Karhuniemen luola, Jäppilä

Kesäkuun alussa asetimme Judinin Jussin kanssa kurssin kohti Savonlinnan seutua. Matkan lähtöpiste oli kuitenkin Pohjois-Savossa, joten reitin varrelle osui muutama mielenkiintoinen kohdevihje, jotka odottivat tarkastamistaan. Yksi niistä sijaitsi entisen Jäppilänpitäjän Karhuniemessä. En tiennyt paikasta sen enempää kuin suurpiirteisen sijainnin ja valokopioidussa artikkelissa näkemäni kuvan jättämän muistijäljen luolan muodosta.

Koska Jäppilästä löytyi yksi ainoa Karhuniemi, oli etsittävän alueen rajaaminen suhteellisen helppoa. Kuvan perusteella otaksuin kyseessä olevan lohkareluolan, johon kartta ei tuonut valtavasti apua. Moni lohkareluola kun oli paikoissa, joissa kartta ei lohkareita välttämättä näyttänyt olevan. Etsittävä alue siis oli epämääräinen, satoja metrejä kanttiinsa oleva seutu siellä, missä paikannimi koristi karttaa.

Lopulta löysimme itsemme hyvin pieneltä tieltä, josta jalkauduimme maastoon todetaksemme vastassa olevan taimikon, joka esti yksityiskohtien näkemisen melko tehokkaasti. Samalla se ei myöskään ollut kulkemisen kannalta helpon mahdollinen maasto. Vedimme henkeä ja suuntasimme sinne, mistä ajattelimme luolan löytyvän: niemen kärjessä olevaan rinteeseen.

Vaan vielä mitä. Jyrkähkö rinne paikalla oli ja hieno lohkarekin, mutta luolasta ei näkynyt pienintäkään merkkiä. Loitompana, melko kaukanakin kartalla oli sentään yksi lohkareen merkki. Päätimme suunnata sinne pienen rotkomaisen laakson kautta.

Tässä vaiheessa luolan tarkka sijainti oli arvoitus. Haravoitavana oli lähes neliökilometrin alue.

Tässä vaiheessa luolan tarkka sijainti oli arvoitus. Haravoitavana oli lähes neliökilometrin alue.

Reittivalinta osoittautuikin miellyttäväksi. Kosteapohjainen laakso oli kauniin kotkansiipikasvuston peittämä ja ilma oli mukavan viileää taimikon paahteeseen verrattuna. Matka taittui huomaamatta ja havahduin vasta, kun kuulin takaani huudon: ”Tuolla!”.

Tämä se on. Ja onpas iso!

Tämä se on. Ja onpas iso!

Käännyin kannoillani ja sielläpä se olikin, luola. Suuaukon muodosta sen saattoi havaita samaksi kuin kuvassa näkemäni. Vaan mittasuhteet olivat moninverroin suuremmat kuin mitä osasin odottaa.

Kolmiomaisella suuaukolla oli korkeautta reilusti neljä metriä. Siitä luola jatkui avarana kaikkiaan kymmenisen metriä. Perilä se haarautui vielä kahdeksi kapeammaksi raoksi, joita molempia mahtui etenemään vielä hyvän matkaa.

Jussi päätti tulla sivuovesta.

Jussi päätti tulla sivuovesta.

Toisen yläpuolella oli lisäksi toinen suuaukko, kattoikkunaksi ristimämme. Jussi saapui luolaan sen kautta, eikä reitti osoittautunut ollenkaan pöllömmäksi. Luolan katto oli nimittäin kuin päreestä tehty. Kaunis vaalea, marmorimainen kivi on muodostaunut liueskeisen kuvioinnin koko kymmenien neliömetrien kokoiseen kaltevaan kattoon.

Pärekattoa.

Pärekattoa.

Kuva kertoo osansa, mutta se katto pitää nähdä luonnossa. Sen ansiosta paikka on yksi kauneimmista luolista, joita reissuillamme on vastaan tullut.

Paikka on sen verran syrjässä ja tiettömän taipalen takana, että tuoreita jälkiä paikalta ei löytynyt. Seinällä oli puumerkki 1800-luvulta ja nuotiosijankin saattoi erottaa. Ja olihan joku älykääpiö rakojen pohjalla olevaan kivikkoon lasisen pullonkin rikkonut.

Luolasta lyötyi merkintä 99 vuoden takaa.

Luolasta lyötyi merkintä 99 vuoden takaa.

Vaan kertakaikkisen hieno, yksinkertainen, mutta näyttävä luola. Kannattaa käydä, jos seudulle osutte. Auto kannattaa jättää suosiolla loitommas ja luottaa omiin jalkoihin, sillä säästyy monelta murheelta. Taivalta tulee, vaan palkinto palkitsee kulkijan. Mainittakoon vielä, että yöpymismielessä ehkä yksi parhaiten siihen soveltuvia luolia.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6921478 E 524427

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.