Huttumalja ja muita jääkauden jälkiä Parikkalan Jääkausipolulla

➡️ n. 9 km
? 3 h
⚫⚫⚪ Keskivaativa reitti
? 1 tulipaikka
? Paikka kartalla

Löysin tieni Parikkalan Uukuniemelle (matkalla pysähdyin myös Siikalahdelle, jossa oli paljon lintubongareita, ja lintujakin, eritoten tundrahanhia) ja päätin kiertää retkikaverin kanssa Jääkausipolun. Suomen luontopoluilla jääkautta toitotetaan usein ja paljon, mutta tällä reitillä jääkauden jäljet ovat todellakin nähtävissä.

Reitti aloitetaan Uukuniemen nuorisoseurantalon pihalta, Uukuniementie 944. Osoitteen kanssa paikka oli helppo löytää.

Myös hyväkuntoinen reittikartta tuli luettua ja kuvattua.

Ja matkaan. Reitin ensimmäiset puolitoista kilometriä kuljettiin metsä- ja hiekkatietä. Oranssit reittimerkinnät näkyivät todella selvästi. Muutamia puita oli kaatunut reitille, mutta niiden ylittäminen oli helppoa. Maisema hyvin tyypillistä vanhaa metsää.

Reitin ensimmäiset ja viimeiset kilometrit kuljettiin samaa tietä. Ympyräosuus alkoi noin kahden kilometrin kohdalla. Opaste tässäkin kohdassa oli selkeä. Valitsimme suunnan vastapäivään, kohti Paakalammen laavua, jossa halusimme juoda retkikahvit ja syödä eväitä.

Nyt reitti muuttui kangasmaisemaksi, jossa todellakin oli jääkauden jälkiä joka puolella. Jylhiä harjuja, syviä suppia. Myös ensimmäiset infotaulut alkoivat heti rengasreittiosuuden alussa, niissä kerrottiin muun muassa maatamme koetelleista eri jääkausista, maalajeista ja niin edelleen.

Kolmen ja puolen kilometrin kävelyn jälkeen saavuttiin Paakalammen laavulle, jossa nautimme eväitä. Laavulla oli nuotiopaikka ja hyvät istumapaikat. Pöytä puuttui. Reitillä ei ollut enää muita istuskelupaikkoja, paitsi yksi pieni penkki Huttumaljan kupeessa.

Ainoa hämmennys reitin varrella osui Paakalammen jälkeiseen risteykseen, jossa kaksi eri kävelyreittiä eroavat toisistaan. Jääkausipolku kääntyi tästä vasemmalle, mutta ehkäpä kevään viimeisten lumien takia emme oikein löytäneet polkua vasemman reunan oranssin merkin jälkeen. Hetken päästä löysimme jyrkän rinteen, josta polku nousi Paakalammen rannasta pois. Kesällä tässä tuskin tulisi ongelmia.

Mäen päällä polku yhtyi hiekkatiehen (Huttumaljantie), jonka varrelta löytyi reitin helmi, suppa nimeltään Huttumalja. Se on halkaisijaltaan 60 metriä ja syvyydeltään 25 metriä. Infotaulussa kerrottiin suppien synnystä, siitä, miten suuren jäälohkareen sulaessa päällä oleva maa-aines romahtaa ja muodostaa supan. Mutta niin tässä, kuin missään muussakaan reitin infotaulussa, ei kerrottu mitään juuri tämän kyseisen reitin paikoista, vaan tekstit olivat kovin yleisellä tasolla. Huttumaljan koon tarkistin internetistä.

Hiekkatietä eteenpäin.

Hiekkatien jälkeen matka jatkui jylhää harjua pitkin, sitten saavuttiinkin asfalttitien laitaan. Asfalttiosuutta oli parisataa metriä, ei sen enempää.

Asfaltin jälkeen kuljimme hautausmaan laitaa ja lopuksi vielä palattiin noin kilometrin matkan ajaksi harjujen ja suppien äärelle. Ympyrä sulkeutui, ja kävelimme vajaat pari kilometriä hiekka- ja metsäteitä autolle.

Pidimme kovasti reitin vaihtelevuudesta. Kymmenisen kilometrin matkalla alustakin vaihtui moneen otteeseen: kävelimme kuntan peittämillä vanhoilla metsäteillä, hiekkateillä, poluilla ja asfaltillakin. Pieni miinus istuskelupaikkojen puutteesta, oikeastaan viimeisten viiden kilometrin matkalla ei ollut penkin penkkiä. Taukoineen matkamme kesti melkeinpä kolme tuntia.

Loppuun vielä kuvia keväisestä luonnosta: Näsiä kukki Paakalammen lähellä, muurahaiset keräytyivät kasaan kekonsa laelle ja riidenlieko peitti maata hautausmaan laidalla.

Julkaistu myös Luontopolkumiehen blogissa.

N=6853456.053 E=658766.539

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.