONENJOEN LYHYT HISTORIA
Savolaisten levittäydyttyä seudulle 1500-luvulla, Suonenjoen arvellaan saaneen ensimmäiset vakituiset asukkaansa. Joki jakoi Suomen kahtia hämäläisten ja savolaisten välillä, ja luultavimmin myös Pähkinänsaaren rauhan raja on kulkenut sen kautta.
Suonenjoen on arveltu toimineen Pähkinäsaaren rauhan rajapaikkana vuonna 1323. Varmaa tietoa rajalinjauksista ei kuitenkaan ole, ja versioita linjan kulusta on useita, mutta rajalinjauksen muistomerkki on varmuuden vuoksi pystytetty Kruununsillan kupeeseen.
Myöhäisempänä aikana 1410-luvulta jopa 1700-luvulle saakka Suonenjoki toimi ikään kuin hämäläisten ja savolaisten välisenä rajana. Suonenjoen nimi on mainittu historian kirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1415. Paikka oli tuolloin jo tunnettu, vaikka pysyvää asutusta ei siellä vielä tuohon aikaan ollutkaan.
Pysyvän asutuksen arvellaan syntyneen Suonenjoelle 1500-luvulla, kun savolaiset levittäytyivät viimein pohjoisempiin erämaihin. Suonenjoki oli jo tuolloin tunnettu runsaista riista- ja viljelysmaistaan sekä mahtavista kalavesistä.
11
HUUHKAJA
Huuhkaja on suurin pöllöistämme. Sen olemus itsessään on kunnioitusta herättävä, ja ääni pysäyttää kulkijan varmasti kuuntelemaan. Varmimmin sen kuulee kevättalvella vanhoissa kallioisissa metsissä, joissa se on kotonaan.
Huuhkaja on suurin pöllölajeistamme, ja sitä voisi sanoa myös metsän kuninkaaksi. Olet nyt huuhkajametsässä, vanhassa, kalloisessa metsässä, jossa on jyrkänteitä pesää varten. Täällä voitkin kuulla huuhkajan tumman huhuilun.
Rauhoitettu huuhkaja on helppo tunnistaa sekä ulkonäöstä että äänestä. Suuri koko, tuuheat, ulkonevat korvatupsut sekä oranssinpunaiset silmät ovat helpot tuntomerkit, joista ei voi erehtyä.
Hyvä tuntomerkki on myös koiraan jopa 4 kilometrin päähän kantava soidinääni. Ääni syvä ja kuuluva “Huu-uh”. Paras aika sen kuunteluun on lopputalvella ja alkukeväällä, mutta joskus sen saattaa kuulla myös myös kesällä ja syksyllä.
Huuhkajaa pidettiin ennen pahanilman lintuna. Jo pelkästään äänen kuuleminen tiesi pahaa, ja linnun ilmaantuminen pihapiiriin oli kuoleman tai onnettomuuden enne. Siksipä huuhkajia vainottiin, ja niistä jopa maksettiin tapporahaa.
Pelätty lintu herätti kuitenkin syvää kunnioitusta, ja siksi sillä oli monta nimeä. Huuhkajaa on kutsuttu muun muassa nimillä hyypiä, hyybiä, hyyppiä, hyyppiöhuuhkajahaukka, huukkaja, tuukkaja, tuukkai, huhkai, huhkain ja huuhkakaija.
12
SUONENJOEN MUINAISHISTORIA
Jääkauden myllerryksessä syntyivät Suonenjoki ja läheinen Lintharju. Jäätikkö synnytti ruhjelaakson, josta joki sai uomansa. On vahvoja viitteitä siitä, että ihminen on liikkunut alueella jo kivikaudella.
Suonenjoki sai alkunsa jääkauden aikana. Jäätikön sulaessa ruhjelaakson painanteeseen muotoutui lopulta Suonenjoki. Samalla kun joki haki muotoaan, muodostui myös lähellä sijaitseva Lintharju, kun jääkausi oli lopuillaan.
Suonenjoelta on löytynyt myös vahvoja arkeologisia viitteitä siitä, että alueella on ollut kivikautista asutusta. Myllykosken muinaismuistokohteesta on löydetty muun muassa kvartsin ja palaneiden luiden kappaleita, ja Simolanvuoren löydökset viittaavat muinaiseen asutukseen.
Arkeologisissa inventoinneissa on onnistuttu löytämään myös kuoppia, jotka viittaisivat tervanpolttoon sekä riistan pyyntiin. On siis hyvin mahdollista, että näillä seuduilla ihminen on elänyt luonnon keskellä jo heti jääkauden väistyttyä.
13
NÄKKI JA AHTI
Vesistöissä elää monenlaisia henkiä. Ilkeällä näkillä on tapana houkutella lapsia veteen hukkumaan, mutta näkin saa karkoitettua ennen uimareissua, kun veteen heittää kiven. Vesiä hallitsevat Ahti ja hänen morsiamensa Vellamo.
Veteen on liittynyt koko joukko uskomuksia. Vesillä on ollut omat jumalansa, ja vesistöissä on uskottu asuvan myös muita henkiolentoja. Tällainen oli muun muassa näkki, vesien ilkeä henki, jonka mielipuuhaa on lapsien ja nuorten pelottelu. Näkki saattaa asustaa sillan alla tai vaikkapa lammen rannassa, josta se yrittää houkutella ihmisiä astumaan veden valtakuntaansa.
Toisille näkki saattaa näyttäytyä viehkeänä nuorena neitona joen rannalla, kun taas toinen saattaa nähdä sillan alla asustavan kauniisti viulua soittavan peikon.
Eräiden uskomusten mukaan näkin saa kuitenkin karkoitettua uimareissun ajaksi heittämällä kiven veteen ennen pulahdusta. Näkin karkoitukseen on olemassa myös loitsuja, mutta niiden tehosta ei ole saatu varmaa näyttöä.
Veden valtakunnan hallitsija on puolestaan Ahti, joka elää syvällä aaltojen keskellä. Ahti on vesien ylijumala ja veden pärskeiden valtias, joka soittelee harpullaan kultaisessa valtakunnassa. Ahti esiintyykin usein kalamiesten rukouksissa, sillä Ahdin uskotaan ohjaavan kalojen kulkua.
Vellamo taas on Ahdin morsian. Vellamo istuu vedenalaisessa valtakunnassaan ja paimentaa karjaa. Tarinat kertovat Vellamon nousevan utuisina aamuina rantaheinikoille karjaansa syöttämään.
14
TUKINUITTO
Tukkia uitettiin Suonenjoessa aina 1970-luvulle asti. Alueen jokia ja koskia onkin aikain saatossa perattu tukinuiton tieltä. Uitto oli yleinen ja näppärä tapa saada kuljetettua tukit sahalle aikana, jolloin juna- ja tieyhteyksiä ei monin paikoin ollut.
Suonenjoelta löytyvien vanhojen asiakirjojen mukaan jokialueiden koskia perattiin 1930-luvulla tukinuittoa varten. Matalissa koskissa tukki juuttui helposti kivikkoon, joten jokea oli perattava vähäkivisemmäksi ja syvemmäksi. Uitto oli tuohon aikaan varsin yleinen ja edullinen tapa kuljettaa raakapuuta sahalle, ja se oli jokaiselle jopa laissa turvattu oikeus.
Suonenjoella tukkia on uitettu aina 1970-luvulle asti, kun Iisveden sahalle tarvittiin puutavaraa. Tavallisesti nuoret ja naimattomat miehet, jotka asuivat uittomatkojen varrella, osallistuivat tukkien uittamiseen uiton kulkiessa asumuksensa ohitse.
Valmiita puutuotteita kulki myös Rautalammin sahalta veneillä tai purjelotjilla Varkauteen asti, kun vesitie kulki Iisveden, Suonenjoen ja Suonteenselän kautta. Raide- ja autoliikenteen kehitys lopetti lopulta tukinuiton lähes tyystin: nykyisin uittoa ei enää harrasteta kuin muutamilla järvillä.