Tag Archive for: Uusimaa

Retki Pikku-Parikkaalle Nuuksiossa

Toukokuisen viikonlopun sääennusteet olivat sateiset, silti toiveissamme oli retki perheen kanssa. Valonpilkahdus häämötti ennusteissa viikonlopun ehtoopuolella. Sunnuntain ylittäessä puolivälin satoi vielä kaatamalla, joten tarkistimme vielä ennusteet ennen kuin reppuja uskalsimme pakata. Aurinkoa oli luvassa – ei siis muuta kuin tavarat kasaan! Suuntana meillä oli Pikku-Parikkaan järvi. Pikku-Parikas sijaitsee Nuuksion pohjoisosassa, Salmen ulkoilualueella. Varsinaisen Nuuksion kansallispuiston raja […]

Gustavsvärn – Hankoniemen sympaattisin majakka

Majakoissa kiehtoo niiden eristyneisyys aikana, kun kaiken ja kaikkien pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa ja esillä. Majakat ovat mystisiä, askeettisia ja romanttisia edustaessaan kadonnutta aikaa ja sen kaipuuta. Majakat ja majakkasaaret toimivat loistavina lähilomakohteina ja tarjoavat sekä raikkaita merituulia että sopivaa välimatkaa arjen kiireisiin. Majakkasaarella on hyvä hiljentyä hetki. Vieraana majakkatalkoissa Suomen Majakkaseura ry:n ystävällisellä avustuksella, erään projektin puitteissa, pääsin vierailemaan […]

Kevätretkellä Backaksen kartanolla ja Tammiston luonnonsuojelualueella

Olin lupautunut lintuoppaaksi retkelle, joka suuntautui Backaksen kartanolle ja läheiselle Tammiston luonnonsuojelualueelle. En ollut aiemmin käynyt kyseisillä paikoilla, joten lähdin retkiseuralaisteni kanssa eräänä aurinkoisena huhtikuun päivänä tutustumaan kohteisiin. Lämpötila kipusi +10 asteen paremmalle puolelle ja luonto ympärillä tuntui kuhisevan elämää. Vantaan kaupungin Pakkalassa sijaitseva Backaksen rustoholli perustettiin 1600-luvulla. Varsinainen kartanorakennus (yllä) on vuodelta 1818 ja sen […]

Kaunis erämaajärvi Skogsängsgölen

Pohjan kunnassa, nykyisen Raaseporin alueella, on runsaasti pieniä puhtaita järviä uimarantoineen. Tällä kertaa tein kävelyreissun Skogsängsgölenin ympäri. Uimarannan pukuhuoneen takaa lähtee polku, joka seuraa tiukasti järven rantaa. Varusteiksi ei tarvita kuin säänmukaiset vaatteet ja mukavat kävelykengät – kesällä pärjää sandaaleillakin. Polku on helppokulkuinen. Vain yksi kalliorinne saattaa olla sateella liukas. Lastenvaunuilla reittiä ei voi kuitenkaan […]

Kylmää kyytiä Porvoonjoen koskissa

Idea melontakauden avaamisesta Porvoonjoella heti jäiden lähdön jälkeen syntyi veljeni aloitteesta. Keskellä talvea syntynyt idea jäi kytemään ajatuksiin eikä minua ollut kovin vaikea houkutella mukaan. Koska veljeni asuu Etelä-Suomessa, hän kävi tutkimassa koskia erilaisilla vedenkorkeuksilla ja kuvasi niitä videolle. Seurannan perusteella totesimme parhaaksi virtaamaksi 30–40m/s. Ympäristökeskuksen sivuilta sai helposti katsottua edellisten vuosien virtaamien toteumia ja […]

Kun nimi velvoittaa… Matka Tytinmäelle Vaakkoin ulkoilualueella

Vaakkoin ulkoilualue sijaitsee Nuuksion pohjoispuolella Vihdintien varrella. Paikka on Helsingin kaupungin ulkoilualueita, mutta sijaitsee kuitenkin Espoon ja Vihdin puolella. Jostain syystä alue on jäänyt itselle aika tuntemattomaksi, vaikka kuljen siitä lähes viikoittain ohi. Vain pari kertaa olen pysähtynyt sinne ja käynyt tekemässä lyhyen lenkin koirien kanssa. Aina ilman karttaa, vain parkkipaikalta lähtevää polkua seuraten. Nyt […]

Villa Elfvik, kiehtova retkikohde Espoossa

Laajalahden rannalla sijaitseva Villa Elfvik on luontotalo lehtometsän ja lintuvesien äärellä. Vanha jugend-tyylinen huvila sijaitsee vilkkaan Kehä I:n ja Turunväylän risteyskohdassa. Paikalle on helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä, polkupyörällä tai autolla. Pyöräilijöitä täällä näkee kesäaikaan jatkuvana virtana, sillä talon ohitse kulkee Espoon rantaraitti, vilkas pyöräilyväylä. Kun kävijä on vihdoin päässyt perille, on helppo unohtaa kuinka keskellä […]

Ahkion kanssa retkeilyn harjoittelua, Dorgarn, Kirkkonummi

Kaksi miestä, koira ja ahkio ensitestailussa 5.1.2013 Varoitus! Tämä ohjelma sisältää kohtauksia, jotka voivat aiheuttaa erähinkua ja riippuvuutta! Päätin silti julkaista tarinan sellaisenaan siltä varalta, että ainakin joku tykkäisi suorastaan päästä elämään mukana tällaisen ihanan ja kokemusrikkaan lähiretken. Jos siis jatkat tästä eteenpäin, ota mukava asento ja varaudu noin 10–15 minuutin lukuhetkeen. Tällainen testiretki saatiin […]

Sereeninen talviretki Dorgarnissa, Kirkkonummi

Tapahtui 12.1.2013. Lauantain auettua upean aurinkoisena ja kirkkaan kirpeänä pakkaspäivänä, päätin lähteä taas tallustelemaan lumikengillä Meikon erämaihin. Koska olin laittanut vaatteita ja muita kamoja hiukan jo valmiiksi perjantai-iltana, niin pääsin lähtemään taipaleelle pumppuaseman parkkipaikalta noin kymmeneltä aamupäivällä. Matkani kulki ensin lumikengät kainalossa ylös Korsolammelle ja polkua pitkin Immerlammen pohjoisreunalle, mistä lähdin sitten tarpomaan noin suoraan pohjoiseen. […]

Haltia Luontokeskus – hiihtoloman retkitärppi

Oi kuinka kaunista onkaan koti-Suomessamme. Tämä ajatus tuli niin useasti mieleeni #nbefinland-bloggaajaviikon aikana, jolloin sain tarkkailla kotimaatani hieman erilaisesta näkövinkkelistä. Oli hienoa päästä muistuttamaan itselleen ulkomaisten bloggaajien reaktioiden kautta, kuinka ainutlaatuisessa maassa me oikeastaan elämme. Jokapäiväiset asiat, kuten koskematon luonto, hiljaisuus, neljä vuodenaikaa, yksin olemisen mahdollisuus, jokamiehen oikeudet ja ilmaiset harrastusmahdollisuudet nousivat jälleen aivan uuteen arvoonsa, kun […]