Tag Archive for: koski

Leppoisa viikonlopun retkikohde: Myllykulmankoski, Orimattila

Ihmisellähän on luontainen tarve keräillä. Minäkin keräilin lapsena kiiltokuvia, postimerkkejä ja tarroja. Vaikka tällaisilla keräilykohteilla tuskin on paljonkaan tekemistä sen alkuperäisen tarkoituksensa, eli eloonjäämisen kannalta, uskon, että jonkinlainen vietti erilaisiin keräilykohteisiin meillä jokaisella on. Keräilyn tarve ja voimakkuus tosin vaihtelevat ihmisestä riippuen. Näin iän karttuessa ainakin kiiltokuvien keräily on siirtynyt vähän taka-alalle ja pitkään mietin, […]

Melomassa majavan mailla: Kuuttijoen kosket sopivat hauskanpitoon

Kuuttijoki on yksi kolmesta Jänisjoen latvahaarasta. Numeroiden valossa Kuuttijoki on jyrkin, laskien runsaan 10 kilometrin matkalla 22 metriä. Alunperin suunnitelmana oli lähteä liikkeelle Kinnasjärven Porttilahdesta (kartta). Järvi oli kuitenkin vielä täysin jäässä, joten lähdimme liikkeelle ylimmän kosken niskalta (kartta). Rannassa mietimme, että olimmekohan jonkun mökin rannassa. Koskenniskan yli menevä silta ja siitä jatkuva polku näytti […]

Tuupovaaran Kotajoen koskissa melomassa

Tänä vuonna melontakausi avattiin Tuupovaaran Kotajoella. Hitaasti edennyt kevät antoi omat haasteensa valmistautumiseen. Vielä vappuna joen rannoilla oli paksut jäät, ja melominen olisi ollut paikoin haasteellista, kaatuessa ehkä jopa vaarallista. Onneksi vapun jälkeisellä viikolla muutama kymmenen asteen päivä sulatti enimmät jäät ja lumet, ja pääsimme melomaan. Aloitimme melomisen Öllölänjärven luoteispään venevalkamasta (kartta). Muuten järvi oli […]

Leivonmäen kansallispuisto – Koskikaran kierros ja Matkusvuori

Olimme huhtikuun alkupuolella ajelemassa Pallakselta kohti Helsinkiä. Pitkän ajomatkan varrelle osui sopivasti Leivonmäen kansallispuisto, johon meillä oli pari päivää aikaa tutustua ennen pääkaupungissa odottavaa muutto-operaatiota. Leivonmäen kansallispuiston pohjoisosissa sijaitsee Koskikaran kierros, 3,5 km pitkä rengasreitti, joka kulkee osittain Rutajoen varrella sekä Matkusvuoren alueella. Pohjoisosiin voi saapua joko kävellen Syysniemestä tai ajamalla Rutalahteen Koskikaran koululle ja […]

Uudenmaan suurin vesiputous, Nurmijärven Kuhakoski

Harvemmin sitä ajattelee, että Suomessa olisi mainittavia vesiputouksia. Vielä harvemmin sitä, että sellaiset löytäisi Uudeltamaalta, vain päiväretkietäisyydellä Helsingistä. Mutta niin vain löytää, komean 150 metriä pitkän kosken, joka putoaa tällä matkalla 16 metriä. Näyttävimmillään se on keväällä sulamisvesien aikaan, joten maalis-huhtikuun taite oli täydellinen aika suunnata ottamaan selvää mikä se on koskiaan. Jos katsoo Nurmijärven […]

Pohjanmaan poika ihmeissään Aallokkokosken rannalla Kuusamossa

Aallokkokoski on poikkeuksellisen pitkä yhtämittainen koski. Kuusamossa Oulangan kansallispuistossa Kitkajoessa aaltoileva koski putoaa alle kilometrin pituudellaan 10–15 metriä. Harvinaisesta pituudestaan huolimatta koski jää helposti Karhunkierroksen koskipaljoudessa muiden jalkoihin. Osittain syvällä kanjonissa kulkevana Aallokkokoski ei tule yhtä lähelle retkeilijää kuin esimerkiksi Myllykoski. Kansainvälisen melojien koskiluokituksen mukaan Aallokkokoski on IV-luokan koski. Hyvin vaikean melojille koskesta tekee ainakin […]

Hiljaisella portilla ei kuiskaa edes kiveliö – Porttikoski, Sodankylä

Puuterilumi luistaa askeleen alla. Joku on tästä jollain koneella mennyt männä päivinä, ura erottuu vielä ilmavassa hangessa. Uusi lumisade peittelee hangen haavoja parhaansa mukaan. Asettelen askeleeni uralle ja taivallan sitä myöden halki mäntymetsän. Taivas on yhtä valkoinen kuin hanki, ei pilkistä vanha sininen mistään. Päivän pituus on puolitoista tuntia, mutta aurinkoa en viikkoihin ole nähnyt. Harvoin […]

Koitelinkosken kuohuja, Kiiminki

Eräänä syyskuun viikonloppuna matkailimme emännän nuoruusmaisemissa Kiimingissä ja Oulussa. Ajelimme Ylikiimingistä kohen Kiiminkiä, kun emäntä vinkkasi, että käyväänpä kurkkaamassa Koitelinkosket. Emännällä loksahti suu auki, kun saavuimme suurelle asfaltoidulle parkkipaikalle. Hänen viime käynnillä 80-luvulla paikalla oli vain pieni sorainen parkki. Koitelinkoskea on rakennettu 1950-luvulta lähtien virkistyspaikaksi. Nykyiset hyvin varustellut retkeilypalvelut rakennettiin vuosina 2008–2009 TE- ja Ympäristökeskuksen rahoituksella. Alueelta […]

Esteettömästi kuohujen luo: Jäniskoski, Inari

Kesä oli kukkeimmillaan Suomen Lapissa. Mietimme viikonlopulle päiväretkikohdetta, joka olisi mukava ja kiinnostava myös seurueemme nuorimmalle jäsenelle, hieman alle 5-vuotiaalle tytöntyllerölle. Koska viikonloppuna oli joka tapauksessa edessä reissu Inariin, päätimme poiketa Jäniskoskea katsomaan. Jäniskosken parkkipaikka oli helppo löytää Inarista kohti Kittilän Pokkaa lähtevän tien varresta. Jätimme auton tyhjälle parkkipaikalle ja nappasimme mukaan hetki sitten kaupasta […]

Lounatkosken puromyllyllä vesi virtaa ja vadelmat vievät kielen mennessään, Hossa

Yksi Hossan kenties helpoimmin saavutettavista erityisen viehättävistä kohteista on Lounatkosken puromylly. Oli elokuun alku. Jättäessämme auton parkkiin pienelle P-paikalle saimme mieheni kanssa huomata, että sade oli tainnut piiskata näitä nurkkia vain hetkeä ennen tuloamme. Nyt aurinko oli kuitenkin ottamassa yliotetta Hossan taivaasta. Pysäköintipaikalta on vain muutaman askeleen matka ensimmäiselle sillalle, jonka edessä kaksi virtaa yhdistyy. Sillan […]