Tag Archive for: Kainuu

Kesäinen Jongunjoen melontareitti

Jongunjoen 70 kilometriä pitkä melontareitti alkaa Kuhmon puolelta Jonkerinjärvestä. Reitti päättyy Lieksan Nurmijärven kylälle, mutta Jongunjokea voi jatkaa Hämeenjärvelle ja siitä edelleen Lieksanjokea Pieliselle. 70 kilometrin matkalla putouskorkeutta joella on 80 metriä, josta 65 metriä ensimmäisten 28 kilometrin matkalla. Aittokosken jälkeen joki rauhoittuu meanderoivaksi hiekkapohjaiseksi uomaksi. Loppumatkalla Nurmijärven kylälle on muutamia pieniä ja pari suurempaa […]

Tiaisen torppa, Puolanka

”Kauan ennen kuin järvillä oli nimiä ja pitäjärajoista oli kukaan kuullutkaan, olivat nämä pohjoiset maat kasvien, sienien ja eläimien saumattomana yhteistyönä kehittyneet mitä hienoimmaksi suometsäerämaaksi.” Valtaosa Kainuun metsistä oli kruunun omistuksessa 1800-luvulla.  Voimakkaan väestönkasvun seurauksena näihin valtion metsiin, asumattomiin erämaihin, rakennettiin ilman lupaa tuhansia pieniä uudistiloja. Näitä kruununmetsätorppareita ohjasi ja kontrolloi Metsähallitus. Lisäoikeutena heillä oli karjan vapaa […]

Jouni Ohtamaa: Hossa, maaliskuu 2015

”Maaliskuun 2015 hiihtovaellus suuntautui Hossaan. Suomussalmen kunta on esittämässä Hossan retkeilyaluetta uudeksi kansallispuistoksi. Meillä oli hyvä tilaisuus tutkia, soveltuisiko Hossa kansallispuistoksi. Lunta oli paljon ja talvi piti tiukkaa otetta koko vaelluksen ajan.” Tuoteutus: Jouni Ohtamaa Vaeltaja Teuvo Ohtamaa Kiitokset: Seija Hänninen Tekstit Metsähallitus Kartat: Maanmittauslaitos 4/2015 LIsenssi: Creative commons, Nimeä-JaaSamoin 4.0, Kansainvälinen Hossan luontokeskus kartalla.

Vuoden Retkipaikka 2014 on Paltamon Kivesvaara

Vuoden Retkipaikka äänestys on ratkennut. Ääniä annettiin kaikkiaan 1387. Suurimman saaliin nappasi Paltamon Kivesvaara. Hopealle sijottui Julma-Ölkyn rotkojärvi Kuusamossa. Kolmannelle sijalle nousi kuluneena syksynä monet mykistänyt Paavolan tammi, joka kasvaa Lohjalla. Kaikkiaan äänestykseen ehdotettiin 38 Retkipaikan esittelemää luontokohdetta. Ehdotuksia tuli enemmänkin, mutta monesta puuttui vielä Retkipaikasta julkaistu juttu. Kiitos myös näistä äänistä ja ehdotuksista, lisäämme […]

18.10.2014 Kivesvaaran retkeilyreittien avajaiset

Kivesvaaran retkeilyreitit avattiin 18.10.2014 klo 13 vaaran huipulta löytyvän kodan kokoontumispisteellä. Väkeä oli tullut paikalle sankoin joukoin ja Retkipaikka oli mukana todistamassa juhlavaa avajaisseremoniaa. Paikalla oli paljon mediaa ja YLE Kainuukin oli eilen tehnyt juttua kanavalle. Syytä juhlallisuuksiin löytyykin, sillä Paltamon kunta on kovan rypistyksen jälkeen saanut aikaiseksi retkeilyreitistön, joka sopii koko perheelle. Alueelta löytyy […]

Kuukauden retkeilyblogi: Arctic spell – retkeilyä lasten kanssa

Maastamme löytyy kymmenittäin mielenkiintoisia ja laadukkaita retkeilyblogeja. Niinpä nuotiolla istuskellessa syntyi ajatus, että näistä voisimme kiinnostavimpia suositella myös Retkipaikassa. Siirryimme tuumasta toimeen ja näinpä palkitsemme ensimmäisen kuukauden blogin. Kunnian saa Arctic Spell, joka esittelee kohteita erityisesti lasten kanssa retkeilyn näkökulmasta. Blogaaja Riitta Alasalmi on 35-vuotias ammatillisen koulutuksen opettaja Kainuusta, jonka erityisalaa on verkkokoulutus. Lapsinäkökulman varmistavat […]

Paltamon Kivesvaaran kehittämishanke: Henkeä salpaavat maisemat ja mahdollisuudet

Kainuu on ollut maailmalla kautta-aikain tunnettu hyvin pitkistä ja rotevista asukkaistaan. Kun historian kirjoja tutkitaan, niin peräti kolme suomalaismiestä lukeutuu maailman kymmenen pisimmän miehen joukkoon. Näiden pisimpien suomalaisten sukujuuret ulottuvat Paltamoon ja Puolangalle. Retkipaikka kutsuttiin tutustumaan Paltamon kunnan suunnitelmiin Kivesvaaralle keskittyvien uusien retkeilyreittien osalta. Ennakkotiedot kertoivat kohteen olevan huikeilla näköaloilla höystetty luontoparatiisi. Suuntasimme kulkumme kohti […]

Hakasuon kotiseutupolku Paltamossa: Kiveksen rosvojen jalanjäljillä

”Muuan osa kyläläisistämme koettaa itseänsä elättää varastamalla, joista on suurin haitta, ettei enää saa öissä maata ja vievät sitte monelta aivan käsistä viimeiset ruokapalat. Niitä varastuksia kuuluu toinen toisensa perästä, erinomattain Kivekseltä, jossa se on aivan vallan päällä ja ovat saaneet oppilaisiansa meidänki kyläämme kyntämään.” Näin todettiin Oulun Wiikkosanomissa 6.6.1868. Kyse oli Suomen historian ainoista […]

Suomussalmen Kalmosärkän muinainen kalmisto

Heinäkuu on mennyt reissatessa ja retkuillessa Suomenniemi lähes päästä päähän – Helsingistä Inariin. Kuvahaaviin on tarttunut tuhansia kuvia kalliomaalauksista tuntureihin. En oikein tiedä mistä aloittaisi. Jospa mennään aluksi takaperin. Eilen laskeuduttiin pohjoisesta kohti Savoa ja pysähyttiin Juntusrannassa. Juntusjärven rannat ja saaret ovat tunnettuja kivikautisia asuinpaikkoja. Kävimme kurkkaamassa hurjia tarinoita synnyttäneen Kalmosärkän. Kalmosärkkä on yksi Kainuun merkittävimmistä […]

Suomen kolmanneksi suurin kalliomaalaus, Hossan Värikallio Suomussalmella

Tänään tutustumme Suomussalmen Hossasta löytyviin Värikallion kalliomaalauksiin. Aivan turha paikka ei ole kyseessä, sillä maalaukset ovat laatuaan Suomen kolmanneksi mittavimmat. Tässä patikoidaan Värikalliolle. Auto jätettiin Ala-Ölkyn ja Julma-Ölkyn väliselle kannakselle. Joskus muinoin näillä main, nykyään liki asumattomilla korpimailla, on kulkenut väkeä, jolle seudulla on ollut niin suuri merkitys, että vasiten ovat paikalle tulleet maalauksia tekemään. […]