”Kuin meloisi sademetsän keskellä!” Paratiisimainen 10 kilometrin melontareitti hurmaa Strömforsin ruukkikylässä

Melontareitti 9,8 km Melonta-aika 2–3 h Helppo reitti. Kajakki kannettava padon ohi. 1 tulipaikka Lähtöpiste ja loppupiste kartalla, reitti lähtee pohjoiseen Joen molemmin puolin levittäytyvien vanhojen talojen seinät ovat punamullan väriset, ja ikkunanpielet tietysti valkoiset. Haarapääskyt rupattelevat kesäisiä juttujaan, syreenipensaat hehkuvat kukkaloistoa, ja vettä kohti kurottelevat puut kehystävät maiseman kuin taulun. Loviisassa sijaitsevan Strömforsin ruukkikylän patoallas on […]

Lähtisitkö retkelle resiinalla? Jokioisten Museorautatiellä voi laavumatkan taittaa vinhaa vauhtia raiteilla

Yhteistyössä Luonto lisää liikettä -hanke Kartta (Minkiön asema, Kiipuntie 49) Oletko kaltaiseni rautatieromantikko? Kiskojen kolinassa rentoutuva hitaan matkanteon ystävä? Ennen pitkää sisällä istuskelu saa kuitenkin tähyilemään ulkoilmaan – voisiko luontoliikunnan ja rautateiden kutsun yhdistää? Maistuisiko resiinaretki? Pääsin Luonto lisää liikettä -hankkeen siivellä kokeilemaan ihan oikeaa resiinaretkeilyä innokkaiden neljäsluokkalaisten kanssa. Lounaishämäläinen museorautatie, Suomen ainoa käytössä säilynyt […]

Kolme uutta kokemusta yhdellä iskulla: Strömfors Outdoor Factoryssa lapsiperhe suppailee, ajelee fättärillä ja yöpyy tentsilessa

? Strömforsin ruukki kartalla Auto kiitää pitkin moottoriteitä kohti Loviisaa. Vaikka matka taittuu vauhdilla, niin takapenkillä vallitsee pysyvä epätietoisuus siitä, minne ollaan menossa. ”Onko se niin kuin leirintäalue? Ai joku hotelli sitten vai? Emmä kyllä tajua, mikä paikka se oikein on, mutta haluan kyllä ehdottomasti suppailla siellä.” Olemme matkalla viikonlopuksi Strömfors Outdoor Factoryyn Loviisan Ruotsinpyhtäälle, ja […]

Metsäntutkimuslaitoksen poluilla: Raition Reitti Tuusulassa on upea kevätretken kohde

Tuusulan Ruotsinkylästä löytyy entisen Metsäntutkimuslaitoksen (nykyisen Luonnonvarakeskuksen) opettavaisia polkuja. Raition reitti on helppo, metsäautoteitä hyödyksi käyttävä luontopolku, jonka varrella voi saada oppia esimerkiksi metsätyypeistä tai puulajeista. Reitti sopii erityisesti koululaisille, mutta yhtä hyvin kaikille metsästä kiinnostuneille!

Eräsukset pääsivät takaisin hangille 60 vuoden tauon jälkeen: aikamatka vintiltä Rokualle

Mistä tätä roinaa oikein kertyy? Parahdan ahdistuksissani. Talon kivijalan juuressa kasvavat jo narsissit, kevät on pitkällä. Aurinko tuo esiin pölyn asunnossa ja tavararöykkiöissä. Ihminen kerää itselleen omaisuutta, tavaraa, roinaa, krääsää, matkamuistoja, kokemuksia ja liikakiloja huomaamattaan, tarkoituksellisesti ja olosuhteiden pakosta. Rakastan kauniita esineitä, ja kierosti ajateltuna hirmuisen ruma muuttuu kauniiksi, eli rakastan kaikenlaisia esineitä ja tarinoita […]

Huttumalja ja muita jääkauden jälkiä Parikkalan Jääkausipolulla

Uukuniemellä voi tutustua jääkauden jälkiin parilla eri reitillä. Reittien varrella on alueen tunnetuin jääkauden muodostelma, 25 m syvä Huttumalja. Reitit kulkevat mukavissa kangasmaastoissa ja matkan varrella on myös mukavia taukopaikkoja.

Freestylemelonnan SM-kisat 19.5.2018 Konnekoskessa, Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Konnekoski Rautalammilla Etelä-Konneveden kansallispuistossa oli ensimmäinen kosketukseni freestylemelontaan. Se tapahtui kauan ennen kansallispuistoa. Koski oli vanhastaan tunnettu koskimelojien harjoittelupaikka, ja minä olin vasta opetellut melomaan. Muistan yhä ensimmäisen läpilaskuni tulvavedellä, sen tunteen, kun luotin sokeasti itseeni antaen virran viedä minut halki pärskeiden. Sillä kertaa en edes kaatunut, mikä ei freestylemelonnassa ole ensinkään kunniaksi. Paljon myöhemmin […]

Uusi hauska urheilulaji luonnossa liikkumiseen: Jumppapallogolf eli JPG

Sain kutsun päästä vetämään jumppapallogolf-viikonlopun Teijon kauniisiin talvimaisemiin. Avisuora-blogia pitävä Janne Pyykkö on kehittänyt tähän hauskaan lajiin säännöt, jotka löytävät Jannen blogista. Saavuimme pelipaikalle jo etukäteen edellisenä iltana 19.1.2018. Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi peliseuruetta saapua paikalle. Meillä kävi jälleen tuuri, Teijolla oli nyt talven tähän mennessä kaunein päivä. Olimme saaneet lisää kaunista, puhdasta lunta. […]

Karkkilan Wuorten valloitus – viisi kiinnostavaa näköalapaikkaa maastopyöräilijälle Karkkilassa

Yht. 40km / 4:47h / 8,4 km/h Nyhkälänharju – pala Toiviketta – Pyhäjärvi – Ruuhilampi – Alhovuori – Lemmoinvuori – Karjaanjoki – Polarinharju – Nyhkälänharju ➡ Matkaa yhteensä 40km (ei virallinen reitti) ? Kulkuaika 5h maastopyörällä ? 2 tulentekopaikkaa ⚫⚫⚫ Vaikea reitti Tämä 40 kilometrin reittikokonaisuus ei ole virallinen maastopyöräilyreitti, mutta sen varrelta aukeaa aivan huikeita […]

Kaikki tuntuu täällä olevan kohdillaan – nousu Sallatunturille lumikengillä

”Varmaan menee puolitoista tuntia ylös ja puoli tuntia alas”, sanoo nuori mies Sallan hiihtokeskuksen välinevuokraamossa ja suosittelee kiipeämistä lumikengillä hiihtokeskuksen viereiselle tunturille, jos haluaa kokea luonnonrauhaa. Olen tullut siihen tulokseen, että Lapissa eletään jollain toisella aikavyöhykkeellä. Viimeksi kesällä Kilpisjärvellä majapaikkamme isäntä sanoi keski-ikäisten lenkkaritätien kiivenneen Saanalle kahdessa tunnissa. Minulla siihen kului neljä tuntia. Omalla hämäläisellä […]