Entries by Piia Gustafsson

Eurajoen Kaunissaarelta löydät lampaita ja ihanan kulttuuripolun – retki saarelle packraftilla vauvan kanssa

Eurajoensalmessa oleva Kaunissaari kuuluu eteläisen Satakunnan arvokkaimpien luontokohteiden joukkoon. Sen lisäksi, että Kaunissaarella on monipuolinen luonto, sillä on myös mielenkiintoinen historia. Saarella on aikoinaan ollut A. Ahlström Oy:n vuonna 1874 perustama saha, joka toi mukanaan myös asutusta. Sahan työntekijät perheineen asuivat saarella, ja asukkaita oli parhaimmillaan 1900-luvun alkupuolella yli 300. Kaunissaaren kulttuuripolku + merimatka➡ 1 […]

Meloen Selkämeren kansallispuistoon – ulkosaariston karu luonto on uskomattoman kaunis

Vaikka olen paljasjalkainen raumalainen, minulle Rauman saaristo on aina ollut jotenkin etäinen. Johtuukohan se sitten siitä, että perheelläni ei ole tapana ollut veneillä, kuten monella muulla raumalaisella. Me olemme olleet enemmän maakrapuja, vaikkakin olemme asuneetkin vain parin kilometrin päässä meren rannasta. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä korjata tilannetta. Aloitin melontaharrastuksen vuonna 2016, ja oman […]

Päiväretkiä Pyhä-Luoston kansallispuistossa elokuussa – lapset ja koirat matkaseurana

Pitkään tuli mietittyä, minne sitä lähdettäisiin perheen kanssa lomalle. Ihan helppoa ei ole matkustaa kahden lapsen ja kolmen koiran kanssa. Olin jo pitkään toivonut pääseväni kesällä Lappiin, kun yleensä käymme Lapissa vain talvella. Kun koirat ovat mukana, on parempi suunnata luontoon, kuin kaupunkilomalle. Ja luonto tarjoaa kyllä vähintäänkin yhtä huikeat elämykset, kuin kaupunkien palvelut. Luosto […]

Helposti saavutettavia laavuja ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä – Hossa sopii loistavasti lapsiperheen lomakohteeksi

Kun Hossasta tuli kansallispuisto vuonna 2017, halusimme ehdottomasti lähteä tutustumaan sinne koko perheen kanssa. Hossan harjumaisema, jylhä Julma-Ölkky ja kirkkaat vedet kiinnostivat minua, ja lapsillekin löytyisi varmasti ihmeteltävää Hossan monipuolisesta luonnosta. Yksi suosikki tulisi takuulla olemaan Julma-Ölkyn riippusilta, mutta ohjelmaamme kuuluisivat myös Hossan luontopolku, poropuisto, Muikkupuron laavu sekä melontaretki järvellä. Vuokrasimme viideksi yöksi mökin kesäkuun […]

Uusi retkeilyreitti Pyhärannan Reilassa: Hierkonpolku kiertelee pitkin kaunista merenrantaa

➡ Janareitti 3 km / suunta 2 tulipaikkaa ⚫⚪⚪ Helppo reitti P-paikka, Säikä Varsinais-Suomen Pyhärannassa, Reilan kylässä, on vielä vuoteen 2014 asti toiminut puolustusvoimien harjoitusalue aivan merenrannassa. Armeija päätti kuitenkin luopua alueesta ja kaunis, asumaton merenranta siirtyi Metsähallituksen omistukseen. Reilan kyläyhdistys Reidu haki Leader-tukea alueen luontopolun ja palveluiden rakentamiseen, ja onneksi tukea myönnettiin. Ahkerien talkoolaisten voimin […]

Talvisin Kurjenrahkan suoluontoa pääsee ihailemaan hiihtäen – ja mukana repussa kulkee perheen pieninkin

➡ Latu 9km ? 2 tuntia ⚫⚪⚪ Helppo reitti ? P-paikka kartalla Kurjenrahkan kansallispuiston luontotuvan, Kurjenpesän, parkkipaikalta lähtee talvisin yhdeksän kilometrin pituinen retkilatu Kurjenrahkalle. Retkiladulle pääsee myös Rantapihan yhdysladulta. Hiihtoretkelle voi lähteä vaikka perheen pienimmän kanssa. Pikku pakkasella vauvat kulkevat mukana hyvin vielä kantorepussa, kunhan muistaa pukea pikkuiselle paljon villavaatetta. Kurjenrahkan kansallispuisto sijaitsee Varsinais-Suomessa usean […]