Tag Archive for: lokakuu

Syysretki Heinolan Torninmäen laavulle

Edellisestä laavuretkestä alkoi olla aikaa ja aloin haaveilemaan eväistä ja liekkien tuijottamisesta, mikä on yksi rentouttavimmista asioista mitä tiedän. Toki myös nuotion äänet tekevät aisteille hyvää. Halusin tällä kertaa käydä jossain itselleni uudessa paikassa ja lähdin Lahden alueen sijasta etsimään sopivaa paikkaa Heinolasta. Heinolan alueelta löytyikin googlettamalla useita laavuja ja retkireittejä. Päädyimme valitsemaan Heinolan Torninmäen […]

Helppokulkuinen Kalalammen luontopolku on rauhalliseen päiväkävelyyn kutsuva keidas asutuksen keskellä Kouvolassa

Kouvolassa on viime vuosien aikana kunnostettu monia luontopolkuja ja osaan on tehty myös esteettömiä osuuksia. Kalalammen ympäri kiertävä luontopolku on yksi näistä. Auton voi jättää pienelle parkkipaikalle osoitteeseen Verkkokatu 2, Kouvola. Parkkipaikkaa vastapäätä, tien toiselta puolelta lähtee hiekkatie kohti Kalalampea. Toinen vaihtoehto on jättää auto Utunmäentien päähän. Reitin pituus n. 2 km Kulkuaika n. 1 […]

Lammelta lammelle – syysretki Kirkkonummen Meikoon

Kaunis lokakuinen sunnuntai houkutteli minut ja monet muut retkeilemään pääkaupunkiseudun Viherkehään kuuluvaan Kirkkonummen Meikoon. Alue ei ehkä ole yhtä kuuluisa kuin Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot, mutta valloitti monipuolisilla vesistöillään ja metsillään.  Lähtöpaikka kartalla Meiko sijaitsee Kirkkonummen keskustan luoteispuolella, matkaa Kirkkonummen rautatieasemalta retkeilyreittien alkupisteeseen on vain viitisen kilometriä. Alue on siis varsin hyvin saavutettavissa myös esimerkiksi […]

Tunsin olevani vähintään Ahvenanmaalla – Tammisaaren syksyinen rauha ja ruska ovat kuin ihanasta postikortista

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raseborg Tammisaaren värikkäitä talokaunokaisia ja kapeita kujia rönsyilevä vanhakaupunki on kuin ihana karamelli. Kun otetaan huomioon, että aivan sen kyljessä on Ramsholmenin luontoparatiisi, että suurella osalla suomalaisista on tänne varsin kohtuullinen matka ja että paikka on äärimmäisen kuvauksellinen, täytyy ihmetellä, miksi se kesien ulkopuolella vaikuttaa pysyvän täytenä salaisuutena. Kesän jälkeen Tammisaaren kadut […]

Sorlammen luontopolku Nuuksiossa kuljettaa tunnelmasta toiseen

Nuuksiontietä Suomen luontokeskus Haltiaa kohti ajellessa on muuan mäenrinteessä pieni tiehaara, josta löytyy pysäköintialue. Tästä olisi helppo körötellä ohi, mutta se ei kannata, sillä pysäköintialueelta on pääsy eräälle Nuuksion viehättävimmistä rengasreiteistä. Sorlammen luontopolku on reilun viiden kilometrin vaihteleva kierros, joka seurailee luonnonsuojelualueen rajaa ja tekee piston myös kansallispuiston puolelle. Sen helmiä ovat muun muassa ihanat […]

Metsäinen Haukankierros & eräs Nuuksion ikonisimmista näköaloista

Haukkalammen pysäköintialueelta, Haukkalammentien varrelta Nuuksiosta alkaa kimppu erilaisia lyhyempiä ja pidempiä reittejä. Yksi näistä reiteistä on neljä kilometriä pitkä Haukankierros, joka etenee pääosin hyvin metsäisissä maisemissa. Kierroksen ainoa tulipaikka on heti sen alkupäässä, mutta maisemallisesti reitin paras ja omalaatuisin anti löytyy sen loppupuoliskolta. Lähtöpaikka kartalla Rengasreitti 4 km Yksi katettu tulipaikka Vaativa reitti: korkeuseroja, kiviä, […]

Loppuvuoden ihana rauha houkuttelee joelle – näin kaunis on melontareitti Mustiolta Billnäsiin

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raseborg Tätä hetkeä olinkin jo odottanut, melontaretkeä Billnäsin kulttuurimaisemiin. Aamu oli hyvin kylmä, ja auton ikkunat olivat jäässä. Sääennuste lupaili kuitenkin kaunista, puoliaurinkoista päivää. Lähdin innokkaana ajamaan kohti Billnäsin ruukkikylää, jossa tapaisin melontaoppaani Gutten, Gustaf Ahlroosin. Gutte järjestää Billnäsin alueella mm. melonta- ja pyöräilyretkiä. Mustion lähtöpaikka kartalla Billnäsin lopetuspaikka kartalla Melontareitin pituus […]

Lokakuun väreistä nauttimassa Punassuolla Teijon kansallispuistossa

Teijon kansallispuistossa Salossa, hieman erillään puiston tunnetummista kohteista, levittäytyy kaunis ja rauhaisa Punassuo. Punassuolla kulkee parin kilometrin pitkostettu janareitti, ja kohde sopii oivallisesti vaikkapa ilta- tai lyhyeen päiväretkeen näin loppuvuonna. Vaikka taivas olisi harmaa, löytyy suolta värejä niin kauan, kun lumi ei sitä peitä. Piikanummen P-alue kartalla Suot ovat mielestäni ihanimmillaan kostealla kelillä, ja loka–marraskuussa […]

Etätyöretkeilyä saaristossa – lammasterapiaa, inspiraatiota ja luonnon upeita näytelmiä Vänön saarella

Keskellä korona-aikaa oli päästävä hetkeksi kotoa pois, sillä aivot olivat täysin tukossa. Lähdimme pitämään etätyöviikkoa puolisoni kanssa Vänön saarelle. Etätyöviikosta tulikin paljon enemmän kuin pelkästään työntäyteistä puurtamista! Tuuli piiskasi ikkunaan vesirantuja, kun auto keikkui aalloilla yhteysaluksen kyydissä. Koko viikoksi oli luvattu epävakaista ja tuulista säätä. Eli juuri sellaista loppusyksyn tai alkutalven keliä, mitä saaristossa voi […]

Hiipiikö metsässä dinosaurus, vilahtaako latvuksissa lentolisko? Puhoksen lehtikuusimetsä Kiteellä vie ajatukset jurakaudelle

Kun saavuin Puhoksen lehtikuusimetsään ja astuin autosta ulos, karkasivat ajatukset saman tien jonnekin dinosaurusten aikaan. Teki mieli tähytä valtavien puiden latvoja lentoliskojen varalta, ja olisi muutama pitkäkaulainen dinosauruskin näyttänyt aivan luontevalta tässä metsässä samoilemassa. Suomen suurin lehtikuusimetsä kurkottelee taivaita massiivisissa korkeuksissa, luoden varjoihinsa villin ja hämmästyttävän tunnelman. Kohde kartalla N 6886922 E 653064 (ETRS-TM35FIN) Kiteen […]