Tag Archive for: puu

Suomen kaunein puu ja luontopolku sen juurelle – Paavolan tammi ja luontopolku Lohjalla

Paavolan luontopolku sijaitsee Lohjansaarella. Luontopolku kulkee lehtimetsässä, jossa kasvaa tammia, metsälehmuksia ja pähkinäpensaita. Sen varrella on 15 rastipistettä – ja mikä tärkeintä, Suomen kauneimmaksi puuksi usein mainittu Paavolan tammi. Puu on 300-400 vuotta vanha, sen tyven ympärysmitta on melkein 7 metriä ja se on rauhoitettu luonnonmuistomerkiksi.

7 puuta, jotka Helsingissä kannattaa nähdä

Helsinki on täynnä tarinoita. Niitä löytyy myös puistoista ja metsistä. Vanhimmat puut ovat kasvaneet jo vuosisadan, ennen kuin Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki. Siksi Helsingistä löytyy puita, joihin liittyy kiehtovaa historiaa, uskomuksia ja ennätyksiä. Kaupungissa kasvaa myös koko joukko lajinsa suurimpia puita Suomessa. Kuninkaan istuttama tammi Kuninkaantammenpuistossa kasvaa kaunis, rahoitettu tammi, jonka mukaan puisto on saanut […]

Seitsemän vavisuttavan upeaa puuta Suomessa – näitä puujärkäleitä kannattaa käydä halaamassa

Joko tunnet nämä mainiot vanhukset? Listasimme seitsemän erilaista, mykistävän hienoa puuta eri puolilta Suomea. Suurin osa puista on vielä elossa, mutta mahtuupa listalle yksi täysin kelottunut tarinankertojakin. Nämä kauniit puut kannattaa jokaisen käydä halaamassa, ja samalla voi korvan painaa vasten niiden kylkeä ja kuunnella, millaisia viisauksia nämä metsänvanhimmat kertovat. Rotomänty, Salo Järkälemäisen männyn luo pääsee […]

Muhkea jättiläispuu Suomusjärven metsissä: Rotomänty, Salo

Pullea tähti, jonka keskellä on musta piste, on lempimerkkejäni maastokartalla. Sellaisen löytyminen aiheuttaa minussa ylitsepääsemätöntä uteliaisuutta. En voi olla lähtemättä katsomaan, mitä tähti merkitsee. Olin huhti–toukokuun taitteessa käymässä kotopuolessa, suuressa, kauniissa, kevääseen heräilevässä Salossa. Selailin maastokarttaa Kiskon ja Suomusjärven suunnilta ja löysin jotain mielenkiintoista. Tähti, jonka selitteenä kutkuttavan houkuttavasti vihreällä: Rotomänty Rauh. Auto käyntiin ja menoksi. […]

Karlvikin rauhoitettu kuusi – lähiretkeilyä Leppävirran kirkonkylällä

Huom! Tässä artikkelissa kuvattu ja esitelty puu on sittemmin kaatunut. Aina ei tarvitse mennä merta etemmässä löytääkseen luonnon unohettuja helmiä. Aivan Leppävirran kirkonkylän keskustan tuntumassa, Karlvikin kartanon vieressä, on unohdettu tienviitta. Entinen Lossitie on kulkenut kartanon pihan kautta. Viitta kyyhöttää pusikoituneen maantien varressa. Viitalta lähtee vanha tieura kohen rantaa, jonka vierestä löytyy itse rauhoituskohe – kolmihaarainen […]

Kuka oli tämän puun juurella ja miksi 266 vuotta sitten? Papinpetäjä, Hossa

Tuuli pieksi Hossanjärven selkää pienille vaahtopäille, keräillen samalla taivaalle tummia pilviä. Halusimme nauttia loppukesän ja alkavan syksyn tunnelmasta rannalla. Löysimme sopivan parkkipaikan, ja autosta noustessamme huomasimme kalastajia viereisellä Keihäslammella. Hossanjärven, tai tarkemmin sanottuna Nurmiselän ranta oli autio, joten päätimme astella sinne. Valkoisen hiekkarannan ja tumman mutta kirkkaan veden kontrasti oli hieno. Paikka olisi ollut uimahetkeen […]

Tvärminnen hiekkadyynien riippaoksainen vanha mänty, Hankoniemi

Kunpa puut osaisivat kertoa tarinoita! Tämä Tvärminnen kylän liepeillä sijaitseva petäjä on saanut kokea paljon yli 300-vuotisen elonsa aikana. Se on saanut elää rauhassa, mutta joutunut todistamaan useampaankin otteeseen Hankoniemen miehityksen. Monet kotimaisen tieteen ja taiteen suurmiehet ja -naiset ovat käyneet sitä ihastelemassa. Vuonna 1902 Tvärminnessä kesänvietossa ollut Jean Sibelius koki suurta tarvetta päästä pianon […]

Timin mänty, hammassärkyisten auttaja

  Hämeenkyrön pitäjän Timin kylässä on ikivanha suuri mänty. Tyvestä on se kolme syltä ympäri. Vanhojen ihmisten kertoman mukaan on sen juurella ennen uhrattu. Mänty kantaa nimeä: “Timin iso mänty” ja sen valokuvia muutamissa teoksissa. SKS, Viljakkala 1932 Hämeenkyrön Timin kylässä Timintien varrella metsäisessä rinteessä aukenee vaikuttava näky. Timin mänty, 400-vuotias vanha uhripuu, seisoo edelleen […]

Lönnhammarin lehtikuusimetsä

Kirjallisten lähteiden mukaan Nyky-Suomen vanhimmat siperianlehtikuusimetsiköt sijaitsevat Kiteellä (Puhos) ja Raaseporin Fiskarsissa. Lehtikuusihan ei kuulu Suomen alkuperäiseen jääkauden jälkeiseen lajistoon, vaan kaikki maassamme kasvavat lehtikuuset ovat viljeltyjä. Kartanoiden puistoissa näkee toisinaan euroopanlehtikuusta (Larix decidua), mutta siperialaista harvemmin. Siperianlehtikuusta (Larix sibirica) onkin maassamme viljelty enimmäkseen metsäpuuna. Vanhan siperianlehtikuusen erottaa parhaiten euroopanlehtikuusesta sen pyöreämpien käpyjen, suoremman rungon […]

Luontopolun rujo vartija – Alkkianvuoren mänty

Menneenä kesänä lähdin Alkkianvuoren luontopolkua tutkimaan, enkä tiennyt etukäteen mitä polku eteen toisi. Tuolla polulla vastaani tuli merkillisen näköinen puu, mukuramänty. Alkkianvuoren luontopolku on kahden maakunnan, Pirkanmaan ja Satakunnan, rajalla sijaitsevan luontopolun varrella, Parkanossa. Polku on kokonaisuudessaan noin 4,5 kilometrin mittainen ja esittelee alueen vaihtelevaa luontoa. Polusta vastaa Parkanon luonnonvarakeskus. Alkkianvuoren kodalta nähden mukuramänty on […]