Tag Archive for: luontopolku

Hirvijärven kierros on monipuolinen reitti Laipanmaan retkeilyalueella Pirkanmaalla

Laipanmaan retkeilyalue on kahden kunnan, Kangasalan ja Pälkäneen, alueella. Pisin nimetty reitti on Hirvijärven kierros, joka tarjoaa monipuolisimmat maastot – kallioita, metsäalueita, lampia, järviä ja soita. Reitillä on myös mukavia rantoja ja pari hyvää taukopaikkaa.

Ruutanan luontopolku Nokialla tarjoaa luonnon taidetta ja kauniita järvimaisemia

Nokialla sijaitseva Ruutanan luontopolku kulkee pääosin lehtomaisemassa ja kuivassa kangasmetsässä. Puolivälissä neljän kilometrin luontopolkua on miellyttävä taukopaikka, Ruutanajärven rannassa sijaitseva huollettu nuotiopaikka. Reitille osuu myös Nokian korkein kohta, Ruutananvuori. Siellä voi ihailla hienoja jääkauden jälkiä, mm. siirtolohkareita siellä täällä.

Suomenniemen salattu luontohelmi: Irja Hannosen luontopolku on kuin sadusta

Kesäistä sunnuntaipäivää oli vielä vähän jäljellä. Ajattelin, että olisi kiva vielä käydä jossain ennen kotiinpaluuta, ja olin kartasta ehtinyt katsoa, että matkasuunnallamme on luontopolku. Irja Hannosen polun nimi ei sanonut mitään. Mutta parin tunnin kuluttua olin aivan myyty. Tälle polulle jäi pala sielua. ? Reitin lähtöpaikka kartalla ? Kuituran tulipaikka ja laavu➡ 3,8 km ℹ […]

Monipuolinen reitti ihan Mikkelin kupeessa: Säynätin Vaelluspolku

Säynätin retkeilyalue on hyvin lähellä Mikkeliä. Alueella on polkuja ja yksi nimetty retkeilyreitti, Säynätin vaelluspolku. Reitin varrella on pari tulipaikkaa ja lisäksi parkkipaikan lähellä Kaunisniemessä on komea, vuonna 2018 valmistunut esteetön taukopaikka – kota ja wc.

Perheen kanssa seikkailemaan Hämeen järviylängölle? Uusi hauskasti kuvitettu kartta auttaa retken suunnittelussa

Yhteistyössä Luonto lisää liikettä -hanke Perheemme vappuperinteeksi on muodostunut luontoretki vappupäivänä. Tällä kertaa Hämeen järviylänkö kutsui meitä retkeilemään uuden Luonto lisää liikettä -kartan myötä. Kartta on hauskasti kuvitettu, ja sen perusteella alueella on todella paljon nähtävää. Kartta esittelee alueen eri kohteita ja aktiviteettimahdollisuuksia, jotka sopivat mainiosti lapsiperheille. Karttaa jo kotona tutkimalla voi suunnitella hauskan reissun […]

Ihamaniemen mukurakuusia ihailemassa Enonkoskella

Ihamaniemen aktiivinen kyläyhteisö Enonkoskella on saanut aikaiseksi kivan luontopolun, jonka varrella on paljon nähtävää. Ylivoimaisesti erikoisin kohde on mukurakuusimetsä, jota voi ihailla vaikkapa paikalle rakennetulla penkillä istuen ja eväitä nauttien. Muutenkin reitillä on komeita naava- tai luppometsiä ja paljon istuskelupaikkoja!

Lyhyt pyrähdys lehtometsään Kirkkonummella: Wohlsin kartanon luontopolku

Wohlsin tilan puistometsä on suojeltu jo vuonna 1975. Metsässä on paljon pähkinäpensaita ja arvokasta jalopuustoa – etenkin tammia. Hauska luontopolku kulkee tammien ja lehmusten katveessa ja maa on ainakin keväisin kielojen peitossa. Lyhyt mutta hyvin sympaattinen kävelyreitti rehevässä maastossa!

Suomen parasta harjumaisemaa ja Viinasaari – Pulkkilanharjun luontopolulla Päijänteen kansallispuistossa

Pulkkilanharju on äänestetty Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi – eikä ihme, harju on välillä matalampi ja välillä korkeampi, välillä leveämpi ja välillä kapeampi ja avoimia ja sinisiä Päijänteen maisemia on tarjolla melkeinpä joka paikassa. Pulkkilanharjulla on myös parin kilometrin mittainen luontopolku, jota voi vielä hieman pidentää Viinasaaren lisälenkillä.

Lehtomaisemien parhaimmistoa – Karkalin luonnonpuisto Lohjalla

Karkalin luonnonpuisto on yksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista. Siellä ei saa poiketa merkityltä polulta eikä tehdä tulta tai poimia sieniä tai marjoja. Karkalissa voi kävellä lyhyen luontopolun tai kiertää koko alueen rantoja pitkin. Kevään vuokkoloisto on mainitsemisen arvoinen!

Lumoava Helvetinportin luontopolku Joensuun Enossa johdattaa meditatiiviseen hiljaisuuteen

Kaupunkielämän hektisyyden ja työelämän kiireiden vastapainoksi löytyy puolen tunnin ajomatkan päässä Joensuusta upea luontopolku, joka vetää luontokokemuksena vertoja useille tunnetuimmille jotoksille. Helvetinportin monimuotoinen luonto ja korkeuserot herättävät kulkijassa kunnioituksen luontoa kohtaan. Lyhyt, mutta huikean kaunis reitti tarjoaa reippaan liikunnallisen elämyksen, ja talviaikaan paikan rikkumaton hiljaisuus sulkee retkeilijän sisäänsä. ➡ Luontopolku n. 1 km? Lähtöpaikka kartalla, N […]