Tag Archive for: Nuuksion kansallispuisto

Piipahdus Haukanholmaan on hieno maistiainen Nuuksion luonnosta

Teimme työkavereideni Marin ja Karon kanssa aamupäivän mittaisen piipahduksen Nuuksioon valokuvaushommien puitteissa, ja samalla pääsin tutkimaan erästä itselleni uutta Nuuksion kolkkaa, joka kuitenkin sijaitsee aivan keskellä kaikkea. Haukanholman taukopaikalla on keittokatos ja kaksi nuotiokehää sekä laituri. Käväisimme siellä ihastelemassa maisemaa ja tutkimassa muun muassa suppilovahverotilannetta. Lähtöpiste kartalla Reitti n. 500 m/suunta Keittokatos ja nuotiokehiä Haukkalammen […]

Kun purossa oli kala ja muita ihmeitä, Nuuksion Nahkiaispolulla

Todellakin, Nahkiaispolku poikkeaa paljonkin muista Nuuksion reiteistä. Reitin varrella on jylhää ja rouheaa korpirinnettä, sitten vanhan tilan jäänteitä niittyineen sekä herukkapuskineen ja seuraavaksi hienosti ennallistettu Myllypuro kaloineen ja nahkiaisineen. Tämä on perinteinen luontopolku kohdetauluineen – ja aikaa saa helposti kulumaan paljonkin tauluja lukiessa ja ympäröivää luontoa ihmetellessä.

Ruskaretkelle Nuuksioon – 9 kohdevinkkiä!

Nuuksio on oivallinen ruskaretkikohde, jossa niin kauniit maisemat, erämaan tuntu kuin hyvät palvelutkin ovat lähellä. Kolusin Nuuksion virallisia reittejä ja hienoimpia näköalapaikkoja vuosi sitten oikein antaumuksella, ja noiden kokemusten pohjalta laadin tämän vinkkilistan kohteista, joilla Nuuksion ruskaa pääsee ihailemaan. Olin myös liikkeellä arkipäivisin, minkä ansiosta sain nauttia omasta rauhasta suositun kansallispuiston poluilla. Sekin vinkki kannattaa […]

Esteetön reitti Nuuksiossa johtaa järvimaisemiin pienelle saarelle

Nuuksion kansallispuistossa sijaitsee rauhaisa Haukkalampi, jonka rannalle johtaa vajaan kilometrin pituinen esteetön reitti. Reitin päässä Haukanholman upeissa luonnonmaisemissa on keittokatos ja tulipaikkoja, joihin pääsee myös pyörätuolilla. Reitin varrella Haukanpesässä on esteetön käymälä, jossa on myös vesipiste. Reitin pituus: 600 m suuntaansa Lähin pysäköintialue Isompi pysäköintialue Bussipysäkki Haukkalammentien risteyksessä Helposti saavutettavissa oleva Haukkalampi on upea luontokohde […]

Kauden avaus – keväinen retki Takalan polulla Nuuksiossa

Nuuksion kansallispuistossa on melkoinen määrä nimettyjä ja merkittyjä reittejä. Tunnetuimmat lähtevät Haukkalammen pysäköintipaikalta. Harva tuntee Takalan polun – sen lähtöpiste on Kattilan parkkipaikalla kansallispuiston ”takimmaisessa kolkassa”. Helppokulkuinen reitti on noin puolentoista kilometrin mittainen ja sen puolivälissä on laavu ja tulipaikka.

Sorlammen luontopolku Nuuksiossa kuljettaa tunnelmasta toiseen

Nuuksiontietä Suomen luontokeskus Haltiaa kohti ajellessa on muuan mäenrinteessä pieni tiehaara, josta löytyy pysäköintialue. Tästä olisi helppo körötellä ohi, mutta se ei kannata, sillä pysäköintialueelta on pääsy eräälle Nuuksion viehättävimmistä rengasreiteistä. Sorlammen luontopolku on reilun viiden kilometrin vaihteleva kierros, joka seurailee luonnonsuojelualueen rajaa ja tekee piston myös kansallispuiston puolelle. Sen helmiä ovat muun muassa ihanat […]

Metsäinen Haukankierros & eräs Nuuksion ikonisimmista näköaloista

Haukkalammen pysäköintialueelta, Haukkalammentien varrelta Nuuksiosta alkaa kimppu erilaisia lyhyempiä ja pidempiä reittejä. Yksi näistä reiteistä on neljä kilometriä pitkä Haukankierros, joka etenee pääosin hyvin metsäisissä maisemissa. Kierroksen ainoa tulipaikka on heti sen alkupäässä, mutta maisemallisesti reitin paras ja omalaatuisin anti löytyy sen loppupuoliskolta. Lähtöpaikka kartalla Rengasreitti 4 km Yksi katettu tulipaikka Vaativa reitti: korkeuseroja, kiviä, […]

Nuuksion Nahkiaispolku (2 km) pääsi yllättämään jylhyydellään

Joskus pienetkin reitit saavat aikaan hämmästystä, ja minulle ainakin tämä oli totisesti yksi niistä. Nahkiaispolku alkaa Nuuksion Haukkalammen pysäköintialueelta ja on vain parin kilometrin mittainen. En tiennyt nahkiaisista juuri mitään eikä minulla ollut hajuakaan että mitä tältä reitiltä pitäisi odottaa, mutta sen kuljettuani pääsin toteamaan, että reitistä tuli yksi Nuuksio-suosikeistani. Pysäköintialue kartalla Rengasreitti 2 km […]

”Kauppa saa aikaan vau-elämyksen” – Haltia Shop on Vuoden Museokauppa 2021!

Haltia Shop on valittu vuoden museokaupaksi Suomen museoliiton Museopalkintogaalassa. Gaala järjestettiin viime viikon lopulla Turussa, ja Vuoden museokauppa palkittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Neljän finalistin joukosta voittajaksi nousi Haltia Shop, jonka kivijalkamyymälä sijaitsee Suomen luontokeskus Haltiassa Espoon Nuuksiossa ja verkkokauppa osoitteessa shop.haltia.com. – Tämä on mahtava tunnustus koko Haltian väelle. Myymälä on vuosien evoluution tulos […]

Kevään ensimmäinen maastopyöräretki Nuuksiossa

Kirjoittaja: Tero Heinonen Aikomuksenani oli käydä katsastamassa, missä kunnossa Nuuksion kansallispuiston pyöräilyreittiverkosto on huhtikuun alussa, ja siinä samalla nauttia hieman keväisestä päivästä kevyiden eväiden kanssa. Päätin lähteä reissuun maastopyörällä ilman nastarenkaita, vaikka tiesinkin, että reitillä tulee paikoitellen olemaan lunta ja jäätä. Olen kuitenkin sen verran optimisti, että toivoin reitin olevan suurimmaksi osaksi kuiva. Juolahti myös […]