Talvinen koskiretki tulvivan Myllykosken rannoilla Nurmijärvellä

Tammikuulle suunniteltu ja jo perinteeksi muodostunut retkipäiväni valkesi harmaan kosteana. Yöllä oli satanut lunta, joka oli läpimärkää. Pysyin kuitenkin suunnitelmassani lähteä päiväretkelle Nurmijärven Myllykoskelle, sillä talven lauha jakso oli kuuleman mukaan saanut jokien virtaamat suuriksi. 

Kohde kartalla

Reitin pituus n. 4 km

Lähtöpaikka: Myllykosken parkkipaikka, Nurmijärvi

Parkkipaikka oli aurattu, mutta muita ei ollut arkipäivänä vielä liikkeellä. Opastaulua tutkailtuani päätin lähteä kiertämään ensin metsän kautta Koskikaran luontopolkua kohti Vantaanjokea. Kukaan ei ollut vielä astellut polulla edellisyön lumisateen jäljiltä, mikä on aina kutkuttava tunne! Joissakin kohdissa polun sijaintia piti hitusen arpoa, sillä reittiä ei ollut merkitty millään maalimerkeillä puihin.

Saavuin muutaman sadan metrin jälkeen jo joen rantaan, missä vesi virtasi hieman epäilyttävän ruskeana. Kartasta en ollut äkkiseltään huomannut, missä suunnassa itse koski olisi. Risteyksessä luki Pikkukoski 1 km ylävirtaan päin ja päätin käydä katsastamassa sen ensin. Joen varressa reitti oli hyvin pitkälti pitkostettu. Osa pitkosportaista oli hyvin kaltevia, mikä yhdistettynä märkään lumeen teki reitistä erittäin liukkaan. Koska minulla ei ollut nastakenkiä, etenin hyvin hitaasti aina välillä kuvaillen maisemia. Tarkoitukseni oli syödä eväät matkalla sopivassa paikassa, olinhan ottanut keittimenkin mukaan. Retkikartasta bongasin laavun ennen Pikkukoskea ja päätin jatkaa sinne saakka, vaikka eteneminen oli aika liukastelua.

Laavu oli mukavassa paikassa aivan joen töyräällä lähes tulvaveden saartamana. Ennen niemeä polanteiset pitkospuut olivat veden keskellä, joten askeleet tuli asetella tarkasti. Laavulta löytyi mukavan kuiva eväspaikka katon alta. Takki nimittäin alkoi kostua puista tipahtelevasta märästä lumesta. Onneksi keitin oli matkassa, sillä puuvaja oli typötyhjä. Mutta mitä huomasinkaan? Pussikeitto oli unohtunut kotiin! Kaiken lisäksi vesipullon korkki oli jäänyt raolleen ja neljäsosa pullosta oli tyhjentynyt kastellen vaihtosukkani. Kahvit sentään sain keitettyä ja onneksi oli eväsleipä, muffinssi ja varasuklaat matkassa, ettei nälässä tarvinnut olla. Laavu oli mukava, joskin moottoritien äänet kuuluivat aika läheltä. Tänne olisi mukava tulla joskus kesällä uudelleen!

Lisäenergiaa saatuani päätin vielä käydä katsastamassa Pikkukosken, jonka piti olla vähän eteenpäin laavulta. Koski olikin aivan lähellä, ja kosken kohdalla oli viehättävä silta. Koski pauhasi lempeästi ja sillan toisella puolella korkealla oleva vesi oli ottanut monia omia uomia. Pidempi 7 veljeksen reitti olisi jatkunut joen toiselta puolelta eteenpäin, mutta se seikkailu jäisi tällä kertaa ja käännyin takaisin.

Saavuttuani takaisin Pikkukosken risteykseen jatkoin Koskikaran kierrosta vastapäivään joen rantaa pitkin, kunnes saavuin autotien sillan alle. Päättelin, että siitä pääsisi lyhempää reittiä pitkin parkkipaikalle, mutta jatkoin sillan ali ja johan nyt alkoi kuulua ison kosken pauhua!

Polku vietti alaspäin ja nyt bongasin jo muutaman muunkin retkeilijän. Pian näkyviin tuli kävelysilta kosken yli, ja mitä näinkään: siltoja oli kaikkiaan neljä eri korkeuksilla! Ylimpänä meni autotiesilta, jossa oli niin korkeat kaiteet, etten ollut huomannut parkkipaikalle ajaessani koko koskea! Ihailin kosken kohinaa molempiin suuntiin, ja lähdin valloittamaan alempaa siltaa. Matkalla huomasin myös toisen tulipaikan, jossa ei myöskään ollut klapin klapia. Mahtaa kuitenkin olla suosittu taukopaikka aivan kosken partaalla! Nyt ei kyllä houkutellut ilman kosteuden ja koskesta nousevan sumun vuoksi lainkaan taukoilla ja olin iloinen, että eväät oli syöty jo laavulla.

Luin opastauluista paikalla sijainneen myllyn, josta ei ollut kuin vähän raunioita jäljellä. Kävin vielä kuvailemassa alimmalla sillalla, missä kameran akku hyytyi. Alemman sillan jälkeen Vantaanjoki näytti rauhoittuvan. Olin melkoisen yllättynyt kosken suuruudesta ja pudotuksesta, sillä en ollut tiennyt, että Vantaanjoessa on Vanhankaupunginkosken lisäksi muitakin suuria koskia. Valtavien vesimassojen ryöppyämistä oli suorastaan hypnoottista katsella. Koska oli ainakin näin tulva-aikaan melkoisen vaikuttava ja mietinkin, että minkähänlainen se on kesällä kuivakauden aikaan. 

Minun oli tarkoitus käydä samalla reissulla joku toinenkin Nurmijärven koski katsastamassa, mutta varpaat olivat kastuneet sen verran märässä lumessa tarpomisesta, ja kun varasukatkin olivat märät, päätin sen sijaan käydä moottoritien toisella puolella kahvilla Myllykukossa – selvisipä nyt senkin nimen syy!

Sijainti: N=6704002.545, E=381884.596
(ETRS-TM35FIN)

Lisää tietoa kohteesta: Visit Nurmijärvi