Syysvaellus läpi Mallan luonnonpuiston Kilpisjärvellä

Opettajani kertomukset Kolmen valtakunnan rajapyykistä herättivät mielenkiintoni jo aikoja sitten koulussa, mutta se oli minulle käymätön paikka tähän syksyyn asti. Lähdimme nimittäin syyskuun puolivälissä aikuisen poikani kanssa yöjunalla Kolariin ja vuokra-autolla Kilpisjärvelle nauttimaan ruskan väreistä Suomen komeimmilla tunturiseuduilla. Kilpisjärvelle iltapäivällä saavuttuamme ehdimme huiputtamaan Saanan ja seuraavana päivänä oli sitten vuorossa tuo legendaarinen, maailman pohjoisin Kolmen valtakunnan rajapyykki ja vaellus läpi upean Mallan luonnonpuiston.

Malla-laivan satama kartalla

Kävelyreitin pituus 11 km

Aamulla hieman ennen klo 10 hyppäsimme Malla-laivan kyytiin Kilpisjärven retkeilykeskuksen alapuolella sijaitsevasta satamasta. Ylitimme tihkusateessa Kilpisjärven viidentoista muun matkalaisen kanssa. Malla-laiva liikennöi kesäkuun puolivälin jälkeen tapahtuvasta jäiden lähdöstä syyskuun loppupuolelle asti. Yhdensuuntainen matka maksaa 35 euroa henkilöltä, edestakaisesta matkasta veloitetaan 50 euroa.

Noin puolen tunnin ajon jälkeen rantauduimme Koltalahden satamaan, joka sijaitsee Ruotsin puolella. Aamun tihkusade oli lakannut ja sää selkenemässä. Suurin osa satamasta Kolmen valtakunnan rajapyykille johtavasta helppokulkuisesta, tunturikoivikossa polveilevasta polusta on Ruotsin puolella. Parisataa metriä ennen rajapyykkiä ylitetään pieni puro ja astutaan taas Suomen puolelle, josta lähestytään rajapyykkiä uutta, teräksestä rakennettua kävelysiltaa pitkin. Kävelysilta kiertää myös keltaisena loistavan kookkaan, kartiomaisen rajapyykin, joten muutamassa sekunnissa kulkija käväisee vuoroin Suomen, vuoroin Ruotsin ja Norjan puolella. Kolmen valtakunnan rajapyykki sijaitsee pienen Koltajärven rannalla ja maisemaa kehystävät kolmen valtakunnan upeat tunturimaisemat, tosin Norjan lumihuippuiset vuoret olivat meidän vierailumme aikana pilvien peitossa.

Kolmen valtakunnan rajapyykin (ruotsiksi Treriksröset, pohjoissaameksi Golmma riikka urna) tarkka sijainti on määritelty rajankäynnissä vuonna 1897. Nykyinen jämäkkä, betoninen rajapyykki on pystytetty vuonna 1926, sillä kevätjäät ehtivät vahingoittaa vanhaa pyykkiä useammankin kerran. Rajapyykillä ollessamme muistelimme kiitollisuudella sotiemme veteraaneja. Ajettuaan saksalaisjoukot maastamme Lapin sodassa suomalaiset joukot pystyttivät Suomen lipun rajapyykille sodan päättyessä 27.4.1945.

Kolmen valtakunnan rajapyykiltä lähdimme kävelemään Kalottireittiä läpi Mallan luonnonpuiston. Kalottireitti on noin 800 kilometriä pitkä vaellusreitti Norjan, Ruotsin ja Suomen tuntureilla, jonka päätepisteet ovat Norjan Kautokeinossa ja Ruotsin Kvikkjokkissa. Suomessa reitti kulkee Mallan luonnonpuiston ja Käsivarren erämaa-alueen läpi yhteensä noin 70 km matkan. Kalottireitti vihittiin käyttöön vuonna 1993. Avajaisista muistuttamassa on rajapyykin lähellä muistokivi, johon on kaiverrettu paikalla olleiden valtionpäämiesten eli tasavallan presidentti Mauno Koiviston, Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan, Norjan kuningas Harald V:n ja heidän puolisoidensa nimikirjoitukset.

Luonnonpuistot ovat Suomen luonnonsuojelualuejärjestelmässä tiukimmin suojeltuja alueita, jotka on perustettu luonnon suojelua ja häiriöttömän luonnon tutkimusta varten. Siksi monet maamme 19 luonnonpuistosta ovat kokonaan yleisöltä suljettuja. Useissa luonnonpuistoissa on kuitenkin myös jokunen merkitty reitti, jota pitkin alueeseen pääsee tutustumaan. Niin luonnonpuistot kuin kaikki maamme 41 kansallispuistoakin sijaitsevat valtion omistamilla mailla ja niiden hoidosta vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut.

Mallan suurtunturit on ensimmäisen kerran suojeltu jo Venäjän vallan aikaan vuonna 1916. Mallan luonnonpuisto perustettiin vuonna 1938. Luonnonpuiston pinta-ala on runsaat 3000 hehtaaria, sen erikoisuutena on Suomen miljardeja vuosia vanhaan peruskallioon verrattuna geologisesti nuori kallioperä, Jäämeren läheisyydestä johtuva kostea, arktinen ilmasto sekä kalkkipitoinen, rehevä maaperä. Etenkin Kilpisjärvellä sijaitseva Helsingin yliopiston biologinen asema on pitkään tehnyt tutkimustyötä alueella. Mallalla esiintyy harvinaista, etenkin ilmastonmuutoksen takia uhanalaista tunturikasvilajistoa (jääleinikki, lapinalppiruusu, tunturiarnikki, tunturikallioinen jne.), monipuolista eläimistöä suurpedoista (ahma, ilves) ja tuntureiden monipuolisesta linnustosta (riekko, kiiruna, piekana, tunturikihu, keräkurmitsa, sinirinta jne.) aina pikkunisäkkäisiin (tunturisopuli ym.) ja harvinaisiin perhos- ja muihin hyönteislajeihin (tunturisiilikäs, pohjanhopeatäplä jne.). Ilmastonmuutoksen lisäksi liian runsas porojen laidunnus voisi vaarantaa uhanalaisen tunturiluonnon säilymisen. Metsähallitus onkin yhdessä paikallisten poronomistajien ja tutkijoiden kanssa pyrkinyt löytämään tähän toimivia ratkaisuja.

Mallan luonnonpuiston läpi johtavan, Kalottireittiin kuuluvan polun pituus on noin 11 km. Reitti kulkee vaihtelevissa, kauniissa tunturimaastoissa. Korkeuseroja on, mutta Saanan huipulle johtavaan reittiin verrattuna ne ovat kuitenkin melko vaatimattomat. Luonnonpuiston rajoilla on selkeät opastustaulut kertomassa alueen tarkemmista järjestyssäännöistä: merkityltä polulta ei saa sulan maan aikana poiketa, liikkuminen on sallittua vain jalan (maastopyöräily on siis kielletty), maaperää, kasveja tai niiden osia ei saa ottaa, myöskään marjastus ja sienestys ei ole sallittua. Yöpyminen ja tulenteko on sallittu ainoastaan Kuohkimajärven taukopaikalla.

Kuohkimajärven taukopaikka onkin ensimmäinen pysähdyspaikkamme Kolmen valtakunnan rajapyykiltä lähdettyämme. Taukopaikka sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä rajapyykiltä kauniissa maisemassa tunturikoivujen ja vesistöjen ympäröimänä. Varaus- ja autiotuvan sekä nuotiopaikan lisäksi taukopaikalla oli hyväkuntoinen käymälä sekä jätteenlajittelupiste. Polttopuut olivat siisteissä verkkopusseissa huoltorakennuksen katon alla. Samalla laivakyydillä tullut pariskunta suuntasi nuotiopaikalle, mutta me emme malttaneet kovin kauan paikalla viipyä, vaan lähdimme taipaleelle.

Reitti läpi Mallan luonnonpuiston kulkee ensin pitkin Norjan rajalla sijaitsevaa poroaitaa. Noin kilometrin kävelyn jälkeen reitti kääntyi oikealle ja lähti nousemaan viistosti kostean, rehevän tunturikoivikon läpi. Paikoin kuljetaan pitkoksia pitkin yli kapeiden, kauniiden rinnesoiden. Jonkun matkaa käveltyämme tunturikoivikko jää yhtäkkiä taakse ja eteemme avautuvat mahtavat tunturimaisemat ja upeat näkymät alas Kilpisjärvelle, taaksepäin katsoessa Norjan puolen tunturien huiput olivat edelleen pilvien peitossa.

Tästä reitti kulki hyvän matkaa avointa tunturikangasta pitkin. Pysähtelimme välillä nauttien maaruskan upeasta väriloistosta, etenkin matalat mustikanvarvut hohtivat kirkkaanpunaisina. Mukavaa vaihtelua patikoinnille toi alas kohti Kilpisjärveä kiemurtelevan puron ylitys. Olimme varautuneet siihen, että joudumme riisumaan vaelluskengät ja kahlaamaan puron yli avojaloin. Purossa oli kuitenkin nyt sen verran vähän vettä, että pienen etsinnän jälkeen löysimme kapeikosta kivet, joita pitkin hyppimällä pääsimme kuivin jaloin puron yli.

Puron jälkeen polku nousi edelleen viistosti ylöspäin pitkin Iso-Mallan rinteitä. Otimme pitkoksilla istuen hörpyt juomistamme ja nautimme satumaisen hienoista tunturimaisemista. Siinä istuessamme näimme tunturisopulin kiiruhtavan kivenkoloon lähes jalkojemme alla. Kun taas jatkoimme matkaa, poikani näytti rinteessä lentelevää, tummaa lintua. Kiikareilla katsoessa lajista ei jäänyt epäselvyyttä – meitä tervehti Fennoskandian tuntureiden harvalukuinen pesimälintu, kaunis sepelrastas! Oli kertakaikkisen hienoa saada hetken seurata sepelrastaan puuhia, kunnes lintu lensi kauemmas tunturirinnettä luoteeseen. Tämän iloisen kohtaamisen jälkeen askel oli kevyt eikä mennyt kauaa, kun reittimme jo sukelsi melkoiseen rakkakivikkoon. Kosteassa rakkakivikossa piti askeltaa kohtalaisen varovasti, mutta toisaalta tiesimme, että enää ei ole pitkä matka matkamme yhteen huipentumaan, Kitsiputoukselle.

Kitsiputoukseen kerääntyy vettä Iso-Mallan tunturimassiivista. Nyt vettä ei ollut järin paljon, mutta silti putous oli varsin vaikuttava – saatoimme vain arvailla miltä paikka näyttäisi silloin kun vesimäärä on putouksessa runsaimmillaan. Putouksen alta löytyi helposti kivikkoinen väylä, jota pitkin pääsimme kuivin jaloin toiselle puolelle. Tuntui erikoiselta nähdä kukkivia kissankelloja jyrkillä rantapenkoilla. Kitsiputousta oli meidän lisäksemme ihastelemassa muutama muukin retkeilijä. Myös muualla reittimme varrella muutamat vaeltajat tulivat vastaan, mutta pitkät pätkät saatoimme kulkea näkemättä ketään muita.

Kitsiputoukselta reitti jatkui rakkakivikossa nousten pikkuhiljaa aina vain ylemmäs. Jyrkähkön osuuden jälkeen tulimme Iso- ja Pikku-Mallan väliselle harjanteelle, josta reitti kääntyi alaspäin kohti Mallan luonnonpuiston pysäköintialuetta Kilpisjärven päätien varrella. Reitin loppuosa olikin varsin helppokulkuista, avaraa tunturimaastoa kauniiden Malla-lampien kautta Pikku-Mallalle vievään polkuhaaraan asti. Pikku-Mallan huipulle olisi ollut noin 1,1 km pisto, mutta päätimme jättää sen väliin, sen verran alkoi matka jo tuntua jaloissa.

Jatkoimme pääpolkua alaspäin ja pian olimme taas tunturikoivikon suojissa. Tunturikoivikossa polku laski paikoin aika jyrkästikin, tietyt osuudet olivat myös varsin kivikkoisia. Reitin lopussa ylitetään Siilasjoki kivaa, puista kävelysiltaa pitkin.

Saapuessamme Kilpisjärven tien varteen Mallan luonnonpuiston pysäköintialue oli lähes täynnä. Suurin osa retkeilijöistä suuntaa kuitenkin Saanalle, sen verran vähän kulkijoita tuli meidän vaelluksellamme vastaan.

Olisimme voineet kulkea Saanalle vievän reitin alkuosan kautta takaisin vuokra-autollemme Kilpisjärven retkeilykeskuksen alapuolella olevaan satamaan, mutta päätimme kulkea tämän 2 km loppumatkan päätietä pitkin. Autollemme saavuimme runsaat 6 tuntia sen jälkeen, kun hyppäsimme maihin Malla-laivalta Koltalahdessa.

Totesimme molemmat, että päiväretkemme oli varmasti yksi kaikkien aikojen parhaistamme. Parasta antia olivat Kolmen valtakunnan rajapyykki, reitin vaihtelevuus tunturikoivikoineen, avarine, ruskan värjäämine suurtunturimaastoineen, virtavesistöineen ja vesiputouksineen sekä tietenkin pisteenä i:n päällä havaintomme aidoista tunturien eläjistä tunturisopulista ja sepelrastaasta. Reitin kulkeminen vaatii mm. rakkakivikoiden takia hieman ketteryyttä ja pituutensa ja korkeuserojen takia kohtuullista kuntoa. Hyvä on muistaa Tahko Pihkalan lausuma viisaus, että matka ei tapa, vaan vauhti.

Timo Tanninen, luonnonystävä