Tag Archive for: Etelä-Karjala

Jäppilänniemen rakokivi Imatralla

Tässä joku tovi sitten päätimme piipahtaa imatran Jäppilänniemessä. Paikkana se oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta löytyihän se kohde kaikesta huolimatta. Kyseessä on aivan helkkarin suuri siirtolohkare, minkä jääkauden jäämassa on siirtänyt nykyiselle paikalleen. Kaiken hyvän lisäksi kivi on lohjennut kahtia ja muodostaa melko pitkän käytävän. Sitä pitkin itseäni hoikemmat mahtuvat kulkemaan kiven läpi toiselle suuaukolle. […]

Majoitustunneli B304/107, Lappeenranta

Blogiin on moni Salpalinja-harrastaja ilmoitellut useista kiinnostavista kohteista, jotka liittyvät Suomen suurimpaan rakennushankkeeseen. Kiitokset kaikille yhteyttä ottaneille ja ennen kaikkea anteeksi nuivasta suhtautumisestani Salpalinjaan liittyvistä kohteista. Olen usein niitä toki esitellytkin, mutta joskus ajoittain olen tympeästi kirjoitellut, etten näe mitään lisäarvoa esitellä 55 samanlaista bunkkeria ja juoksuhaudan pätkää. Tässä kannassa aion pysyä, mutta onneksi aiheeseen […]

Lemin Isokivi

Nomen est omen, nimi on enne. Sanonta pitää enemmän kuin kutinsa Lemin Sairalan kylän pellolla nököttävän lohkareen kanssa. Kivellä on mittaa, korkeuttakin on 7,2 metriä. Tuollainen lohkare on omiaan toimittamaan myös maanmerkin virkaa. Näin on käynyt myös Lemin Isokivelle. Sairalan kylä sijaitsee pitäjän länsilaidalla vaikuttaa se olevan Lappeenrannasta katsottuna etäällä. Ilmeisesti tästä on syntynyt sanonta: […]

Parikkalan Äijönvuoren luolat ovat yksi Etelä-Karjalan parhaista retkipaikoista

Melkoniemessä sijaitseva historiallinen Äijönvuori on Parikkalan korkein kohta. Korkeutensa lisäksi paikkaa on siunattu komeilla maisemilla ja onpa se tunnettu myös lukuisista luolistaan. Nuo onkalot ovat olleet paikallisten ihmisten piilopaikkoina vaikeina aikoina. Muutama viikko takaperin, kun aikataulut natsasivat kohdilleen, piipahdimme Parikkalassa, jolloin mukana oli myös Willimiehen uusi assistentti Pessi. Kuvausretkelle oli haalittu kaikenlaisia kohteita, mutta ehkä […]

Kummakiven keikkuva pikkuveli – Lemin Heiluvakivi

Männä viikonloppuna monenlaista jännää tallentui taas kameran muistikortille, joten aloitetaanpa Lemin kohteiden purkaminen esittelemällä eräs paikallinen omituisuus. Kyseessä on kiikkuva, tai kuten opas kyltti kertoi, heiluva kivi. Kumpikin nimi sopii hyvin tälle erikoisuudelle. Lemi on pitäjä, jota luoja on siunannut kivisellä maalla. Seudulta löytyy myös lukuisia jääkauden jälkeensä jättämi kivenlohkareita. Osa on melkoisen kookkaita, kuten […]

Lassilan linnavuori ja sen komea luola, Ruokolahti

Olimme kuvausreissulla Imatra – Ruokolahti alueella, kun mieleen iski kuin salamana kirkkaalta taivaalta uusi ajatus. Alue on täynnä luolia, joista emme olleen aiemmin tienneet yhtään mitään. Nyt oli oiva tilaisuus tutkia ne. Tarkoitus onkin nyt vierailla kesän aikana muutamissa komeimmissa paikoissa ja tonkia luolat kunnolla. Eilen aloitimmekin tehtävämme ehkä vaativimmalla kohteella Willimiehen seikkailujen historiassa. Ensimmäistä […]

Salpalinjan salat: Rutolan miehistöluola

Joskus pari vuotta takaperin asetin itselleni muutaman tavoitteen, kun aloitin Willimiehen jäljillä -blogin. Tavoitteet olivat tietenkin melkoisen haasteelliset, kuten tienata bloggaamisella rahaa, saada oma pärstä pari kertaa paikalliseen aviisiin, saada kohtuullinen määrä lukijoita jne… No tiesin jo etukäteen, että tuskin onnistuvat, mutta tavoitteita ne olivat silti. Raha on toki kiertänyt tekijät kaukaa, mutta pari kertaa […]

Hostikan majoitus- ja tulenjohtotunneli Ylämaalla

Lähes vuosi takaperin Willimies oli kuvausretkellä Lappeenrannan Ylämaalla. Lukuisat kohteet tuolta reissulta on jo esitelty, mutta vielä on jotain jäljellä. Jäljellä on ilmeisesti lukijapalautteen perusteella lukuisten lukijoiden makuun oleva kohde. Itseäni nämä Salpa-linjaan liittyvät kohteet ovat jotenkin kärsineet pienen inflaation niiden suuren määrän takia. Monia Salpa-linjaan liityviä kohteita on minulle vihjailtu mahdollisina kohteina, mutta uskollisesti […]

Ruokolahden Kolmiköytisien vuoren kalliomaalaus

Ruokolahden kirkolta kun ajetaan Äitsaaren Savilahden kylälle ja Kirjamoinlahden rantaan, niin ollaan kohteella, jonka menneisyys ulottuu ajassa kauas taaksepäin. Tarkemmin ottaen liikutaan 5000 vuotta takaperin tapahtuneiden asioiden parissa. Vuorossa on Kolmiköytisien vuoren kalliomaalaus, minkä löysi kesällä 1977 Kymenlaakson maakuntamuseon amanuenssi Timo Miettinen. Lähteet siis mainitsivat kalliomaalauksen iäksi noin 5000 vuotta. Kuinka kalliomaalauksen ikä pystytään määrittelemään? […]

Arposenniemen kuppikivi Joutsenossa, Lappeeranta

Kävin kesäkuisena päivänä assistentti Ritan kanssa kuvaamassa muutaman kohteen Joutsenosta ja esittelen tässä niistä yhden, nimittäin Arposenniemeltä löytyvän kuppikiven. Pientä hakemistahan tuo vaati ja assistentti jo vinoili, että miksi Joutsenossa kuvataan aina tappohelteiden aikaan? Jep, vähän hiki tuli matkalla, mutta eiköhän se ole meille kummallekin vain eduksi? Liikakilojahan meillä on molemmilla… Jarkko, sinne Jänhiälän kiviröykkiö […]