Artikkelit

Muhkea jättiläispuu Suomusjärven metsissä: Rotomänty, Salo

Pullea tähti, jonka keskellä on musta piste, on lempimerkkejäni maastokartalla. Sellaisen löytyminen aiheuttaa minussa ylitsepääsemätöntä uteliaisuutta. En voi olla lähtemättä katsomaan, mitä tähti merkitsee.

Olin huhti–toukokuun taitteessa käymässä kotopuolessa, suuressa, kauniissa, kevääseen heräilevässä Salossa. Selailin maastokarttaa Kiskon ja Suomusjärven suunnilta ja löysin jotain mielenkiintoista. Tähti, jonka selitteenä kutkuttavan houkuttavasti vihreällä: Rotomänty Rauh.

Auto käyntiin ja menoksi. Kevätilta oli aurinkoinen, ja ehtoon puolella valo oli jo vinon lämmin. Ajelimme äidin kanssa Lahnajärven itäpäähän katsomaan, miltä näyttää Rotomänty.

Yllätyksekseni huomasin, että puu oli viitoitettu peräti hannunvaakunalla.

Suu siinä väkisinkin vääntyi auki hämmästyksestä, ja niskaa sai taittaa niin paljon kuin se taittui: huhheijaa, mikä puu.

Rotomänty paistatteli ilta-auringossa kuin metsän valtias ainakin. Sen on onnistunut parissa vuosisadassa kasvattaa itselleen jykevä, suora runko, jonka latvustolla se kutittelee taivaita. Tämä mänty ei ole nähnyt tarpeelliseksi tehdä mutkia ja kippuroita sen enempää runkoonsa kuin juuri oksiinsakaan. Se on kasvattanut suoran varren, josta kasvaa vantteria oksia.

Halasin puuta. Painoin korvan sen kaarnaa vasten ja tunnustelin, miltä puu tuntuu kämmenten ja posken iholla. Sormen päissä ja korvan alla kaarna rahisi.

Tunne oli lämmin, järkkymätön, siinä oli jotain ikuista. Puu on nähnyt paljon ja elänyt kauan, silti se ei tuntunut väsyneeltä, se on edelleen täynnä elinvoimaa.

Runkoa suojaa paksu panssari, kilpikaarna. Paikoin oli paksussa kuoressa, pyöreä, musta reikä – jättiläispuu on aktiivisessa käytössä metsän pienimpien keskuudessa. Siitä oli merkkejä kauttaaltaan puun juurella.

Äiti googletti puun paikan päällä. Puu on tietojen mukaan 18 metriä korkea, ja sen tuumataan olevan 200 vuotta vanha. Mänty on suojeltu vuonna 1959.

Puun vieressä kohoaa Rotonmäki, ja ainakin yhden lähteen mukaan sana roto olisi peräisin inarinsaamesta, tarkoittaen lehtoa (lähde). Toisessa lähteessä mainitaan, että roto viittaisi jotenkin puun “perinnölliseen erinomaisuuteen” (lähde).

Olen tainnut asua Lapissa nyt sen verran kauan, että olen alkanut nähdä oman kotikuntani aivan uudenlaisin, uteliain silmin. Rotomännyn tapaaminen tuntui suurelta ilolta ja kunnialta.

Rotomännylle on vain lyhyt poikkeama Turku–Helsinki-moottoritieltä Lahnajärven kohdalla. Loppumatkasta on pieni pätkä hiekkatietä, joka ainakin nyt oli hyvässä kunnossa. Puun vieressä on P-paikka. Paikan päällä ei ole muuta informaatiota kuin tieviitta.

Rotomänty kartalla.  Sijainti: N=6698404.761, E=319492.806 (ETRS-TM35FIN)

Viitankruunun muinaishaudat, Salo

Ajettaessa Salosta Teijon kansallispuiston suuntaan kannattaa melko alkumatkasta pysähtyä mietiskelemään hieman menneitä aikoja. Viitannummen asuinalueen kohdalla pieni tienviitta huutelee hannunvaakunan kera poikkeamaan “Viitankruunuun”. Suosittelen noudattamaan viitan viittelöintiä ja parkkeeraamaan auton sen osoittamalle pikku parkkipaikalle.

Polun varressa on hieman toisenlainen viitta.

Oli vappuviikonloppu ja olimme mieheni kanssa käymässä kotikulmillani Salossa. Kun ajelimme sisareni luo Teijolle, en voinut olla huomaamatta Viitankruunun viittaa. Mitähän tuolla on? Paikka jäi mietityttämään minua, ja illansuussa palatessamme pysähdyimme katsomaan, mitä sieltä oikein löytyy.

Huomasin, että eteläläinen metsä tuntui minusta eksoottiselta. Vaikka nämä ovat kotimetsiäni, katsoin niitä aivan uudenlaisin silmin nyt, kun viime vuodet olen kulkenut vain lappilaisissa metsissä.

Metsän tunnelma oli lähes sademetsämäinen, vaikka sää olikin vielä ihanan kirpeä. Havu tuoksui voimakkaana, maa tuoksui voimakkaana, ja suuret kuuset loivat väkevää suojan ja piilopaikan, eristyneisyyden tuntua, vaikka alue on melko lähellä kaupunkia.

Metsän vihreät ja harmaat sävyt tuntuivat koskettavan kauniilta ja kotoisilta. Jo ensi askeleilla tunsin ennenkokematonta kotometsän tuntua, juurien tuntua.

Kosketin märkää sammalikkoa. Tunsin kädessäni viileän, rehevän maan, ja haistoin raikkaan metsän. Tammien, vaikkakin pienten, läsnäolo tuntui hienolta ja erikoiselta. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi viettänyt hetkiä tammien seurassa.

Oli hiljaista.

Polku muinaishaudoille vietti ylämäkeen. Se oli merkitty melko tiuhaan maassa olevin puutolpin.

Matka ei ollut pitkä. Edessä häämötti infotaulu, ja kulkiessamme sitä kohden huomasin jo korkealla kallion päällä, vasemmalla puolellamme, ensimmäisen muinaishaudan. Sinne erkani erillinen pieni polku infotaulun kohdalta.

Kiipesimme rinteeseen. Haudan koko yllätti minut, se oli huomattavan iso kivikehä, keskeltä matalampi monttu, reunat korkeat. Infotaulussa kerrottiinkin, että Salon seudulla tällaisia rakennelmia on nimitetty kruunuiksi. Siksi siis Viitankruunu, ja jättimäiseltä kruunultahan se tosiaan hieman näytti.

Ensimmäiseltä kruunulta oli näkymä männikön läpi toiselle.

Kruunut herättivät minussa väkevää kunnioitusta. Jotenkin niissä tuntui olevan niin suuria voimia, että niitä väkisinkin hiukan kavahti, ja niiden seurassa teki mieli olla hiljaa ja varovainen. Ketkähän tänne on haudattu? Olenko sukua heille, onko minulla heidän piirteitään? Oliko maisema silloin avara merelle, joka tietenkin oli silloin paljon korkeammalla, eli lähempänä?

Infotaulusta selvisi hieman faktaa. Hautaröykkiöt ovat pronssikautisia, eli ajalta 1500–500 eKr. Ne kohoavat kallioilla, jotka reunustavat Halikonlahtea. Pronssikaudella merivesi oli 15–20 metriä nykyistä ylempänä. Kiviröykkiöiden sisään on aikoinaan tehty joko ruumis- tai polttohautauksia, ja vainajan mukaan on voitu laittaa vaikkapa ruokaa. Kookkaimman haudan koko on 25 x 23 x 1,5 metriä. Hautaröykkiöt ovat muinaismuistolailla rauhoitettuja, niihin ei saa kajota.

Kolmannelta haudalta olisi kuulemma merinäköala. Se jäi meiltä tällä kertaa näkemättä, koska meidän oli jo jatkettava matkaamme. Se jääköön siis tällä kertaa arvoitukseksi ja juuri sinun uteliaisuuttasi herättelemään – käy ihmeessä itse katsomassa tämä komea paikka. Halikonlahden hautaröykkiöt ovat kuulemma Rannikko-Suomen pronssikauden komeimmat.

P-paikka kartalla. Sijainti: N=6697830.451, E=284370.805 (ETRS-TM35FIN). Paikan päällä opasteet haudoille. Jokainen kolmesta haudasta on merkitty maastokartalle.

Sahajärven kierroksen parhaat palat, Teijon kansallispuisto

Lähes 9 kilometriä pitkä Sahajärven kierros oli minulle vielä täysi arvoitus. Sahajärven laineet toki olivat tutut, onhan Totin luontopoluksi kutsuttu pikku polkukierros yksi lempipoluistani koko maailmassa. Itse kutsun sitä Sahajärven Paratiisipoluksi, Toti-nimitys ei tee polun kauneudelle minkäänlaista oikeutta.

Viettäessäni vappuna aikaa Salossa, halusin käydä tutustumassa Sahajärven kierrokseen. Mukaani sain ilokseni kunnon seurueen, ja aurinko porotti siniseltä taivaalta. Lähdimme liikkeelle Laviakallion P-paikalta (kartta).

Lyhyen metsätaipaleen jälkeen saavuimme jo melkeinpä kuuluisaksi tulleelle vetolossille, joka Retkipaikan jutuissakin on vilahtanut moneen otteeseen.

Vetolossi johtaa Kalasuntin saareen, josta löytyy laavu poikkeuksellisen kauniilta paikalta. Saaren toisella puolella on toinen vetolossi, jota myöten Sahajärven kierros jatkuu.

Kalasuntin laavu (kartta) on eräänlaisella kannaksella niin, että järvi avartuu sen molemmin puolin. Laavu on suojaisassa paikassa, kauniissa maisemassa. Yllätyksekseni siellä ei ollut ketään – ymmärtääkseni tämä laavu losseineen on niittänyt mainetta, ja vapun sää oli täydellinen retkeilyyn, joten olin pelännyt paikalla olevan jopa ruuhkaa.

Meillä oli mukana makkaraa ja sinappia sekä tietenkin munkkeja ja mehua vapun kunniaksi. Onneksemme laavulle osui samaa matkaa kanssamme pari ystävällistä naista, jotka olivat retkellä Koda-koiran kanssa. Meillä nimittäin ei kellään ollut tulitikkuja mukana! Naisilta onneksi tikkurasia löytyi, ja mieheni viritti nuotion, jossa koko kööri sai rauhassa grillailla nakkinsa ja makkaransa.

Kalasuntin maisema

Naiset palailivat jo takaisin päin, kun me jatkoimme matkaamme eteenpäin Sahajärven kierroksella. Ylitettyämme toisen vetolossin maisema muuttui jälleen tavalliseksi metsätaipaleeksi.

Sahajärven kierros on merkitty valkoisin maalimerkein. Näytti siltä, että kierros on merkitty molempiin kulkusuuntiin, mutta suositus on kiertää se vastapäivään, kuten mekin teimme.

Sanottakoon tässä vaiheessa, että kaunista metsämaisemaa kaipaavalle tämä reitti ei ole se paras valinta. Metsä näyttää uudehkolta eikä tuo mieleen kansallispuistoa – pian toisen vetolossin jälkeen kuljetaan jopa hakkuuaukean syrjää pieni matka. Hemaisevat metsäosuudet eivät siis ole Sahajärven kierroksen tyypillistä antia, mutta polun kaartaessa hakkuuaukealta vasemmalle ja ylös rinteeseen, saimme pian löytää toisenlaisen maiseman.

Seurasi mukavan pitkä taival jylhällä kallioylängöllä.

Laakeita kallioita peittivät kauniit sammalet ja jäkälät. Maisema kantoi mukavan kauas. Nautin lämmöstä ja auringosta, meillä kotona Sodankylässä oli vielä vajaa metri lunta.

Taivalsimme pitkin kallioylänköä hyvän matkaa, kunnes oli aika laskeutua takaisin metsään.

Seurasi jonkin verran märkiäkin osuuksia, mutta reittiä oli onneksi ainakin helppo seurata. Metsä oli aika pusikkoista. Ylitimme siltaa pitkin pienen joenkin, joka rauhallisena, vuolaana mutta kuohumatta halkoi Teijon metsiä. Jonkin matkaa sen jälkeen saavuimme metsäautotielle, jota pitkin muu seurue palaili jo autolle. Olimme noin kierroksen puolivälissä, ja minä ja mieheni sukelsimme tieosuuden jälkeen takaisin metsään, minne kierros jatkui.

Kevät oli jo pitkällä. Näimme sitruunaperhosia ja suruvaippoja sekä sini- ja valkovuokkoja. Kirkas kevätaurinko ja metsän vihreä sammal- ja varvikkomatto mustine varjoineen tekivät maisemasta kauniin ja salaperäisen.

Minulle tuli kotoisa olo. Kotikuntani metsät tuntuivat tutulta syliltä.

Polku jatkui kuivana ja metsäisenä pitkän aikaa. Reitti johti kohti Hamarijärveä.

Olin toivonut, että polku kulkisi aivan Hamarijärven rantaa pitkin, mutta se kulkikin aikalailla metsän puolella. Onneksi siitä lähti yhdestä kohtaa ilmeisesti epävirallinen mutta selkeä poikkeama, jota pitkin pääsimme järven rantaan. Pidimme sielä vielä mehutauon kauniissa, rauhaisassa piilopaikassa. Paikka oli kuin terassi Hamarijärven rannalla.

Jatkoimme matkaamme ja ylitimme muutamia varsin lutakkoisiakin paikkoja, joissa jouduimme hieman kiertelemään ja kaartelemaan, ettemme olisi kohta syvällä mudassa.

Vielä viimeiseksi ennen P-paikalle saapumista oli jälleen kallioylängön vuoro. Meitä vastassa siellä oli hopeinen, todella kaunis kelo.

Kelo näytti entistäkin upeammalta sinivalkoista taivasta vasten, aivan kuin pilvi olisi muodostanut sille lehvästön.

Viimeisen ylängön jälkeen alkoikin laskeutuminen kohti tietä ja P-paikkaa. Aurinko helotti niin, että oli jo kuuma.

Jos ei jostain syystä halua kiertää koko Sahajärven kierrosta – joka muuten siis ei kierrä Sahajärveä, vaan kulkee suurimmilta osin metsämaisemissa poiketen Sahiksen lisäksi Hamarijärvellä – suosittelen, että käypi Kalasuntissa, jatkaa siitä eteenpäin kallioylängöille (kartta) ja palaa samaa reittiä takaisin. Omasta mielestäni kierroksen parhaat palat ovat siinä. Menomatkalla voi vaikka evästellä lounaan Kalasuntin laavulla, ja kallioilla käytyään voi naatiskella jälkkärit samalla paikalla. Tuolla järjestelyllä pääsee vetolossillakin kulkemaan peräti 4 kertaa.

Sahajärven kierroksen reitin näet keltaisella Teijon kansallispuiston kartalla (pdf). Kyypakkaus repussa ei välttämättä ole huono idea, tosin meidän ei ainakaan tällä kertaa onnistunut tavata reissulta yhtään luikertelijaa.

Laviakallion P-paikka kartalla. Laviakalliolta lähdettäessä laavu on heti reitin alkupuolella, kun reitti kierretään vastapäivään. Liikkeelle voi lähteä myös Nenustan P-paikalta (kartta), jolloin laavu sijoittuu kierroksen puoliväliin.

Lisää juttuja Teijolta löydät Teijon kansallispuisto -sivultamme.

Matalan kynnyksen retkeilyä Matildanjärvellä, Teijon kansallispuisto, Salo

Vuoden 2015 alussa kansallispuistostatuksen saanut Teijon kansallispuisto tarjoaa matalan kynnyksen retkeilymahdollisuuksia myös niille, jotka vielä harjoittelevat erätaitojaan tai muuten vaan nauttivat helpoista ja hyvin varustelluista metsäreiteistä.

Viime syksynä kirjoitin postauksen Sahajärven kierroksesta, joka on myös aloittelijalle sopiva reitti, mutta jos vieläkin simppelimpää ja lyhyempää vaihtoehtoa Teijolta etsii, niin Matildanjärven kierros vastaa siihen tarpeeseen paremmin kuin hyvin.

Matildanjärven kierroksella on mittaa vajaat 6 kilometriä, ja useimmat starttaavat reitille Teijon luontokeskuksesta, joskaan kukaan ei kiellä aloittamasta kierrosta yhtäläillä vaikka järven länsipäästä, Mathildedalin kylän tuntumasta.

Matildanjärven kierros on rengasreitti, ja jos sille lähtee luontokeskukselta, niin suosittelisin kulkusuunnaksi myötäpäivää, sillä silloin reitin tylsimmät eli tietä pitkin kuljettavat osat tulee suoritetuksi suhteellisen nopeasti lähdön jälkeen. Loppumatkan saakin sitten nauttia metsän keskellä kiemurtelevasta polusta ja monin paikoin järvelle avautuvista upeista maisemista.

Vaikka Teijolta löytyy paljon myös suomaastoa, niin Matildanjärven kierroksella sitä tulee vastaan vain hyvin vähän. Jos suomaisemaa ja pitkospuita kaipaa, niin silloin kannattaa suunnata kansallispuiston muihin osiin.

Palvelut Matildanjärven kierroksella ovat kansallispuistomaiseen tapaan hyvät. Laavuja ja nuotiopaikkoja löytyy tämän alle 6 kilometrin kierroksen varrelta useampia, samaten ulkovessoja. Polttopuita on meidän kokemuksemme mukaan ollut myös aina hyvin saatavilla.

Reitin helpon saavutettavuuden, helppokulkuisuuden, hyvän palvelutason ja mainioiden maisemien varjopuolena on se, että reitillä riittää kanssaulkoilijoita. Täydellistä rauhaa hakevalle Matildanjärven kierros ei siis varmasti ole paras valinta. Väkimäärä on tietysti vahvasti riippuvainen vuodenajasta ja säästä, sillä reilu vuosi sitten samaisella reitillä yöretkeillessämme emme kohdanneet ristin sielua vuorokauden aikana. Asiaa saattoivat toki selittää silloin paukkuneet yli 20 asteen pakkaset.

Sen sijaan kun tänä vuonna olimme Matildanjärvellä maaliskuisen aurinkoisena lauantaina, niin muita retkeilijöitä tuli vastaan tasaiseen tahtiin, muttei sentään ärsyttävyyteen asti.

Teijon luontokeskuksella on puhaltanut uudet tuulet tänä vuonna, ja luontokeskus on siirtynyt Metsähallitukselta paikalliselle yrittäjälle maaliskuun alussa. Jututin yrittäjää pikaisesti ja sain selville, että kahvilan palveluita ollaan kehittämässä entistä paremmiksi.

Lisäksi luontokeskuksessa toimii pienimuotoinen retkeilytarvikemyymälä, josta päiväretkeilytarvikkeita voi ostaa kotiin unohtuneiden tai aikaisemmin hankkimatta jääneiden tilalle. Teltat ja makuupussit kannattaa kuitenkin muistaa pakata vastakin matkaan mukaan, sillä niin järeää retkeilykalustoa ei myymälästä löydy. Kesää silmällä pitäen kannattaa muistaa, että Matildanjärveltä löytyy kanootteja ja sup-lautoja vuokrattavaksi. Lisäksi kesäksi on luvassa opastettuja metsäretkiä, joten tapahtumatarjonnan suhteen kannattaa pysyä kuulolla.

Matildanjärven kierrokseen kannattaa ehdottomasti yhdistää myös tutustuminen ihan läheltä löytyvään Mathildedalin ruukkikylään, josta pystyy hankkimaan niin retkieväät metsään kuin virkistävän juoman reippailun päätteeksi. Yösijaa tarvitsevat löytävät Mathildedalista myös mainioita majoituspaikkoja. Tunnelmia minilomalta Mathildedalissa voi käydä lukemassa blogistani.

Teijon luontokeskuksen pysäköintialue kartalla. Sijainti: N=6681658.407, E=274986.423 (ETRS-TM35FIN)

Sahajärven kierros ja Kalasuntin köysilossi, Teijon kansallispuisto, Salo

Syksy tarjosi tänä vuonna kelien puolesta parastaan retkeilyhaluisille ainakin täällä lounaisessa Suomessa. Yhtenä syksyisen kauniina viikonloppuna käytimme tilaisuuden hyväksi, ja suuntasimme auton nokan kohti Teijon kansallispuistoa.

Teijon kansallispuisto sijaitsee Salon kaupungin alueella, Turusta sinne ajaa reilussa tunnissa ja Helsingistä vajaassa parissa. Teijo sai kansallispuistostatuksensa vuonna 2015, ja se tarjoaa retkeilijälle noin 50 kilometriä merkittyjä vaellusreittejä niin mäntymetsässä kuin suon siimeksessäkin. Suopursujen tuoksu on huumaava kerta toisensa jälkeen.

kalasuntti5
Aikaisemmilla Teijo-reissuillamme olemme pyörineet pääosin Matildanjärven puolella, jossa myös Teijon luontokeskus sijaitsee, mutta tällä kertaa päätimme lähteä tutustumaan kansallispuiston toiseen kolkkaan. Aikaa oli käytettävissä rajallisesti, mutta halusimme olla reissussa kuitenkin yön yli, ja näihin spekseihin soveltuvaksi osoittautui Sahajärven kierros yhdistettynä yöpymiseen Kalasuntin saarella.

kalasuntti2
Sahajärven kierros on noin 8 kilometriä pitkä. Maisema on pitkälti mäntymetsää ja kalliota, mutta jokunen pieni suoaluekin kierrokselta löytyy. Reitti on hyvin merkattu, eli karttaa ja kompassia ei juuri tarvitse rinkan uumenista esiin kaivaa. Korkeuseroa löytyy muutamista kohdin, mutta varsin maltillisesti niistäkin.

Ainut reitin varrelle sijoittuva taukopaikka on Kalasuntin laavu nuotiopaikkoineen. Kalasuntti on Sahajärven keskellä sijaitseva pieni saari, jonka kautta vaellusreitti kulkee. Saari sijaitsee tosiaankin järven keskellä, ja vaikka etäisyys kumpaankaan rantaan ei ole pitkä, niin kuivin jaloin saareen ei sulan veden aikaan pääse. Tätä haastetta helpottamaan saaren kumpaankin päähän on rakennettu kesän 2016 aikana köysilossit, joilla vaeltajat voivat hinata itsensä saareen ja pois sieltä. Köysilossi on näppärä, joskin yllättävän raskas kapine.

kalasuntti3
Kalasuntin saarelta löytyy laavu, nuotiopaikka, polttopuita ja ulkohuussi. Vaikka saari on pieni, niin myös telttapaikkoja sieltä löytyy kivasti. Ilmeisesti uudet köysilossit toimivat varsin tehokkaana yleisömagneettina, ja yllätykseksemme saaressa on runsaasti yöpyjiä kanssamme samaan aikaan. Tiedä sitten, onko kyseessä jonkin sortin alkuhuuma vai pysyvämpi kiinnostus.

Väenpaljouden kyllä ymmärtää, sillä Kalasuntin kallioilta aukeaa idyllinen järvimaisema, ja auringonlaskua todella kelpaa ihastella sieltä käsin. Puolukoita ja mustikoita löytyi aamupalalettujen päälle mukillinen kädenkäänteessä, ja sieniä tuntevat olisivat myös onnistuneet nappaamaan jonkinmoisen saaliin.

kalasuntti1
Kalasunttia voi siis hyvillä mielin suositella sekä yöpymispaikaksi pidemmän reitin varrella että päiväretkikohteeksi. Jos saarelle mielii päästä mahdollisimman vähällä kävelyllä, niin auto kannattaa jättää Laviankallion parkkipaikalle, ja kulkea siitä alle kilometrin matka Kalasuntin lossille.

Yöpyjille suosittelen teltan pakkaamista mukaan, sillä ainakin näin syksyn kuumimpana retkeilysesonkina laavumajoituksesta kilpailee useampi retkikunta.

Kartta ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6685788, E 277826

Pakkastalvella Kalasunttiin pääsee usein myös jäätä pitkin, kunhan varmistaa jään kantavuuden esimerkiksi luontokeskukselta asiaa tiedustellen. Lue talvinen tarina Teijolta tästä!

Joko olet käynyt glamping-retkellä?

Aiemmin kirjoitin omassa blogissani, mitä otan mukaan viikonloppuretkelle. Tavalliselle viikonloppuretkelle. Glamping-retket ovat kokonaan asia erikseen. Glamping-retkelle on lupa ottaa mukaan painavia asioita – kuten vaikkapa viinipullo – sekä ruokaa, jonka valmistamiseen tarvitaan useampi keitin.

Kirjoitin viime syksynä jutun glamping-retkestä, ja tässä seuraa toinen. Kävimme Teijon kansallispuistossa ”glamppailemassa” syyskuisen viikonlopun lähes helteisissä keleissä.

fromholtz-teijo

Hirvikärpäsiä ei ollut juuri lainkaan häiritsemässä retkeilijöitä.

fromholtz-teijo2

Teijon kansallispuiston pohjoispääsyssä sijaitsee Kalasuntti, josta löytyy laavu ja runsaasti telttapaikkoja. Ne ovat saarella, jonne kuljetaan käsin vedettävällä lossilla saaren molemmilta puolilta.

fromholtz-teijo3

Lossissa oli kivaa.

fromholtz-teijo4

Perille päästyä glamping-retki jatkui cocktaileilla. Cocktailiin kuului Koskenkorva-vodkaa, ginger alea, limelohko sekä koristeena puolukka.

fromholtz-teijo5

Alkudrinksujen jälkeen paistettiin lettuja, joiden päälle runsaasti kermavaahtoa sekä mustikkahilloa.

fromholtz-teijo6

Lettujen kera istuskeltiin lämpimillä rantakallioilla ja katseltiin auringonlaskua.

fromholtz-teijo7

Miia ripusti tässä vaiheessa myös oman glamping-majansa pystyyn. Me muut nukuimme kolmen hengen teltassa.

fromholtz-teijo8

Sitten olikin jo aika laittaa ruokaa: inkivääri-kasviskimara sweet&sour-kookoskastikkeessa paistetulla tofulla / kanalla sekä riisiä.

fromholtz-teijo9

Jälkkäriksi uutta Blossa-vuosimakua (variksenmarja).

fromholtz-teijo10

Illalla katseltiin tähtitaivasta.

fromholtz-teijo11

Aamulla oli niin lämmin, että pulahdimme herättyämme uimaan. Sen jälkeen glamping-brunssi! Kananmunat, letut ja leivät paistuvat kätevästi Jetboilin MicroMo- ja MiniMo- keittimillä, joiden tarkan lämmönsäätelyn ansiosta niillä voi jopa hauduttaa. Paistinpannuna käytettiin suoraan Jetboilin keittimeen kiinnitettävää paistinpannua. Lisäksi keitettiin puuroa ja vastajauhettua kahvia, joka valmistui suoraan Jetboilin keittimeen käyvässä kahvipressossa.

fromholtz-teijo12

Mikäs siinä, aurinkoisena sunnuntaipäivänä glamping-retkellä! (Ja nenällä uudet Pocin aurinkolasit.)

Yhteistyössä: Vandernet (CamelBak, Jetboil, Ticket to the Moon, Light my Fire, Petzl), Halti, Superyellow Headwear, Poc.

Kalasuntti kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6685777, E 277848.

Juttu julkaistu aiemmin Pipo silmillä -blogissa.

Keväistä kukkaloistoa, suuria jalopuita – Vaisakko on Salon salattu helmi

Selailin pari vuotta vanhoja retkeilykuviani ja törmäsin kansioon nimeltä Vaisakko. Päätin, että nyt jos koska on aika tehdä tunnetuksi tämä lumoava kevätkohde, jota edes kaikki salolaiset eivät tunne, ulkopaikkakuntalaisista puhumattakaan.

Meren rannalla Halikossa levittäytyvä Vaisakon luonnonsuojelualue on loistava kohde pienelle päiväretkelle. Paras hetki vierailla siellä on kevätkukkien kukkiessa.

Tämän jutun kuvat ovat huhtikuun lopulta vuodelta 2014. Oli hieno aurinkoinen kevätpäivä ja ajelimme vanhempieni kanssa perheeni rakkaalla rättisitikka Bellalla Vaisakon P-paikalle. Ajomatkaa Salon keskustasta kertyy noin 15 kilometriä.

Vaikka olen kasvanut Salossa, en ollut koskaan ennen käynyt Vaisakossa. Olinkin utelias näkemään paikan, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää.

vaisakko12

Vaisakon luontopolku on 1,5 kilometriä pitkä ja kulkee vaihtelevassa maastossa. Kukkameri avartuu polun ympärillä uskomattomana. Metsä on välillä tiheämpää, välillä harvempaa ja puut ovat välillä suurempia, välillä pienempiä. Mutta kukkia on keväällä kaikkialla.

Polun varrella on myös kartalle merkitty ihana kirkasvetinen lähde, josta mukana ollut vanha koirani otti hörpyt. Vastaan tuli paljon muitakin koiria ja liikkeellä oli myös lapsiperheitä. Koiraa ei saa Vaisakossa pitää vapaana.

vaisakko21

Reitti tekee merenrannalla pienen silmukan, minkä jälkeen palataan takaisin samaa reittiä kuin tultiinkin. Rannalla kohoavalla korkealla kalliolla voi pitää vaikka evästauon, sieltä on hieno maisema Viurilanlahdelle. Savisen maan seurauksena ruskeanharmaaksi värjäytynyt Halikonlahti ei ehkä ole sinisen meren tavoin mikään kaikkein henkeäsalpaavain näky, mutta kyllä veden läsnäolo silti luo Vaisakkoon ihanaa tunnelmaa.

Vastapäätä eväspaikkakalliota näkyy Vuohensaaren hiekkaranta.

vaisakko9

Vuokkojen ja muiden kukkien lisäksi Vaisakko on tunnettu suurista jalopuistaan. Luontoon.fi-palvelun mukaan Vaisakon lehdot ovat maamme edustavimpia.

Vaikka luontopolku ei ole kovin pitkä, kannattaa siihen varata aikaa. Kukkien ihasteluun ja kevätpörriäisten touhujen seurailuun menee nimittäin helposti tovi jos toinenkin. Vaisakko onkin mainio paikka opetella tunnistamaan luonnon kevätkukkia, jos ne eivät vielä ole tuttuja. Myös lapsille on Vaisakossa varmasti mukava opettaa kukkia, ja samalla kannattaa kerrata luonnonsuojelua sekä vastuullista retkeilyä koskevia asioita.

Itse ihastelin etenkin valko- ja sinivuokkojen keskinäistä erilaisuutta. Virallisesti ei kai ole olemassakaan sellaista asiaa kuin punavuokko, mutta Vaisakossa oli paljon myös hyvin punertavia sinivuokkoja. Lisäksi oli lähes valkoisia sinivuokkoja.

vaisakko22

Entäpä sitten valkovuokot? En ollutkaan ennen tullut ajatelleeksi, kuinka erilaisia nekin voivat keskenään olla! Tällä reissulla bongaamieni valkovuokkojen terälehtimäärä vaihteli kuudesta yhdeksään.

vaisakko24

Kostealla kelillä kannattaa vedenpitävät kengät, jopa kumpparit laittaa jalkaan. Kuivalla kelillä pärjää lenkkareillakin. Polku on osittain pitkostettu ja sillä kannattaa pysyä, jotta luonnonsuojelualuetta ei tallo turhaan.

Koira pysyi luonnollisesti kytkettynä koko reissun ajan. Tähän ja muihin Vaisakossa päteviin sääntöihin voit tutustua Luontoon.fi-sivustolla. Huomioithan, että esimerkiksi sienestys sekä marjastus ja tietenkin myös kasvien vahingoittaminen Vaisakossa on kiellettyä.

P-paikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6698513, E 281116.

Näköalapaikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6698327, E 282618.

Talvinen Teijon kansallispuisto

Saimme vinkin mennä Saloon, Teijon kansallispuistoon maisemia valokuvailemaan. Tämä sopi meille hyvin, koska olimme muutenkin miettineet sinne pienen talvipatikointireissun tekemistä. Olimme sen verran rohkeita, että otimme suksetkin mukaan. Hankalaa maastoa, mutta pääsimme hiukan sauvakävelemään sukset jalassa.

Kipuamista kauniille Nenustannokan kallioille.

Kipuamista kauniille Nenustannokan kallioille.

Kuten viime pääsiäisenäkin, aloitimme matkamme jälleen Nenustannummen parkkipaikalta. Tällä kertaa emme suunnanneet matkaamme etelän Puolakka- ja Matildajärvelle, vaan kohti pohjoista. Kipusimme kohti Nenustannokan kallioita ja sinne merkittyä näköalapaikkaa.

Nenustannokan näköalapaikka.

Nenustannokan näköalapaikalla voi ottaa itsestään vaikkapa talvisen selfien.

Näköalapaikalta ei oikein nähnyt pohjoisen Hamarijärveä, mutta paikka oli todella kaunis ja jäi kyllä mieleen retken yhtenä kohokohtana. Harvoin on etelässä näin kaunista, ihan kuin olisi saapunut talviseen satumaahan!

Nenustansuo oli kaunis ja koskematon, ei ollut muita kulkijoita.

Nenustansuo oli kaunis ja koskematon, ei ollut muita kulkijoita käynyt tekemässä jälkiään.

Matkamme jatkui Nenustansuon läpi Hamarijärvelle, josta meillä oli tarkoitus jatkaa vielä jään yli Nikkallion näköalapaikalle.

Soinen Hamarijärven reunusta oli helppoa hiihdettävää.

Soinen Hamarijärven reunusta oli helppoa hiihdettävää.

Hamarijärven jää oli lumen alta märkää ja suksemme kastuivat. Suksien alle kertyi painavat jäämassat. Liikkumisemme oli ollut hitaampaa, mitä olin etukäteen kaavaillut ja teimme reittimuutoksen. Jätimme järven pohjoisrannan käymättä ja hiihdimme nopeampaa reittiä kohti Sahajärveä ja Kalasuntin laavua, jos laavulla ei ole puita tai se on muiden käytössä, kerkeämme vielä juuri ennen pimeää Puolakkajärven laavuille.

Sahajärvi näytti houkuttelevalta.

Sahajärvi näytti houkuttelevalta.

Aurinko alkoi jo kadota horisontin taakse ja tuli mykistävä sininen hetki. Sahajärvi näytti niin lumoavalta paikalta ja toivoimme hartaasti, että pääsisimme Kalasuntin laavulle viettämään iltaa. Puolakkajärvellekään ei olisi kauhean pitkä matka, mutta nyt olisimme jo ehdottomasti levon tarpeessa.

Kalasuntin laavu. Ehkä kaunein paikka, missä olemme ikinä laavulla olleet.

Kalasuntin laavu. Ehkä kaunein paikka, missä olemme ikinä laavulla olleet.

Laavu oli kauniilla paikalla saaren kapeimmassa kohdassa. Järvi oli molemmilla puolilla aivan laavun vieressä. Laavu oli siistissä kunnossa, joku oli tainnut tosin hiukan rikkoa jokamiehen oikeuksia ja laavulta löytyi kuusesta katkottuja havuja alustaksi. Polttopuita ei ollut laavulla valmiina ja ajattelin jo, että nyt on kyllä puut loppu, kun edelliset eivät olleet niitä kantaneet valmiiksi laavulle. Me aina kannamme laavulle lähtiessämme muutaman puun, pilkomme pienempää tikkua ja teemme hiukan kiehisiä seuraaville.

Puita oli onneksi vaja puolillaan. Huomasin myös tulisijassa pienen punaisen hehkun. Vähän tuohta, muutama puutikku ja pientä puhallusta, taas paloi nätisti.

Sininen hetki jatkui vielä jonkin aikaa ja kerkesin muutaman valokuvan ottamaan muistoksi.

Sininen hetki jatkui vielä jonkin aikaa ja kerkesin muutaman valokuvan ottamaan muistoksi.

Eniten retkillämme pidän varmasti leiriytymisestä. On niin hienoa päästä laittamaan raskaan päivän päätteeksi leiriä pystyyn. Meillä on aina monipuoliset eväät mukana ja vastoin muiden ennakkoluuloja, emme todellakaan näe nälkää ja syö mauttomia keitoksia, päinvastoin! Kaiken maailman herkkuja ja ruokatarpeita oli jälleen rinkat piukassa ja hetket laavulla oli jälleen yhtä herkuttelua. Pidän myös siitä, että maastossa yöpyessä pääsee kätevästi ottamaan yökuvia ja aamulla herätessään on jo valmiiksi luonnon keskellä. Tästä ei elämä parane.

Kirkas kuutamo ja valkoinen maa, ei tarvitse edes otsalamppua.

Kirkas kuutamo ja valkoinen maa, ei tarvitse edes otsalamppua.

Talvella ei tarvitse olla edes täysikuu, kun lumihanki toimii heijastimena. Nytkin oli niin valoisaa, että kun silmät tottuivat hämärään, ei tarvinnut enää edes otsalamppua. Kiersimme puoliksi saaren ympäri ja kävin ottamassa öisiä valokuvia muistoksi.

Kalasuntin laavu jäi taaksemme ja matka jatkui.

Kalasuntin laavu jäi taaksemme ja matka jatkui.

Yöllä taivas meni pilveen ja elohopea putosi noin -13 asteesta -20 asteeseen aivan hetkessä. Saimme kuitenkin nukuttua yömme hyvin ja pirteinä aamupalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme kohti Sahajärven luoteispään uimarantaa, josta nousisimme jälleen maihin ja kohti Teijon kylää.

Sahajärven luoteispää.

Sahajärven luoteispää.

Ilma oli mitä mahtavin. Pientä tuulenvirettä tuli silloin tällöin, joka pudotti kauniisti lunta puiden oksilta. Emme olisi parempaa keliä voineet saada.

Teijo (28 of 46)

Sahajärvi jäi taaksemme ja jatkoimme matkaamme kohti Teijoa.

Teijon kirkko.

Teijon kirkko.

Kylää lähestyessämme ensimmäiseksi meitä tervehti Teijon kirkko. Kirkko näytti lumisessa maisemassa todella vakuuttavalta, lähes satumaiselta.

Luotimme, että kukaan ei varasta varusteitamme.

Luotimme, että kukaan ei varasta varusteitamme.

Jätimme suksemme ja rinkkamme yhden ruukin rakennuksen seinustalle ja lähdimme tutkimaan kylää jalan. Kylä näytti sellaiselta paikalta, ettei siellä ole varkaita ja varusteita ei kukaan lopulta vienytkään.

Teijo (43 of 46)

Puroja ja talvista suvantoa ruukkikylässä.

Puroja ja talvista suvantoa ruukkikylässä.

Teijon kylä oli kyllä mykistävän kaunis. Hankala valokuvattava, koska joka puolella oli niin paljon kaikkea. Löysimme pienen kahvilankin, joka oli jopa auki ja se kruunasi päivän. Ilmeisesti Saksasta kotoisin oleva kahvilanpitäjä myi mahtavia tuotteitaan ja palvelu oli loistavaa. Juuri tällaisia pikku kahviloita matkoillamme toivoisimme löytävämme enemmän ja ehkä isojen huoltoasemaketjujen niskalenkki alkaa jo kohta hellittämään.

Teijo (37 of 46)

Kiersimme kylää hiukan läpi ja jatkoimme matkaamme. Tarkoituksena olisi ottaa kurssi kohti Hamarijärveä. Kylältä lähtee polku järven suuntaan ja sieltä pääsisi yhtymään kansallispuiston viralliseen reittiin.

Kävelyteitä ei meidän onneksemme ollut hiekoitettu eikä suolattu.

Kävelyteitä ei meidän onneksemme ollut hiekoitettu taikka suolattu.

Reitti järvelle oli helppoa hiihdettävää. Sen jälkeen alkoi tulla niin paljon nousuja, laskuja ja mutkittelua, että kannoimme suksia pari kilometriä. Pääsimme kuitenkin takaisin autolle juuri ennen hämärää ja olimme väsyneitä, mutta todella mahtavan reissun kokeneita.

Näkymää Hamarijärven yli.

Näkymää Hamarijärven yli.

Tämä talvinen hiihtoreissumme Teijon kansallispuistoon ylitti odotuksemme, reilusti. Harvoin on etelässä näin hienoja kelejä, mutta nyt pääsimme nauttimaan niistä täysin rinnoin. Kalasuntin laavu oli varmaan kaunein laavu, missä olemme ikinä leiriytyneet. En tiedä miltä se näyttää kesällä, mutta ehkä käymme senkin tilanteen vielä tarkistamassa. Teijon kansallispuistoa suosittelen kaikille, monipuolinen paikka, missä voi viettää yön tai tehdä päiväretkiä.

Kartta aloituspaikalle, Nenustannummen parkkipaikalle. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6685622  E 279987.

Teijon kansallispuiston PDF-esite.

Lisää kuviani Teijosta löydät täältä.

Jos haluat nauttimaan talvisen Teijon luonnosta, niin järjestimme Cumulus Saloon erikoistarjouksen Retkipaikan lukijoille! Varaamaan pääset klikkaamalla tästä.

Pääsiäisyö laavulla nukkuen

Meillä olikin yllättäen pääsiäisenä vapaata ja päätimme tehdä jotakin mukavaa retkeilyn merkeissä. Seuraaville päiville oli luvattu pientä vesisadetta, mutta päätimme kuitenkin lähteä uhmaamaan katalaa pääsiäissäätä Teijon kansallispuistoon.

Olin ostanut hiljattain uuden rinkan ja halusin päästä sitä testaamaan pienelle retkelle. Teijo sai kansallispuiston tittelin vain hetkeä aiemmin, ja halusimme päästä sinne katsomaan, miltä uusi kansallispuisto näyttää. Teijolla näytti olevan useampi laavupaikka ja voisimme olla yötä maastossa. Mikäs sen parempi tapa viettää pääsiäistä!

Nenustanummen parkkipaikka oli hiukan piilossa metsikössä.

Nenustanummen parkkipaikka oli hiukan piilossa metsikössä.

Teijosta tuli kansallispuisto vuoden 2015 alussa, ja tähän liittyviä uusia kylttejä ja opasteita ei ollut vielä tehty, taikka asennettu paikalleen. Aloitimme retkemme 3.4.2015 Nenustanummen parkkipaikalta ja sinne ei ensin ohi ajaessa löytynyt mitään kylttejä. Näimme parkkipaikan vasta, kun olimme jo ajaneet ohitse, mutta lopulta sen sitten löysimme.

Parkkipaikalla oli hyvät vanhat opasteet poluille. Nyt juttua kirjoittaessani siellä saattaa olla jo uudet. Teijon kansallispuistosta kerrottiin, että siellä on parhaillaan menossa uusien kylttien ja opasteiden asennus.

Alkutaipale parkkipaikalta on sankkaa metsää.

Alkutaipale parkkipaikalta on sankkaa metsää.

Tarkoituksenamme oli kulkea Sahajärven eteläpuoleisen näköalapaikan kautta Miilunummen kautta Puolakkajärvelle ja sieltä etsiä mieluisa laavupaikka, jossa olisimme yötä.

Melko pian polkuja olikin monta ja usea haara eri suuntaan. Risteyksessä oli kyllä kyltit, mutta siinä luki vain paikkojen nimiä, jotka eivät kertoneet minulle mitään. Olin kyllä tulostanut mukaan karttoja netistä, mutta kuvittelin kansallispuiston merkityillä poluilla pystyvän kulkemaan ilman karttaa ja otin liian hätäisen päätöksen polkuvalintaan.

Nopeasti huomasimme, että emme kulje sitä reittiä, jonka olimme etukäteen miettineet. Koska polku oli kuitenkin hyvin merkitty, päätimme jatkaa sitä eteenpäin ja katsoa minne saavumme ja jatkaa sieltä sitten haluamaamme suuntaan.

Puron yli kulki pieni silta.

Puron yli kulki pieni silta.

Polku kulki melko sankkaa metsää pitkin. Polku oli leveä ja hyvin merkitty, joten jatkoimme sitä ja ihailimme keväistä luontoa ympärillämme. Vesisadetta ei tuntunut tulevan ja sää oli itseasiassa todella mukava patikointiin.

Olin rinkan täyttänyt melko täyteen, vaikka yhden yön viettäminen laavulla ei olisi niin paljon tavaraa vaatinut. Ajattelin alkaa totuttamaan itseäni jo tulevaan kesän pidempään patikkaretkeen kantamalla “turhaa” tavaraa.

Punassuo on todella kaunis paikka.

Punassuo on todella kaunis paikka.

Metsän läpi kuljettuamme saavuimme suolle. Emme tienneet, mikä suo tämä oli tässä vaiheessa. Oli hiukan jopa jännempi kulkea, kun emme olleet kartalla ja emme siitä niin välittäneet. Kansallispuisto ei ole niin suuri, että sinne voisi pahasti eksyä.

Minulla oli varmuuden vuoksi kompassikin mukana, mutten ottanut sitä esille. Suuntavaistoni kertoi, että olemme kuitenkin suunnilleen oikeaan suuntaan menossa.

Punassuota ylittäessämme oli todella kuvaukselliset pilvet yllämme.

Punassuota ylittäessämme oli todella kuvaukselliset pilvet yllämme.

Pitkospuut olivat jo melko vanhan tuntuiset, mutta kuitenkin ehjät joka paikasta. Vaelluskenkämme pitävät vettä ja matalassa vedessä voi niillä kävellä helposti jalkoja kastamatta. Hiukan lenkkitossut jalassa olisi varmaan sukat kastuneet, mutta pääsosin todella kuivaa oli kuitenkin pitkospuilla. Pilvinen keli ei haitannut ja maisemat olivat todella kauniit.

Vanha kaunis talo leppäkorventiellä.

Vanha kaunis talo leppäkorventiellä.

Suon jälkeen kävelimme metsää pitkin muutaman kilometrin ja polkukyltit katosivat. Hetken aikaa menimme jotakin todella pientä polkua pitkin. Katselin kartasta, että osumme kohta varmaankin tielle ja niin kävikin. Paikka oli vaan aivan eri, missä piti olla. Oli tarkoitus tulla jonnekin Miilunummen seudulle, mutta olimmekin kävelleet Punassuon poikki ja olimmekin muutaman kilometrin päässä.

Päätimme kävellä tietä pitkin Miilunummen taukopaikalle ja matkalla näimmekin mukavasti maaseutua ja hiekkakuoppia.

Polku Miilunummelta Puolakkajärvelle.

Polku Miilunummelta Puolakkajärvelle.

Miilunummelta oli iso polku Puolakkajärvelle. Ensimmäinen laavupaikka järven pohjoispuolella on nimeltään Endal. Endalissa oli ilmeisesti isä ja poika nuotiota pitämässä. Kyselin heiltä, aikovatko olla laavulla yötä. Myöntävän vastauksen siivittämänä jatkoimme matkaa, katselin vaan nuotioporukan varusteita ja heillä ei ollut kuin eväsmuovikassi mukana, joten tuskin kyllä yötä oli aikomus siellä viettää. Jäi tunne, että olivat ulkomaalaisia ja eivät oikein tajunneet kysymystäni.

Laavupaikkoja kuitenkin riittää, joten jatkoimme matkaamme järven ympäri.

Puolakkajärven länsipuolisen puron ylitystä.

Puolakkajärven länsipuolisen puron ylitystä.

Katselin kartasta, että toisella puolella järveä olisi Teerisaaren laavupaikka, ja päätimme mennä sinne tiedustelemaan tilannetta. Järven länsipuolella on muutama puro, jonka ylitse on tehty pieni silta ja pitkospuita. Ylittäminen siis onnistuu helposti.

Vasemmalla Puolakkajärvi ja edessä siintä Teerisaaren laavupaikka.

Vasemmalla Puolakkajärvi ja edessä siintä Teerisaaren laavupaikka.

Puolakkajärven ympäristö on pohjoispuolelta kuivaa maata ja kalliota, muualla pääosin suota. Teerisaari ei kartalla näytä saarelta, mutta kun käy paikan päällä, niin tietää, miksi sitä kutsutaan saareksi. Laavupaikka on kankare keskellä suota, tai toisella puolella on tietenkin Puolakkajärvi.

Teerisaaren laavupaikka.

Teerisaaren laavupaikka.

Teerisaaren laavupaikka oli tyhjillään ja se oli todella upealla paikalla järven rannalla. Päätimme leiriytyä tälle laavulle. Yllätys oli, kun polttopuita ei löytynyt mistään. Käymälä ja liiteri oli juuri rakennettu, mutta puita ei paikalle oltu vielä tuotu. Saimme kuitenkin risuja polttamalla sen verran tulta, että ruuanteko onnistui ja saimme kahvit keitettyä.

Meillä oli muutenkin hyvät pääsiäiseväät, suklaata, olutta ja muita herkkuja. Paikalle oli jätetty paljon roskia, mutta me viemme aina omat roskat mennessämme ja muutenkin siivosimme paikkoja ja jätimme hiukan puuta seuraavalla laavulle tulijalle hyvien tapojen mukaisesti.

Hullummassakin paikassa voi pääsiästä viettää.

Hullummassakin paikassa voi pääsiästä viettää.

Pimeä alkoi tulla nopeasti ja kaivoimme otsalamput rinkasta. Taivas oli ohuen pilviverhon peittämä ja saimme nauttia upeasta kevätyöstä. Kurjet pitivät kovaa ääntä ja laskeutuivat välillä järvelle. Rauhan rikkoi myöhemmin mopoilijaseurue Endalin puolella. Emme kuitenkaan antaneet mopoilijoiden häiritä meitä ja meillä oli mahtava pääsiäisyö laavulla.

Nukkumaan mennessä olivat mopoilijat jo lähteneet ja nukuimme yön todella maukkaasti. Makuupussit tuntuivat tarpeeksi lämpöisiltä, vaikka yöllä lämpö oli nollan tuntumassa.

Sahajärven etelänpuoleinen näköalapaikka.

Sahajärven etelänpuoleinen näköalapaikka.

Aamulla kävelimme taas Endalin laavupaikan ohitse ja katsoimme onko sielläkään puita. Ei ollut, ja joku porukka oli jopa uuden puuliiterin ovipaneelit repinyt irti, ilmeisesti polttopuiksi. Teijon kansallispuistosta kerrottiin jälkikäteen, että jatkossa puita pitäisi kyllä olla paremmin ja niistä voi ilmoittaa, kun ovat vähissä ja he sitten niitä käyvät lisäämässä. Uskon tosiaan, että tämä oli alkukankeutta ja jatkossa hommat toimivat paremmin.

Retki oli todella onnistunut. Loppumatkalla tuli muutama pisara vettä, mutta ei häiritsevästi. Pienistä puutteista huolimatta nautimme täysin rinnoin Teijon kansallispuiston maisemista ja eritoten Punassuo oli todella kaunis paikka. Varmasti tulemme vielä uudestaan puistoon käymään.

Reittimme kulki siis Nenustanummi – Punassuo – tietä pitkin Miilunummelle – Endalin laavun ohi Teerisuon laavulle. Paluumatka Teerisaari – Endal – Miilunummi – Sahajärven eteläpuolen näköalapaikan ohi (lankkerin länsipuolelta) – Nenustanummen parkkipaikka. Matkaa reitille tuli reilu 20 km.

Lisää kuvia retkeltämme löydät täältä.

Nenustanummen parkkipaikka kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6685636  E 279991.

Piknikillä Teijon Sahajärvellä

Kotikunnassani Salossa sijaitsevasta Teijon Sahajärvestä tuli minulle yksi tärkeimmistä seuduista parisen vuotta sitten. Elämän kovat koettelemukset saivat minut kipeästi kaipaamaan takaisin luonnon rauhaan ja metsän henkien seuraan.

Teijolla asuva sisareni johdatti minut Sahajärvelle kerta toisensa jälkeen. Alueen metsäpolusta muotoutui minulle nopeasti todella rakas rauhan tyyssija taianomaisen luonnon keskellä.

aSAM_1183

Palasin Sahajärvelle eli kavereiden kesken Sahikselle muutama viikko sitten. Pakkasimme siskon ja hänen lastensa kanssa mukaan tietenkin eväitä ja istuma-alustoja. Mukaan lähti myös siskon Vuokko-koira.

Jätimme auton parkkipaikalle ja suuntasimme polulle. Polun varteen on Teijon kansallispuistohankkeen myötä ilmestynyt opastetauluja, jotka kiinnostivat lapsiakin kovasti. Suurissa myrskyissä kaatuneet puut ja niiden pystyyn nousseet juurakot ovat minusta mukava muistutus luonnon voimista. Poluilta puunrungot on toki siistitty pois, eli kulkeminen on helppoa.

sahis5

sahis6

Keväinen polku Sahajärvelle on aistien juhlaa. Korvia hivelee vuolaan puron solina, joka ajoittain muuttuu komeaksi kosken kuohunnaksi ja järvenrannan aaltojen liplatukseksi.

Silmät lepäävät satumetsää muistuttavassa maisemassa, jossa vanhan kartanon puutarhureiden jäljiltä kasvaa mitä moninaisempia puita ja pensaita. Metsälammen rannalla levittäytyy muun muassa komea rodo.

Alueen läpi virtaava vesi on kevättulvissa paisuttanut metsälampia normaalisti kuivempiin metsän kohtiin.

Keväällä paikka tulvi myös valko- ja sinivuokkoja sekä muita metsän ja joenvarren kukkia.

sahis3

sahis

Pysähtelemme sisareni kanssa aina silloilla tuijottamaan veteen. Vettä on ihana katsella ja kuunnella. Koski yhdessä ympäröivän metsän kanssa tuoksuu ihanalta.

sahis7

Järven rantaan saapuessamme lähdimme tällä kertaa vasempaan kohti korkeaa kalliota. Polku on olemassa vain nimeksi, se ei maastossa juuri erotu. Jokainen kuitenkin erottaa maastosta sellaisen reitin, jonka kautta pääsee kiipeämään ylös saakka – jokainen valitkoon itselleen mieluisimmat etenemispaikat. Mekin menemme monesti hiukan eri reittejä. Alas tullessa varsinainen reitti on helpompi hahmottaa, kunhan vain painaa mieleensä paikan, josta polku lähtee.

Ylhäältä kalliolta aukeaa kaunis näkymä Sahajärven selälle. Otimme eväät esiin ja istuimme nautiskelemaan luonnosta. Alhaalla järvellä ui kuikkapariskunta.

sahis4

Vuokko-koira norkoili hiukan piknik-eväitä.

sahis8

Kalliolta palasimme piknikin jälkeen takaisin alas järven rantaan ja jatkoimme polkua eteenpäin kohti uimarantaa. Polku kulkee aivan järven rantaviivaa pitkin ja on siksi todella kiva kävellä. Uimaranta on pieni ja sievä hiekkaranta, sieltä löytyy myös huussi.

Tämä Sahajärven lenkki on nopea käveltävä, matka ei ole kovin pitkä. Kalliolle kiipeävä on pienen aikaa oman onnensa ja järkensä nojassa, mutta muutoin polku on selkeä ja hyvin opastettu.

sahis9

Uimarannalta matka jatkuu pientä hiekkatietä pitkin takaisin Kartanontielle. Takaisin parkkipaikalle voi palata myös opastettua oikotietä pitkin. Se kääntyy hiekkatieltä oikealle, metsän läpi.

Parkkipaikka kartalla.