Maamme makoisin kierros? Tällainen on herkkusuuretkeilijöille täydellinen Sisä-Savon Mansikkareitti

Suonenjoki ympäristöineen on maankuulu ihanista mansikoistaan, ja täällä kannattaakin herkutella kesämatkailun lomassa ihan antaumuksella. Sisä-Savon Mansikkareitti johdattaa Suomen mansikkavaltaisimmalle alueelle. Reitillä on etappeina on paikallisia tuottajia, hyviä ravintoloita, kutsuvia yöpymispaikkoja sekä hienoja sisäsavolaisia retkikohteita. Mansikkareitti soveltuu hyvin sekä pyöräiltäväksi että autolla kuljettavaksi – nyt kerromme, mitä kaikkea sen varrella kannattaa nähdä ja kokea!

Huomaa, että jutun lopusta löydät reittikokonaisuuden kohteineen kätevästi kartalta.

Reitti saa alkunsa luonnollisesti Suomen mansikkapääkaupungista eli Suonenjoelta. Hyvä reissu alkaa herkuttelulla, ja esimerkiksi ravintola Valkoapila tarjoilee maittavaa kotiruokaa. Palan painikkeeksi voi hieman reippailla, ja Suonenjoen uimahallin liepeiltä pääsetkin kätevästi Lintharjun ulkoilumaastoille. Lintharju niittää jo valtakunnallistakin mainetta niin kesä- kuin talviliikuntakohteena: löydät sieltä esimerkiksi uutukaisen maastopyöräreitin, ja talvella mahtavat harjun laella kulkevat ladut. Poikkea myös Maitomaan Mansikissa ostamassa lähiseudun tuottajien herkkuja sekä itselle että tuliaisiksi.

Lintharju.

Seuraavana matkan varrelta löytyy kattaus erilaisia lähituottajia. Vanhamäellä tarjolla on luomutuotteita moneen lähtöön. Lapsille vierailtavaksi sopii myös Vanhamäen Metsämansikka-puisto, jossa leikkipuisto ja metsäretki yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Nenosen mansikkatila taas tarjoaa sisäsavolaisia laatumarjoja sekä maittavia jalosteita, kuten pirskahtelevaa mansikkakuohuvaa!

Metsämansikka-puistoa.

Rautalammille saapuessa on hyvä pysähtyä vaikkapa Ravintola Nuapurissa esimerkiksi pitsalle tai burgerille. Hieman pidemmällä, Etelä-Konneveden kansallispuiston portilla hyvän pysähdyspaikan tarjoaa Törmälä. Siellä on kahvilan ja ravintolan lisäksi oiva mahdollisuus majoittua. Kurkata kannattaa myös Konnekosken upeita kuohuja!

Seuraavan päivän aloitusretki kannattaa tehdä Etelä-Konneveden kansallispuistoon. Kirkasvetisen Vuori-Kalajan rannalla on kota, jossa voi keitellä vaikkapa nokipannukahvit aamun ratoksi. Kannattaakin nauttia kunnon aamupala, sillä vierestä löytyvä retkeilyreitti Kalajanvuoren laelle on haastava, mutta se kannattaa ehdottomasti kulkea. Vuorelta näkee kauas!

Kalajanvuoren maisema.

Tästä Mansikkareitti poikkeaa hieman Keski-Suomen puolelle, Konnevedelle. Kalajanvuorelle kapuamisen jälkeen saattaakin vatsa kaivata jo lounasta, ja hyvä niin – Kivisalmen kievarin burgerit ovat maankuuluja, eikä ravintolan terassilta avautuvaa järvimaisemaakaan voi moittia. Melontaa harrastavan kannattaa vilkuilla Kivisalmen vesiä myös sillä silmällä – alueella lainehtii hieno melontareitti!

Mansikkareitti jatkuu hiekkatietä pitkin kohti Kerkonkosken kaunista maalaiskylää. Joenvarteen rakennettu kylä palvelee kesäaikaan janoisia ja nälkäisiä Kerkonkosken Keitaan palveluilla. Suosittelemme ihailemaan myös Kerkonkosken kaunista vanhaa myllyä, joka tarjoaa kaunista katseltavaa ja kuvattavaa kaikkina vuodenaikoina.

Seuraavaksi Mansikkareitti jatkuu idyllisenä hiekkatienä kohti Vesantoa, josta se vie kohti Tervoa ja Lohimaata. Lohimaa tarjoaa sekä laadukasta majoitusta joenrantamaisemahotellissaan että mahtavia mahdollisuuksia tutustua kalastuksen ja kalaruokien saloihin. Tervossa kannattaa poiketa ulkoilemaan myös Manginniemeen, josta löytyy ihana hiekkaranta ja sen ääreltä laavu tulipaikkoineen.

Manginniemi.

Paluumatka Suonenjoelle kulkee Virmasveden rantaa pitkin kuvankaunista maisematietä. Jokiniemen marjatilan kohdalla kannattaa vielä pysähtyä ja maistella Mansikkapääkaupunkiseudun maukkaita marjoja.

Reitti on osa Pohjois-Savon Ruokamatkailureitistöä. Tutustu kokonaisuuteen osoitteessa matkamaalle.fi/kartta

Jutun alkuperäinen versio julkaistu Matka Maalle -sivustolla.


Teksti: Markus Sjöberg, Jonna Saari, kuvat: Antti Huttunen

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.