Pyhä-Häkin kansallispuiston aarniometsä, metsämiehen eldorado

Jokaisella on oma mielimaisemansa. Viihdyn monenlaisessa luonnossa, mutta ehdoton ykkönen on mahdollisimman luonnontilainen vanha metsä, eli aarniometsä. Pyhä-Häkin kansallispuisto on eteläisen Suomen harvojen aarniometsien ehdotonta aatelia. Lämpimänä elokuun lopun päivänä oli taas juhlaa, kun pääsin retkeilemään tähän Keski-Suomen pohjoisosassa sijaitsevaan metsämiehen eldoradoon.

P-alue kartalla

Mastomäen polku 3,2 km

Tulipaikka Kotajärvellä

Vietimme yön Saarijärvellä ja seuraavana päivänä suuntasimme Viitasaarelle vievää maantietä (nro 6510) pitkin kohti Pyhä-Häkkiä. Matkaa kansallispuistoon kertyi vain 22 kilometriä, joten hetkessä olimmekin jo puiston tutulla, tällä kertaa lähes tyhjällä parkkipaikalla.

Kansallispuistossa on valittavana useita eri pituisia retkeilyreittejä – 1,5 kilometrin pituinen Riihinevan polku, 3,2 kilometrin pituinen Mastomäen polku ja 6,5 kilometrin mittainen Kotajärven polku. Myös pidempiä reittejä löytyy, ne kulkevat kuitenkin pääosin kansallispuiston ulkopuolella. Me päätimme kiertää Mastomäen polkua, sillä sen varrella sijaitsevat puiston kaikkein komeimmat aarniometsät.

Kansallispuiston metsiin sukelletaan näyttävän porttirakennelman kautta. Portin sisäpuolella on myös informatiivinen opastuskatos, josta saa tietoa mm. puiston metsien historiasta ja eliölajistosta. Pyhä-Häkin keskeiset aarniometsät suojeltiin säästömetsänä jo vuonna 1914. Kansallispuistoksi Pyhä-Häkki perustettiin vuonna 1956, sen jälkeen sitä on laajennettu muutamaan kertaan. Edelleen puisto on kuitenkin varsin pieni, vain noin 1 300 hehtaaria.

Pyhä-Häkin metsät ovat kautta aikain pitkälti säästyneet luontoa muuttavalta ihmistoiminnalta. Purjelaivojen mastopuita alueelta on kuitenkin aikanaan hakattu jonkin verran, samoin kuin poltto- ja muuta pienempää kotitarvepuuta. Metsäpaloja Pyhä-Häkissä esiintyi aikanaan varsin usein lähialueiden kaskeamisen seurauksena. Kokonaisuutena metsäkuva on kuitenkin hyvin luonnontilainen ja metsä täyttää tiukimmatkin aarniometsän tunnuspiirteet. 

Kuljimme Mastomäen polkua myötäpäivään. Alussa polku nousee loivasti kohti Mastomäen korkeimpia kohtia. Pyhä-Häkissä vierailee vuosittain alle 20 000 kävijää, polut ovat jo vähäisen käytönkin takia pääosin erittäin hyvässä kunnossa. Ainoastaan tässä Mastomäen loivassa rinteessä polku on paikoin kulunut, ja kulkija saa niissä kohdin nostaa jalkojaan juurien ja kivien yli. Huomio kiinnittyy jo alussa mahtaviin ikipetäjiin ja komeisiin keloihin, jotka reunustavat Mastomäen polkua lähes koko sen pituudelta. Viimeisestä metsäpalosta on kulunut jo 100 vuotta, ja siksi myös kuusten osuus on lisääntymään päin karummillakin kasvupaikoilla.

Noin kilometrin kävelyn jälkeen saavutaan ns. isolle puulle. Tämän kilpikaarnaisen, lähes 400 vuotta vanhan aihkipetäjän mittasuhteet ovat todella vaikuttavat. Monisatavuotiset aihkimännyt ovat Pyhä-Häkissä yleisiä, kuuset ovat yleensä tätä selvästi nuorempia. 

Tuo iso puu saattaa hyvin elää vielä ainakin 100 vuotta ennen kuin hitaasti kuolee ja keloutuu. Puun merkitys metsäluonnon monimuotoisuudelle ei tietenkään lopu sen kuolemaan, vaan se saattaa seistä kuivuneena kelona hyvinkin 100 vuotta pystyssä. Tällöin se tarjoaa oivan pesimäpaikan kansallispuiston lukuisille tikkalajeille ja niiden kovertamien pesäkolojen uusiokäyttäjille – pöllöille, lepakoille, tiaisille ja muille kolopesijöille. Paksu kelo kaatuu ennen pitkää maahan, mutta silloinkin se tarjoaa ehkä 100 tai 200 vuoden ajan asuinsijan aarniometsän uhanalaiselle lahopuulajistolle kuten kääville ja muille lahottajasienille sekä pehmenevään puuhun käytäviään kovertaville kovakuoriaisille ja muille hyönteisille. 

Pientä ja kiireistä ihmistä alkaa melkein huimaamaan, kun miettii luonnontilaisen metsän puiden lähes tuhatvuotista kaarta metsäekosysteemin palveluksessa. Samalla tuntee pientä alakuloakin siitä, ettei meillä suomalaisilla ole ollut viisautta jättää tällaisia metsiä pystyyn aika paljon enemmän kuin mitä niitä nyt on jäljellä. Onneksi meillä kuitenkin on Pyhä-Häkki, Seitsemisen kansallispuiston Multiharju ja muutama muu paikka, jossa voimme ihailla suomalaista metsäluontoa sen koko komeudessa. Luonto on myös armollinen – jos tänään suojelemme lisää monipuolisia metsäalueita, tulevat sukupolvet voivat nauttia näiden luonnontilaistuvien metsien komeudesta vuosisatojen ajan meidän jälkeemme.

Heräsin ympäröivän aarniometsän innoittamista syvällisistä ajatuksistani vasta, kun tulimme polkujen muodostamaan T-risteykseen. Päätimme poiketa Kotajärven taukopaikalle, jonne johtaa hyvin sorastettu polku pysäköintialueelta asti. Upein aarniometsä jää taakse ja kuljemme sorapolkua pitkin hieman nuoremmassa kuusikossa, joka hetken päästä vaihtuu tuoksuvaan suopursurämeeseen. Rämeen jälkeen Kotajärvi jo siintääkin edessämme. 

Kotajärven taukopaikalla on sekä katettu että avoin tulipaikka, käymälä ja puuvarasto. Kotajärven rantaan tehty laituri näytti kuitenkin kaikkein houkuttelevimmalta, joten söimme eväämme laiturin nokassa muistellen metsäretkemme huikeaa antia. 

Eväät syötyämme palasimme suorinta reittiä takaisin pysäköintialueelle. Vastaan tulee muutama muukin retkeilijä, mm. nuori ja selvästi ylpeä isä lastenrattaita työnnellen. Parkkipaikan ja Kotajärven välinen sorapolku sopiikin puiston poluista parhaiten lastenrattailla kulkeville tai liikuntarajoitteisille.

Vielä monta yötä jälkeenpäin Pyhä-Häkin aarniometsät tulevat jopa uniin. Sinne on metsämiehen ehdottomasti palattava vielä uudemman kerran.

Timo Tanninen, luonnonystävä

Sijainti: N=6969842.352, E=423080.953
(ETRS-TM35FIN)