Ihamaniemen mukurakuusia ihailemassa Enonkoskella

Löysin yllättäen luonnon ihmeen, josta en ollut ennen kuullutkaan. Enonkosken Ihamaniemeltä löytyi mukurakuusia, joista paikallinen väestö on ilmeisesti ollut toki tietoinen, mutta seudulla satunnaisesti matkailevista tuskin monikaan näistä tietää. Alueelle avattiin syksyllä 2018 uudistettu luontopolku, ja päätin lähteä nyt sitä tutkimaan.

📌 Reitin alkupiste kartalla
🔥 Ei tulipaikkaa, mutta useita taukopaikkoja
➡ 2,4–3,3 km
⚫⚫⚫ Vaativa reitti
🕒 1,5 h –

Internetistä oli hakukoneilla suhteellisen vaikea löytää tietoa polusta, mutta Ihamaniemen Facebook-sivulta löysin tarvittavat tiedot ja reittikartankin. Lähtöpaikkoja on tavallaan useampikin, mutta virallinen ”nollapiste” löytyy metsästysmajalle vievän tien varresta. Ihamaniementiellä on kyltti kohti lähtöpaikkaa.

Lähtöpiste on parinsadan metrin päässä sorakuopan laidalta, alla olevassa kuvassa siis vasemmalla puolella tietä. Paikalle saa muutaman auton. 

Reitin aloituspisteestä löytyy reittikartta ja penkki. Penkkejä tältä reitiltä löytyy muuten monta, laskimme retkikaverin kanssa seitsemän penkkiä. 

Reitti on merkitty sekä valkoisella maalilla tai valkoisilla nauhoilla että – erityisesti risteys- tai muuten epäselvissä kohdissa –  tällaisilla luontopolku-kylteillä.

Reitti alkaa kuusimetsässä. Polku on kapeahko, mutta selvästi merkitty.

Ja kylläpä tässä tunnelmallisessa metsässä olikin paljon naavaa tai luppoa. Tunnistusta harjoiteltiin hieman – naavan keskusjänne kuulemma venyy kuminauhamaisesti, ja sitä kädellä kokeilemani tukko ei kyllä tehnyt. Luppoa siis!

Noin kilometrin kohdalla tulee vastaan reitin ensimmäinen opastaulu. Taukomäki, Standstill hill. Kyltti kehottaa olemaan hiljaa ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Kuuntelin: peukaloinen ja muutama eri rastas. Kyltit olivat aika poikkeuksellisia. Olisin välillä kaivannut ihan faktaa Ihamaniemestä ja sen luonnosta. Täällä oli valittu hyvin minimalistinen lähestymistapa. Sanoin, että täällä ei ainakaan tarvitse lukea harjujen synnystä.

Noin puolentoista kilometrin kohdalla voi lähteä oikoreitille, jos ei halua kiertää koko lenkkiä. Ei kannata! Pidempi lenkki alkaa heti mukavalla pitkospuuosuudella. Pitkospuut ovat hienot ja tuoreet. Tässä käydään myös Hankajärven rannassa, ja rannan läheisyydessä on yksi reitin istuskelupaikoista.

Seuraavan mäen päällä on reitin yllätys, kaksi komeaa ja rauhoitettua mukurakuusta. Ja niidenkin vieressä penkki. Nautimme kahvit ja kuvasimme kuuset monelta kantilta.

Mukurakuuset eivät sinänsä ole aivan harvinaisia. Yleensä kuusen rungossa, joskus myös oksissa tai juurissa, on kyhmymäisiä muodostelmia. Mukuroita voi olla monen kokoisia ja niitä voi olla harvassa tai tiuhassa. Ilmeisesti mukurakuusia voi usein tavata muutaman puun ryhminä.

Luontopolku jatkui jonkin matkaa tietä pitkin. Reittimerkintää ei tien laidalla ollut, mutta tienristeyksissä oli aina selkeä kyltti, ei eksymisen vaaraa. Noin kahden ja puolen kilometrin kävelyn jälkeen poistutaan tieltä ja noustaan melko jyrkkä nousu ison mäen päälle. Tässä kohdalla reitti oli kaikkein hankalin kävellä kivien ja kalliokolojen takia. Poluksi reittiä ei tässä kohdalla voinut kutsua (kts. kuva) – ehkä tuhannen kävelijän jälkeen tässä on selkeämpi polku. Valkoiset merkit näkyivät toki hyvin, emme eksyneet reitiltä.

Mäen päällä sai ihailla taivaanrantaa. Ja taivaanrantaa sai ihailla jopa penkillä istuen. Penkkejä oli useita, tämä oli suosikkini avaran maiseman takia. Ja sattuipa myös aurinko näyttäytymään muuten aika harmaana päivänä juuri kun istuimme tässä.

Seuraavaksi saavutaan rantakallioille, Pienen Mustalammen vesi siintelee vieressämme. Polku ei käy aivan rannassa. Penkkikin löytyy jälleen polun varrelta.

Luontopolun kartassa reitin pituudeksi mainittiin 3,3 km. Minun mittauslaitteeni mukaan matka tulee täyteen heti rantakallioiden jälkeen. Tosiasiassa kävelimme vielä melkein kilometrin vaihtelevissa maisemissa. Käydään jälleen naavametsässä (jossa on jopa kyltti: ”Naavametsä, Forest of the beard lichen”) ja yritetään pysyä reitillä, kun polku katoaa taas lähes olemattomaksi. Vielä yksi kova nousu, jossa reitille on laitettu jopa nousua helpottava köysi, ja sen jälkeen loppumatka kävellään metsätietä, jossa bongasin useammankin korvasienen (jätin ne vielä sinne, voit käydä hakemassa).

Aikaa meni noin puolitoista tuntia, siinä ajassa pidimme pari kunnon taukoa. Emme nähneet muita kävelijöitä. Varsinkin naavametsät ja mukurakuuset saavat minut kuitenkin suosittelemaan tätä reittiä, tosin melko hyvä kunto on tarpeen reitin hankalissa nousuissa. Luontopolku on vielä kehitysvaiheessa, Ihamaniemestä luvattiin lisätä opasteita reitille!

Juttu on julkaistu alkuperäisessä muodossaan Luontopolkumiehen blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.