Tikankierros on monipuolinen luontoreitti Espoossa

Aurinkoisena aamuna pyöräilin Espoon Keskuspuistoon. Pysähdyin Mössenkärr-lammen länsikulmaan, missä on pari penkkiä. Sieltä lähtee Espoon kaupungin ylläpitämä, neljän kilometrin pituinen Tikankierros. Se on sopiva reitti kauniin kesäsunnuntain aamukävelylle.

Lähtöpiste kartalla

Reitti 5 km

Mössenkärrin rannalta seurasin lammelle kokoontuneita sinisorsia. Keskikesällä sinisorsien määrä on paisunut isoksi, sisältäen tämän vuoden poikaset. Mössenkärrillä asuu myös muita lintulajeja, mukaan lukien telkkä, mustakurkku-uikku ja tavi, mutta niitä en nähnyt.

Mössenkärriltä kävelin Tikankierrosta myötäpäivään lammen pohjoista rantaa pitkin, rantametsän läpi. Kesätuulessa haavojen latvat lauloivat iloisesti omaperäistä, humisevaa säveltään. Haavan tieteellinen nimi Populus tremula sisältää tämän lehtien värisevän (tremula) ominaisuuden.

Kuljeskelin rantametsän lävitse ensimmäiselle niitylle ja sieltä eteenpäin metsään. Polun molemmilla puolilla pystyynkuolleiden kuusien paljaat, hopeiset rungot loistivat auringonvalossa. En ollut ehtinyt kävellä kovin kauaa, ennen kuin saavuin yhdelle Keskuspuiston monista leveistä ulkoiluväylistä. Luontopolun opaste osoitti metsään väylän toisella puolella. Käännyin kuitenkin oikealle. Kävelin ulkoiluväylällä lyhyen matkaa toiselle opastaululle. Hiidenkirnun taulun kohdalla käännyin vasemmalle ja nousin kalliolle etsimään hiidenkirnua.

Lyhyen etsinnän jälkeen löysin täydellisen pyöreän poranreiän kalliossa. Hiidenkirnun lähellä oli kaksi muutakin jäätikön sulamisveden pyörimisestä muodustunutta puoliympyrää. Niistä näki hyvin, miten veden ja kivien pyörimisliike on hionut kallion pintaa. On se eriskummallista, miten jäätikön sulamisvedessä pyörineet kivet ovat hioneet kallionpintaa vasten ja muodostaneet umpireiän kallioon.

Hiidenkirnu oli melkein täynnä vettä niin kuin aina. En ole ikinä nähnyt hiidenkirnun pohjaa. Liike vedessä sai huomioni. Hiidenkirnu oli asuttu. Siellä oli lukuisia eri ikäisiä hyttysentoukkia, tyhjiksi jääneet kuoret mukaan lukien.

Laskeuduin kalliolta ulkoiluväylälle, kävelin luontopolun viitalle ja astuin korpimetsään. Polun vasemmalla puolella oli kostea, rehevänvihreä korpisuo. Rahkasammalmatto peitti metsänpohjan. Paikoin se oli kirkkaan vihreä, paikoin haalean keltainen. Maa ja sammal olivat kuivanneet kesällä. Siellä täällä kasvoi myös kotkansiipisaniaisia. Kosteassa, viileässä korpimetsässä hyttyset tulivat kiusaamaan minua. Hyttyset olivat varmasti lentäneet lyhyen matkan polun oikealla puolella olleesta hiidenkirnusta.

Yhtäkkiä tuli vastaan este. Ohutrunkoinen haapa makasi poikittain polulla. Latva oli vihreä, lehdet eivät olleet vielä ehtineet kuivua. Se oli siis kaatunut hiljattain. Katsoin runkoa pitkin ja kävelin haavan juureen. Lähellä juurta haavan runko oli kuin se olisi räjähtänyt sisältäpäin. Tutkin sitä. Rungon seinät olivat repeytyneet auki sekä pysty- että sivusuunnasta. Kaatumissuunnan puoli, eli nyt maan vastapuoli, oli pysynyt ehjänä. Haapa oli ontto. Kapearunkoinen puu oli lahonnut sisältä. Vain ohuet kuoren, nilan ja jälsin kerrokset olivat pitäneet haavan pystyssä.

Mietin, mikä oli ollut liikaa haavalle. Viime päivinä oli ollut ukkosia ja paikallisesti raskaita sadekuuroja. Tuuli oli puskenut välillä kovaa. Ehkä voimakas puuska oli iskenyt haapaan. Se on heilunut tuulessa edestakaisin, taistellen tuulta vastaan. Sitten on iskenyt yksi kova puuska, joka on ollut liikaa haavalle. Se ei ole jaksanut enää taistella vastaan, vaan on luovuttanut ja kaatunut maahan.

Kaatuneen puun ihmettelyn jälkeen jatkoin matkaani saapuakseni taas ulkoiluväylälle. Astuin sen yli Rönnängenin niitylle. Avara ja aurinkoinen niitty oli kivaa vaihtelua pimeälle korpimetsälle. Heti niitylle astuessani vahvan makea, hurmaava tuoksu saavutti sieraimieni hajunystyrät. Omaperäistä luonnon sekoittamaa hajuvettä leijui ilmassa, hiipui pois kevyessä tuulenpuuskassa, tuli takaisin. Tunnistin sen ilman, että näin tuoksun lähteen. Mesiangervon huumaava tuoksu kierteli ilmassa monesta lähteestä.

Polku halkaisi niityn kahtia. Molemmilla puolilla oli runsaasti kukkia ja kukkineita kasveja. Mesiangervo, karhunputki, ahdekaunokki, rohtovirmajuuri yms. kukkivat. Pölyttäjät lentelivät sinne ja tuonne etsiessään mesirikkaimpia kukkia. Ampiaisvieras tutki mesiangervon kukkia. Löydettyään hyvän mesivaraston se keskittyi juomaan, eikä huomannut lähestyvää mustaa putkea. Pienen pieniä keltaisia pölyhiukkasia oli kiinnittynyt ötökän jaloille, päälle, melkein joka paikkaan. Muutama hiukkanen jäi tälle kukalle, ja kukalta tuli vielä lisää. Ampiaisvieras vei siitepölyä mukanaan seuraavalle kukalle.

Muut liikkeellä olevat pölyttäjät olivat perhoset ja kimalaiset. Jotkut perhoset etsivät selvästi lepopaikkaa. Niiden pikku vatsan ollessa täynnä mettä ne olisivat halunneet levätä hetken sulattaakseen sokeripitoista ateriaansa. Toiset perhoset lentelivät kukasta toiseen tarkistamassa, onko vielä mettä vai ovatko kukan mesivarastot tyhjiä. Naaraspuolista sitruunaperhosta kiinnosti ahdekaunokki. Angervohopeatäplä suosi enemmän rohtovirmajuurta.

Pikkuhiljaa etenin niityn läpi ja kukkaloisto jäi taakseni. Edessäni raidan oksa oli erkaantunut emopuusta ja makasi vinosti polun yli. Oksan lehdet olivat kuivuneet. Pumpulipuuvillan näköiset kukinnot odottivat tuulenpuuskaa viemään siemenet matkaan uuteen kasvupaikkaan.

Lyhyen matkan päässä raidasta harpoin takaisin viileään metsään. Metsässä kasvoi kivasti mustikanvarpuja, mutta mustikat ovat pieniä ja harvassa. Otin pari marjaa maistiaiseksi – mehukasta, mutta vähän mautonta. Ei niin hyvää kuin yleensä.

Pysähdyin Tikankierroksen jyrkimmän rinteen huipulla. Kaupunki on asettanut kaiteen helpottaakseen kiipeämistä ylös ja alas. Kävelin alas käyttämättä kaidetta. Mäen juurella pieni puro virtaa keväällä ja syksyllä. Nyt uoma oli vedetön. Rehevät saniaiset ja tummat maat osoittivat maassa olevan kosteutta. Uoman toisen puolen nousu oli loivaa. Mäntymetsässä mustikka peitti maan.

Saavuin risteykseen, jossa oli yksi Tikankierroksen monista tietotauluista. Risteyksen sivulla oli jättiläisen kirveellä kauan sitten halkaisema kivi. Komeat, korkeat petäjät kasvoivat joka puolella. Niiden keskellä jättiläinen pystyisi kävellä helposti. Aurinko paistoi mukavasti avoimessa kalliometsässä. Lepäsin hetken ja annoin mielikuvitukseni piirtää kuvia jättiläisen maailmasta.

Ennen kuin jatkoin matkaani, tarkistin reitin. Espoon Keskuspuistossa polut risteilevät sinne tänne, ja on helppo mennä väärään suuntaan. Erotin keltaisen täplän edessä ja kävelin alamäkeen sitä kohti. Polun vieressä huomasin erikoisen käävän vanhan koivun rungolla. Pikku käävän yli kasvoi ohuen ohuet, valkoiset säikeet. Jonkinlainen home kasvoi käävällä. Puuta lahottavalla sienellä kasvoi kääpää hajottava sieni. Kyllä luonto on ihmeellinen.

Lyhyen nousun jälkeen kävelin taas alas pimeään kuusimetsään. Korvessa kasvoi lyhyt, rehevä kortemetsä. Laskeuduin matalaksi katsomaan, pystyisinkö nähdä kortemetsän läpi. En pystynyt. Jokaisesta kortteen jaoksesta ohuen ohuet oksat kasvoivat säteittäisesti rungosta. Niistä oksista kasvoi lisää ohuita oksia luomaan hentoa, pehmeän näköistä seinää pimeässä metsän pohjakerroksessa. Kortteet kasvoivat niin tiheästi, etten nähnyt mitään muuta. Siirsin mielessäni itseni takaisin aikaan, jolloin kortteet kasvoivat puiden kokoisiksi. Niiden keskellä lensi valtavan kokoinen meganuera, sudenkorentoa muistuttava hyönteinen. Sen siipiväli oli jopa 70 senttimetriä. Kuoltuaan ja madaltuen noin 300 miljoonaa vuotta sitten kortteet ja muut kasvilajit muodostivat kivihiiltä ja öljyä, jota me ihmiset poltamme nykymaailmassa. Nykyajan kortteet ovat hentoisia ja lyhyitä, mutta silti kiehtovia.

Kierroksen lähestyessä loppuaan astuin korvesta leveän ulkoiluväylän yli mäntymetsään. Kuivempi maasto näkyi mustikan punaisissa lehdissä. Suurin osa mustikan lehdistä oli kirkkaan vihreitä, mutta jotkut olivat alkaneet muuttua punaisiksi. Maaruska uhkasi tulla liian aikaisin kuivuuden takia. Mustikan marjat täällä olivat myös vähän mauttomia.

Kävelin lyhyen matkan metsän läpi seuraavalle ulkoiluväylälle. Olin melkein kierroksen lopussa. Seurasin perhosia ulkoiluväylän penkereen kukissa. Yritin saada kuvia, mutta perhoset eivät pysyneet paikoillaan, paitsi kamerarepulleni laskeutunut lauhahiipijä. Se tutkisteli, onko mettä saatavilla mustasta kankaasta. Ei ollut, ja niinpä se lensi tiehensä.

Saapuessani Mössenkärrin rannalle näin muutaman sinisorsan lepäämässä lumpeiden keskellä. Siellä ne torkkuivat. Sulkasato, jolloin sorsa uudistaa kaikki höyhenet ja sulat, oli täydessä vauhdissa, ja se vei paljon energiaa. Sen takia sinisorsat syövät ja nukkuvat paljon loppukesällä. Seurasin sinisorsia lyhyen aikaa, pakkasin kamerani pois, nousin pyöräni päälle ja pyöräilin kotiin. Olin viettänyt kolme mukavaa tuntia Tikankieroksella, ja vaikka olen kiertänyt sen monta kertaa, silti näin jotain uutta. Se on hieno, monipuolinen lyhyt luontopolku keskellä Espoon Keskuspuistoa.

Sijainti: N=6674809.996, E=371792.741 (ETRS-TM35FIN)

Lue myös

Tikankierros Espoossa (lokakuu 2019)