Tag Archive for: puu

Esan petäjän opastekyltti

Esan petäjä, Uurainen

Miten olisi pieni puuretki? Esan petäjä kasvaa Uuraisten läntisessä osassa Kyynämöisten kylällä, likellä rauhallista Muuraismäentietä. Mustapohjaisen opasteviitan huomatakseen saa olla tarkkana, mutta sieltähän se löytyy, tien oikealta puolelta Uuraisten suunnasta tultaessa. Auton voi pysäköidä tien vastakkaisella puolella olevan tienhaaran laitaan. Petäjälle johtava polku on merkitty erittäin selkeästi sinisin maalitäplin, kylttien lisäksi.  Eikä matka kangasmetsän halki […]

Karsikkoa etsiskelemässä

Lueskelin illalla ”Puiden kansa” kirjaa, jossa kerrottiin karsikkopuista – vainajien muistoksi karsituista ja lovetuista puista. Loveen tai pilkkaan voitiin kirjoittaa vainajan nimikirjaimet ja syntymä/kuolinaika. Muistelin Leppävirran vastarannalla ihmetelleeni muutama vuos sitten erästä vanhaa mäntyä, joka oli lovettu ja kaiverrettu. Etsin kuvaa – muistelen sen kuvanneeni, mutten löytänyt… Piti lähtee uuvelleen katsastamaan se. Löysin männyn hetken etsiskelyn jälkeen […]

Tammivanhuksia Kaarinan Vaarniemessä

Kaarinan retkeilyreitistöihin kuuluu muutamia lyhyitä luontopolkuja, joihin voi helposti tutustua myös perheen pienimpien kanssa. Me suuntasimme koko perheen voimin Vaarniemeen ja Rauvolanlahteen tutkimaan kevään merkkejä. Auton voi jättää Rauvolantien varressa, käytöstä poistetun vedenpuhdistamon kohdalla, sijaitsevalle parkkipaikalle. Tästä eteenpäin kuljetaan tien laitaa, jonka varteen jää vanhoja, lahoja tammia. Kovin pitkään nämä eivät luultavasti enää pystyssä pysy. […]

Koivumäen lähes 400-vuotias petäjä, Savulahti, Kuopio

Kerrotaan, että sen latvasta saattoi kirkkaalla ilmalla nähdä seitsemän kirkon tornit ja että puulle on uhrattu. ”Toista peninkulmaa Kuopiosta itään päin Riistavedellä Koivumäellä on petäjä, jonka pituus on 17 syltä ja paksuus juuresta yhden metrin. Kauas näkyy, peninkulmien päähän, tuo korkealla mäellä pienten vesojen keskellä seisova korven kuningas… Kun honka on luonnonihanan seudun ympäröimä, niin […]

Pyhä-Häkin kansallispuisto, Saarijärvi

No nyt on käsillä sellainen retkipaikka, jonka kuvaamiseen eivät oikein sanat ja kuvat tahdo riittää, mutta koetetaanpas sentään. Olen käynyt tässä vanhassa metsässä kahdenkymmenen vuoden kuluessa yhteensä seitsemän kertaa, ja pois lähtemistä on joka kerta tehnyt mieli viivyttää. Tällaista ikimetsän tunnelmaa en ole kerta kaikkiaan tavoittanut missään muualla. Kävin ensimmäisen kerran Pyhä-Häkin kansallispuistossa alkusyksyllä 1993. […]

Veikkolan monihaaraiset mutanttikuuset

Ykköstien varressa Kirkkonummella sijaitsee paikka nimeltä Veikkola. Satoja kertoja olen sen läpi matkannut milloin töihin, milloin takaisin. Vaan erään kerran bussin ikkunasta tuijotellessani kiinnitin huomion erikoiseen kuuseen. Sillä kun oli useampi kuin yksi latva. Yllätyksekseni heti viereisessä puussa oli samanmoinen latvus. Ja kun aloin hakea katseellani, niin monihaaraisia kuusia löytyi useita. Ajattelin kyseisellä paikalla olevan […]

Kuhmoisten tuima puupeikko tuijotti ja irvisteli

Kuhmoisisten korpimailla odottaa kulkijaa Pirunkammari. Siitä tulee juttunsa sitten vähän tuonnempana. Nyt halusin jakaa kanssanne jotain, joka tapahtui heti sen jälkeen kun olimme Pirunkammarista lähteneet. Tuntui nimittäin, että jokin tuijotti. Piti ihan pysähtyä ja kuullostella, katsella. Ja siinähän se oli. Jos aimmin olemme esittelleen useammat kivikasvot, niin nämä nököttivät näreen kyljessä. Ei tuota ilmettä voi […]

Mukurakuusi – yksi metsäkuusemme oikuista

Tuossa yheskyt luvun puolvälissä pääsin eka kertaa lentämään. Oli se ihmetys kun Suomen yltä hävisivät pilvet ja kattelin sitä valtaisaa ruudukkoa. Alaspäin tullessa tajusin että eihän ne ookkaa peltoja – tai olihan ne – puupeltoja. Lähestyttäessä Rissalaa silmiin pisti keskellä Kuopiota yhtenäinen laaja tummanvihreä alue – ei mikään ruudukko. Se oli Puijon luonnonsuojelualue. Onneksi ees […]

Harvinaisia luonnonoikkuja – laakamänty ja pallomänty

Honka, mänty, petäjä – metsiemme kultarunkoisella kaunottarella on monta nimeä. Koko joukko sillä on myös kasvutapoja, joskin selvästi vähemmän kuin kuusella. Esimerkiksi pensasmaisesti kasvavia luutamäntyjä tunnetaan Suomesta vain yksi kappale. Pallomäntyjä tunnetaan useita, mutta harvinaisia nekin ovat siinä missä pallokuusia yhyttää selkeästi helpommin. Yksi pallomännyistä, hyvin kitukasvuinen yksilö tuli vastaan tänään. Mattokuusi eli laakakuusi on […]

Lohjansaaren surukuusikko, Lohja

Niin tuttu puu kuin kuusi onkin, on sillä myös enemmän tai vähemmän harvinaisia kasvutapoja. Niistä ehkä kaunein on surukuusi Picea abies ’Inversa’. Se on kapealatvainen muoto tavallisesti kuusesta. Latvan kapeus johtuu johtuu rungonmyötäisesti alaspäin riippuvista oksista. Puun olemus näyttää alakuloiselta ja niinpä se on ruotsiksi tårgran eli kyynelkuusi, saksaksi Trauerfichte eli surukuusi ja englanniksi Weeping […]