Tag Archive for: landscape

Luontoseikkailua kaupungissa – Riippusiltojen lenkki Valkeakoskella

Kaupallisessa yhteistyössä Yhteistyöstä voimaa -matkailunedistämishanke Luontopolkujen ja metsien ystävänä olen tottunut ajamaan välillä kauaskin kaupungista kauniiden luontopolkujen ja järvimaisemien äärelle. Nyt olen kuitenkin kuullut eräästä mielenkiintoisesta reitistä, joka sijaitsee aivan keskustan tuntumassa Valkeakoskella. Kyseessä on hieman yli kolmen kilometrin mittainen Riippusiltojen lenkki, joka sivuaa Apianlahden järvimaisemaa ja sisältää useita vesistön ylityksiä riippusiltoja pitkin. Tätähän täytyy […]

Riisitunturin reunamailla – retki Posion poluttomilla seuduilla

Kaupallisessa yhteistyössä Kestävästi kasvua kesään Itä-Lapissa -hanke Itä-Lapin kierroksemme viimeisen päivän kohde odotti Posiolla, jossa pääsisin retkelle Riisitunturin kansallispuiston poluttomiin osiin! Monien muiden retkelijöiden tavoin olen ehtinyt ihailla Riisitunturin kansallispuiston kynttiläkuusia tykkylumitakeissaan, mutta kesäajan tunnelmointi samoissa maisemissa ei ollut vielä toteutunut. Tätä retkeä oli odotettu! Matka Kemijärveltä Posiolle taittuisi normaaliolosuhteissa ketterästi noin puolessatoistatunnissa, ja reitin […]

Tunsin olevani vähintään Ahvenanmaalla – Tammisaaren syksyinen rauha ja ruska ovat kuin ihanasta postikortista

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raseborg Tammisaaren värikkäitä talokaunokaisia ja kapeita kujia rönsyilevä vanhakaupunki on kuin ihana karamelli. Kun otetaan huomioon, että aivan sen kyljessä on Ramsholmenin luontoparatiisi, että suurella osalla suomalaisista on tänne varsin kohtuullinen matka ja että paikka on äärimmäisen kuvauksellinen, täytyy ihmetellä, miksi se kesien ulkopuolella vaikuttaa pysyvän täytenä salaisuutena. Kesän jälkeen Tammisaaren kadut […]

Virkistävä päiväretki Ounastunturin Pyhäkerolle, Enontekiö

Halusimme tehdä päiväretken Ounastunturin Pyhäkerolle. Suosittu Hetta–Pallas-vaellusreitti lähtee Hetasta veneellä Ounasjärven yli, ja siitä voi kulkea myös päiväretkeksi soveltuvan, noin yhdeksän kilometriä pitkän osuuden, jolloin edestakaisin matkaksi kertyy 18 kävelykilometriä sekä yhteensä kaksi venematkaa Ounasjärvellä. Tämä vaihtoehto oli silloin vähän liian pitkä meille. Niinpä kysyimme vaihtoehtoista reittiä Tunturi-Lapin luontokeskuksesta, josta saimmekin toisen ehdotuksen. Lähtöpaikka kartalla […]

Syysvaellus läpi Mallan luonnonpuiston Kilpisjärvellä

Opettajani kertomukset Kolmen valtakunnan rajapyykistä herättivät mielenkiintoni jo aikoja sitten koulussa, mutta se oli minulle käymätön paikka tähän syksyyn asti. Lähdimme nimittäin syyskuun puolivälissä aikuisen poikani kanssa yöjunalla Kolariin ja vuokra-autolla Kilpisjärvelle nauttimaan ruskan väreistä Suomen komeimmilla tunturiseuduilla. Kilpisjärvelle iltapäivällä saavuttuamme ehdimme huiputtamaan Saanan ja seuraavana päivänä oli sitten vuorossa tuo legendaarinen, maailman pohjoisin Kolmen […]

Piipahdus Haukanholmaan on hieno maistiainen Nuuksion luonnosta

Teimme työkavereideni Marin ja Karon kanssa aamupäivän mittaisen piipahduksen Nuuksioon valokuvaushommien puitteissa, ja samalla pääsin tutkimaan erästä itselleni uutta Nuuksion kolkkaa, joka kuitenkin sijaitsee aivan keskellä kaikkea. Haukanholman taukopaikalla on keittokatos ja kaksi nuotiokehää sekä laituri. Käväisimme siellä ihastelemassa maisemaa ja tutkimassa muun muassa suppilovahverotilannetta. Lähtöpiste kartalla Reitti n. 500 m/suunta Keittokatos ja nuotiokehiä Haukkalammen […]

Hevosten matkassa Kemijärven kesässä & suppailua upealla Kalkonniemen rannalla

Kaupallisessa yhteistyössä Kestävästi kasvua kesään Itä-Lapissa -hanke Ihanan leppoisista luontoelämyksistä täyttynyt Itä-Lapin-kierroksemme jatkui sinne, mistä se oli alkanutkin – kohteenamme oli nyt järvien ja metsien täyttämä Kemijärvi! Muutamaa päivää aiemmin olimme saapuneet tänne junalla Pasilasta, ja nyt oli mukava päästä kunnolla rauhoittumaan Kemijärven äärelle. Tälle päivälle luvassa olikin erityisen rentoa oleilua, kun päivä piti sisällään […]

Bunkkereita ja olemattomia hylkeitä – Isosaaressa mielikuvitus lähtee laukalle

Kaupallisessa yhteistyössä Nolla Cabins Isosaari Helsingin edustalla tuntuu hieman mystiseltä paikalta. Se on kauempana kuin tutut Uunisaari, Lonna tai Pihjalasaari eikä Isosaarelle ole päässyt noin vain, sillä se oli suljettu yleisöltä kesään 2017 asti.  Sitä ennen saari oli vuosisadan ajan vartiolinnakkeena ja puolustusvoimien harjoitusalueena. Isosaari kartalla Venäläiset rakensivat ensimmäisen maailmansodan aikaan linnoituksia Helsingin edustan saarille. […]

Ruskatuulahduksia Teijolta – päiväkävely Matildanjärven ja Puolakkajärven maisemissa

Teijon kansallispuistossa Salossa ruskan värit hehkuvat nyt kauniina. Alue tarjoaa kokemattomammallekin retkeilijälle mukavan lounaissuomalaisen ruskaretkikohteen Matildanjärveä ja Puolakkajärveä ympäröivien reittien muodossa. Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta ja veikkaanpa, että tällä viikolla ruskan sävyt vielä voimistuvat! P-alue kartalla (Matildanjärventie 84, Salo) Matildanjärven kierros 5,5 km Pisto Matildanjärven kierrokselta Teerisaareen n. 1 km/suunta Useita laavuja tulipaikkoineen Teijon […]

Rehevän vehreää joenrantaa Urpolan luontopolulla Mikkelissä

Mikkelin Urpolassa sijaitsee luontokeskus, joka toimii nykyään myös Saimaa Geoparkin vierailijakeskuksena. Urpolassa on myös luonnonsuojelualue, johon voi tutustua puolentoista kilometrin luontopolulla, joka mutkittelee joen rantojen rehevissä lehdoissa.