Lokakuun väreistä nauttimassa Punassuolla Teijon kansallispuistossa

Teijon kansallispuistossa Salossa, hieman erillään puiston tunnetummista kohteista, levittäytyy kaunis ja rauhaisa Punassuo. Punassuolla kulkee parin kilometrin pitkostettu janareitti, ja kohde sopii oivallisesti vaikkapa ilta- tai lyhyeen päiväretkeen näin loppuvuonna. Vaikka taivas olisi harmaa, löytyy suolta värejä niin kauan, kun lumi ei sitä peitä.

Piikanummen P-alue kartalla

Suot ovat mielestäni ihanimmillaan kostealla kelillä, ja loka–marraskuussa sellaisia kelejä yleensä riittää – etelässä niitä saattaa riittää jopa läpi talven. Niinpä lokakuun alussa lähdin vanhempieni, siskoni ja hänen koiriensa kanssa Punassuolle Teijon kansallispuistoon katsomaan, miltä harmaa päivä siellä näyttää. Haimme Teijon kyläkaupasta retkievästä, minkä jälkeen näpyttelin Mapsiin kohteeksi Piikanummen. Maps ohjasi meidät hiekkateitä pitkin suurten kasvihuoneiden ohi metsän siimekseen, mistä Piikanummen P-alue löytyi männikön keskeltä.

Tiesimme, ettei reitillä ole varsinaista evästelypaikkaa, joten söimme parkkialueella autossa ennen kuin lähdimme maastoon.

Pienen parkkialueen laidalla oli kansallispuiston opastetaulu ja viittoja eri kohteisiin. Neulaspolku lähti johdattamaan meitä eteenpäin, ja seurasimme Punassuon viittaa. Ympärillä oli männikköä ja kuusikkoa, ja ennen suolle saapumista ylitettiin myös leveä oja. Ojan vesi oli tummaa ja siinä kasvoi vesikasveja. Oli mukava katsella sillalta kuinka virta oli kammannut vesikasvit kaikki niin sievästi samaan suuntaan.

Punassuon reitti on parin kilometrin mittainen ja pitkälti pitkostettu. Hyvä niin, sillä suo oli TODELLA märkä. Vesi seisoi monin paikoin pitkosten molemmin puolin, eikä lankuilta tehnyt mieli poiketa vähääkään. Vastaan tuli yksi ihminen, ja kohtaamisessa sai asettaa kielen keskelle suuta, ettei kumpikaan molskahtanut suohon.

Pitkospuut olivat hyvässä kunnossa. Reitti ei tee kierrosta, vaan takaisin palataan samoja askeleita.

Kuten olin arvellutkin, suolla oli monenlaista kaunista ja värikästä nähtävää. Suokukka oli nostanut lehtensä suppuun, ja ne toivat maisemaan violettia ja melkein jopa hopeista väriä. Rahkasammal oli monin paikoin tulipunaista. Kanervan kukinta oli myös edelleen kaunista.

Alla vielä suokukan kauniita lehtiä lähikuvassa. Onhan se suokukka? Jätä kommentti, jos olen erehtynyt!

Paikoin oli valtavasti jo parhaat päivänsä nähnyttä juolukkaa.

Reitti ei kulkenut koko matkaa avoimella suolla, vaan välillä saimme nauttia myös metsikön tunnelmasta. Valoisan metsän takana avartuva suo oli kaunis ja erämainen näky. Kuusikkoa halkoessamme olimme kuulevinamme ylhäältä latvoista hippiäisen kimeän äänen.

Saavuimme levennykselle, jossa oli tilaa tassutella hieman vapaammin sekä penkki levähtämistä varten. Alla oleva maisema aukeni sen vieressä. Tästä reitti olisi jatkunut vielä pienen matkaa eteenpäin kohti Punassuon parkkipaikkaa, mutta me käännyimme tässä hetken fiilistelyn jälkeen jo takaisin kohti autoa. Ilmeisesti Punassuon reitti on aiemmin haarautunut tässä tekemään pienen silmukan, mutta ainakin silmukan toinen puoli oli nyt suljettu lahonneiden pitkosten vuoksi.

Jos haluat Punassuon-retkellesi enemmän pituutta, kannattaa reissu aloittaa jostain muualta kun Piikanummen pysäköintialueelta. Esimerkiksi pohjoisesta Nenustannummen P-alueelta lähtee reitti etelään, ja se saapuu jonkin ajan kuluttua Punassuolle. Tai sitten voit jättää auton etelässä olevalle Punassuon P-alueelle, ja lähteä siitä pohjoiseen Punassuon halki vaikkapa aina Nenustalle saakka. Nenustan reitillä on myös tulipaikka, joten retki Punassuon P-alueelta Nenustalle ja takaisin tarjoaa varsin oivallisen päiväretken.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.