Mieli metsässä, metsä mielessä

Outa on vaiti. Hirvieläinten polkema kiemurainen ja kapea kuja johdattaa tuttujen puiden luokse, varpujen viereen. Se houkuttelee istahtamaan mättäille, koskettamaan männyn karheaa pintaa, kiipeämään yhä ylemmäs kalliolle. Kaikessa kauneudessaan syksyinen metsämaisema on samanaikaisesti täynnä värejä, liikettä ja pysähtyneisyyttä.

Matalalla paistava aurinko langettaa varjonsa puiden lomitse vihreälle sammalpatjalle ja kallionkoloihin. Siellä missä valonsäteet loimottavat, loistavat myös jäkälien hopeiset pitsireunukset. Aamun sadekuuro on kastellut polulla makaavat lehdet, ja läpikuultavat sadepisarat pullistelevat niiden kellanruskealla iholla. Naavojen harmaat pitsiliinat liehuivat kuusenoksilla, ja värikkäät käävät ovat löytäneet kotinsa kantojen kyljestä. Mustikan varvut ovat vaihtaneet asunsa täplikkääseen syystakkiin, ja muutamat puolukat punoittavat metsänpohjassa kuin kirkkaat nuppineulanpäät ompelijan tyynyllä. Mäen alla vesi matkaa villisti puron pohjassa luoden metsäsalonkiin unettavan äänimaiseman. Pysähdyn kuuntelemaan sen tasaista hyrinää ja vedän keuhkoni täyteen raitista syysilmaa. Kulkuni hidastuu kuin käskystä saman tahtiseksi loppusyksyn lepoon hiljalleen vaipuvien luonnonkappaleiden kanssa.

Näin muistelen erästä syksyistä metsäretkeäni.

Oliko se metsätajun syntymä tai metsänhenkien kuiskaama loitsu, joka kaikui korvissani, kun kuuntelin virtaavaa vettä ja koin olevani yhtä luonnon kanssa? Olisin halunnut jäädä siihen paikkaan, ja paluu kotiin tuntui kovin etäiseltä ajatukselta, kuin toiselta todellisuudelta. Olo oli levollinen, ja ilo alkoi kuplia iholla.

Lukuisat tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, miten luonnolla on positiivisia vaikutuksia mielen ja kehon hyvinvointiin. Luonto rauhoittaa ja rentouttaa, auttaa elpymään stressistä ja uupumuksesta. Verenpaine ja syke laskevat, ja olo voi kohentua lyhyessäkin ajassa. Maallikon on helppo yhtyä tutkimustuloksiin. Metsään ja luontoon on helppo mennä silloinkin, kun mieli on musta tai kiukkuinen. Palatessa harmitus on joka kerta tipotiessään.

Yksin retkeillessä tarjoutuu oiva tilaisuus kuunnella itseään, elämänmittaista seuralaistaan ja ystäväänsä. Poukkoilevat ajatukset ja tunteet selkiytyvät ja asettuvat kuin itsestään oikeisiin mittasuhteisiin. Mieli vaipuu herkälle korvalle, tilaan, jossa metsän omat äänet pääsevät oikeuksiinsa. Oksat rasahtelevat, sadepisarat kahisevat lehdillä, lentoon lähtevän linnun siiveniskut lyövät kiivaina ilmassa ja kuusen kaarna rapisee, kun orava kipittää rungolta toiselle.

Luontoäidin syleilyssä on hyvä olla, elää hetkessä ja herkistää mielensä ja päiväaistinsa äärimmilleen. Hymy herkeää kasvoille ja arkiset huolet väistyvät taka-alalle, kun saamme rauhassa havainnoida metsän elämää, sen ikuista liikettä, kiertokulkua ja jatkuvaa muutosta eri vuodenaikoina: tuijottaa laskevaa aurinkoa, silittää tummanvihreää sammalmattoa, maistella metsämansikan makeutta, kuunnella lintujen kevätsinfoniaa, seurata hyönteisten möyrimistä mullan seassa, halata puuvanhusta tai tarkkailla pieniä yksityiskohtia. Metsän maailma muodostuu lähes käsittämättömän laajasta ravintoketjujen verkostosta, ekosysteemistä, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Kaikella, pienillä yksityiskohdilla, niilläkin, joita emme näe tai kuule, on tärkeä tarkoituksensa ja paikkansa.

Tuon kaiken keskellä aikuisen ihmisen mieli on täynnä ihmetystä ja iloa kuin uteliaalla lapsella. Ehkä sinäkin muistat sen, kun lapsena hypit puron yli kiveltä toiselle, loikit mättäältä mättäälle tai sen, miltä tuntui ihmetellä muurahaisten pitkiä jonoja neulaspolulla tai maistaa keväisen ketunleivän kirpeä maku kielellä.

Samaan aikaan, kun kuljemme pitkin lähimetsien polkuja, kansallispuistoja, retkeilyreittejä, rentoudumme ja nautimme metsien vehreästä kauneudesta ja puhtaista kyykkyvitamiineista, ihmiskunta tuhoaa maailman metsiä ennennäkemätöntä vauhtia. Ei ihme, että mieli synkistyy, kun faktatietoa asetetaan pöydälle. YK:n mukaan maailman metsiä tuhoutuu vuosittain Islannin kokoisen maa-alueen verran. Se on noin 100 000 nelilökilometriä!

Erityisen huolissaan meidän pitää olla maailman metsävanhusten häviämisestä. Suomessa metsää on yhä paljon, jos asiaa tarkastellaan pinta-alan näkökulmasta, mutta luonnontilaiset iäkkäät aarnimetsät monipuolisine ekosysteemeineen ovat valitettavasti yhä harvinaisempi näky. Nuoret talousmetsät, joita näemme vaikkapa isojen teiden varsilla, eivät pysty tarjoamaan kaikille lajeille turvallisia elinoloja, monipuolista ravintoa sopivista pesäpaikoista puhumattakaan. Ilmastonmuutoksen ja ihmisten toimien vuoksi kilpajuoksu aikaa vastaan on täydessä vauhdissa.

Me suomalaiset kannamme mukanamme metsän pyhyyden perintöä. Olemmehan metsän kansaa. Metsissä on asuttu ja tehty työtä. Se on tarjonnut ruokaa pöytään, lämmikettä pirttiin, lääkkeitä haavoihin, katon pään päälle ja vaurautta rakentaa elämää sukupolvelta toiselle. Metsä on inspiroinut myös taitelijoiden, muotoilijoiden ja arkkitehtien ajatuksia ja kädenjälkeä. Onpahan metsää myös pelätty ja aikojen saatossa puuvanhuksilta kysytty neuvoa. Kenties saatu viisaita ja mieleisiä vastauksiakin. Tapiolle ja Mielikille on tarjottu ruokaa ja muita uhrilahjoja, jotta suhde metsään säilyisi sopuisana, turvallisena ja vastavuoroisen anteliaana.

Maamme metsien merkityksellisyydestä kertoo jotain sekin, että lähes sadan vuoden ajan olemme saaneet nauttia laajoista jokamiehen oikeuksista. Planeettamme keuhkojen ovet ovat aina avoinna, sinulle ja minulle, kaikille. Mikä etuoikeus! Kunhan muistamme myös tärkeät velvollisuutemme. Roskat kulkevat mukanamme, ja tulet sytytetään sallituille paikoilla, ja vain silloin, kun metsäpalon vaaraa ei ole.

Maaliskuun koittaessa metsän matto paljaine varpuineen ja lehtikasoineen paljastuu vihdoin lumen alta, ja valo lisääntyy päivä päivältä. Lintukonsertti on vihdoin valmis aloittamaan sointinsa. Syksyisen hämärässä ja hiljaisessa metsässä on oma taianomainen tunnelmansa, mutta kevään lapsena en malta odottaa luonnon puhkeamista ja sitä silmiä hivelevän raikasta vehreyttä, jonka keskellä mieleni on kuin uudestisyntynyt.

YK:n maailman metsäpäivää vietetään jälleen 21.3.2023. Merkkipäivän tarkoituksena on muistuttaa mieliimme metsän arvoa ja kulttuuria, merkityksiä. Metsä on ollut meidän elinehtomme, ja tulee olemaan sitä myös tulevaisuudessa. Metsä inspiroi ja antaa mielellemme voimaa.

Mitä metsä merkitsee sinulle? Koskettaako metsä sinua, kun sinä kosketat metsää?