Lönnhammarin lehtikuusimetsä

Kirjallisten lähteiden mukaan Nyky-Suomen vanhimmat siperianlehtikuusimetsiköt sijaitsevat Kiteellä (Puhos) ja Raaseporin Fiskarsissa. Lehtikuusihan ei kuulu Suomen alkuperäiseen jääkauden jälkeiseen lajistoon, vaan kaikki maassamme kasvavat lehtikuuset ovat viljeltyjä. Kartanoiden puistoissa näkee toisinaan euroopanlehtikuusta (Larix decidua), mutta siperialaista harvemmin.

Siperianlehtikuusta (Larix sibirica) onkin maassamme viljelty enimmäkseen metsäpuuna. Vanhan siperianlehtikuusen erottaa parhaiten euroopanlehtikuusesta sen pyöreämpien käpyjen, suoremman rungon ja hentoisempien oksien perusteella. Lajin sisäistä vaihtelua on kuitenkin jonkin verran alkuperästä riippuen ja lajit risteytyvät myös helposti keskenään, jolloin tunnistus on vaikeampaa. Siperianlehtikuusi tulee lehtikuusista ensimmäisenä ruskaan, mikä on myös hyvä tuntomerkki.

Kiteen Puhoksen metsikkö on istutettu 1842 ja se on nykyisin tunnettu matkailunähtävyys, mutta ”Fiskarsin lehtikuusimetsikkö” ja sen sijainti oli pitkään minulle arvoitus. Olin yrittänyt sitä joitakin kertoja Fiskarsin suunnalta etsiäkin, mutta tuloksetta. Vähän aikaa sitten minulle viimein selvisi, ettei kyseinen vanha lehtikuusimetsä sijaitsekaan Raaseporin Fiskarsissa vaikka monissa lähteissä annetaankin niin ymmärtää, vaan entisen Karjalohjan pitäjän puolella, eli nykyisin Lohjalla. Kyse on siis Lönnhammarin lehtikuusimetsästä, joka on tiettävästi saanut alkunsa 1840-luvun alussa.

Kotona asiaa tutkiessani minulle selvisi alueesta muutakin. Museoviraston mukaan tämä noin viiden hehtaarin lehtikuusimetsä on istutettu paikkaan, jonne on haudattu suuressa Pohjan sodassa kaatuneita venäläisiä sotilaita. Tämä retki saikin tästä taas aivan uuden ulottuvuuden, joten suuntasin autoni keulan kohti Lönnhammarin kylää ja sen metsiä.

kuva1

Maitotien risteys

Lönnhammarin lehtikuusimetsä sijaitsee Fiskarsin ruukilta Karjalohjalle johtavan tien varrella. Auton voi jättää Maitotien risteyksen lähettyville ja paikan maamerkkinä toimii vanha ja komea mänty. Maitotietä pitkin vietiin aikoinaan maitoa Fiskarsin ja Antskogin ruukeille, josta sen nimikin on peräisin.

kuva2

Hautapaikka

Metsään päästyäni huomasin maastossa useita pitkänomaisia ja kooltaan vaihtelevia painanteita. Paikallisen muistitiedon mukaan ne ovat Maasillan-Landbron taistelussa vuonna 1713 kaatuneiden venäläisten sotilaiden hautoja.  Vaikka sotaa seurannut Isovihan aika (1713–1721) aiheuttikin seudulla suurta tuhoa ja kärsimystä, niin on silti erikoista, ettei tätä paikkaa ole mitenkään maastoon merkitty. Liekö tätä kalmistoa sen tarkemmin koskaan edes tutkittu?

kuva3

Lehtikuusimetsä

Etsittyäni tovin niitä suuria ja vanhoja lehtikuusia, tajusin yhtäkkiä olevani jo niiden keskellä. Missä ne olivat piilotelleet, vai olinko vain liikaa keskittynyt maassa oleviin hautoihin? Ihmeellinen juttu! Siinä ne harmaakylkiset puut kuitenkin ympärilläni seisoivat kurottauten korkeuksiin. Rungot maastoutuvat yllättävän hyvin maisemaan kunnes silmä tottuu niihin. Samantapaisen ilmiön olen kokenut monta kertaa syksyisessä sienimetsässä.

kuva4

Salaman vaurioittama lehtikuusi

Lehtikuusi on Suomen korkeimmaksi kasvava puu, joten ei ole mikään ihme, että salamat niihin toisinaan osuvat. Tämä metsä ei siis ole se kaikkein turvallisin paikka ukkosella. Lehtikuusen viljely alkoi laivanrakennuspuun tarpeesta ja mistäpä sen purjelaivan maston olisi kätevämmin saanutkaan kuin suorarunkoisesta siperianlehtikuusesta.

Suomen korkein puu (euroopanlehtikuusi) kasvaa Punkaharjulla Metlan tutkimusmetsässä ja pituutta sille on kertynyt yli 47 metriä. Korkein siperianlehtikuusi kasvaa myös samalla alueella ja sillä on puolestaan mittaa vajaat 44 metriä. Lönnhammerin lehtikuuset eivät ehkä aivan niihin korkeuksiin yllä, mutta arvelisin korkeimpien puiden latvojen heiluvan lähes 40 metrin korkeudessa.

kuva5

Metsän paksuimmat puut

Lönnhammerin paksuimmat lehtikuuset ovat ympäryysmitaltaan noin kolmemetrisiä. Nämä puut ovat nyt noin 175 vuotta vanhoja, mutta ne voivat hyvinkin elää 300-vuotiaiksi jos niiden vaan annetaan kasvaa rauhassa. Fiskars Oyj:n omistama alue on talousmetsää ja kookkaista kannoista päätellen poimintahakkuita on tehty menneinä vuosina myös lehtikuusten osalta. Vaikka nykyään tässä metsässä kasvaa enää vain noin 20 vanhaa puuta, niin se on silti ainutlaatuinen muistomerkki menneiltä ajoilta.

Lehtikuusiviljelmät alkoivat yleistyä maassamme 1800-luvun loppupuolella ja tähän vaikutti osaltaan myös silloinen lainsäädäntö. Vuonna 1859 annetussa kruununmetsien hallintaa koskevassa ohjesäännössä (11§) määrättiin seuraavasti:

” Jos vaan semmoisilla paikoilla olevia soveliaita metsäaloja löytyy, että maakunta niihin helposti pääsee, asetettakoon kuhunkin lääniin yksi mallipuisto, joka pannaan metsänhoitoa laveammalta oppineen metsänhoitajan hallittavaksi. Näissä puistoissa pitää taloushoinnon kanssa yhtenä toimitettaman ulkomaan puujalien kodistuttamista maahamme sekä metsän raaka-aineiden kemiallista ja taiteellista pitelemistä ja kaluksi tekemistä”.

Metsästä poistuessani kiertelin vielä hetkisen autoni lähettyvillä kaikkea näkemääni sulatellen. Silloin katseeni osui aiemmin jo mainitsemani ja risteyksessä kasvavan männyn kylkeen. Onpas siinä suuri koro, ajattelin mielessäni ja päätin tutkia puuta vähän lähempää. Mittailin männyn ympäryydeksi 212 cm, ja samalla näin koron pohjassa olevat kaiverrukset. Samantyyppisiä kaiverruksia (”X”) olen aiemmin nähnyt vanhoja karsikkopuita esittelevissä kuvissa jotka on otettu Itä-Suomesta peräisin olevista puista.

kuva6

Karsikkomänty

Mänty on ehkä noin 200–250-vuotias, mutta saattaa olla vanhempikin. Noin kaksi metriä korkea ja suurimmaksi osaksi umpeen kylestynyt koro oli avoimelta osaltaan noin 15–20 cm syvä. Tästä voisi päätellä kaiverruksen olevan peräisin 1800-luvun puolelta. Rungon toisella puolen on merkkejä vastaavasta ”pilkasta” joka oli kylestynyt kokonaan umpeen.

Karsikkoja on muinoin tehty vainajien muistomerkiksi ja kummittelun ehkäisemiseksi, joten kaiverrukset saattavat liittyä läheiseen hautapaikkaan. Enpä ole tällaista karsikkopuuta aiemmin näillä seuduilla nähnyt, saatikka edes tiennyt niiden mahdollisesta olemassaolosta.

kuva7

Tervaleppä ja saunamökki

Karsikkomännyn luota matkani jatkui Lönnhammarin kylään. Kylään päästyäni näin Lönnhammarinjärven rannalla vanhan saunarakennuksen ja sen vieressä kasvavan suuren lepän. Mikä sopiikaan paremmin yhteen kuin tervaleppä ja sauna järvimaisemassa. Siinä ne yhdessä ja vierekkäin viettävät vanhuuden päiviään. Pitihän se puu kuvauksen jälkeen tietysti mitata, ja sen rungon ympäryydeksi sain 316 cm (1,3 m korkeudelta). Tämä puu saattaa siis hyvinkin olla paksuin yksirunkoinen tervaleppä Lohjan seudulla.

kuva8

Lisää kuusia?

Lönnhammarin kylässä saavuin risteykseen, jossa ilmoitettiin vielä viidestä lisäkuusesta!? Tuumailin kuitenkin mielessäni, että eivätköhän nämä aiemmin näkemäni puut jo riitä yhdelle päivälle, joten käännyin ympäri ja jatkoin toista lyhyempää reittiä kotiini.

Lönnhammarin lehtikuusimetsä kartalla

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6676102 E 312409

1 reply
  1. Katharina
    Katharina says:

    Mielenkiintoinen alue. Muistaakseni lähellä on myös muinaishautoja. Ei kuitenkaan ihan lähellä.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.