Tag Archive for: varaustupa

Auringonnousu Haltilla kruunasi Jonnan ensimmäisen talvivaelluksen Lapissa

Jonna Viitaniemi seisoi Saana-tunturin huipulla ja tähyili kohti erämaata. Hän mietti, millaistakohan tuolla kaukaisuudessa olisi vaeltaa, tunturiluonnon rauhassa, syrjässä ihmismaailman koukeroista. Ruskaan pukeutunut Saana ja sen ympärillä levittäytyvä Kilpisjärven erämaa jättivät jäljen, joka sai Jonnan myöhemmin varaamaan paikan opastetulta vaellukselta Kilpisjärven erämaahan. Viikon mittainen retki johdatti kulkijat syvälle tuntureiden maahan ja aina Haltin huipulle saakka. […]

Kolmen valtakunnan hiihtovaellus – ”Ahkiossa painavatkin tavarat kulkevat kevyesti”

Otsikkoon lisäämäni väite ei siis tällä kolmen valtakunnan (Suomi-Ruotsi-Norja) hiistovaelluksella pätenyt laisinkaan, sillä kyllä ne tavarat siellä ahkiossa vain painoivat kuin kivireki konsanaan jyrkässä ylämäessä. Lisäksi sää vaihteli kylmästä avotunturiviimasta paahtavaan auringonpaisteeseen, ja niinpä korkeuskäyrien lisäksi myös lämpötilan vaihtelu vaikutti matkan kulkuun. Lähtiessämme kohti Kilpisjärveä vaellusporukkamme kanssa, oli koko 6 päivän vaelluksen ajaksi luvattu lähinnä […]

Tuntsan erämaassa on salaperäistä tunnelmaa

Erämaissa on harvoin merkittyjä reittejä, mutta Savukosken ja Sallan kunnissa sijaitsevan Tuntsan erämaan halki kulkee UKK-reitti. Tuntsan erämaassa saa silti olla melko rauhassa, sillä ainakaan tällä reissulla ketään ei tullut vastaan viiteen päivään. Reittimme: Pirunkirkko–Murhahaara–Härkätunturi–Murhahaara–Nuoluskurun kota–Pirunkirkko, noin 60 kilometriä. Reitin varrella on kaksi autiotupaa, Murhahaara ja Härkätunturi, jossa myös sauna. Auton voi jättää pienelle levikkeelle, […]

Naisten erätaitoviikonloppu merellisissä maisemissa Rauman Nurmeksen saaressa

Kun näin eräoppaana järjestää kolmen päivän mittaisen retkeily-ja erätaitokurssin saaressa, on ennen kurssin alkua aina monta asiaa huomioitavana. Kurssin turvallisuussuunnitelma, tavara-ja henkilölogistiikka ja aikataulut, vain näin muutamia asioita mainitakseni. Toki myös kurssipaikan sijainti saaressa tuo hommaan omat merelliset vibansa. Näistä yksi on esimerkiksi sää, jolla on rannikolla tapana olla kylmä, tuulinen ja vaihteleva. Lisäksi kurssiin […]

Pala talvista erämaata Häähninmäen retkeilyreitillä Hankasalmen ja Konneveden rajalla

Hiihtolomien häämöttäessä nurkan takana, aloimme myös talviretkeilevän ystäväni kanssa miettiä tietenkin kiivaasti sopivaa talviretkeilykohdetta. Kumpaakaan meistä ei kuitenkaan innostanut tällä kertaa suunnata etelästä matelevien autoletkojen perässä kohti pohjoista, jossa varmasti suosituimmilla erämaareiteilläkin hiihdettäisiin suurinpiirtein jonossa. Ystäväni oli kuitenkin pistänyt netistä jo aiemmin merkille Hankasalmella sijaitsevan Häähninmäen retkeilyreitin ja sen näkötornimökin. Ajallisesti yli puolet lyhyempi ajomatka […]

Packraft-retki syksyisessä Selkämeren kansallispuistossa Rohelan kalastajatorpalle

Tekijät: Kristina Latvala ja Lulu-koiran emäntä Niina Heikkilä Olin jo pitkään haaveillut syksyisestä packraft-retkestä merelle ja saaristoon. Kaiken kaoottisen kiireen ja tohinan keskellä ajatus itsestä vanhassa kalastajatorpassa katselemassa kaminan rätinää oli suorastaan vastustamaton. Niinpä googlailin ensin hieman netistä varaustupia rannikkoseuduilta ja päädyin valinnassani Selkämeren kansallispuiston Rohelan kalastajatorppaan, joka sijaitsee Rauman Reksaaressa. Tuttu paikka edellisiltä retkiltäni […]

Unelmaelämys UKK-puistossa! Koko perheen keväinen yöretki Rautulammelle

Auringossa kimaltelevia hankia ja aavoja tunturimaisemia, lasten naurua ja koko perheen yhteistä iloa, uutuuttaan hohtavia erätupia ja tunturipurossa virtaavaa vettä, onnea ja unohtumattomia hetkiä… Kohde kartalla Edellisviikkoinen hiihtovaelluksemme Urho Kekkosen kansallispuistossa oli ehdottomasti yksi elämämme hienoimpia retkiä. Saimme kokea, miten erämaan karuus yhdistyy maailmanluokan glampingiin, itsensä haastaminen mitä upeimpiin maisemiin. Sää oli loistava, puitteet upeat […]

Kaamoshiihto Urho Kekkosen kansallispuiston Suomunruoktun autio- ja varaustuvalle 17.–18.12.2020

Olin myöhässä aikataulustani – tarkoitukseni oli lähteä hiihtämään Kiilopäältä viimeistään kymmeneltä, sain sukset jalkaani puoli yhdeltätoista ja pelkäsin pimeän yllättävän ennen kuin pääsisin määränpäähäni Suomunruoktun autio- ja varaustuvalle. Päädyin Utsjoelta Sodankylän kunnan puolelle kaamoksen takia – etelämmässä päivän pituus oli aavistuksen pidempi. Suunnitelmissani oli hiihtää ahkio perässäni Kiilopäältä Niilanpään tuvan ohitse Suomunlatvan laavulle ja siitä […]

Hetta–Pallas neljässä päivässä – hikeä ja huiputuksia

Reitin pituus: 55 km Kulkuaika: 2–4 päivää Matkan varrella useita autio- ja varaustupia ja tulipaikkoja Reitin lähtöpiste kartalla Keskivaativa/vaikea reitti Hetta–Pyhäkero–Sioskuru, 14,7 km Lähtöpäivänä Ounasjärven rannalla käy innostunut kuhina. Patikka alkaa Hetasta, josta ylitetään ensin Ounasjärvi paikallisyrittäjän veneellä. Veneeseen nousee minun ja vaelluskaverini lisäksi kolme naista, jotka aikovat vaeltaa reitin yksikseen. Hetta-Pallas onkin varsin hyvä […]

Lunta etsimässä Salamajärven kansallispuistosta Joulun välipäivinä

Lounais-Suomen talvet ovat valitettavan vähälumisia, ja aina viimeistään joulukuussa alkaa tehdä mieli lumisiin maisemiin. Joulun välipäivät tarjosivat tänä vuonna sopivan hetken lähteä pienelle talvivaellukselle, ja paikaksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajalla. Lunta Salamajärvellä näytti olevan reilut 15 cm, ja keli näytti painuvan pakkaselle juuri joulun jälkeen. Uskaltauduimme siis valitsemaan liukulumikengät alle ja ahkion […]