Loukkuvuoren hiidenkirnu ja luolat – Etelä-Konneveden Kansallispuisto

Joskus paikat pääsevät yllättämään, vaikka suunnilleen tietäisi, mitä odottaa. Näin kävi kuluneella viikolla tehdessämme Kolin reissulla välipysähdyksen vast’ikään lain siunaamassa Etelä-Konneveden kansallispuistossa.

Reissun alku ei sujunut lainkaan suunnitellusti. Retkimobiili kun ilmoitti reissua edeltävänä perjantaina, ettei osallistuisi sille. Piti siis keksiä korvaava suunnitelma. Onneksi nyt aktiivisesti markkinoitavan Dacian maahantuoja ojensi auttavan kätensä ja tarjosi kulkupelin reissullemme. Vastineeksi lupasimme sanoa kulkuneuvosta sanottavamme kokemuksiemme perusteella. Ja mikäs siitä on sanoessa, kulkupelinämme toiminut Duster kun yllätti positiivisesti.

loukkuvuoren luola-2218

Viiden tunnin ajomatkan jälkeen pysähdys Törmälän Lomakeskuksen parkkipaikalle tuntui enemmän kuin hyvältä. Viimeiset parikymmentä kilometriä olimme ajelleet sateen vastikään huuhtelemia sorateitä, joten lähtiessä puhdas ajoneuvo myös näytti siltä. Kotonaan se noilla kuoppaisilla ja sateen pieksämillä teillä oli. Sen sijaan maastoon jalkautuvat miehet olivat tässä vaiheessa vielä puhtaita.

Taival Loukkuvuorelle alkoi ystävällisesti ajoneuvolla muilta kuin tiekunnan osakkailta liikkumisen kieltävällä liikennemerkillä. Siirtymätaival sujuikin mukavasti perisuomalaisuutta, yksityistielakia ja jokamiehen oikeuksia pohtiessa. Lopputulemaksi saimme mietittyä, jotta asiallinen käyttäytyminen, vieraanvaraisuus ja reilu vuoropuhelu tuppaavat aina tuomaan kukkoilua, kyräilyä ja periaatteista vääntämistä paremman lopputuloksen.

loukkuvuoren luola-2221

Sen enempiä emme asia jääneet märehtimään, sillä tien oikealla puolella kohosi jyrkkä rinne, joka vaikutti erittäin lupaavalta. Myös gps ilmoitti, jotta reittipiste tuosta rinteestä löytyisi, joten askelsimme ojan yli kohti kuusikon hämärää.

Ojavarren pusikon jälkeen kertoi ensin Anssi ja sitten näkymä, että olimme oikeassa paikassa. Jos ennakkoon osasimme odottaa jotain hiidenkirnumaista muodostelmaa, niin sellainen rinteessä totisesti oli. Ei itse kirnuna aivan yhtä suuri kuin Vihdin Konian luolakirnu tai Lohjan Pumminmäen puolikirnu, mutta muodostelmana näitä laajempi.

loukkuvuoren luola-2224

Itse kirnumainen syvennys oli porautunut graniittikallioon, jonka pyöreä muoto oli kuin paikalleen jähmettynyt neste. Ja itse kirnun oikealla puolella, alarinteestä katsoen, oli tumma, luolamainen aukko. Koko komeus jökötti puolessa välissä jyrkkää rinnettä, joten hämmästelyn perään pääsimme pian pohtimaan, miten pirussa sen luo pääsisi.

loukkuvuoren luola-2227

Jussi päätti kokeilla vasemman kautta, itse valitsin oikealta viistojen kalliohyllyjen ja halkeamien kautta etenevän reitin. Molempainen todistettavasti toimii, joskin oma valintani oli se, jota voimme myös muille suositella. Tarkkana tosin siinäkin pitää olla, varsinkin jos sade on kastellut kalliot ja jäkälät.

loukkuvuoren luola-2249

Vasta kaarevan kirnukallion vieressä tajusi sen todelliset mittasuhteet. Valtava lienee sana, joka kuvaa sitä parhaiten. Vaikuttava ja mykistävä ovat myös likellä totuutta. Pöllämystymisen hivenen hellitettyä huomasimme, että meidät toivotti tervetulleeksi myös tikka. Tai oikeammin se ilmoitti, että olisi hyvä painua sinne, mistä olimme tulleet.

loukkuvuoren luola-2233

Kotvan pohdimme tikan lajia, sitten siirryimme tutkimaan tarkemmin itse kirnumuodostelmaa. Kaarevaan osaan liittyvä tumma kolo, jonka alhaalta näimme, todellakin oli luola. Matalahko rako, jonka vesi oli hionut suuremmas. Aivan avonainen se ei ollut, vaan osan matkaa siinä oli seinämä, jonka kirnun puoleisessa päässä oli auko.

loukkuvuoren luola-2252

Luolasta olisi hyvinkin mahtunut kulkemaan läpi, mutta tällä kertää jäi yrittämättä. Kipuaminen suuaukolle kun onnistuisi vain kuivalla säällä. Sen verran kalteva ja lipevä oli sateen kastelema kallio, ettei se houkuttanut kokeilemaan, miltä pudotus lähemmäs kymmentä metriä alemmas tuntuisi.

loukkuvuoren luola-2279

Valitsin hallitumman laskeutumisen, jonka tosin keskeytin hetkeksi, kun tikkojen kerrostalo tuli vastaan. Komea kelo se oli. Tyvestä näki, että ammoin metsäpalon nähnyt ikijäärä. Siinä se aloillaan uhmaisia aikaa ja pohjolan säätä vielä vuosia, ellei vuosikymmeniä.

Vaan eipä Loukkuvuorelta nähtävä siihen lopu. Rinteen päälle kannattaa hyvinkin kiivetä, sillä sieltä avautuvat komeat näkemät lännen suuntaan Etelä-Konneveden selälle. Loitompana koillisrinteen porfyyristä granodioriittia olevaan jyrkänteeseen liittyy myös luolaryhmä. Yksi näistä on kapea rakoluola, jonka lattia, katto ja seinät ovat eri-ikäisiä rakopintoja. Kaksi muuta ovat lohkareluolia. Luolista kerrotaan pyydetyn kaikenmoista riistaa karhusta alkaen. Tiedä vaikka kansallispuiston tuoman rauhan turvin kontio taas seudulle sijansa tekisi.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6939218 E 482327

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.