Eräsukset pääsivät takaisin hangille 60 vuoden tauon jälkeen: aikamatka vintiltä Rokualle

Mistä tätä roinaa oikein kertyy? Parahdan ahdistuksissani.

Talon kivijalan juuressa kasvavat jo narsissit, kevät on pitkällä. Aurinko tuo esiin pölyn asunnossa ja tavararöykkiöissä. Ihminen kerää itselleen omaisuutta, tavaraa, roinaa, krääsää, matkamuistoja, kokemuksia ja liikakiloja huomaamattaan, tarkoituksellisesti ja olosuhteiden pakosta. Rakastan kauniita esineitä, ja kierosti ajateltuna hirmuisen ruma muuttuu kauniiksi, eli rakastan kaikenlaisia esineitä ja tarinoita niiden taustalla. Tämä ylitsevuotava rakkauteni näkyy nyt pölyn kuorruttamana asunnossani.

Kohtuus toimii myös keräilyssä, ja hyvä olisi muistaa kantaa vastuu haalimastaan omaisuudesta. Se kun ei katoa maailmasta, ja jos katoaa, ei maata kiertävällekään radalle loputtomasti mahdu.

Ystäväni, vanhempi rouva pyysi minua avuksi vinttikomeron kevätsiivoukseen. Aikamatka 60 vuotta taaksepäin kiehtoi minua suunnattomasti kauniine esineineen ja tarinoineen niiden takana. Nostelin pukupusseja yksi kerrallaan roikkumaan häkkivaraston seinustalle. Pikkulapsen uteliaisuudella availin pusseja ja odotin, millaisen tarinan saisin kuulla asujen takaa.

Toiveeni täyttyi kertomuksineen tahtomapuvusta, asusta, jolla illastettiin Iso-Britannian ruhtinattaren kutsuilla, leningeistä, jotka tehtiin matkalle Lontooseen ja lammasturkista, jota käytettiin työmatkoilla. Turhat tavarat pakattiin pois vietäväksi. Vintin kattotuolien päällä oli suuri kasa suksia, niissä näkyi myös vuosikymmenten kehitys. Eräätkin sukset oli liimattu täyteen tarroja erähiihdoista ympäri Suomea.

Silmiini osuivat komeat puusukset.

“Mitkä nämä ovat?”

“Ne ovat edesmenneen mieheni eräsukset, vie pois jos kelpaa.”

“En vie, mutta ostaa nämä voisin jos ne vain ovat kaupan.”

Niin hieroimme kaupat kauniista Karhu Tuntureista. Nykyisessä siivoustermistössä käytetään sanaa pirskahdella, ja nämä sukset tekivät sitä niin paljon, että onnen kyyneleet kirposivat silmiini.

Säätelin illan suksien siteitä saappaalleni sopiviksi ja laitoin sukset pihalle auran tekemään lumikasaan kostumaan. Pakkailin tavarat Reissu-Rassiin. Tuntui hassulta pakata hiihtotavarat ja ahkio kyytiin, kun pihamaan lumesta paljas pinta viestitti aivan muuta.

Saavuimme puolen yön maissa Rokuan Luontokeskuksen pihaan. Kartalta katsottu oikoreitti oli kelirikkoinen ja sohjoinen. Rassi kiemurteli pehmeässä tiessä edetessään. Onneksi Rassin takatila tarjosi loistavat unet.

Aamun valjetessa keittelimme kahvia trangialla auringon lämmittäessä kasvoja. Lähes metriset hanget viestivät runsaslumisesta talvesta, ja siitä kuinka nopeasti pohjoisessa kaikki muutokset lopulta käyvät.

Kaivoimme sukset autosta ja suuntasimme ladulle. Umpiseen ei ollut asiaa, aurinko oli jo ehtinyt karkottaa pakkasen tuoman kantavuuden. Latu kuljetti pitkin vaaramaisemaa. Pystyin aistimaan lumen alle piilotetut hiekkaharjut ja mäntyjen käpyisät ympäristöt. Mutta nyt ne kaikki olivat paksun lumipeitteen alla odottamassa kesää. Sukset suhisivat nuoskaisella lumella. En meinannut malttaa irrottaa katsettani uusista suksistani. Väkisin mielessäni pyöri itsekuviteltuja tarinoita siitä, missä kaikkialla suksilla olikaan keritty hiihtää. Nyt ne oli kuitenkin lähes 60 vuoden tauon jälkeen kuljetettu takaisin hangille.

Pookivaaralle kiertävä reitti tarjosi välillä niin vauhdikkaat laskut, että koin turvallisemmaksi tulla ne alas suksien päällä istuen. Välillä taas noustiin tampaten ylös. Pookivaaran Palovartiantupa huokui samaa nostalgiaa kuin suksenikin. Niin monta tarinaa mahtui niiden seinien sisään. Männyistä piirtyvät varjot hangella, keväinen auringonpaiste, talitinttien iloinen lauleskelu.

Takaisin Reissu-Rassille päästyämme laitoimme ruokaa, ja haalin lisää energiaa auringossa makoillen. Onneksi kaikki mitä elämässämme keräämme ei tarvitse olla materiaalia saamassa päälleen pölyharsoa. Minä keräsin taas yhden kansallispuistokokemuksen lisää, Reissu-Rassilla koetun matkan ja nautinnollisen kevätpäivän.

Aurinko osui suksien kiiltäviin siteisiin häikäisten Säteen kasvoilleni, hymyilin takaisin.

Juttu on julkaistu myös Kermankuorijat -blogissamme.

Sijainti: N=7162416.320, E=476334.451, Kartta

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.