Bunkkereita ja olemattomia hylkeitä – Isosaaressa mielikuvitus lähtee laukalle

Kaupallisessa yhteistyössä Nolla Cabins

Isosaari Helsingin edustalla tuntuu hieman mystiseltä paikalta. Se on kauempana kuin tutut Uunisaari, Lonna tai Pihjalasaari eikä Isosaarelle ole päässyt noin vain, sillä se oli suljettu yleisöltä kesään 2017 asti.  Sitä ennen saari oli vuosisadan ajan vartiolinnakkeena ja puolustusvoimien harjoitusalueena.

Isosaari kartalla

Venäläiset rakensivat ensimmäisen maailmansodan aikaan linnoituksia Helsingin edustan saarille. Isosaari, Santahamina ja esimerkiksi Kuivasaari olivat osa Viaporin linnoituksen etulinjaa ja niihin sijoitettiin järeitä tykkejä. Isosaaren linnakeajasta onkin muistona monenmoista: betonisia kasematteja, bunkkereita ja tykkipattereita. Kasarmit, ampumarata ja entinen sulkeiskenttä taas muistuttavat puolustusvoimien aikakaudesta.

Aikanaan Isosaarta on kutsuttu nimellä Mjölö (suomeksi Jauhosaari), joka juontuu pohjoisrannan vaaleasta hiekasta. Nykyään pohjoisrannalla seisoo seitsemän Nolla-nimistä mökkiä.

Mökkien muoto muistuttaa retrotelttaa. Nollien ajatuksena onkin rinnastaa yöpyminen telttailuun, sillä mökit ovat melko koruttomia. Nollissa majoittuminen on kuitenkin helpompaa kuin tavallinen leirielämä. Rinkkaan ei esimerkiksi tarvitse pakata retkikeitintä, makuualustaa tai makuupussia, omat lakanat kylläkin.  

Retkeilyyn tottumattomalle voi olla vaikea ajatus, että telttailu on sadesäällä kovin kosteaa. Mökissä majoittuminen on sikäli luksusta, että ei tarvitse varoa makuupussin kastumista tai pakata niljakasta telttakangasta rinkkaan. Nollien muita mukavuuksia ovat esimerkiksi sauna, suihku ja saunarakennuksessa sijaitseva sisävessa.

Minimalistisuus näyttää houkuttelevan ihmisiä, sillä mökit ovat erittäin varattuja. Onnistun kuitenkin saamaan yhden yön majoituksen itselleni ja pojalleni Leeville. Lähdemme matkaan kesäkuisena maanantaina. Venekyyti lähtee Kauppatorin Lyypekinlaiturilta ja sisältyy Nollan hintaan.

Isosaaren laiturilta vie hiekkatie Nolla-mökeille. Matkalla ehtii huomata saaren erikoisuuden, 9-reikäisen golf-kentän. Tulemme rannalle. Leevi avaa oven saamallamme koodilla. Pienen mökin sivuilla on sängyt, joilla on muhkeat peitot. Sängyn edessä on liesi, joka toimii kaasulla. Hyllykössä on lautasia ja juomalaseja. Seinässä on USB-pistoke kännykän latausta varten. Virta tulee aurinkopaneelista. Jääkaappia ei ole.

Nollien lähellä on Haapala-niminen entinen varuskunnan sauna, jossa on WC ja astioidenpesuun tarkoitettu allas. Rakennuksen edustalla on erilaisia kierrätysastioita roskille.

Nollissa on siis kaikki se, mitä tarvitaan perustarpeista huolehtimiseen. Entä viihdyke? Täällä voi katsella koko illan ruutua, joka tarjoaa niin huumoria kuin liikutuksen kyyneleitä. Kyseinen ruutu tosin on koko seinän kokoinen, eikä ohjelma rasita päätä nopeilla leikkauksilla tai valon välkkymisellä.

Mökin isosta ikkunasta näkyy, kuinka meriharakka kipittää tikkumaisilla jaloillaan pöllyävässä hiekassa. Samoin voi tarkkailla, kuinka kalatiira syöksyy hakemaan ruokaa merestä. Valkoposkihanhet vaappuvat untuvikkoineen ja paimentavat niitä syömään. Mökissä voisi aivan  helposti viettää koko päivän sängyssä makoillen ja merenrannan tapahtumia tuijottaen.

Me haluamme kuitenkin tutkia saaren eri kolkkia, joten syömme täytetyt patongit, jotka olemme ottaneet mukaan mantereelta, ja lähdemme sitten kävelemään pitkin pohjoisrantaa kohti eteläkärkeä.

Isosaaressa on kaksi asiaa, jotka tekevät siitä omalaatuisen. Ensinnäkin sillä on pitkä menneisyys linnakkeena ja puolustusvoimien toimipaikkana. Venäläiset linnoittivat saaren jo vuonna 1913. Tavoitteena oli suojata Pietaria. Suomen itsenäistymisen jälkeen saari siirtyi puolustusvoimien käyttöön. Muistona tuosta ajasta ovat esimerkiksi kasarmirakennukset, sulkeiskenttä ja armeijan henkilökunnan rivitalot.

Toiseksi Isosaaressa on vielä jäljellä monipuolista luontoa, vaikka ihmisen jälki näkyy monin paikoin. Harmillista on, että vuonna 2014 saarelle osui myrsky, joka kaatoi puita. Tuolloin Isosaaressa tehtiin iso avohakkuu, joka vei esimerkiksi lepakoilta pesäpaikkoja. Isosaaren luontoselvityksessä kerrotaan, että hakkuista huolimatta saarella pesii runsaasti lintuja, muun muassa uhanalaiset lajit karikukko ja tukkasotka.

Helsinki on lähellä, mutta kaupungin äänet eivät ulotu Isosaarelle. Kivikkoisella rannalla tuntuu siltä, että tekemättömien asioiden listan voi unohtaa ainakin hetkeksi.Tutkailen kasveja, joita kasvaa rannalla. Näen ruohokanukoita ja ketohanhikkeja, mutta luontoselvitys kertoo, että täällä olisi paljon muitakin lajeja, kuten rauhoitettua, kämmekkäkasveihin kuuluvaa soikkokaksikkoa. Pohjoisella ja läntisellä rannalla on muutamia suojeltuja kaistaleita, joilla on merenrantaniittyä.

Rannan idylliä rikkoo ihmislajin törppöily. Kivien lomassa on muovipulloja, nuuskapurkkeja ja punaisia kartioita. Mietin, ovatko kartiot peräisin rakennustyömaalta vai kenties liikennekoulusta. Ne ovat joka tapauksessa aivan väärässä paikassa, joten kerään roskat eväspussiin.

Poikkeamme rannalta sisäsaareen ja tulemme heinittyneelle aukealle. Pian selviää, että tässä on joskus ollut ampumarata. Leevi kurkistaa radan kopista sisään.  Kuten monissa autioissa rakennuksissa, aika tuntuu pysähtyneen.

Kävelemme ampumaradalta etelään, mutta pian vastaan tulee stoppi.  Isosaaren eteläinen kärki on armeijan aitaamaa aluetta, joten sinne ei pääse.

Myöskään saaren itäosassa sijaitsevaan Peninniemeen ei pääse kuin opastetulla retkellä. Niemellä on torpedokoeasema, jonka toiminta loppui 1956.

Kohta eteemme tulee betonista valettu alue, Rikaman kasematti, jossa oli aikanaan neljä tykkiä. Seinämissä on syvennyksiä, joissa oli venäläisaikana paikka ikoneille. Betonista on valettu myös Rikaman kasematin luoteispuolella oleva maastoutunut keskussähköasema, jonka katolla kasvaa ruohoa. Leevi käy tutkimassa sähköaseman huoneita.

Erikoinen yksityiskohta on, että Isosaarella on kulkenut junarata, joka oli käytössä vuodesta 1913 aina 1940-luvulle asti. Juna kulki kasemattien välillä ja ilmeisesti toimitti polttopuuta saaren eri osiin.

Sotahistoriallisissa maisemissa seikkailtuamme palaamme Nolla-mökille. Matkalla pohjoisrannalle näemme palan saaren karmivinta historiaa, kivipaaden, joka on pystytetty 1918 Iso-Mjölön vankileirin muistoksi. Isosaareen leirille joutuivat niin venäläiset kuin punaisten hallinnossa toimineet henkilöt. Enimmillään vankeja oli 1500. Olosuhteet olivat ankeat: vangeilla oli syöpäläisiä kuhisevat vaatteet ja he saivat syödäkseen pilaantunutta silliä. Moni kuoli punatautiin tai suolistosairauteen.

Illallisen jälkeen tutkimme vielä saaren pohjoisosaa, jossa saa katsauksen saaren lähihistoriaan. Laiturin lähellä olevat armeijan henkilökunnan rivitalot möllöttävät tyhjillään. Lähes kaikki asunnot olivat kuitenkin 2000-luvulle asti käytössä ja saarella oli muutenkin elämää.

Saaren koulu toimi vuoteen 2002 asti. Käymme parakkirakennuksen pihalla ja kurkistamme ikkunoista sisään. Seinillä on vielä lasten piirustuksia.

Perhe-elämä Isosaaressa alkoi kuitenkin kuihtua jo 80-luvulla, sillä mikäli ei ollut puolustusvoimilla töissä, oli hankalaa kulkea mantereelle muihin töihin. Suurin osa puolustusvoimien henkilökunnasta oli muuttanut pois jo ennen varuskunnan lakkauttamista 2012.

Yhdessäkin päivässä ehtii tutkia saaren ainakin pintapuolisesti ja sotahistoriaa on nyt nähty kylliksi. Meidän pitää sitä paitsi ehtiä illan viimeiselle saunavuorolle ja uimaan, jos vain uskallamme. Kuulemme muilta nollalaisilta, että laiturilla on nähty useita kyykäärmeitä.  Kun menemme katsomaan tilannetta, huomaamme, että kyyt makoilevat kasassa laiturin vierellä. Luotamme siihen, että ne pysyvät auringon lämmittämässä kuopassaan. Käärmeet eivät onneksi välitä meistä ihmisistä, eivätkä liftaa mukaan uintireissulle.

Laituri on melko pitkä, samoin mereen johtavat tikkaat. Vesi on jääkylmää, kuten ulkosaaren edustalla voi odottaakin. Uinti jää tällä erää nopeaksi dippaukseksi. Saunassa keskustellaan muiden Nolla-vieraiden kanssa saaren nähtävyyksistä ja kasveista.

Ilta Isosaaressa on vuorokauden hienointa aikaa. Leevi haluaa mennä lukemaan Aku Ankkaa, mutta itse en malta mennä vielä nukkumaan. Kuljen rannalla ja tähystän tyyntä merta. Pilvissä on kullan sävyjä.  Olen näkevinäni vedessä hylkeen, mutta se osoittautuu mielikuvitukseksi.Valvoisin mieluusti vaikka koko kesäyön, mutta huomenna on lähdettävä mantereelle. Olisi mukava nollata enemmänkin.

Jälkikäteen tutkin Isosaaren tilannetta. Saaren omistaa Senaatti-kiinteistöt, joka on myymässä Isosaaren pois. Saari on kaavassa osoitettu suurilta osin virkistysalueeksi, johon saa rakentaa vain pieniä rakennelmia. Uutisissa on kuitenkin väläytelty hotellin lisäksi jopa toistasataa mökkiä saarelle. Kuinka uhanalaiset linnut ja kasvit kestäisivät kuormituksen? Pelkona on jälleen kerran luonnon väistyminen ihmisen tieltä.

Luontoselvityksessä vihjataan, että rannikolla pesivät linnut ovat kaikkein herkimpiä. Jos ajatellaan oikein tiukasti, mitään uudisrakenteita ei kaivattaisi saaren pohjoisrannalle lintujen pesintää häiritsemään. Toisaalta, jos saaressa pitää olla matkailutoimintaa, Nollat ovat sopivan pienimuotoisia. Seitsemän mökin seurueissa oli lapsiperheitä ja yksinmatkaavia, eikä kukaan elämöinyt tai öykkäröinyt rannalla. Toivottavasti saaren tulevaisuudessa satsataan matkailun laatuun eikä keskitytä houkuttelemaan ihmismassoja.

Lue myös

Helsinkiä avomerellä – ihmeellinen Isosaari