Metsäinen Haukankierros & eräs Nuuksion ikonisimmista näköaloista

Haukkalammen pysäköintialueelta, Haukkalammentien varrelta Nuuksiosta alkaa kimppu erilaisia lyhyempiä ja pidempiä reittejä. Yksi näistä reiteistä on neljä kilometriä pitkä Haukankierros, joka etenee pääosin hyvin metsäisissä maisemissa. Kierroksen ainoa tulipaikka on heti sen alkupäässä, mutta maisemallisesti reitin paras ja omalaatuisin anti löytyy sen loppupuoliskolta.

Lähtöpaikka kartalla

Rengasreitti 4 km

Yksi katettu tulipaikka

Vaativa reitti: korkeuseroja, kiviä, juurakkoja

Saapuessani Haukkalammelle lokakuisena, pilvisenä arkiaamuna olin melkein yksin koko alueella. Parkissa taisi olla kolme muutakin autoa, ihmisiä ei näkynyt. Jätin auton isolle pysäköintialueelle, toinen pienempi (karttalinkki ylempänä) olisi löytynyt vielä lähempää reitin aloituspistettä. Pysäköintialueiden välillä kulkee niin autotie kuin sorastettu kävelyreittikin hyvine viittoineen, joten seurailin viittoja metsän puolella kohti Haukkalammen rantaa.

Puomin ohi kuljettuani ihailin vasemmalla puolella nousevaa jylhää kalliota, jonka reunoilla oli lohkareita ja ihanaa vihreää sammalta. Puut kohosivat korkeuksiin kallion edustalla, ja nainen oli pienen taaperoikäisen kanssa tutkimassa kuntan ihmeitä. Tervehdin ja koin iloa – siinä oli yksi luontosuhde jälleen vahvasti syntymässä.

Saavuin Haukanpesän pihaan. Siinä näytti olevan monenlaista toimintaa aina kanoottivuokrauksesta lähtien, mutta piha oli autio ja hiljainen tällä hetkellä. Niinpä kuljin pihan ohi ja lähdin seuraamaan rinnettä pitkin alas lorisevaa metsäpuroa vastavirtaan. Puroa seuraileva reitti oli leveä ja hyvä, tasainen ja helppo.

Haukkalammen tuntumassa saavuin risteykseen: vasemmalle olisi lähtenyt Punarinnankierros, ja siellä odottaisi eräs Nuuksion kauneimmalla paikalla oleva tulipaikka keittokatoksineen Mustalammen rannalla. Oikealle taas suuntasi tämänkertainen reittini, Haukankierros, joka vielä jonkin matkaa jatkaisi yhdessä Korpinkierroksen kanssa. Edessä oli jyrkkä mäki, jossa valitsin tällä kertaa portaikon, vaikka vieressä olisi mennyt myös sorastettu reitti.

Mäen päällä oli keittokatos, tämän kierroksen ainoa tulistelumahdollisuus. Keittokatoksen takana kallio pudottautui jyrkästi Mustalampeen. Ämpäri roikkui koukussa, tulistelun jälkeen sammutusveden voisi hakea alhaalta. Minä en tälläkään kertaa tulistelemaan jäänyt, kuten en melkein koskaan.

Keittokatoksen jälkeen reitti kurvaili alemmas kohti Mustalammen rantaa. Sinisorsat liikkuivat lammella ja niiden jutustelu kantautui kauas. Lammen länsipäässä reitti viisti rantaa lähes vesirajassa, ja sen jälkeen oli aika erkaantua Korpinkierroksesta. Korpinkierros jatkoi suoraan puusillan yli ja siitä eteenpäin, Haukankierros kiersi oikealle synkän metsän uumeniin.

Sorastetun reitin seuraaminen ei vaatinut sen suurempaa tarkkaavaisuutta, ja siniset reittimerkinnät puissa johdattivat eteenpäin. Sammaleinen, kulumaton metsänpohja ilahdutti monin paikoin, vaikka joissain kohdissa maasto oli kuluneempaa. Osa sorastuksesta näytti melko tuoreelta, muun muassa alla olevan puron kohdalla – jospa puronrantaluonto elpyisi sorastuksen myötä, mikäli kulkijat pysyvät tehokkaammin sorapolulla.

Korkeuseroja Haukankierroksella oli mukavasti, toki ne kuuluvat Nuuksion järviylängön luontoon hyvin olennaisesti. Jyrkkään kalliorinteeseen oli jälleen rakennettu portaat, joilta käsin vieressä kohoavia kallioita ja niiden luontoa oli hauska katsella niiden omalta korkeudelta.

Ajan mittaan sorapolku ja ajoittainen leveä neulaspolku vaihtui leveäksi sorareitiksi, ja tolppa kertoi, että tällä osuudella saattaisi törmätä monenlaisiin kulkijoihin.

Edettiin hieman kosteammassa ja matalammassa maastossa, kallioiden ja havupuiden hallitsema metsä oli muuttunut märemmäksi ja rehevämmäksi. Kiinnitin huomiota valtavan paksukaarnaiseen koivuun aivan reitin vieressä, sen kaarna kuhisi elämää.

Sananen kilpikaarnasta

Tässä kohtaa ajatukseni karkasivat hetkeksi Haukankierrokselta yksinomaan puiden maailmaan. Jo pitkään olin pohtinut voiko koivua tai vaikkapa haapaa kutsua kilpikaarnaiseksi, vai onko kilpikaarnaisuus ainoastaan männyn ominaisuus. Päätin ottaa tästä (Nuuksio-seikkailujeni jälkeen) kunnolla selvää ja otin yhteyttä Luonnonvarakeskuksen asiantuntijoihin. Sieltä erikoistutkija Anneli Viherä-Aarnio valaisi minulle asiaa seuraavasti:

– Männyn osalta tosiaan puhutaan kilpikaarnaisista puista. Se on ominaisuus, joka ilmenee männyissä korkean iän myötä. Koivusta tai haavasta tätä nimitystä ei käytetä.

Viherä-Aarnion mukaan koivua jonka paksu, halkeillut kuori poikkeaa tavallisesta tyvikaarnasta, voisi nimittää yksinkertaisesti paksukaarnaiseksi. Tällaista tyyppiä tavataan hänen mukaansa eniten juuri etelärannikolla, eikä kyseessä ilmeisesti ole mutaation aiheuttama muoto, vaan luontaisen vaihtelun ääripää.

– Ainakaan Suomen puu- ja pensaskasvio (Väre ym. 2021) ei mainitse tällaista muotoa. Haavan osalta kyseinen lähde ei myöskään mainitse mitään erityisen paksukuorista haapamuotoa, joten haavan kuoren uurteisuus lienee vain luontaista vaihtelua. Itse asiassa vanhoilla haavoilla rungon tyvikuori on usein uurteinen.

Puiden ystävien kannattaa tsekata Metsäkustannuksen vuonna 2020 ilmestynyt teos ”Suomalaisten puut arjessa ja ajatuksissa.” Viherä-Aarnio on toiminut teoksen asiantuntijana.

No mutta sitten paksukuorisen koivun uurteista takaisin Haukankierrokselle!

Kostean ja varjoisan osuuden jälkeen edessä oli nousu kivistä polkua pitkin. Tiesin lähestyväni reitin ja ehkä koko Nuuksion ikonisinta maisemaa, jossa näköala kantaa korkealta kalliolta yli Myllypuron laakson – jossa muuten muun muassa Nahkiaispolku kulkee. Tämä reittiosuus taisi olla kierroksen epätasaisin, kiviä oli valtavasti ja juuria siellä seassa.

Näköalapaikka ei ollut suoraan reitin varrella, vaan muutaman askeleen päässä. Ja se tosiaan oli hieno! Ruskaa oli vielä jäljellä, joten maisemassa oli väriä harmaasta taivaasta huolimatta.

Metsän yhtenäisyys ja eheys lämmittivät mieltä. Katselin maisemaa pitkän aikaa ja nautin siitä ajatuksesta, että metsä oli kansallispuistoa, siis luonnonsuojelualuetta. Minulla on jokin merkillinen mieltymys paikkoihin, paikannimiin ja karttoihin. Mietin, onko jalkojeni alla olevalla jylhällä kalliolla jokin nimi. Maastokartalla sille ei ole merkitty nimeä.

Näköalapaikan kohdalla kohtasin koko kierroksen kolmannen vastaantulijan, eli omasta rauhasta ei ollut tälläkään retkellä puutetta. Jatkoin matkaa ja tulin kohta risteykseen, josta Nahkiaiskierros kääntyi alas kohti laakson pohjaa. Haukankierros jatkui kivisenä polkuna ja laskeutui kohta portaita pitkin Haukkalammentien reunaan pysäköintialueen viereen.

Haukkalammen rengasreiteistä Haukankierroksella nähdään vähiten rantamaisemia, itse asiassa vesi ei tällä kierroksella ole juurikaan läsnä alkumatkaa lukuun ottamatta. Komeaa metsää sen sijaan riittää, sekä mäkiä ja sammalia. Jos voisin valita niin kokisin tämän reitin joskus sumuisen kostealla ilmalla, jolloin hämäryys korostaa sammaleiden värejä ja vanhan metsän tunnelmaa, ja Myllypuron laakson yllä saattaisi leijua matalalla roikkuva pilvi.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.