Lieninkorven lohkareluolastossa Rautalammilla on saatettu piileskellä joskus isommallakin joukolla
Enpä olisi uskonut talvella, jos joku olisi kertonut minulle, minkälaisen paikan tulen kesällä löytämään. Kuljeskellessani lumikengillä Rautalammin ”erämaissa” hiippailin erään mielenkiintoisen näköisen louhikon ohi, mutta paikan tarkempi syynääminen piti jättää myöhempään ajankohtaan. Ennen toukokuun helteitä oli vielä todella märkää, eikä louhikolle palaaminen onnistunut muutenkaan ihan tuosta vain. Kunnes tilaisuus koitti 5. kesäkuuta 2018.
GPS-piste oli kohteena selvillä, ja reitti kohteeseen myös. Aivan lähistöllä on mukava pieni lohkareluola, jossa on joskus pidetty oikeaa nuotiota, mutta siitä on jo aikaa, ja nykyään siellä kannattaa korkeintaan käyttää retkikeitintä, jos haluaa jotakin lämmittää. Kyseinen luola on jännän näköinen sekä erinomainen pysähtymispaikka vaikka kesähelteellä, sillä luolassa on aina viileää. Tämä uusi tuttavuus sijaitsee myös todella lähellä Konnekoskentietä; suoraan tieltä itään vain noin 150 metrin päässä, mutta kiertäen hieman pidemmän mutkan nurkassa.
Kartalla paikka ei näytä juuri miltään muulta kuin harmaalta kallioalueelta, eikä rinnevarjostuskaan ainakaan minun silmiini herättäisi erityistä huomiota ilmakuvia katsellessa. Paikalla sen sijaan todellisuus on toinen, kunhan pääsee ensin perille – oman valintansa mukaan tietysti joko suon ja pusikon läpi tai kapuamalla yhden rinteen ylös ja toisen alas.
Kartassa lähin paikannimi on Lieninkorpi, soistuma, joka kulkee pohjoisluode-eteläkaakkoissuunnassa vajaan kilometrin mittaisena louhikon sivuitse. Soistuman toiselle puolelle jää Ahvenlamminvuori, jonka vieressä on melko tuore hakkuuaukea. Soistuman seutu on kuitenkin jätetty onneksi raivaamatta, ja se osaltaan kätkee louhikon uteliailta silmäpareilta. Louhikko itse on silmämääräisesti noin 30 metrin pituinen, ja ylimpien lohkareiden huiput nousevat noin 10 metrin korkeuteen suon pinnasta. Kuusi on louhikossa pääasiallinen havupuu, kohouman päällä valtapuuna on mänty. Suolla kasvaa useita erilaisia kostean paikan sammalia, ja rinteiltä löytyy mm. kevätlinnunherne.
Maan uumeniin
Päästyäni paikalle katselin kiviä ja kallioita vähän siinä ajatuksessa, että ”eihän täällä mitään ole”. Onneksi alkuhölmistys vaihtui pian taas sellaiseksi pieneksi jännityshytinäksi, joka iskee aina, kun luolia alkaa löytyä. Bongasin aivan ensi alkuun aivan suon pinnan tasalla olevan aukon, josta ilman valoa ei nähnyt heti, mitä tuleman piti. Kun sain otsalampun käyntiin, paljastui luola, jonka perälle suuaukolta oli silmämääräisesti arvioiden ainakin kuusi metriä. Mittaukset tehdään myöhemmin.
Heti luolan suulla on tasainen, vajaan neliön laajuinen kivi, jolle on hyvä astua. Vasemmalle jää viisto – luultavastikin peruskallio – ja yläpuolelle lohkare, joka muodostaa sekä luolan oikeanpuoleisen viiston seinän että katon. Luolan pituus jäi toistaiseksi varmistamatta, mutta se on varmaa, että näkyvän osan päässä on vielä jonkinlainen kammari, josta paistaa päivänvalo. Hyvinkin todennäköisesti siellä on toinen suuaukko. Luolan pohjalla oli vettä, ja veden alla vielä jäätä, joka hyvässä lykyssä saattaa säilyä ainakin pitkälle kesään, ellei jopa koko vuoden.
Syvemmälle luolaan olisi tehnyt kovasti mieli mennä, mutta muuten vettäpitävien vaelluskenkien varret eivät olisi riittäneet. Kumisaappaat olisi siis tarvittu, mutta toisella kerralla sitten.
Sen verran etenin, että huomasin luolan vasemmalla reunalla olevan aukon, josta päivä paistoi, mutta kulkuaukko oli valitettavasti liian pieni tavalliselle ihmiselle. Pieniä eläimiä aukosta kyllä mahtuu.
Vaikka luolassa ei olisi kovinkaan syvällä, katsoessaan ulos tulosuuntaansa huomaa, että tämähän onkin aika makea piilopaikka. Sammalten vihreys korostaa vielä tunnelmallisuutta. Luolan suulla pyörii joitakin hyttysiä ja kaiketi surviaissääskiä, mutta ulkolämpötilan ollessa alle 10, ärsyttävien elukoiden määrä on huomattavasti maltillisempi kuin vielä muutama päivä aiemmin.
Tähän luolaan olisin voinut jäädä käkkimään vielä pidemmäksikin aikaa, jos varusteita olisi ollut riittävästi. Jätin kotiin mm. kamerajalustan kuulapään, joten järkkäriä ei paljon kallisteltu, eikä kolmijalan teleskooppisäädöillä uskaltanut pelkästään pelata, ettei kamera olisi mennyt lampeen turvalleen. Lähdinkin etsiskelemään, mitä muuta paikasta voisi löytyä. Ja voi pojjaat, että löytyikin!
Luola toisensa jälkeen
Mukaan ottamani rottinkinen suksisauva tuli tarpeeseen, sillä kivien päällä ja väleissä kasvava paksu sammalmatto kätkee alleen usein monta metriä syviä railoja ja reikiä, joihin putoamisesta tulee 127 päivää -efekti välittömästi. Sauvalla on siis hyvä sondata alustaa ennen kuin astuu jalallaan mihinkään vähänkään epäilyttävään kohtaan. Huomasin sammalessa joitakin aiemmin tulleita painaumia, mutta niistä ei päässyt selvyyteen, olivatko kengänjälkiä vai jonkun isomman eläimen. Kyllähän alhaalla näkyi myös kasa jätöksiä.
Kiipesin sauvalla tökkien ylemmäs kivien päälle huomaten erinäisiä aukkoja siellä täällä. Aukkojen toisella puolella oli vaihtelevan kokoisia reikiä, mutta suurin tila löytyi päivän ensimmäisestä luolasta noin 10 metrin päässä, parisen metriä aiempaa ylempää. Itse asiassa tätä seuraavaa luolaa ei suoraan eteenpäin katsomalla näe, vaan se on ensinnäkin piilossa kuivuneen näreen takana ja ”maanpinnan” tason alapuolella noin kolmen metrin syvyydessä.
Luolaan ei siis todellakaan kannata pudota, vaan laskeutumiseen vaaditaan vaikkapa tikkaat tai köysi – tai varmuuden vuoksi molemmat. Voihan joku fakiiri sinne toki hujauttaa itsensä tuosta vaan, ja kaiketi koripalloilija donkkaa itsensä sieltä myös pois, mutta ainakaan minä en suin päin sinne menisi.
Jonkinlaisia varusteita olisi tarvittu laskeutumiseen luolaan. Siksipä en alkanut urheilla ilman niitä, vaan katsoin parhaimmaksi tutkia lisää louhikkoa jostakin muualta. Ja tutkittavaa sen kuin piisasi, enkä lopulta koko reissulla saanut edes kaikkia mahdollisia paikkoja nuohottua. Laskeuduin sentään yhteen monttuun, johon pääsin turvallisesti.
Seuraava paikka on taas hieman ylempänä, ja se on pitkälle ulottuva kivilippa, jonka alla on ensinnäkin lippaluola ja toiseksi sieltä on nähtävästi yhteys äskeiseen luolamonttuun. Helpolla lippaluolan altakaan ei välttämättä pääse, tai ei ainakaan huolettomasti.
Tätä vaihtoehtoistakaan kautta en lähtenyt yksin yrittämään päästä luolaan. Siispä etsintä jatkui, koska näytti, että vielä oli reservissä tavaraa.
Luolaähky iskee
Jo tässä vaiheessa ajattelin, että onpahan paikka. Yhdessä paikassa näin monta luolaa näin viimeksi vain Merikarvialla sijaitsevilla Sikarounikoilla (vai onko se sittenkin Sikoraunikoilla, menee aina senat sakaisin). Siellä kuitenkin luolasto on periaatteessa tasamaalla, ei tällaisessa paikassa jyrkänteen juurella. Seuraava luolan paikka löytyi samalta korkeudelta noin 10 metrin päästä.
Suurten lohkareiden alta, yhden suuren lohkareen melkein tukkiman aukon takaa, löytyi jälleen yksi luola. Sinnekin mahtuisi vähintään 3 henkeä. Jonkinlaista akrobatiaa olisi vaatinut tuohonkin paikkaan meneminen, joten tyydyin tällä reissulla vain pintapuolisesti kuvaamaan ja dokumentoimaan löytöjä alustavasti.
Ei taida tulla vastaan ihan näin monipuolista paikkaa kovin äskeen. Yhdessäkin luolassa saisin menemään aikaa vaikka kuinka, mutta kun näitä on monta. Käytännössä tässä louhikossa olisi voinut viettää vielä useammankin tunnin, mutta rajansa kaikella. Vielä kuitenkin ehkä vielä yksi paikka…
Sen pituinen se… luola
Tämänkertaisen reissun viimeiseksi paikaksi sai jäädä erään kolosen tarkistaminen, jota arvelin ihan ensimmäiseksi löytyneen luolan toiseksi pääksi. Ainakin se sattui suhteellisen samoille kohdille, mille arvelinkin sen osuvan katsoessani vetisen kammion toiseen päähän. Luolaan olisi päässyt ihan mukavasti konttaamalla, mutta pohjan sorakko oli märkä, ja edempänä oli ihan rehellistä vettä. Ei sinne ilman kumipukua olisi asiaa. Tai jos olisin halunnut kastella housuni ja käsineeni kunnolla, niin olisin tietysti päässyt menemään nytkin, mutta ei kiitos. Joku tolkku hommissa sentään pitää olla.
Ensimmäisen luolan näkyväksi pituudeksi arvioin siis noin kuusi metriä, mutta se voi olla pidempikin. Jos tämä on luolan toinen pää, saadaan mittaan laittaa ainakin pari metriä lisää. Lopulliset mittaukset sen sitten näyttävät, onko luolan kokonaismitta alle vai yli 10 metriä. Saisi olla yli, jolloin tästä tulisi pituudeltaankin ihan hyvää luokkaa oleva lohkareluolaston luola.
Luolien käyttötarkoitus ja historia toistaiseksi epäselvä
Kyselin tätä kirjoitettaessa aamupäivällä Suomen Luolat -kirjaa kirjoittaneelta ja luola- sekä muista louhikkoasioista paljon tietävältä Tuomo Kesäläiseltä, oliko hänellä tietoa tästä löydöksestäni. Eipä kuulemma ollut, mutta toisaalta sanoi, että geologi Aimo Kejosella voisi olla. Viimeksi mainitulta en ole vielä kysellyt. Ainakin omien tietojeni mukaan tästä ei ole mitään painettua sanaa – tai sanotaanko julkaistua – vielä löytynyt. Sitten jos ja kun sitä löytyy, korjataan ja täydennetään tämänkin jutun tietoja tarvittaessa.
Voisin vain arvella, että nämä luolat ovat voineet toimia hyvinkin isommankin porukan piilopaikkoina joskus silloin, kun tilanne on ollut niin sanotusti päällä. Minkäänlaisia oleskelun tai asumisen jälkiä en kuitenkaan löytänyt ensimmäisellä käyntikerralla ainakaan. Vielä vanhassa, vuodelta 1973 olevassa kartassa läheistä Konnekoskentietä ei ollut olemassakaan, ja vasta 80-luvun puolella tie tuli paikkakunnalle. Sitä ennenkin luolastoon on voinut tietysti eksyä monikin paikkakuntalainen, mutta epäilenpä, ettei kovin moni. Se ei välttämättä tarkoita, että tämä paikka olisi ennestään tuntematon. Siitä ei ole vain paljon puhuttu julkisuudessa.
Luolaharrastajan kymppikohteita
Siinä missä talvella Kalajanvuoren rinteestä löydetty suuri luola Etelä-Konneveden kansallispuistossa oli erittäin hieno kokemus itsellekin, olin siellä vain yksi ”tutkimusretkikunnan” jäsenistä. Tämän toistaiseksi Lieninkorven luolastoksi nimeämäni paikan yhytin aivan itse, joten sen vuoksi kohde menee omassa rankingissa vähintään kansallispuiston luolan kanssa tasoihin, ellei jopa ohi.
Pelkästään jo geologisessa ja kulttuurihistoriallisessa mielessä sekä tietysti eri tyyppisten luontoarvojen suhteen on mahtavaa, että tällaisiakin paikkoja edelleen löytyy. Mitä enemmän tietää omasta maastaan, sitä enemmän sen luontoa osaa arvostaa. Jos Sinä tiedät tästä kohteesta enemmän, tai tunnet jonkun, jolla on tarina kerrottavana ja joka voisi rikastaa tätä juttua, vinkkaa siitä Retkipaikan toimitukselle tai suoraan allekirjoittaneelle! Seuraava reissu ”Lieninkorven luolastolle” on jo suunnitteilla.
HUOM! Lohkareikkoa ja luolia ei tule lähestyä ilman asianmukaisia varusteita. Kaikki liikkuminen alueella tapahtuu omalla vastuulla. Kannattaa pyytää alueen tuntevaa oppaaksi kohteelle.
PAIKKA KARTALLA Sijainti: N=6935031.831, E=487375.806 (ETRS-TM35FIN)
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!