Veneretki Säppiin – Pohjanlahden merenkulun historiaa huokuva majakkasaari Selkämeren kansallispuistossa
Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Säbben, Skäppskärholmen, Sabbon, Säbbeskär, Säbbskär. Nykyisin Säppi-nimisenä tunnettu Pohjanlahden majakkasaari Eurajoella on yksi Selkämeren kansallispuiston kohteista, jonne päästäkseen on luonnollisesti tavalla tai toisella järjestettävä venekuljetus. Ellei retki omalla veneellä onnistu, saareen järjestetään kesäisin myös yleisökuljetuksia. Ja mikä olisikaan parempi ajankohta lähteä merelliselle retkelle ja tutustua majakkasaareen kuin Suomen suven aurinkoinen ja lämmin päivä. Siispä eväät reppuun, aurinkovoidetta iholle, hellehattu päähän ja menoksi!
Saarella mm. luontopolku (1,5 km) ja tulipaikkoja
Pumpuliset poutapilvet jäävät taaksemme mantereelle, ja vastassa siintävä aavan meren syli jatkuu silmänkantamattomiin, kun kalastusvene lipuu Kuuminaisten niemestä kohti Eurajoen Luvian ulkosaaristoa. Heikko merituuli puhaltaa vastaisesti, taivas hohtaa edessä tasaisen sinisenä. Aurinko möllöttää korkealla. Kesäsää parhaimmillaan! Lämpimästä iltapäivästä huolimatta kuljettaja varoittelee viilenevästä meri-ilmasta, eikä aikaakaan, kun saamme ainakin hetkeksi heittää yllemme lämpimämpää vaatetusta.
Vesipisarat pärskivät veneen kylkeä, kun vastaiset aallokot lyövät sen keulaan. Meren suolainen tuoksu tarttuu nenänpäähäni. Suljen silmäni ja annan auringon lämmön sivellä kasvojani. Kesä, lämpö ja meri – onko olemassa enää mitään parempaa?
Puolen tunnin merimatkan jälkeen olemme perillä Kruununmöljässä, metsäisen majakkasaaren satamassa, Säpin kivikkoisella länsirannalla. Valkean majakan torni siintää puiden latvustojen yläpuolella. Ei liene ihme, että saari on kutsunut luokseen paljon matkailijoita ja luonnon ystäviä sekä lintubongareita, sillä tältä Luvian saariston suurimmalta saarelta löytyy vaikka mitä: vanhoja rakennuksia alkuperäisessä asussaan, rantaniittyä, tervaleppä- ja merenrantalehtoa, mäntymetsää, hienoja silokalliota ja perinnemaisemaa. Säppi tunnetaan myös muuttolintujen levähdyspaikkana.
Muistelen lukeneeni paikallisesta lehdestä, että majakka viettää juuri juhlavuottaan. Ja toden totta – majakan valmistumisesta on kulunut tänä vuonna 150 vuotta! Nykyiselle majakalle syttyi ensimmäinen valonsäde 22.9.1873. Alun perin tämän punatiilisen majakan suunnitteli arkkitehti Axel Hampus Dahlström. Sen nykyinen valkea ulkoasu on peräisin vuodelta 1936.
Säppi oli yksi kolmesta majakasta, joiden perustamisesta valtioneuvosto päätti 1860-luvun alussa. Muita kohteita olivat ainakin Kalajoen Ulkokalla ja Hailuodon Marjaniemi. Näiden valomajakoiden rakentaminen oli osa Pohjanlahden valaisuohjelmaa. Tosin uudeksi merellisiksi tukikohteeksi ainakaan Säppiä ei voida kutsua, sillä sen ensimmäinen merimerkki, riukukaasa, pystytettiin tiettävästi jo vuonna 1779 ja tunnusmajakka vuonna 1852. Jo tätä ennen, keskiajalta lähtien, saari oli tarjonnut turvapaikkaa merenkulkijoille, sijoittuihan se sopivasti tärkeän laivaväylän varrelle. Aktiivinen toiminta jatkui 1960-luvun alkuun saakka, jolloin majakka automatisoitiin, ja majakanvartijoiden perheet muuttivat pysyvästi mantereen puolelle. Mainittakoon, että majakan lisäksi saarella on toiminut myös luotsiasema vuosina 1871–1955.
Säpin perinteiden vaalimiselle omistautuneen yhdistyksen, Säppi 2000 ry:n, opas odottaa Kruununmöljän laiturilla. Hän toivottaa vierailijat tervetulleeksi ja kertoo saaren palveluista: nuotiopaikat, keittokatos, käymälät, luontopolku sekä tietenkin majakka, jonka portaikko ja ylätasanne ovat avoinna kaikille halukkaille. Juomakelpoista kaivovettä ei saarella ole saatavilla, joten omat vesipullot ovat kullanarvoiset. Jos hyvä tuuri osuu kohdalle, voi täällä tavata ylämaankarjaa sekä Välimeren Korsikalta kotoisin olevia villejä lampaita, mufloneita.
Leveä lankonki johdattaa majakan ja suorakaiteen muotoisen pihapiirin luo. Kun katselen ympärilleni, tulee tunne, kuin astuisin vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. 1800-luvun punamultaiset asuin- ja varastorakennukset reunustavat pihapiiriä, majakan valkea torni kohoaa ylväänä vakaan kallion päällä ja aluetta ympäröi kukkaketo satoine päivänkakkaroineen, puna-ailakkeineen, mäkikauroineen ja hiirenvirnoineen.
Amiraaliperhonen, tuo kesän tumma kaunotar, liitelee kedon yllä. Marjapuuronpunaiset ketoneilikat värittävät iloisesti polun vierustaa, kimalaiset pörisevät, ja heinäsirkat sirittävät. Kedolla ja tuvan seinustalla kasvaa vadelmaa, ja ikkunoiden edessä riippuvat ruosteiset öljylamput. Yritän kuvitella, miten majakkatyöntekijöiden perheet asuivat ja elivät täällä vartiointivuorojen määrittämässä tahdissa, erityksissä, kalastaen ja peltotilkkujaan kasvattaen noin 90 vuoden ajan.
Koska nälkä kurnii vatsanpohjassa, päätämme seuraavaksi etsiä rauhallisen eväspaikan. Sellainen löytyykin tulipaikalta aivan venelaiturin lähettyviltä. Jälkiruuaksi maistuvat saaren makeat ahomansikat, joita kasvaa riittämiin keltamataroiden naapureina saaren kallioisilla ja kivikkoisilla alueilla.
Eväshetken ja pienen luontopolkujaloittelun jälkeen on sopiva aika kivuta ylös majakkaan. Hikihän siinä pukkaa, kun nousee ylös 139 rappua. Kovinkaan montaa ihmistä tornin portaikko ei salli, niin kapea ja ahdas tila se on. Puhumattakaan vartiohuoneesta tai ulkoylätasanteesta, jonne päästäkseen on kivuttava kapeat tikkaat ja kömmittävä ahtaan ja matalan oviaukon läpi. Mutta mitkä maisemat ylhäältä avautuvatkaan! Päätä huimaa, kun katsoo alas pihamaalle tai metsikön yli merelle. Täältä käsin majakanvartijat tähyilivät merelle viimeisen kerran vuonna 1962.
Päivä on kääntynyt illan puolelle, ja on aika kääntää veneen kokka kohti manteretta. Pieni haikeus valtaa mielen, kun myötäinen tuuli siivittää veneen takaisin Preiviikinlahden rannalle. Jotain kovin kiehtovaa majakoissa on, tai mitä itse ajattelet? Mieleeni putkahtaa muumiperheen seikkailut kaukaisella majakkasaarella:
”Isä laskeutui kanervikkoon ja painoi korvansa maata vasten. Silloin hän kuuli saaren sydämen lyövän. Kaukana tyrskyjen alla, syvällä maan uumenissa jyskytti sydän, kumeasti, pehmeästi ja säännöllisesti. Saari on elävä, ajatteli isä. Minun saareni on yhtä elävä kuin puut ja meri. Kaikki on elävää.
Tove Jansson kirjassaan Muumipappa ja meri
Jos olet kiinnostunut majakkasaarista, niiden luonnosta ja historiasta, voit lukea Kallosta ja Bengtskäristä näistä blogikirjoituksistani:
Säpin saaren elämään ja historiaan voi tutustua Lasse Wahlroosin kirjassa Säppi, Selkämeren loisto (2008) sekä paikan päällä saaren 1,5 kilometrin pituisella Alfredin luontopolulla, joka alkaa pihapiiristä ja päätyy saaren läntisille silokallioille. Wahlroosin teosta on käytetty lähteenä myös tässä blogikirjoituksessa.
Sijainti: N=6829045.898, E=199153.717 (ETRS-TM35FIN)
Olen joskus, useita vuosia sitten, käynyt Säpin saarella, mutta nyt olen pyrkinyt ehtimään sinne sekä tänä vuonna että viime vuonna. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole onnistunut. Pitää ottaa ensi vuonna uusi yritys. En tiennytkään, että Säppi on hyvä myös muuttolintujen tarkkailun, joten tuo tieto lisäsi kiinnostustani entisestään. Myös majakat ylipäätään ovat tosiaan itsessäänkin erittäin kiinnostavia kohteita.
Hei Mikko! Kiitos kommentistasi!
Säppi on tosiaan vierailemisen arvoinen ja erittäin monipuolinen kohde! Toivottavasti pääset käymään siellä viimeistään ensi vuonna ! Jos lintujen muutot kiinnostavat, esim. Satakunnan Lintutieteellisen yhdistyksen sivuilta löydät lisätietoja havainnoista Säpin saarelta.