Ritajärven luonnonsuojelualue, Sastamala
Teksti ja kuvat: Jarno Peitso
Kuuset kurkottavat korkeat latvansa kohti taivasta, niiden vihreät varjot sinisten vetten päällä. Rannan kivikossa kaksi joutsenta kaulailevat kuin hyvästiksi menneelle kesälle. Olen tullut Sastamalan sydämessä sijaitsevalle 127 hehtaarin kokoiselle Ritajärven luonnonsuojelualueelle, ja jo alkumatkasta se on lumonnut minut täysin.
Vuonna 2015 Ely-keskuksen rahoituspäätöksellä perustetulla luonnonsuojelualueella valittavissa on 3 merkittyä reittiä: Valkeajärvi (sininen) 2,3 kilometriä, Ylinen Ritajärvi (punainen) 4,4 kilometriä ja Alinen Ritajärvi (keltainen) 4,8 kilometriä. Ne voi myös yhdistää yhdeksi, noin 8 kilometrin pituiseksi 3 järven kierrokseksi. Lähistöllä sijaitsee myös omassa rauhassaan kaunis Ritarijärvi.
Palveluihin kuuluu 3 parkkipaikkaa, laavu, 4 kuivakäymälää ja jopa 8 tulentekopaikkaa. Reitin varrelle mahtuu myös luonnonnähtävyys, muutama näköalapaikka ja pitkospuita. Erityismaininta täytyy antaa alueen siisteydestä ja rakenteista, jotka ovat viimeisen päälle.
Elokuisen aamun tarkoitus oli heittää päiväreput selkään ja kiertää kaikki kolmea reittiä, sekä käydä tutustumassa hieman erillään olevaan, mutta kuitenkin luonnonsuojelualueeseen kuuluvaan Ritarijärveen, joka on merkattu reittien ulkopuoliseksi luonnonnähtävyydeksi. Mutta sitä ennen, hetkeksi takaisin juurille.
Karttalähde: Sastamalan kaupunki
Noin 13 000 vuotta sitten viimeisimmän jääkauden yli parikilometrinen jäämassa alkoi sulaa ja vetäytyä kohti pohjoista. Maa oli vielä meren peitossa, mutta hiljalleen se alkoi nousta, hakeutua nykyiseen muotoonsa ja metsittyä. Kului vielä pitkään ennen kuin ihminen asteli ensimmäistä kertaa näiden tummien lehvien alla.
Tämä on tieto, joka on omiaan ruokkimaan ainakin allekirjoittaneen mielikuvitusta sekä tuomaan syvän kunnioituksen tunteen luonnon mahtia kohtaan. Louhikoiksi jauhettu maaperä ja valtavat siirtolohkareet muuttuvat muistoiksi jalkojen alla, ja sitä kokee aivan eri tavalla olevansa osa suurta jatkumoa.
Lieneekö jo muinoin paikan koskemattomuus tunnistettu, sillä merkkejä teistä tai pysyvästä asutuksesta ei ole. Ritajärven alue on pysynyt erämaana kautta historian.
Aloitimme patikoimisen Valkeajärven pysäköintipaikalta, joka on myös alueen pääsisäänkäynti. Pistin välittömästi merkille miten kutsuva sisäänkäynnin ympäristö on: jykevä alueen nimellä varustettu puuportti, infotauluja kahdella kielellä, taukopaikka ruokapöytineen ja irtokarttoja niitä kaipaaville. Perille löytää helposti kun navigaattoriin laittaa osoitteen Ritajärventie 358, 38100 Sastamala.
Portin pielestä polku vie pienten laskupurojen reunustamana muutaman sata metriä alas Valkeajärven rantaan. Vastassa on risteys opastekyltteineen ja päätös siitä, kumpaan suuntaan reittiä haluaa kulkea. Hetken karttaa tutkittuamme päätämme lähteä myötäpäivään ja jättää Paavinhatun näköalapaikka loppumetreille.
Tämä sinisellä merkitty reitti on alueen helppokulkuisin, lapsiystävällisin ja sen varrella on eniten rakenteita, joten pahimpien kivikkojen ylitse pääsee kätevästi kävelysiltoja pitkin. Kaikki on uutta, eikä aika ole jättänyt niihin vielä merkkejään. Tämän illuusion ei pidä antaa kuitenkaan hämätä. Kyseessä on keskivaikea ja erämainen kohde vanhan luonnon keskellä. Ja kun tämän ymmärtää, on tunnelmakin sen mukainen.
Maisema vetää katseet puoleensa, eikä aikaakaan kun vastaan tulee jo ensimmäinen, järvelle päin aukeava tulistelupaikka. Kuten jo ennakolta odottaa saattaa, kaikki tarvittava löytyy. Hetken paikkaa ihasteltuamme matka jatkuu kohti Kannaksen laavua.
Kannaksen laavu
Kannaksen laavu on alueen ainoa, ja sen pihapiirissä on puita pursuava puuvaja, puucee ja nuotiopaikka sammutusämpäreineen. Laavun sijainti kannattaa ottaa huomioon kulkusuuntaa valittaessa. Lapsien kanssa matka Valkeajärven parkkipaikalta voi itsessään olla jo riittävä seikkailu, mutta pidemmän matkan kulkijalle tulee laavu nopeasti vastaan.
Paikka itsessään on aurinkoinen niemeke, jonka rannoilta voi nähdä Valkeajärven kokonaisuudessaan. Tarkkasilmäisimmät voivat huomata vastarannan kaukaisuudessa kohoavat Paavinhatun korkeat kalliot laitureineen, portaineen ja pienine ihmisineen.
Laavulta polku jatkuu rannan reunaa vielä hetken verran, kunnes edessä on kolmen reitin risteys. Valkeajärven rengasreitti jatkuisi oikealle, mutta me koukkaamme kohti Ylinen Ritajärveä.
Jos Valkeajärven itäpuoli hienoine rakenteineen tuntui jopa ylellisen helpolta kulkea, on Ylisen Ritajärven reitti lähempänä sitä kuvauksen mukaista keskivaikeaa maastoa. Rannan tuntumassa kiemurteleva polku kapenee huomattavasti juurakkojen ja kivien täplittäessä tätä punaista reitistöä.
Myös maisema muuttuu, ja mukaan tulevat nyt metsien lisäksi nousut, sekä soisemmat alueet. Ja mahtuu mukaan yksi villinä kasvava heinikkokin, jossa sai olla tarkkana, ettei askella harhaan.
Matka jatkuu sammaleiden peittämissä metsissä ja soistuneilla rannoilla. Järven päässä taas vaihdetaan puolta, ja poiketaan hetkeksi luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. Tämän jälkeen eteen tulevat jyrkät nousut, heinien valtaamat niityt, sekä poronjäkälän kuuraamat kalliot upeine näköaloineen. Jopa eräkoiramme Aksu on muutoksesta ihmeissään.
Ennen siirtymistä Aliselle Ritajärvelle, on edessä vielä lyhyt palsta suomaisemaa ja mahdollisuus poiketa Lammenmaantien pysäköintipaikalle, josta tämän reitin voi myös vaihtoehtoisesti aloittaa.
Kuin varkain, tulee järvimetsien keskellä ajoittain vastaan kauniita suoalueita.
Tälle keltaiselle reitille siirryttäessä on vastassa ensimmäisenä Louhen mökki. Mökki ei ole kenenkään varattavissa, vaan tupaa, laituria ja pihapiirissä olevaa tulentekopaikkaa voi sen sijaan vapaasti käyttää, mikä ei välttämättä olisi mahdollista, jos mökissä olisi asukki.
Ja mikä piha se onkaan! Vanhaa metsää ympärillä, takana jääkauden naarmuttama pystysuora kallioseinämä, joka luo oudon turvallisuuden tunteen, sekä järvenranta ilman vastapuolen naapuria. En juuri parempaa mökin paikkaa voisi itselleni kuvitella. Kallion laella on näköalapaikka, mutta itselläni huomio meni lähinnä mökkipihan kuvaamiseen lintuperspektiivistä, sen verran fiiliksissä olin.
Evästauko
Louhelta matka jatkuu elokuisen auringon tanssittaessa repaleisen järven pintaa, kunnes edessä on tulentekopaikka. On eväiden aika, ja tuulta uhmaten pistämme nuotioon valkean. Siinä pannukahvin odotuksen malttamattomuudessa on hyvä hiljentyä, katsoa kauas ulapalle ja antaa savun tuoksun viedä. Enpä olisi uskonut, totean hiljaa itsekseni ja puhallan kuksan puhtaaksi.
Kun kahvit on kumottu, vie polku järven päässä olevalle sympaattiselle “kahlaamolle”. Muutama loikka kiviä pitkin yli solisevan puron ja kohti vastapuolen kallioita, sekä niiden takana odottavia pitkospuita. Tällä alueella vastaan tulee myös erityisen suuri siirtolohkare, jonka edessä ihminen voi tuntea vain olemisen hetkellisyyttä.
Polku seurailee Alisen Ritajärven etelärantaa vielä noin 2 kilometrin verran. Matkalle osuu näköalapaikka, 2 tulentekopaikkaa sekä Harjunpääntien pysäköintialue, josta voi tarvittaessa laskea myös venhonsa vesille.
Maasto jatkuu monipuolisena, viettäen alas notkelmiin ja ylös kallioisia mäkiä, joista avautuvat upeat näkymät järven ylle. Tulentekopaikat ovat nämäkin hyvässä kunnossa, ja paikat veden ääreltä valittu hyvällä maulla. Eväättömän ei auta kuin kohauttaa tässä kohtaa hartioitaan ja jatkaa eteenpäin kohti Valkeajärven länsirantaa ja Paavinhattua.
Retken päämäärä alkaa pikkuhiljaa häämöttää, mutta vielä vuorossa on jo alkumetreiltä kaukaisuudessa siintänyt Paavinhatun näköalapaikka. Päällimmäinen tunne on että juurihan sitä aloiteltiin, mutta tiuku repii toista.
Väkimäärästä päätellen paikka on varsin suosittu, mutta kärsivällisyys palkitaan ja saan otettua kuvat. En silti ihmettele, sillä upeiden näkymien lisäksi paikka on mielenkiintoinen jo nimensäkin puolesta – ja löytyypä laelta osuvasti myös puhujanpönttö.
Palveluihin kuuluvat grillauspaikka, puucee ja portaiden alapäässä oleva valtava terassi ruokapöytineen. Ja jos kiipeäminen ei huvita, voi portaiden juurelta jatkaa kulkua Valkeajärven molempiin suuntiin.
Aliselta Ritajärveltä tultaessa jatkuu meidän suunta alaspäin. Samalla pääsemme tutustumaan jo vastarannalta havaitsemaamme laituriin, jossa voi käydä uittamassa varpaitaan ja syödä vaikkapa polunvarsilta keräämiään mustikoita. Mitään marjaryntäystä en silti toivo, vaan muistetaan, että luonnonsuojelualueella polut ovat sitä varten, ettei arvokasta kasvistoa lähdetä tallaamaan piloille.
On aika jättää nämä mahtavat maisemat taakse ja jatkaa kohti aloituspistettä. Retken päätös saa sen sijaan odottaa vielä hetken, koska päätimme jo lähteissä, että luonnonnähtävyydeksi merkattu Ritarijärvi on nähtävä.
Tämän reitistöstä erillään olevan, mutta luonnonsuojelualueeseen kuuluvan pienen suojärven löytäminen ei ole täysin yksiselitteinen juttu. Aikamme maastokarttoja tutkittuamme tulimme siihen tulokseen, ettei sinne yksinkertaisesti mene merkattuja polkuja. Oli siis aika hypätä autoon, poistua Valkeajärven maisemista ja koettaa suunnistaa perille.
Päädyimme lopulta jättämään auton Aarikantien päähän ja jalkauduimme metsään. Pienen tarpomisen jälkeen tämä lumpeenkukkien valtaama vesi jo löytyikin. Eikä paremmin olisi voinut tätä päiväretkeä päättää, kun paluumatkalla törmäsimme sattumalta kilpikaarnaiseen puuvanhukseen, jonka pitkä vartio teki minuun erittäin syvän vaikutuksen.
Ritajärven luonnonsuojelualue tarjoaa retkeilijälle erittäin monipuolista maastoa ja kasvistoa. Se on kuin oma mikrokosmoksensa, jossa yhdistyvät ne pohjoisen luonnon piirteet, joita joutuu yleensä hakemaan useammasta eri kohteesta.
Jos aika on kortilla, voi järvet kiertää erikseen omilta parkkipaikoiltaan, tai yhdistää ne yhdeksi 3 järven vaellukseksi. Lapsiperheille suosittelen ehdottomasti Valkeajärven lenkkiä helppokulkuisuuden ja rakenteiden puolesta, mutta myös siksi, että se antaa alueen tarjonnasta melko kattavan läpileikkauksen. Ylinen- ja Alinen Ritajärvi tarjoavat puolestaan vähän haastavampaa maastoa ja syventävää kokemusta perinteisemmässä mielessä. Tämän lisäksi alueella järjestetään paljon tapahtumia ja opastettuja retkiä, kuten yökävelyä.
Tutkittavaa siis riittää vaikka useammaksi päiväksi. Huomion arvoista onkin, ettei luonnonsuojelualueella saa yöpyä, mutta Valkeajärven ja Lammenmaantien pysäköintipaikoilla se on sallittua. Itseeni suurimman vaikutuksen teki nimenomaan alueen monimuotoisuus: erämaiset järvet vanhuuttaan natisevien kuusien ja mäntyjen keskellä, pienet tummavetiset purot ja pystysuorat kalliot, jotka näköaloineen toivat paikoittain mieleen maisemat Hossan kansallispuistossa.