Artikkelit

Maagisia hetkiä Asikaisenaitan luolassa

? Paikka kartalla Syksy sen kuin matelee hiljalleen eteenpäin, mutta näköjään luolien etsiminen ottaa uusia kierroksia. Nyt, kun olen töissä (harvinaista herkkua), en pääse metsiin haahuilemaan keskellä viikkoa, joten kaikki reissut on ajoitettava viikonloppuihin. Onneksi lauantai, 26. lokakuuta 2019, oli retkelle mitä otollisin, sillä sää oli lokakuiseksi varsin mainio ja luottamus luolan löytymiseen vahva. Kohde […]

Näissä maisemissa viihtyivät Eino Leino ja Toivo Kuulakin! Tällainen on Kalajan Kierros Etelä-Konneveden kansallispuistossa

➡️ Kierros n. 5 km ? 2,5 h⚫⚫⚫ Vaativa reitti ? Paikka kartalla? Yksi tulipaikka Kesälomaretki vei Etelä-Konneveden kansallispuistoon, jossa en ollut aiemmin käynyt. Yövyin retkikaverin kanssa Törmälän loma- ja kurssikeskuksessa, jonka totesin olevan hyvin lähellä Etelä-Konneveden reittien lähtöpistettä. Ja näin olikin, Törmälästä on puolentoista kilometrin matka kävelyreiteille. Törmälässä luvattiin elokuisena perjantaiaamuna aamiaista yhdeksältä, joten päätimme […]

Haaveiletko melontaseikkailusta kesäillassa?

? Kuutamomelonnan aloituspaikka kartalla (Pitkälahti Uimalantie, Rautalampi) ? Päätepiste eli Törmälän loma- ja kurssikeskus kartalla (Konnekoskentie 552, Rautalampi) ➡ Melontamatka noin 10–11 km, Soutumatka kirkkoveneille 14 km. Taukopaikat Punasaari ja Rajasaari. ℹ Tapahtuman infosivu (Rautalampi.fi) Kuutamo kutsuu koko perhettä nauttimaan Rajasaaren kierroksen maisemista Rautalammin Hankavedelle. Kuutamomelonta ja -soutu -tapahtuma tarjoaa ilmaisen mahdollisuuden tutustua kuvankauniiseen Rautalammin Hankaveteen hyvässä seurassa. Menopeliksi voi valita joko kanootin tai kirkkoveneen. Ilmoittautumiset 25.7.2018 mennessä. […]

Lieninkorven lohkareluolastossa Rautalammilla on saatettu piileskellä joskus isommallakin joukolla

Enpä olisi uskonut talvella, jos joku olisi kertonut minulle, minkälaisen paikan tulen kesällä löytämään. Kuljeskellessani lumikengillä Rautalammin ”erämaissa” hiippailin erään mielenkiintoisen näköisen louhikon ohi, mutta paikan tarkempi syynääminen piti jättää myöhempään ajankohtaan. Ennen toukokuun helteitä oli vielä todella märkää, eikä louhikolle palaaminen onnistunut muutenkaan ihan tuosta vain. Kunnes tilaisuus koitti 5. kesäkuuta 2018. GPS-piste oli kohteena […]

Freestylemelonnan SM-kisat 19.5.2018 Konnekoskessa, Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Konnekoski Rautalammilla Etelä-Konneveden kansallispuistossa oli ensimmäinen kosketukseni freestylemelontaan. Se tapahtui kauan ennen kansallispuistoa. Koski oli vanhastaan tunnettu koskimelojien harjoittelupaikka, ja minä olin vasta opetellut melomaan. Muistan yhä ensimmäisen läpilaskuni tulvavedellä, sen tunteen, kun luotin sokeasti itseeni antaen virran viedä minut halki pärskeiden. Sillä kertaa en edes kaatunut, mikä ei freestylemelonnassa ole ensinkään kunniaksi. Paljon myöhemmin […]

Haluaisitko lipua tähän maisemaan? Kodanovisen melontareitillä näet monia Etelä-Konneveden päänähtävyyksiä

➡ Kodanovisen melontareitti 19km ? Reitin varrella Kaiturin ja Enonrannan retkisatamat laavuineen ? Lähtöpaikka eli Hanhitaipaleen kalasatama

”Mustikkavuoren Mörkö” Rautalammin Hanhitaipaleessa saa ensikertalaiselta niskakarvat pystyyn

Ei, se en ole minä tälläkään kertaa… Ensikohtaaminen sekoitus yhtä aikaa alkukantaista pelkoa ja pikkupojan innostusta Elettiin syksyä 2017. Käppäilin kaikessa rauhassa jo iltapäivän hämärtyessä pitkin Rautalammin Hanhitaipaleessa sijaitsevaa metsätietä syrjäisessä paikassa, joka on aivan Etelä-Konneveden kansallispuiston kupeessa. Katselin ympärilleni, mitä tien molemmilla puolilla näkyy, ja ihastelin samalla korkealle kohoavaa ja askel askelelta lähestyvää Mustikkavuorta. […]

Pöllyvuoren lohkareluolalöytö Rautalammilla korkkasi luolaintoilijan kesäkauden

Olipa kerran kertomus luolasta Rautalammilla jossakin ”Laihalammen pohjoispuolella”. Luola oli tarinan mukaan toiminut niin tavaroiden piilopaikkana sota-aikaan kuin viinankeittovehkeiden säilytyspaikkana joskus myöhemmin. Luola on kirjattu Suomen Luolat -teokseen ei tarkistettuna, eli sen paikka savolaisittain ”suattaapi olla siellä päen, vuan suattaapi olla olemattae” ei ihan koordinaateilleen ole ollut tiedossa. Tätä kyseistä luolaa etsiskelin pariinkin otteeseen jo viime […]

Rautalammin kirkko ja tsaarin kotkat

Tiesittekö, että Venäjän kaksipäinen kotka menetti päänsä Rautalammin kirkossa? Minulle tarinan kertoi oppaani ja Rautalammin eläkkeellä oleva kirkkoherra Raimo Jalkanen.  Vielä tänäkin päivänä kotka liihottaa kirkossa ilman päätä. Käykää vaikka katsomassa! Tilasin opastetun kierroksen Rautalammin kirkkoon ja kuulin paljon muutakin ihmeellistä. Kirkko poliittisena näyttämönä Elettiin vuotta 1927, jolloin Rautalammin komea puukirkko peruskorjattiin. Yleisesti tiedetään, että […]

Etelä-Konneveden kansallispuiston velmuileva Käpynän Ukko

Etelä-Konneveden kansallispuistossa, Rautalammin puolella asustelee kivinen jättiläinen, josta harva tietää ja vielä harvempi on saanut kuvan. Näillä kivisillä ja monin paikoin virallisesti luotaamattomilla vesillä on pitänyt – ja pitää edelleen – liikkua varoen, jos haluaa tavata Käpynän Ukon. Talvella paikkaan voi päästä turvallisemmin, jos vain jäät kantavat. Niinpä jäätilanteen sallittua päätin lähteä tätä heppua tapaamaan yhdessä […]