Pala talvista erämaata Häähninmäen retkeilyreitillä Hankasalmen ja Konneveden rajalla

Hiihtolomien häämöttäessä nurkan takana, aloimme myös talviretkeilevän ystäväni kanssa miettiä tietenkin kiivaasti sopivaa talviretkeilykohdetta. Kumpaakaan meistä ei kuitenkaan innostanut tällä kertaa suunnata etelästä matelevien autoletkojen perässä kohti pohjoista, jossa varmasti suosituimmilla erämaareiteilläkin hiihdettäisiin suurinpiirtein jonossa.

Ystäväni oli kuitenkin pistänyt netistä jo aiemmin merkille Hankasalmella sijaitsevan Häähninmäen retkeilyreitin ja sen näkötornimökin. Ajallisesti yli puolet lyhyempi ajomatka kunnon lumien äärelle alkoi houkuttaa suunnattomasti, enkä uskonut alueella olevan muutenkaan pohjoisen loma-aikojen kaltaista tunkua.

Kohde kartalla

Siispä sovimme aloittelevamme hiihtoloman pienellä talviretkellä Hankasalmen Häähninmäelle. Ensimmäiset yöpymiset vietettäisiin teltassa, ja pakkasinkin ahkion päälle luotettavan Helsportin Fjellheimenin talviteltan, millä ollaan kyllä oltu aika kovassakin kelissä. Lisäksi tiensä ahkioon löysi (meillä molemmilla) porontalja, joka on kylmää maata vasten vain aika voittamaton eriste.

Matka Jyväskylän kautta kohti Hankasalmea sujui varsin mukavasti autoillen aurinkoisessa talvisäässä. Maisemat muuttuivat suorastaan postikorttimaisen kauniiksi lähestyessämme Häähninmäen retkeilyreitin parkkipaikkaa.

Ensimmäinen pieni haaste oli kuitenkin jo parkkipaikalta lähtevän reitin jyrkkyys; sitä ei ihan täysillä nousukarvoillakaan varustetuilla suksilla vedetty ylös. Niinpä pakkasimme sukset ahkioon ja vedin ahkion ylös vetovyön, sauvojen ja jalkavoimien avulla. Siinä kieltämättä muutama hikikarpalo kohosi otsalle, ennen kuin ahkio löysi tiensä Häähninmäen huipulle. Meillä ei kuitenkaan ollut ystäväni kanssa kiire minnekään, niin päätimme pitää pienen evästauon kauniilla Häähnintuvalla, joka toimii päivisin autiotupana ja iltaisin varaustupana.

Kylmä yö saapuu Häähninmäelle

Ensimmäisen yön vietimme keskellä lumista metsää teltassa. Olimme evästelleet hyvän tovin lämpöisessä autiotuvassa, ja sen muututtua iltasella varaustuvaksi, hiihdimme kauemmas metsään ja valitsimme itsellemme sopivan leiripaikan. lumisessa metsässä kauniita paikkoja leiriintymiseen oli vaikka kuinka paljon, mutta lopulta päädyimme pienelle aukiolle keskelle jäästä kiilteleviä käppyrämäntyjä.

Illalla saimme kuitenkin ottaa kunnon painimatsin itselleni hyvin tutun teltan kanssa, ennen kuin saimme sen kunnialla pystyyn. Ulkopuolinen katselija ei olisi ehkä uskonut, että olen lukuisia kertoja pystyttänyt kyseisen teltan yksinkin niin pimeässä, tuulessa kuin päivänvalossakin. Lopulta telttamme kuitenkin seisoi pystyssä, ja ystäväni lähti bensakeittimen kanssa lumivesien sulattelupuuhaan, mikä talviretkeilyssä viekin aina yllättävän paljon aikaa. Itse jäin vielä virittelemään aurauskeppejä paremmin teltan naruihin. Ympärillä levittäytyvä jäinen metsä kimmelsi otsalampun valossa. Lopulta sammutin koko otsavalon ja vain ihailin kuunsäteiden tanssia valkoisella hangella.

Kun vihdoinkin kaivauduin pehmeään makuupussiin, ei unta tarvinnut juuri houkutella. Ystäväni oli vielä tehnyt pienen hiihtolenkin metsässä ennen nukkumaan tuloa, mutta tapojeni mukaisesti olin jo totaalisesti höyhensaarilla hänen kömpiessään vasta telttaan. Ulkona oli myös lämpötila tippunut huomattavasti, ja myöhemmin ystäväni kertoi asteiden huidelleen lähes -20 tienoilla. Onneksi kuitenkin oli lähes täysin tuuletonta ja olimme hyvin suojassa metsikköisellä rinteellä.

Sauna metsälammen rannalla

Seuraavana aamuna raottelin silmiäni syvällä makuupussin uumenissa ja kiittelin hiljaa mielessäni päätöstä ottaa mukaan porontalja makuualustaksi. Naispuolisen talviretkeilijän ikuinen ongelma lienee täysin kohmeessa oleva takapuoli aamulla teltassa noustessa, mitä nyt ei tuntunut, kiitos porontaljan ja toppahameen yhdistelmän. Kipristelin varovasti myös varpaitani, mitkä nekin tuntuivat lämpimiltä. Olin noin paria kuukautta aiemmin palelluttanut varpaani erittäin pahasti, ja toipumiseni jälkeen tämä oli ensimmäinen kunnon ulkoyöpymiseni pakkaskelissä. Kaikki kymmenen varvasta tuntuivat kuitenkin toimivan niin kuin pitääkin, ja aloin hitaasti nousta makkupussista ylös. Ilma teltassa höyrysi hengittäessä ja kertoi näin ulkoilman olevan melkoisen kylmää. Aamuvirkku ystäväni oli jo ennättänyt kadota jonnekin, ehkäpä aamupalan laittoon.

Aloin kankeasti vääntäytyä ulkovaatteisiin ja avasin teltan absidin vetoketjun. Aamuaurinko paistoi taivaalla jo kirkkaasti, ja kuulas pakkasilma suorastaan väreili. Aloin hitaasti keräillä tavaroitani kasaan ja ystävänikin ilmestyi paikalle samaan puuhaan. Teltan purkaminen ei montaa minuuttia vienyt, ja edellisen illan painimatsista ei onneksi teltan kanssa nyt ollut tietoakaan. Pakattuamme tavarat ahkioon, lähdimme hitaasti hiihtämään kohti Häähnintuvan nuotiopaikkaa. En voinut olla ihailematta ympäröivän metsän lumista kauneutta; vanhat männyt kurottelivat oksiaan maata kohden ja hanki kimmelsi auringossa.

Myöhemmin suuntasimme varaamallemme saunamökille Poltinlammelle, joka sijaitsi noin kolme kilometriä Häähninmäeltä metsäautotietä pitkin. Päätimme ihan mukavuussyistä jatkaa saunareissulle autolla, koska ajatus tukka märkänä takaisin hiihtämisestä ei oikein sillä hetkellä houkutellut. Niinpä jätimme ahkion Häähninmäen näkötornin juurelle odottamaan paluutamme.

Istuessani Poltinlammen saunan lauteilla mietin, millainen yö meillä mahtaisi tulla Häähninmäen näköalatornin mökissä. Olisiko revontulia vai ei? Toivoin, että olisi, sillä olisihan sellaisia mahtavaa tarkkailla korkeuksista. Veden sihahtaessa kiukaalle toivoin, että luonto antaisi meille edes vilahduksen revontulista seuraavana yönä. Vähänpä kuitenkaan tuossa miettiessäni tiesin, millainen ilotulitus meillä olisi edessä.

Mahtava revontuli-show Häähninmäen näkötornin mökissä

Auringon alkaessa painua taivaanrannan taakse, palailimme saunareissultamme takaisin Häähninmäelle. Mahtava näkötorni kohosi korkealle kohti taivasta. Edelliset yöpyjät olivat jo päivällä lähteneet mökistä, ja kello kuudesta alkaen näkötorni muuttui jälleen varaustuvaksi. Kaivelimme ahkion syvyyksistä tarpeelliset pussukat ja nyssäkät mukaamme ja lähdime kapuamaan ylös torniin.

Kun vihdoin saavutimme tornin huipun, edessämme avautui suorastaan henkeä salpaavan upea näköala. Alhaalla oleva luminen maisema vaikutti jonkinlaiselta pienoismallilta, minkä päälle oli kaadettu kuorrutus valkoista sokeria. Sisältä mökki oli myös oikein mukava, siinä oli päällä lämmitys koko ajan, ruuanlaittoon kaasuliesi ja vedenkeitin sekä joka suuntaan avautuvat isot maisemaikkunat.

Makoilimme lämpöisen mökin sohvilla hyvän tovin ja rupattelimme kaikessa rauhassa niitä näitä. Äkkiä huomasimme auringon alkavan laskea, ja sitähän emme halunneet näissä maisemissa jättää näkemättä.

Punainen kajo leimusi vielä taivaanrannassa, kun kaivoin kohmeisin sormin kännykän esille kuvan nappaamista varten. Melko pian taivaalla alkoi erottua ensimmäisiä tähtiä siellä täällä. Toivoin edelleen mielessäni edes jonkinlaisia reposia yötaivaalle, sillä edellisten ohi olin ilmeisesti nukkunut suloisesti teltassa. Palattuamme sisälle mökkiin, aloimme valmistaa iltapalaa. Varsinaisen herkuttelun ja muutaman palohälyttimen pärähdyksen jälkeen istuimme mahat täynnä sohvalle ja levittelimme makuupussimme auki.

Äkkiä kuulimme jonkun nousevan tornin portaita (mikä muuten kuuluu sisälle jo ensimmäisestä askelmasta alkaen). Avasin mökin oven, ja pimenevässä yössä seisoi alueen puuhamies ja ylläpitäjä Pekka Rossi. Kutsuimme hänet sisälle ja jutustelimme pitkän tovin Häähninmäen retkeilyreitistä. Itselleni oli melkoisen uskomatonta kuulla, että koko reittiä pidetään yllä talkoovoimin ja vapaaehtoisin lahjoituksin. Lisäksi todella hyväkuntoiset mökit toimivat päivisin autiotupina, joihin voi piipahtaa kuka tahansa. Totesinkin Pekalle, että omalla kotiseudullani mökistä ei olisi kuin karmit jäljellä, jos sinne pääsisi vapaasti kuka tahansa. Häähninmäellä oli kuitenkin vuosien saatossa ollut hyvin vähän minkäänlaista häiriötä tai ilkivaltaa. Toivoin mielessäni, että ihmiset tajuaisivat jatkossakin tällaisen paikan arvon ja sitä kohdeltaisiin kunniottavasti.

Kun Pekka lähti jatkamaan reitinhuoltotöitään, me päätimme Niinan kanssa vielä hieman kävellä kuutamon valaisemassa yössä. Tähdet tuikkivat kirkkaasti taivaalla, ja kahlasimme upottavassa lumessa ihaillen näkötornin valoja tummaa taivasta vasten.

Sammutin hetkeksi otsalamppuni ja tuijotin hiljaa ylös tähtiin. Tämä lienee niitä klassisisa hetkiä, kun ihminen tuntee itsensä luonnon ja loputtoman tähtitaivaan keskellä hyvin pieneksi ja mitättömäksi muurahaiseksi.

Lopulta vetäydyimme takaisin mökkiin makuupussiemme pehmeään lämpöön, ja itselläni uneen vaipumisessa kesti jälleen joitakin sekunteja. Heräsin kuitenkin siihen, kun Niina kutsui nimeäni ja ilmoitti, että ympärillämme tanssivat nyt ne kauan odotetut revontulet. Ja totta tosiaan! Kohottauduin istumaan makuupussistani ja näin, miten väreilevä, vihreä kajo tanssi koko mökin ympärillä. Näkyä on vaikea edes sanoin kuvata, niin upea se oli. Niina kertoi Pekan lähettäneen hänelle tekstiviestin, että revontulia oli pakkasyönä tulossa. Onneksi viestin sai herkkäuninen ystäväni, sillä itse olin ollut jo aivan taju kankaalla ja olisin ehkä herännyt suurinpiirtein palokellon ääneen tai muuhun vastaavaan.

Tuijotin revontulien tanssia haltioituneena ja muistin, mitä kauan sitten edesmennyt sukulaiseni oli sanonut revontulien merkitsevän omassa kotimaassaan. En yhtään ihmettele, että ihmisillä on tapana liittää revontuliin jotain maagista, niin upeaa niiden väreilyä on taivaalla seurata. Ja nämä revontulet olivat suurimmat ja upeimmat, mitä olen koko elämäni aikana nähnyt. Ne näyttäytyivät kaikissa mahdollisissa väreissä ja muodoissa. Pieni tornimökkimme oli niiden tanssin keskellä ja on suorastaan vaikea sanoin kuvata, kuinka hienolta tuo hetki tuntui. Tavallaan sitä unohti hetkeksi kaiken muun ja keskittyi todellakin vain siihen hetkeen.

Voin aivan rehellisesti sanoa, että paljon luonnossa liikkuvallekin tuo hetki oli yksi unohtumattomimpia. En olisi koskaan voinut alun alkaen uskoa, että pieni Häähninmäen retkeilyalue Hankasalmen kupeessa tarjoaa meille tällaisen elämyksen. Suljin silmäni hetkeksi ja avattuani ne jälleen, näin revontulien edelleen tanssivan ympärillämme. En tiedä kuinka kauan hetki jatkui, mutta jossain välissä nukahdin ja heräsin vasta aamun ollessa jo pitkällä.

Kuvat: Kristina L ja Niina Heikkilä

Kohteen sijainti: N=6930747.448, E=469084.528 (ETRS-TM35FIN)

Lue myös:

Häähninmäen näkötornista avautuvat hulppeat maisemat joka suuntaan

Häähninmäen näkötorni ja retkeilyreitit