Hevosten matkassa Kemijärven kesässä & suppailua upealla Kalkonniemen rannalla

Kaupallisessa yhteistyössä Kestävästi kasvua kesään Itä-Lapissa -hanke

Ihanan leppoisista luontoelämyksistä täyttynyt Itä-Lapin-kierroksemme jatkui sinne, mistä se oli alkanutkin – kohteenamme oli nyt järvien ja metsien täyttämä Kemijärvi! Muutamaa päivää aiemmin olimme saapuneet tänne junalla Pasilasta, ja nyt oli mukava päästä kunnolla rauhoittumaan Kemijärven äärelle. Tälle päivälle luvassa olikin erityisen rentoa oleilua, kun päivä piti sisällään ratsastusta suomenhevosten kanssa, suppailua auringonlaskussa ja lopuksi vielä pulahduksen Kemijärveen majapaikkamme kauniilta laiturilta.

Suuri ja näkyvä viitta ohjasi meidät Outisen ratsastuskeskuksen pihaan ajellessamme Pyhätunturilta kohti Kemijärven keskustaa. Tallilla meitä vastassa oli iloinen joukko niin hevosia kuin heidän hoitajiaan. Seurueemme johtajahevoseksi nimetty Huttu-Ukko eli Huttis oli jo lähtövalmiina, ja pian pilttuistaan jonoon pääsivät liittymään myös Särkiä ja Helmi sekä Helmin nelikuinen varsa Rallipertti, joka luonnollisesti hurmasi meidät aivan saman tien.

Oppaamme Riia kertoili meille suomenhevosista ja tallin toiminnasta samalla, kun sovittelimme kypäriä päähämme ja tutustuimme hevosiin sekä annoimme hevosten tutustua ja totutella meihin. Sen jälkeen oli aika koko köörin siirtyä ulos aurinkoon ja lähteä parille harjoittelukierrokselle tallin pihan kentälle.

Outisen ratsastuskeskuksessa ratsastamaan pääsee ilman aiempaa kokemusta, mikä olikin hyvä, sillä itse olin aivan aloittelijan tasolla. Riia neuvoi, että kun tänne haluaa tulla ratsastamaan, kannattaa soittaa aivan viimeistään edellisenä päivänä sen sijaan, että ajelee suoraan tallin pihalle. Näin elämys onnistuu varmimmin!

Olen noussut hevosen selkään elämässäni aiemmin ehkä viitisen kertaa, ja oikeastaan ainoa asia jonka muistin oli se, että toisin kuin voisi luulla, hevosen selästä alas tuleminen tuntuu paljon hurjemmalta kuin ylös kapuaminen. Ylös selkään pääseminen on kaltaiselleni suht persjalkaisellekin ihmiselle mielestäni jopa yllättävän helppoa oppaan ohjeita noudattaen, vaikka aluksi näyttäisikin siltä, että ponnistaa pitäisi aivan hurjan korkealle yläilmoihin. Rohkeasti vain oppaan neuvot käyttöön ja hop hepan selkään!

Sain hepakseni Helmin, kun taas Karo ratsasti Särkiällä ja Riia johti joukkiota Huttiksella. Rallipertti lähtisi mukaamme ihan omine nokkineen vapaana kirmaamaan luonnon syliin. Kapusimme hevosiemme selkiin ja palautin Riian avustuksella mieleeni perusasiat, kuten liikkeelle lähdön, ohjaamisen, pysähtymisen ja niin edelleen – se kaikki on oikeastaan melko helppoa, ja kuten olettaa voi, tallin hevoset ovat lempeitä. Helmi oli juuri sopiva hevonen minulle, oikein rauhallinen, hänellä ei ollut kiire minnekään. En itse nauti vauhdista alkuunkaan, joten tulimme Helmin kanssa hienosti toimeen.

*Riia tarkistamassa Karon & Särkiän parivaljakkoa lähtövalmiuteen*

Tehtyämme hiekkakentällä pari harjoituskierrosta oli aika lähteä maastoon. Kuljimme hiljaista ja kapeaa, heinittynyttä metsätietä pitkin syvemmälle kemijärveläisessä kesässä kylpevään luontoon. Lapin loppukesä tarjoili parastaan ja saimme nauttia lämmöstä ja itikattomuudesta.

Läheisen talon pihalla haukkunut koira ei heppoja hetkauttanut, joskin Ralliperttiä se hieman jännitti ja hän hakikin turvaa vakavanhasta ja luotettavasta Huttu-Ukosta kulkien hetken aikaa tämän rinnalla. Muutoin Rallipertti otti kesästä ja elämästä ilon irti, kirmaili hieman sinne tänne, pysähteli kun siltä tuntui, herkutteli hetken aikaa ja kirmasi taas pujottelemaan muun letkamme väleistä. Välillä varsa johti koko joukkiota johtajan elkein, välillä unohtui ihmettelemään jotakin ja otti meidät muut kohta iloisesti juosten kiinni. Minä ratsastin Helmillä eli Rallipertin äidillä, minkä ansiosta sain kunnian saada varsan seuraamaan minua monta kertaa varsin läheltä. Se nuuhki polvitaipeitani matkan edetessä, mikä tuntui lämpimänä kutituksena iholla.

Poikkesimme reitiltä ojan yli läheiselle niitylle, missä hevoset saivat pitää kunnon evästauon samalla, kun me nautimme Lapin kesästä ja lämpimästä päivästä ja kuulimme Riian kertomuksia tallin hevosista.

*Takana vasemmalla Riia & Huttu-Ukko, oikealla Karo & Särkiä*, *etualalla Rallipertti*

Rallipertti halusi matkan aikana pitää myös aivan oman evästaukonsa, ja hetken aikaa se joi äitinsä maitoa kaikessa rauhassa. Tuntui hienolta saada seurata suuren eläimen lapsenhoitotouhuja niin läheltä.

Kierros metsässä kesti taukoineen noin tunnin. Ratsastus tuntuu itselleni ainakin ajatuksena vähän jännittävältä, mutta tuntuu huojentavalta tietää, että hevonen on varsin luotettava otus. Se osaa kyllä yleensä asetella jalkansa, katsoa eteensä ja analysoida tilanteita, minkä ansiosta esimerkiksi ojan ylittämistä ei ihmismatkustajan tarvitse kauheasti jännittää, vaikka se hiukan vatsanpohjassa tuntuisikin. Muistan itse elävästi kuinka kovin aikoinaan jännitin ojan ylittämistä esimerkiksi moottorikelkalla, ja hevosen kanssa tilanne on ihanalla tavalla toinen, kun itse ei tarvitse osata varsinaisesti mitään.

Palattuamme takaisin tallille saimme kunnian tavata vielä iki-ihanan Rölli-kissan, joka tuli keräämään rapsutuksia ja silityksiä aivan empimättä. Ja mehän rapsutimme ja silitimme!

Ratsastusseikkailun jälkeen loppuilta menikin aivan oman aikataulumme mukaisesti, nimittäin Visit Suomu oli toimittanut meille sup-laudat ja lähtisimme sillä teemalla nauttimaan Kemijärven illasta. Yritys toimittaa vuokraamansa sup-laudat sovitusti minne tahansa Kemijärven alueella, mutta koska me emme olleet vielä päättäneet missä haluamme suppailla, tilasimme ne majapaikkaamme Hotelli Uitonniemeen. Ja sinne ne tuotiin!

Illan mittaan kypsyi ja vahvistui ajatus siitä, että suppailukohteemme olisi Kalkonniemi. Sinne oli noin vartin ajomatka hotellilta, eli ei pitkäkään, ja se olisi samalla yleisesti kiinnostava retkipaikka, josta olin vuosien saatossa nähnyt paljon kuvia. Olin monesti harmitellut etten ollut käynyt Kalkonniemessä (-niemellä?), ja nyt siihen tuli mahdollisuus!

Kalkonniemen upea ranta

Kohde kartalla

Keittokatos

Ajelimme kohteeseen kauniiden maisemien halki, ja ilta-aurinko punersi jo läntisellä taivaalla. Kemijärvellä järviä ja järvenrantateitä riittää. Jo kaupungin keskusta itsessään on kirjaimellisesti järven ympäröimä, jotenkin aivan epätodellisen hienolla sijainnilla, joten täällä kyllä saa silmiä lepuuttaa vesimaisemissa oikeastaan joka suunnassa. Ja järvi on suuri, katse kantaa sen pintaa pitkin vaikka kuinka kauas! Ympärillä kaukana kohoaa vaaroja joka suunnassa.

Nautimme Kalkonniemeen johtavan tien maisemista, joihin osui monia vanhoja rakennuksia, sinivihreitä vaaroja ja kuten jo mainittu, järvinäköaloja. Perille saapuessamme löysimme pysäköintialueen ja ensiluokkaiset rakenteet: keittokatoksen, pukukopit, käymälän ja puuvajan.

Viereinen sähkölinja piti ääntä, josta emme osanneet päätellä, onko se normaalia tai jatkuvaa – sen koitimme sulkea pois mielestämme. Kalkonniemi Beach oli sellainen ilmestys, että siinä häiriötekijät melko hyvin unohtuivatkin!

Voin vain kuvitella millainen uimareiden paratiisi tämä on kesäisin. Nyt ranta oli autio, ja taukorakenteiden siisteys ihastutti. Ihmisten ja koirien jälkiä oli kuitenkin sen verran paljon, että uskon tämän olevan suosittu virkistyskohde ainakin paikallisten keskuudessa. Ja miksi ei olisi, onhan se upea!

Kalkonniemi työntyy Kemijärveen idästä länteen päin. Niemen pohjoispuolella oli kauniin tyyntä, eteläpuolella kova puhuri. Karo, joka on kokenut suppailija, päätti kokea molemmat maailmat. Siinä sitä tulikin suppailuelämystä kerrakseen, kun toisella puolella sai nauttia sametinsileän järven pinnasta hiljakseen meloen, ja toisella puolella tuuli puhalsi niin, että suppailutaidot pääsivät todellakin käyttöön. Kelluntaliivi oli luonnollisesti päällä, kuten suppaillessa kannattaa aina olla.

Rannalla istuskellessamme seurailimme auringonlaskua ja katselimme Kemijärven avaruutta. Karolla oli tapansa mukaan myös evästä mukana, ja siinä kauniin maiseman äärellä, sup-laudalla istuessa olikin mitä parhain hetki vähän evästellä.

Illan laskettua ajelimme takaisin Hotelli Uitonniemeen. Paikka löytyy aivan Kemijärven keskustan tuntumasta ja läheltä juna-asemaa, mutta kuitenkin niin omasta rauhastaan, että sen voisi kuvitella olevan syvemmälläkin maaseudulla. Hotellin kaunis punainen päärakennus pitää sisällään vastaanoton ja aamiaistilat, kun taas majoitushuoneet löytyvät pihan toiselta puolelta kaksikerroksesta hirsirakennuksesta. Kotoisaan huoneeseemme kuului keittiönurkkaus ja oma kylppäri suihkuineen.

Ennen nukkumaanmenoa halusimme vielä käydä kurkkaamassa päärakennuksen takaa löytyvän rantasaunan, jonka laiturilta oli juhlava pulahtaa uimaan. Täydellinen päätös päivälle!

Illalla kertasimme kaikkea kokemaamme ja totesimme tosiasian, että seuraava päivä olisi Itä-Lapin-kierroksemme viimeinen. Se sijoittuisi Posiolle Riisitunturin kansallispuiston maisemiin – tarina julkaistaan viikon päästä!