Tag Archive for: Uusimaa

Oiva kesäpäivän retkikohde, Pentalan saaristomuseo ja luontopolku

Pentalan saari sijaitsee Espoon Suvisaaristossa. Se on suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualuetta. Saaristolaiskylästä on luotu viehättävä museoalue ja sen laidalta voi myös suunnata parin kilometrin luontopolulle. Polun kohokohta on hieno Diksandin hiekkaranta saaren etelärannalla.

Yksi Suomen virallisista kansallismaisemista – Fagervikin ruukki Inkoossa

Suomella on muutamankymmentä virallista kansallismaisemaa, joista tunnetuin lienee Koli, mutta mukana on myös muita kuuluisia paikkoja kuten Pallastunturit, merellinen Helsinki, vanha Porvoo ja Punkaharju. Kansallismaisemien joukossa on kuitenkin myös vähemmän tunnettuja helmiä, ja niistä yksi on kiiltokuvamaisen soma, kertakaikkisen suloinen Fagervik, joka on kuin kylä omassa maailmassaan Inkoon perukoilla, tuhannella mutkalla olevan pikkutien takana. Kohde […]

Billnäsin ruukkikylästä on kasvamassa Suomen hanami-paratiisi – kulje sinne Jokivallin reittiä pitkin kauniista Pumppulahden puistosta

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raseborg Hanami on japanilainen kirsikankukkajuhla, jota vietetään, kun kirsikkapuut puhkeavat häkellyttävän vaaleanpunaiseen loistoonsa kaikki yhtä aikaa. Billnäsin jo itsessään pittoreski ruukki Raaseporissa on tiettävästi Suomen suurin kirsikkapuukeskittymä, ja kun muutamissa vuosissa sen nuoret puut kasvavat kokoa, leimahtaa koko kylä takuulla vaaleanpunaiseksi. Kävelijän – osuipa retki hanamiin tai ei – kannattaa lähteä liikkeelle […]

Taianomainen aamu Fiskarsinmäen luontopolulla Espoon Lasilaaksossa

Saavun parkkipaikalle hetkeä ennen kuin aurinko vilkuilee horisontin yläpuolella. Aamu on kirkas, tyyni ja kylmä. Nostan kamerareppuni selkään, kamera on mukavasti sen sisällä. Ideani on kävellä 1,2 kilometriä pitkän luontopolun ympäri kokonaan valon lisääntyessä, vain katsomassa, miltä kevät näyttää Fiskarsinmäen lehdossa. Vasta sitten kiertäisin polun uudestaan valokuvaten kevättä. Reitti 1,2 km Lähtöpiste kartalla (pieni parkkipaikka […]

Kartanoiden historiaa ja järvimaisemaa – Eerikinpolku Kirkkonummella

Eerikinkartano Kirkkonummen Veikkolassa tarjoaa kaksi erilaista luontopolkua. Pähkinäpolku kulkee metsäisemmissä maisemissa, sen sijaan Eerikinpolku tarjoaa luonnon lisäksi kulttuuria: reitillä voi tutustua kahden kartanon historiaan ja kuljetaanpa reitillä myös tanssiladon ja kesäteatterin kulmilla.

Luontopolku kaikkein lähinnä Helsingin keskustaa: Helsingin Kivinokan helppo puumerkkipolku

Kivinokka on virkistysalue aivan Helsingin keskustan tuntumassa. Se tunnetaan mm. uimarannastaan, siirtolapuutarhastaan ja kesämajoistaan. Aivan kesämajojen tuntumasta voi piipahtaa myös lyhyelle ja helppokulkuiselle luontopolulle.

Melkein aarnimetsää ja majesteettinen lintutorni – Bergön luontopolulla Espoon Suvisaaristossa

Jopa pääkaupunkiseudun julkisilla kulkuneuvoilla pääsee muutaman sadan metrin päähän hienosta luontokohteesta, Bergön luonnonsuojelualueesta. Vuonna 2022 alueelle on rakennettu ylväs lintutorni ja merkitty myös noin kolmen kilometrin mittainen luontopolku. Reitille on tulossa myös infotauluja.

Talvinen koskiretki tulvivan Myllykosken rannoilla Nurmijärvellä

Tammikuulle suunniteltu ja jo perinteeksi muodostunut retkipäiväni valkesi harmaan kosteana. Yöllä oli satanut lunta, joka oli läpimärkää. Pysyin kuitenkin suunnitelmassani lähteä päiväretkelle Nurmijärven Myllykoskelle, sillä talven lauha jakso oli kuuleman mukaan saanut jokien virtaamat suuriksi.  Kohde kartalla Reitin pituus n. 4 km Lähtöpaikka: Myllykosken parkkipaikka, Nurmijärvi Parkkipaikka oli aurattu, mutta muita ei ollut arkipäivänä vielä […]

Tuulisen talvipäivän retki Varlaxuddenin esteettömälle reitille Porvoossa

Teksti ja kuvat: Tiina Nopanen Katson huolestuneena peililiukasta pientä mäkeä, joka laskeutuu parkkipaikalta. Uusi  Varlaxuddenin virkistysalueen parkkialue Emäsalontien varressa ammottaa tyhjyyttään. Kiinnitän koiran hihnan vyötärölle juoksuvyölle ottaen samalla auton takaluukusta esiin vaellussauvani, vannotan koiran odottamaan minua ja olemaan kiskomatta hihnassa, ja lähden varoen polulle.  P-alue kartalla Esteetön reitti 350 m/suunta Tulipaikka ja keittokatos Nastakengistä huolimatta […]

10 asiaa joita lapsiperhe voi tehdä talvilomalla Suomen luontokeskus Haltiassa!

Nuuksioon on helppo tulla iloitsemaan talvilomasta ja raikaasta ilmasta luonnon keskellä. Vain pikkumatkan päässä pääkaupungin ytimestä levittäytyy erämaa, ja sen sylissä Suomen luontokeskus Haltia odottaa. Katso tästä mitä kaikkea voitte perheen kanssa puuhata talvilomalla Haltiassa ja sen lähiluonnossa! Haltian osoite: Nuuksiontie 84, Espoo. Bussi 245 Espoon keskuksesta tuo perille. Haltia on talviloma-aikaan 18.–26. helmikuuta avoinna […]