Jääskelän jättikuusi

Jääskelän kuusi ja luontopolku, Jyväskylä

Moottoritiekiitäjien mökä jää viehättävästi unohduksiin, kun kaarran Vaajakosken eteläpuolella sijaitsevan Jääskelän tilan ja sen luontopolun tykö. Pieneltä, hyvin täydeltä parkkipaikalta löytyy onneksi vapaa kolo ja pääsemme jalkautumaan maastoon.

Jääskelän kuusikkoa

Tarkoituksenamme on käydä Jääskelän luontopolulla, yhdellä kymmenestä Jyväskylän kaupungin ylläpitämästä luontopolusta. Sitä ennen pitää kuitenkin pujahtaa etsimään yhtä erityistä kuusta. Läheltä Villa Jääskelää pitäisi löytymän yksi Suomen suurimmista kuusista!

Seuraamme ensin Päijänteen rantaan johtavaa tietä tovin, minkä jälkeen astumme kuusikkoon tähyilemään puiden joukosta sitä yhtä ja erityistä. Kiertelemme jonkin aikaa suloisen vihreässä valtakunnassa, kuikuillen paitsi puunrunkoihin, myös jalkoihimme, sillä koskaan ei voi tietää, milloin silmiin osuisi kelpo sieniesiintymä. Kohta vastaan tulee polku, joka vaikuttaa menevän oikeaan suuntaan.

Jääskelän jättikuusi

Toden totta, tuo sen täytyy olla! Kookkaan kuusen kylkeen on tehty maalimerkintöjä, mutta selittävää faktatiedot sisältävää opastekylttiä jättinäreen viereen ei ole asetettu, valitettavasti.

Kuulin Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkavastaavalta Kari Häkkiseltä äskettäin, että yksilö on todettu tilavuudeltaan Suomen suurimmaksi kuuseksi. Puun kuutiotilavuus on noin 14 m³ ja sillä on pituutta 33 metriä. Suomen pisin kuusi kasvaa toisaalla, Padasjoella.

Keski-Suomi onkin erityisen kunnostautunut suurilla kuusillaan: Sumiaisissa oli pitkään ympärysmitaltaan paksuin kuusi Suomessa, kunnes se katkesi myrskyssä; Muuramessa oli Suomen pisin kuusi, kunnes sekin joutui myrskytuulten uhriksi.

Jääskelän jättikuusi

Eihän tämä kuusi Paavolan tammelle vertoja vedä, mutta on se silti komea yksilö ja iältään yli 250-vuotias. On mahtanut olla jännittävää sillä, joka on kavunnut kuusen runkoa hyvinkin ylös vetelemään maalimerkkejä puun pintaan.  Aikamme puuta mittailtuamme keksimme, että kuusen luo olisi johtanut polku Jääskelän päärakennuksen takaa.

Jo 1700-luvulta peräisin olevan Jääskelän tilan (aiemmalta nimeltään Uddegård) maastossa sijaitsee myös tilan erään aiemman omistajan eli majuri Carl Christian Rosenbröijerin viimeinen leposija, joka on muinaismuistolain nojalla suojeltu. Haudan paikkaa ei ole merkitty maasto- tai luontopolkukarttaan, jotta hauta saisi nauttia ansaitsemastaan rauhasta.

Rosenbröijerin hautamausoleumi

Ennen luontopolulle siirtymistä onnistumme löytämään myös hautakammion metsästä. Rosenbröijer halusi  tulla haudatuksi omille mailleen, eikä muiden seurakuntalaisten joukkoon Jyväskylän hautausmaalle.  Vaikka tuo erikoinen ratkaisu olikin, kaikki kunnia Carl Christian Rosenbröijerille, joka oli toimelias mies: hän muun muassa perusti Vaajakoskelle sahan ja teki vuonna 1823 aloitteen Jyväskylän kaupungin perustamisesta. Kaupunki perustettiinkin toistakymmentä vuotta myöhemmin eli vuonna 1837.

Näiden pienten metsämutkien jälkeen on aika lähteä itse luontopolulle. Jääskelän luontopolku on 5 kilometriä pitkä ja kulkee hyvin vaihtelevassa maastossa. Reitin voi kulkea myös osissa; P-paikalta viitoitettu Tontunvuorten lenkki on pituudeltaan 3 kilometriä ja toisena vaihtoehtona oleva Sammalistonkallion lenkki 4 kilometriä.

Jääskelän luontopolun viitta

Lähdemme pysäköintipaikalta nousevaa polkua pitkin kohti Tontunvuoria. Reitti on merkitty jo kulahtanein, kolmion muotoisin oranssein maalimerkein, joiden avulla pysyy hyvin reitillä. Kangasmaastosta näkee heti, että täällä on loistavat marja-apajat. Poikkeamme taas polulta, nyt katsomaan lähempää yhtä noin metrin korkeudelta poikki räsähtänyttä kuusipoloista, lahoa vanhusta, mutta palaamme sitten tallatulle uralle.

Sammalikossa on unenomainen tunnelma ja pysähdyn aistimaan hiljaista metsämaisemaa. Naavapartaiset kuuset ovat vaiti ja syyspäivän auringon valo siilautuu pehmeästi niiden takaa.

Jääskelän pirunpelto

Pitkokset kaiteineen odottavat pirunpellon kohdalla. Nykyisen Päijänteen rantaan on tästä hieman matkaa, mutta tämä onkin Muinais-Päijänteen ajoilta olevaa muinaisrantaa, mikä selviää jääkaudesta ja pirunpellosta kertovasta opastetaulusta.

Jos kohta polku onkin ollut melko kohtalaisen hyvä astella, saa muutamien polun yli luikertelevien kuusenjuurten yli tallatessa olla tarkkana. Polku kääntyy oikealle ja seuraa jonkin matkaa metsäpuroa, kunnes kaartaa jälleen omille teilleen, kohti Lepäslammen lahdelmaa.

Lepäslampi, Jääskelä

Lepäslammen peilityyntä syysmaisemaa katsellessamme saamme miettiä, millainen tästä paikasta olisi tullut, mikäli majuri Rosenbröijerin haaveilema, Päijänteen ja Leppäveden yhdistävä kanavahanke olisi toteutunut. Alun perin kanavaa näiden kahden järven välille ei suunniteltu Vaajakoskelle, vaan juuri Jääskelän maisemiin. Eli tässä olisi kaikenmoista veneliikennettä. Vaikea uskoa!

Mielenkiintoinen ajatusleikki sinänsä. Mikäli Vaajakoskelle lopulta toteutettu kanava olisikin rakennettu tänne, olisin todennäköisesti melonutkin muutama vuosi sitten juuri tätä kautta Keiteleeltä Jyväskylään.

Koiran kanssa liikkeellä oleva retkiporukka jää vielä Lepäslammen rantaan, kun lähdemme jatkamaan matkaa kuusivoittoisen sekametsän halki. Ylitämme puron, jonka vesivaroja kuiva alkusyksy on verottanut ja ihailemme jälleen kerran värisävyjä, joita auringon valo nostaa esiin, vaikka kuullottaessaan saniaisryhmän hissukseen käpertyviä lehviä.  Kuivan ja aika tasaisen taipaleen jälkeen ylitämme Päijänteen rantaan johtavan tien ja maasto muuttuu kosteammaksi, kun siirrymme Sammalistonkallion lenkin puolelle reittiä.

Lammikko Jääskelässä

Iso, pudonneiden koivunlehtien täplittämä lammikko kertoo heti, että edessä on märkä pätkä ennen kuin pääsemme kapuamaan itse Sammalistonkallioille. Täällä voinee bongata keväisin nuijapäitä.

Pitkokset auttavat ohittamaan puron ja sen viereiset lammikot kuivin jaloin ja saamme ihailla vasemmalla puolellamme kohoavaa kallioseinämää, Sammalistonkallioita. Vaikka pitkoksilla on myös kaiteet, muistan heti erään liukkaan ajan retken, jolloin näillä main sai olla todella tarkkana. Jos on pakkasesta rapea aamu ja jalkojen alla maahan pudonneiden lehtien muodostama kellanruskea matto, saa kiittää onneaan, jos ei liukastu.

Sitten polku lähtee nousemaan hitaasti mutta varmasti ylöspäin itse kallioille. Jyrkimmässä kohdassa ovat apuna puurappuset, jotka helpottavat huomattavasti kulkua.

Jääskelän luontopolun kallioita

Jos jollakulla on vilu vaivannut, ei tänne Sammalistonkalliolle kapuamisen jälkeen takuuvarmasti ole kylmä! Kallion laella voi hyvällä omallatunnolla hengähtää hetken ja tähytä Päijänteen maisemiin. Puut kuitenkin kasvavat sen verran tiheässä, että avaran maiseman näköalapaikkaa ei hevillä tahdo löytyä. Kiikarit eivät olisi pahitteeksi repussa.

Vähän edempää kallioilta voi onnistua näkemään järvimaisemia hieman paremmin männynlatvojen lomitse, mutta silloinkin tähystyspaikka kannattaa valita huolella. Kallioilla voi lepuuttaa silmiään jäkälämatoissa, muutamassa hauskan vänkyräoksaisessa männyssä ja oikeaan vuodenaikaan myös maistella marjoja. Sammalistonkallion toisessa päässä ei ole rappusia – rinnekin on loivempi – ja siellä voi valita itselleen sopivan laskeutumiskohdan alas metsäpolulle, jos reittimaalauksen vinkkaama väylä ei miellytä.

Sammalistonkallion jälkeen

Sammalistonkalliolta laskeuduttuamme ylitämme pikkutien ja metsäpolkupätkän jälkeen allamme on hetken aikaa jälleen hiekkatie. Sitten alkaa reilun kilometrin polkuosuus kohti Päijänteen rantaa suloisessa, hyvin tasaisessa kangasmaastossa. Ajattelen, että kyllä meidän kelpaa! Näin hieno syyspäivä aurinkoineen ja täydellinen luonnon rauha.

Enää puuttuu sieniapaja. No, ehkäpä polun varren mahdolliset sienet on jo ehditty napata kyytiin, joten on tyytyminen satunnaisiin marjaherkkuihin.

Päijänteen syksyinen rantamaisema, Jääskelä

Askel askeleelta ranta lähestyy ja viimein polku on aivan Päijänteen tuntumassa. Kellastunut kaislikko värisee, vaikka tuulenvirettäkään ei järvellä näy. Keltaiset ja ruskeat lehdet täplittävät maata ja viimeiset, rusottavanrapeat pihlajanlehdet sinnittelevät vielä veden rajan hennoissa puissa.  Mutta mahassa alkaa murina. Teetä pitäisi kohta saada, ja jotain pientä syötävää.

Saapuessamme Päijänteen rannassa olevalle nuotiopaikalle sieltä leijailee nenään mahtavia tuoksuja. Joku on keittänyt nokipannukahvit, toiset paistaneet makkaraa. Kivikehän ympäröimän nuotiotulen lämmössä istuu useampikin luontopolkuretkestä nauttiva seurue eväineen.

Nuotiolla jääskelässä

Mekin istahdamme tuokioksi alas ja vaihdamme muutaman sanan muiden retkeläisten kanssa kokemuksista luontoretkillä Keski-Suomen maisemissa. Päijänne on tyyni, vain yksinäinen vene ajaa järvenselän poikki.

Iltapäivä alkaa jo kallistua hämärtyvälle puolelle, aurinko piiloutuu yhä useammin pilviverhon taakse. Lähdemme tallaamaan polkua ja rantaan johtavaa pikkutietä pitkin ylös mäkeä takaisin Jääskelän tilalle. Luontopolku tekee noustuaan vielä pienen kiepauksen metsän siimeksessä ja sitten olemme jälleen takaisin lähtöpaikassamme, Tontunvuorten polulle johtavan viitan luona. Mikä hieno päivä!

Jääskelän retkeen kannattaa varata aikaa useampia tunteja. Silloin ehtii sekä nauttia maisemista kunnolla ilman turhaa kiirettä että pysähtyä evästauolle tulipaikalle Päijänteen rantaan. Talvella Jääskelässä voi hyvällä tuurilla päästä kulkemaan lumeen tallattua polkua pitkin (jos kulkijoita on riittänyt), mutta lumikenkien kera on toki isompi vapaus talsia lumisessa metsässä. Tulevina vuosina Jääskelään on suunnitteilla myös maastopyöräreittejä. Alueesta voi jo nyt nauttia eri vuodenaikoina monin eri tavoin.

Luontopolun löytääkseen on käännyttävä Vaajakosken Kanavuoren ABC-huoltoasemalta vanhalle nelostielle kohti etelää (ei moottoritielle) ja noin 4 kilometrin jälkeen käännytään oikealle Jääskelään, mihin on matkaa noin 1,7 kilometriä vanhalta nelostieltä. Ajo-ohjeet löytyvät myös Jyväskylän kaupungin www-sivuilta, samoin luontopolun kartta.

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6895333  E 441671

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.