Hiipiikö metsässä dinosaurus, vilahtaako latvuksissa lentolisko? Puhoksen lehtikuusimetsä Kiteellä vie ajatukset jurakaudelle

Kun saavuin Puhoksen lehtikuusimetsään ja astuin autosta ulos, karkasivat ajatukset saman tien jonnekin dinosaurusten aikaan. Teki mieli tähytä valtavien puiden latvoja lentoliskojen varalta, ja olisi muutama pitkäkaulainen dinosauruskin näyttänyt aivan luontevalta tässä metsässä samoilemassa. Suomen suurin lehtikuusimetsä kurkottelee taivaita massiivisissa korkeuksissa, luoden varjoihinsa villin ja hämmästyttävän tunnelman.

Kohde kartalla N 6886922 E 653064 (ETRS-TM35FIN)

Kiteen kumpuilevien ja silmiinpistävän kauniiden maalaismaisemien äärellä kohoava Puhoksen lehtikuusimetsä kätkee varjoihinsa merkittävän palan paikallista historiaa. Metsästä on kiittäminen laivanrakentaja Nils Ludvig Arppea – puut on hänen toimeksiannostaan istutettu vanhalle kaskimaalle 1800-luvulla laivanrakennustarpeiksi. Kiteellä pari päivää viettäessäni olin saanut kuulla, että Puhoksessa rakennettiin aikoinaan lukuisia laivoja, ja tästä lehtikuusimetsästä muodostui lopulta suurmies Arppen monumentti. Keskustasta olin bongannut myös Arppen mukaan nimetyn koulun.

Metsässä on sekä eurooppalaista että siperialaista lehtikuusta, ja lehtikuusi on ilmeisen oivaa materiaalia laivojen rakentamiseen. Metsän taustoja on avattu enemmänkin tässä Ylen hienossa jutussa.

Maailma kuitenkin muuttui metsän kasvaessa – eivätpä ole enää monet suuremmat laivat puuta. Lehtikuuset saivat jäädä eloon ja kasvamaan. Nykyisin metsä on suojeltu.

Vaikka autotie halkoo metsää, sulkevat lehtikuusien hämy ja metsän poikkeuksellinen tunnelma nopeasti huomaansa. Niskaa saa taivuttaa kunnolla, mikäli mielii nähdä puiden latvat. Alempana metsän tasolla merkillisesti roikkuvat luihut lehtikuusien oksat, kun taas lähempänä latvoja metsän oksisto on terhakas.

Valtavat havupuut ja syksyn myötä kuntalle jo nuupahtaneet saniaiset toivat mieleeni mielikuvat jurakaudesta. Taianomaisimmillaan Puhoksen lehtikuusimetsän tunnelma onkin varmaan kesävehreällä, jolloin saniaisten keskellä kulkiessa voisi ehkä kuvitella olevansa jossain kaukana dinosaurusten maailmassa ja miettiä, kipittääkö kohta vastaan lesothosaurus, vilahtaako metsän siimeksessä dilophosaurus tai räpisteleekö ylhäällä latvuksissa pari nahistelevaa pterosaurusta. Jo lapsena dinosauruksiin rakastuneena olin metsässä kuin lapsi karkkikaupassa, aivan innoissani. Haaveilen palaavani sinne jonain kesänä, kesän muhkeimmassa vehreydessä, sateisena iltana aavistuksen jo hämärtäessä. Silloin on tunnelma varmasti todella, todella kohdillaan.

Oman retkeni aikana ei metsä ollut kerennyt vielä ruskaan, vaikka siellä täällä Kiteen maisemissa olin nähnyt jo aivan kirkkaan keltaisia yksittäisiä (ja valtavia!) lehtikuusia. Jos paikalle osuu sellaisena alkutalven päivänä, kun puut ovat keltaisia mutta lumi jo maassa ja taivas sininen, on se varmaan ihan käsittämättömän hieno näky. Paikalliset varmaankin ovat paikan sellaisena joskus nähneet?

Tien pohjoispuolella kulkee pieni, lähes umpeen kasvanut luontopolku, joka on merkitty ainakin peruskarttaan. Itse en polkua maastosta juuri erottanut. Polku tekee kierroksen jonka pituus on alle kilometrin, eikä paikalla näyttänyt olevan opasteita.

Koska metsä on tien äärellä ja auton saa parkkiin heinittyneen sivulenkin varteen, on kohde helppo saavuttaa myös vaikka olisi hieman huonojalkaisempikin. Automatkailijoille se tarjoaa minusta mitä erikoisimman jaloittelupaikan, josta ei kannata ajaa ohi.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.