Rokansaari, melojan kesäparatiisi Saimaalla

Kesäinen Saimaa on melojalle suuri ihanuuksien ihmemaa. Kallioiset luodot seuraavat toistaan. Valoisassa yössä kuuluu kuikan huutoja. Jossain paksun männyn latvassa on sääksen pesä, joka kierretään vähän kauempaa. Aurinko painuu luoteen suunnalle hitaasti, kuin viivytellen, jotta kesä olisi täynnä valoa ja värejä.

Kuuletko aaltojen liplatuksen? Entä kuikan huudon jossain kaukana?

Retkimeloja tarvitsee kuitenkin välillä suojaisen tukikohdan, jonne päänsä kallistaisi. Vielä parempi, jos tukikohdasta löytyy hyvä laituri, hiekkarantaa uimiseen, tulipaikkoja, grillikatos ja ehkä vielä saunakin. Tällainen paratiisi löytyy Puumalan Lietvedeltä, suuresta kolmion muotoisesta saaresta nimeltään Rokansaari.

Rokansaaren pohjoispäähän on helppo tulla paitsi meloen, myös isommallakin laivalla. Me rantauduimme hiekkarannalle, mutta alueelta löytyy kyllä riittävästi laituripaikkoja.

Oma laivamme mahtui mukavasti tähän rantaan.

Alueella on kaksikin isoa laituria, joihin isotkin veneet sopivat hyvin.

Rokansaaren virkistysalue kuuluu Saimaan virkistysalueyhdistykselle. Retkisatamaa huoltaa kuitenkin Pidä Saaristo Siistinä ry, jonka Roope-tunnus löytyy mm. laitureista ja alueen roskakatoksesta. Heidän kauttaan saa esimerkiksi vuokrata saaren pieniä mökkejä.

Rokansaaren pohjoiskärki on yhtä hiekkarantaa.

Koska itse suosimme roskatonta retkeilyä, emme jättäneet omia roskiamme seuran roskakatokseen. Mutta melontaretkellämme mukaan olimme ottaneet Saimaan rannoilta talteen joltakulta onnettomasti lentäneen hatun, joka oli talven aikana muuttunut aika mielenkiintoisen näköiseksi. Sen kiikutimme nyt loppusijoituspaikkaansa.

Pidä Saaristo Siistinä tarjoaa Rokansaaressa kunnollisen lajittelupisteen. Tämä katos löytyy eteläisemmän laiturin läheltä, noin parinsadan metrin päässä saaren pohjoiskärjen hiekkasärkistä.

Alueella riittää polkuja kuljettavaksi. Kesällä saaressa toimii myös kesäkahvila, mutta sen aukiolosta kannattaa varmistua etukäteen Saimaan virkistysalueyhdistykseltä. Meille nämä polut ja hiekkarannat olivat jo yksinään vain aivan ihania.

Saaren pohjoiskärjessä odottavat pitkät hiekkasärkät. Uimaan pääsee molemmilta puolilta.

Kesäkuussa Rokansaari on vehreimmillään. Tuleekohan tänne myöhemmin mustikkaa?

Saunaan!

Vaikka kesäisillä melontaretkellä (risteilyllä?) pääseekin aina uimaan, on vain jotenkin erityisen ihanaa päästä retkellä saunaan. Rokansaaressa on peräti kaksi saunaa. Toinen saunoista on tarkoitettu vuokramökkiläisille ja toinen, punainen sauna taas venevieraille. Sauna löytyy kesäkahvilan takaa, pikkuisen Umpilammen rannalta. Saunasta peritään pientä maksua, jonka voi maksaa joko lippaaseen tai sitten Saimaan Virkistysalueyhdistyksen tilille.

Siispä kohti saunaa. Ensin piti tosin miettiä, mitä ihmettä kumikanootin omistaja kirjaa kohtaan ”Vene”. No, kyllähän kapteeni laivalleen aina nimen keksii.

Saunavuoro varattu! Alennettu hinta koskee yhdistysten jäseniä.

Saunavuoroa odotellessa ehdimme käydä uimassa etkot saaren pohjoispäässä. Sitten saunaan! Saunassa odottivat kosteat löylyt ja hiet pääsi huuhtomaan kirkkaaseen Umpilampeen.

Sauna lämpiää piskuisen Umpilammen rannassa.

Saunan jälkeen oli aika lähteä etsimään yöpaikkaa. Rokansaaren virkistysalueella voi telttailla, mutta viikonlopusta tai pidemmästä ajasta peritään pientä maksua. Meitä kiinnosti saaren eteläosa, jossa on pitkiä hiekkarantoja. Alueella on sekä yksityisiä suojelualueita että valtion suojelualueita. Leiriytymistä ei ole näillä alueilla kielletty, mutta suojelualueen varjelemiseksi ja kulumisen estämiseksi tulisi liikkua merkityillä poluilla ja leiriytyä vain rannan läheisyyteen. Tulta ei saa tehdä.

Täältä löysimme lopulta aivan ihanan rauhallisen paikan iltauintiin. Ilta-auringossa ja meloessa oli tullut uudestaan lämmin, ja Lietveden selälle laskeva aurinko loihti tunnelmasta aivan maagisen.

Unelman ja toden raja on täällä veteen piirretty viiva.

Oli täydellinen ilta. Ajatukset rauhoittuivat Lietveden lempeään liplatukseen ja uni tuli kuin vaivihkaa onnellisen päivän päätteeksi.

Ehkä tuolla jossain norppakin saa nukkua rauhaisaa unta.

Seuraavana aamuna tajusimme, että leiripaikkamme ei ehkä ollut paras mahdollinen. Yöllä virisi tuuli. Lietveden selältä löivät aallot välillä vaahtopäinä suoraan saaren rantaan. Saaren etelärannalla olisimme olleet paremmassa suojassa, samoin pohjoispään virkistysalueella. Mutta tässä nyt olimme, tehtävänämme saada keinuva paattimme vesille ja kaikki tavaramme jotenkin kyytiin. Lopulta, kun olimme saaneet kumikanoottimme pariin kertaan perusteellisesti kastumaan aallokosta loiskuvasta vedestä, totesimme, että ainoa tapa saada kanootti vesille kastelematta koko sisältöä on viedä kanootin toinen pää syvemmälle veteen, kohtisuoraan aaltoja vasten. Märkinä pääsimme vihdoin liikkeelle. Tässä tuoksinassa puhelimenikin onnistui kastumaan niin, että puhelimen kamera oli aivan sumeana. Niinpä retken päätteeksi, kun vihdoin olimme meloneet takaisin Puumalaan, kirkonkylän kaupasta ensi hätään löydetty riisipussi sai toimia kuivausaineena kotimatkalla.