Tag Archive for: Etelä-Karjala

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Kaakkois-Suomessa

Yhteistyössä GoSaimaa ja Visit Kouvola Osana Kaakkois-Suomen makuantropologista tutkimusmatkaa, halusin tutustua alueen todellisiin perinteisiin. Valitsin tähän tarkoitukseen kaksi hyvin erilaista kohdetta. Toinen on Suomen vanhin perinneruokalaji, Lemin Särä, jolla on jopa tuhatvuotinen historia. Toisena kohteenani ovat Lappeenrannasta kotoisin olevat maankuulut kioskiruoat, Vety ja Atomi. Lappeenrannan kaupungin alueella retkeilevän kannattaa ehdottomasti tutustua alueen linnoituksiin. 1600-luvun puolivälissä […]

Huttumalja ja muita jääkauden jälkiä Parikkalan Jääkausipolulla

Uukuniemellä voi tutustua jääkauden jälkiin parilla eri reitillä. Reittien varrella on alueen tunnetuin jääkauden muodostelma, 25 m syvä Huttumalja. Reitit kulkevat mukavissa kangasmaastoissa ja matkan varrella on myös mukavia taukopaikkoja.

Sievä hiekkaluoto keskellä Saimaata: tällainen on piskuinen Hiekkapakka

?Paikka kartalla Teksti ja kuvat: Anssi Tuhkanen Moni näppäimistönkuluttaja on varmasti tillistellyt netistä sääennusteita kotikulmilleen. Mie kans. Imatraa lähinnä olevan säähavaintoaseman mittaustietoja tarkastellessa silmille hyppää väkisinkin havaintopaikan nimi, Lappeenranta Hiekkapakka. Hmm… Kukaanhan ei tietenkään ole uhrannut ajatusta sille, missä tuo mystinen pakka oikein sijaitsee? Ehei! Ei kiinnosta. Mutta koska jonkun on aina kiinnostuttava tylsistä asioista, […]

Kannuksen linnavuori kohoaa Saimaan pinnasta jyrkästi yli 15 metriä – ja sieltä löytyy myös kalliomaalaus

Kohde kartalla Taipalsaarelta löytyy kolme linnavuorta: Kuivaketveleen, Ruusin Turasalon ja Kannuksen muinaislinnat. Tässä postauksessani kerron Kannuksen linnavuoresta, jonka seinämästä löytyy lisäksi esihistoriallinen kalliomaalaus. Kävimme katsomassa paikkaa jäältä käsin, sillä maalauksen voi nähdä vain järven suunnasta. Kannuksen linnavuoren suuntaan pääsee ajamalla Vitsaintietä Kannuskylään. Linnavuori sijaitsee aivan rannassa keskellä asutusta ja kesämökkejä, joten paikan päälle löytäminen on […]

Kiire häviää suolla: Hämmäauteensuo Lappeenrannassa on helppo ja kiehtova piipahdus luontoon

Kun jatkaa matkaansa Lappeenrannan keskustasta pitkin Vanhaa Viipurintietä (tie 390) kohti Vainikkalaa ja antaa tiheimmän asutuksen ja taajaman jäädä taakseen, voi löytää hyvin mielenkiintoisen päiväretkikohteen vain vajaan 10 kilometrin päästä Lappeenrannan keskustasta. Peltojen loputtua tulee pieni pätkä metsää, ja sitten se on siinä. Risteys tulee ehkä hieman varkain, mutta valveutunut silmä erottaa Hämmäauteensuon kyltin oikealla. […]

Huuhanranta on yksi Saimaan pisimmistä hiekkarannoista – voi pojat, mikä paikka!

Ruokolahdelta löytyy yksi Saimaan pisimmistä hiekkarannoista. Toisen Salpausselän etelärinteellä sijaitseva Huuhanranta on 1,5 kilometriä pitkä, ja sen ranta on matalan hiekkapohjansa ansiosta ihanteellinen kahlailuun. Huuhanrantaan pääsee kääntymällä Puumalantieltä Utulan ja Kyläniemen suuntaan. Lähin osoite on Kietäväläntie 257–365, Ruokolahti. Aurinko paistoi lämmintä päivää enteillen, kun ajoimme elokuisena aamupäivänä Huuhan hiekkoja ihmettelemään. Jätimme auton pysäköintialueelle ja kävelimme […]

Taavetin linnoitus ja Huopaisenvirran reitti, Luumäki

Taavetti, venäläisen suojeluspyhimys David Silunskilaisen mukaan nimensä saanut ”kylähyvänen”, on Luumäen kunnan sympaattinen keskustaajama Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson rajamailla. Parhaiten presidentti Pehr Evind Svinhufvudista ja Taavetin upeasta 1700-luvun venäläislinnoituksesta tunnettu kunta uinuu ja lipuu tyynenä moottoritien varrella. Sen ytimestä lähtee myös yksi maakunnan mielenkiintoisimpia patikkareittejä, yhteensä reilun yhdeksän kilometrin mittainen Huopaisenvirran reitti. Maasto on helppokulkuista jo reitin […]

Talvinen Mikonsaaren luontopolku, Lappeenranta

Olemme jo useaan kertaan kiertäneet Mikonsaaren luontopolun, joka on reilun kahden kilometrin mittainen lenkki Saimaan saaressa. Mikonsaareen pääsee ajamalla Kaukaalta Luukkaansalmen siltaa Vehkataipaleen suuntaan. Tie Mikonsaareen kääntyy vasemmalle melko pian sillan jälkeen. Luontopolun lähtöpaikka on Mikonsaaressa tien oikealla puolella. Luontopolun varrelta löytyy uimaranta, Kotaniemen laavu, nuotiopaikka ja lähde. Polku on kesällä parhaimmillaan, kun voi käydä […]

Parikkalan Siikalahti – yksi Suomen arvokkaimmista lintukosteikoista

Saavuimme jo hämärän laskeuduttua ruovikon laitaan. Ajomatka Espoosta Etelä-Karjalan Parikkalaan oli ollut pitkä, mutta väsymys kaikkosi astuessamme ulos autosta. Ilman täytti ruokokerttusten säksätys ja satakielten vihellykset ja rätinät. Taustalla kumahteli kaulushaikara. Kun oikein höristi korviaan, saattoi erottaa luhtakerttusen ja viitakerttusen laulun. Kapusimme katselulavalle juuri, kun ensimmäinen luhtahuitti aloitti yöllisen huittailunsa. Tässä on Siikalahti ehkä parhaimmillaan. […]

Haukvuori, Lappeenranta

Haukvuorella Lappeenrannan Joutsenossa on laavu korkealla näköalapaikalla. Laavulle johtaa merkitty polku Myllymäen laskettelukeskuksesta. Polun pituus yhteen suuntaan on 3,6 kilometriä. Kävelimme Myllymäestä Haukvuorelle marraskuisena sunnuntaina. Siniset reittimerkinnät olivat todella selkeät ja polku helppokulkuinen. Laavulta löytyi polttopuita ja se oli muutenkin hyvässä kunnossa. Laavun luota kallion reunalta on hienot näköalat, ja kun jatkaa laavun sivulta polkua […]