Tag Archive for: Uusimaa

Myllyjärven virkistysalue – rauhaisa keidas Porvoon ja Loviisan välillä

Myllyjärven virkistysalue Loviisassa lienee Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tuntemattomimpia kohteita. Kauniina marraskuun alun päivänä päätimme mökiltä palatessamme pistäytyä katsomassa, mitä alueella on tarjottavana. Pysäköintialue kartalla Ei tulipaikkaa tai merkittyjä reittejä Myllyjärven virkistysalue sijaitsee Porvoon ja Loviisan välisen vanhan maantien nro 170 varrella, noin 10 kilometriä Porvoosta itään. Tielle nro 170 on helppo kääntyä Helsinki–Kotka-moottoritieltä joko Porvoon tai […]

Syysretki Suomenlinnaan ja sen eteläkärkeen, upeaan Kustaanmiekkaan

Edellinen käyntini Suomenlinnassa oli kiireinen, eikä aikaa lopulta jäänyt riittävästi saarien tutkimiseen. Tällä kertaa päätin keskittyä enimmäkseen Kustaanmiekkaan, vaikka kävin lopulta uudestaan niissäkin paikoissa, joista edellisessä kirjoituksessani kirjoitin. Syksyllä lähes kaikki paikat näyttävät erilaiselta kuin kesällä, ja minua aina kiinnostaa nähdä paikat eri vuodenaikoina. En tiedä kuinka monta kertaa Suomenlinnassa pitäisi käydä, että voisi kokea […]

Peliretki hurmaavissa merimaisemissa – Vaktkojberget Raaseporissa

Bromarv on sympaattinen taajama kauniilla paikalla toisen Salpausselän päässä olevalla niemellä, noin 36 kilometriä Tammisaaren keskustasta. Bromarvin korkein kohta on komea Vaktkojberget. Sinne on luotu hauska luontopolku, jonka varrella on niin hauskoja peikkopelejä kuin kallion nimeen viittaava vahtikojukin – puhumattakaan monesta kivasta taukopaikasta!

Slåttmossen – polkuverkosto pääkaupunkimme suomaisemissa

Slåttmossen Jakomäessä on Helsingin ainoa keidassuo. Se on myös noin 7,5 hehtaarin luonnonsuojelualue ja Helsingin suojelluista soista suurin. Alueella kulkee lyhyt polkuverkosto, jota pitkin suon eri kolkkiin on helppo tutustua.

Pienen pieni oppirata: Ragvaldsin luontopolku Kirkkonummella

Ragvalds on vanha Kuninkaantien aikainen maatila – ensimmäiset tiedot siitä löytyvät jo 1540-luvulta. Nykyään rakennukset ovat museokäytössä ja avoinna kesäisin. Lyhyt luontopolku useine tietoiskuineen palvelee kuitenkin kävijää ympäri vuoden.

Hae terveyttä luonnosta! Vaikkapa Terveysmetsäpolulta Hyvinkäällä.

Ihan Hyvinkään keskustan lähimaastoihin on suunniteltu ja toteutettu polku, jonka tarkoitus on lisätä ja vahvistaa luonnosta saatavia terveysvaikutuksia. Polku kulkee Tehtaansuolla ja suurilta osin pitkospuita pitkin. Reitillä voi ihailla mm. De Geer -moreeniharjanteita ja lähes luonnontilaista metsää.

Pimeyden taikaa! Opastettu retki pimeään metsään tulossa 5. marraskuuta

Retkilauantaina 5. marraskuuta järjestämme Nuuksiossa opastetun retken pimeään metsään. Talvi- ja kaamosaikaan illat pimenevät nopeasti. Ulkona pimeys saattaa saada mielikuvituksen laukkaamaan villisti, ja tuttukin metsä näyttää aivan erilaiselta kuin päivänvalossa. Pimeyteen liitetään yleensä kielteisiä asioita, kuten väsymys ja kaamosmasennus. Lähtöpaikka: Suomen luontokeskus Haltia, Nuuksiontie 84, EspooBussi 245(A) Espoon keskuksesta, pysäkki: HaltiaVaraa paikkasi tästä Retkellämme pääset […]

Lammelta lammelle – syysretki Kirkkonummen Meikoon

Kaunis lokakuinen sunnuntai houkutteli minut ja monet muut retkeilemään pääkaupunkiseudun Viherkehään kuuluvaan Kirkkonummen Meikoon. Alue ei ehkä ole yhtä kuuluisa kuin Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot, mutta valloitti monipuolisilla vesistöillään ja metsillään.  Lähtöpaikka kartalla Meiko sijaitsee Kirkkonummen keskustan luoteispuolella, matkaa Kirkkonummen rautatieasemalta retkeilyreittien alkupisteeseen on vain viitisen kilometriä. Alue on siis varsin hyvin saavutettavissa myös esimerkiksi […]

Helsingin eksoottinen Vuosaarenhuippu ja kaksi luontopolkua

Helsingin Vuosaarenhuippu on ollut aikoinaan rakentamisen yli jääneen maa-aineksen ja esimerkiksi teollisuustuhkan varastointipaikka. Myös esim. Vuosaaren sataman ja Hartwall Areenan alta on siirretty maata ja lopulta huippu nousi yli 60 metrin korkeuteen. Seudusta on tehty jännittävä virkistysalue, jossa voi nauttia komeista maisemista ja nyt myös kahdesta lyhyestä luontopolusta.

Tunsin olevani vähintään Ahvenanmaalla – Tammisaaren syksyinen rauha ja ruska ovat kuin ihanasta postikortista

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raseborg Tammisaaren värikkäitä talokaunokaisia ja kapeita kujia rönsyilevä vanhakaupunki on kuin ihana karamelli. Kun otetaan huomioon, että aivan sen kyljessä on Ramsholmenin luontoparatiisi, että suurella osalla suomalaisista on tänne varsin kohtuullinen matka ja että paikka on äärimmäisen kuvauksellinen, täytyy ihmetellä, miksi se kesien ulkopuolella vaikuttaa pysyvän täytenä salaisuutena. Kesän jälkeen Tammisaaren kadut […]