Tunturin huipulla etelärannikolla – Kasaberget, Siuntio

Tämä tarina kertoo yhdestä fantastisesta paikasta, ja yhdestä retkestäni sinne. Otsikon hurja lupaus kyllä täyttyy ja selviää myöhemminkin, mutta kerron kuitenkin alkuun lyhyesti oman kokemukseni tuon kallion löytämisestä muutamia vuosia sitten yhdellä maastopyöräretkelläni.

Olin jo paluumatkalla oikein pitkältä tutkimusretkeltä jonnekin Siuntion kunnan länsiosiin, mutta halusin käydä myös lopulta katsomassa millainen kallio mahtaa ”piileskellä” tuossa kantatie 51:n ja kahden siltä Siuntion keskustaan johtavan tien rajaamassa kolmiossa. Olin sen kartalta jo aikoja sitten bongannut, ja lisäksi katsellut tuota kumparetta Meikon länsireunan kallioilta.

Raahasin siis pyöräni ylös jyrkkää sorarinnettä, laitoin sen piiloon parkkiin jonkun puskan juurelle ja silpaisin jalkaisin pohjoisen suuntaan, ylös kalliolle. Kun sitten puuskuttaen pääsin yhdelle kallion huipun näköiselle paikalle ja pysähdyin lopulta katselemaan ympärilleni, en meinannut uskoa silmiäni.

kasaberget-2

Maisemia kaakon suuntaan, missä näkyy Suomenlahden lisäksi muun muassa Upinniemen sotasatama!

Ympärilläni avautuivat aivan käsittämättömän laajat maisemat kaikkiin ilmansuuntiin! Mukaanlukien laajat kentät rannatonta, sinistä meren ulappaa etelän suunnalla. Kymmenien kilometrien näkymät kaikkialle. Tällaista ei kertakaikkiaan voi olla olemassa muualla Suomessa kuin Lapin tuntureilla! Muistan lopun elämäni tuon täysin epätodellisen tunteen, jota saattoi vielä vahvistaa silloinen liikkeelläoloni jo vähän uupuneena ja alitankattuna.

Erityinen harvinaisuus

Tuollaiset 360 asteen laajat näkymät ovat todellakin aivan poikkeuksellisia missään muualla maassamme kuin tuntureilla. Puhumattakaan eteläisestä Suomesta, missä lukemattomat muut kalliot aina rajoittavat pitkiä näkymiä useimmissa suunnissa. Samasta syystä myös merinäköaloja ei tahdo löytyä muualta, kuin aivan rannikon reunimmaisilta kallioilta. Mutta Siuntiossa on huima poikkeus! Toinen kahdesta sellaisesta, jotka minä olen missään Etelä-Suomessa tähän asti nähnyt. Ja suorastaan ainoa näinkin etäällä rannikosta.

Peruskartan tietojen mukaan kallion korkein kohta on 69,3 metrin korkeudella merenpinnasta, mikä onkin aikamoinen lukema kun ollaan varsin lähellä tuota rannikkoa. Melkein seitentonninen, aatelkaas! Kasaberget -nimisiä kallioitahan löytyy sitten melkoisen monia näiltä rannikkoseuduilta, ainakin Kirkkonummella ja Siuntiossa niitä on useita kappaleita. Eikä sitä pidä kummastella, sillä nimi periytyy termeistä, jotka ovat tarkoittaneet vahtivuorta. Paikkaa, mistä ollaan voitu pitää silmällä sisämaahan johtavia merenlahtia ja ilmoittaa esimerkiksi vihulaisista merkkitulilla.

Twin Peaks

Näin korkean ja yksinäisen kallion on tietenkin pakko myös näkyä kauas. Ja niin se tietenkin näkyykin vaikka mistä, sen jälkeen kun on oppinut tunnistamaan vuoren profiilin eri suunnista. Sekä olemaan hämääntymättä siitä, miten korkeatkin kalliot uppoavat eteläsuomalaisten maisemien sisään niin, ettei horisonttiviivassa erota juuri mitään ryppyjä.

Yksi tämän huipun kauas erottuvista tunnusmerkeistä on aivan sen eteläosassa sijaitseva tukiasemamasto. Kantatie 51 on itse asiassa louhittu läpi tämän ultramuhkean kallion niin, että sen eteläisin osa tukiasemineen jää erilliseksi kallioksi tien eteläpuolelle. Twin Peaks -lempinimeä olen itse alkanut tästä vuoresta käyttää, alettuani oppia erottamaan sen paria kolmea huippua eri suunnista katsellen.

Twin Peaksin profiili kaukaa idästä, Kantvikista katsellen. Varsinainen huippu on aivan kuvan oikeassa laidassa.

Twin Peaksin profiili kaukaa idästä, Kantvikista katsellen. Varsinainen huippu on aivan kuvan oikeassa laidassa.

Ja tuonne Twin Peaksin maagiseen maailmaan me olimme nyt menossa vaimoni kanssa, nauttimaan maisemakahveja kauniina, tuulisena kevätkesän sunnuntaina.

Länsireitti

Niinkuin muillekin maapallon mahtavimmille vuorille, Kasabergetille johtaa jokusia hyviä kiipeilyreittejä. Kyseessä oli nyt minun viides kohtaamiseni tämän massiivin kanssa, ja olin karttaa tutkiskelemalla valinnut tällä kertaa lähestymis- ja noususuunnaksi lännen.

Ajoin traktoritietä pellon laitaan, minne parkkeerasin auton. Tie oli kyllä metsäkoneen möyrintöjen jäljiltä aika kamalassa kunnossa henkilöautolle. Tuosta pellon kulmasta sitten kävelimme noin kaakon suuntaan, kohti kalliota, joka hetken päästä tulikin metsän keskeltä näkyviin aivan muhkeina seinäminä.

Löysimme reitin ylös kallion huippuosille, mutta se ei ollut kyllä paras eikä helpoin, vaan sisälsi mutkittelua monenlaisten louhikoiden yli. Alaspäin katsellen sitten näytti siltä, että aivan suoraan lännestä päin olisi päässyt ylös oikein mukavan näköisiä, tasaisesti nousevia kallioita pitkin. Me kuitenkin jo kiipesimme viimeiset kymmenet metrit ylös Kasabergetin läntisimmälle huipulle.

kasaberget-8

Retken reitti Google Earth -satellittikartalla. 1=Läntinen huippu, 2=Pohjoinen huippu, 3=Eteläinen huippu.

Läntinen huippu

Tämä on ehkä kallioalueen dramaattisin paikka, koska se on erittäin kapea ja korkea huippu, aivan kuin Aku Ankan Hattermorn ikään. Me otimme mukavat istuinpaikat sopivalta kalliopykälältä ja aloimme nautiskella. Niin maisemista kuin eväistäkin.

Tältä länsihuipulta maisemat aukeavat esteettöminä kaikkiin ilmansuuntiin, paitsi aivan suoraan itään päin, missä kallion toiset korkeat osat peittävät ehkä alle 20% täyden 360 asteen horisonttinäkymistä. Etelän suunnalla näkyy sitä sinistä ulappaa leveästi ja komeasti, jos keli on vaan suotuisa. Nyt se oli täydellinen, näkyvyys oli oman arvioni mukaan ainakin yli 30 kilometriä, luultavasti paljon enemminkin.

Erilaisia laivoja näkyi pieninä hippuina kaukana Suomenlahdella. Kun mukanani oli nyt hyvä kiikari, niin huomasin hämmästyksekseni myös suoran näkymän Upinniemen varuskunnan sotasatamaan! Jonka jälkeen tutkin paikalla edellisen kävijän jäljiltä olevia roskia heti tarkemmin. Haisiko tuo tupakantumppi mahorkalta? Ihan niinkuin olisi haiskahtanut.

Länsilounaan suunnalla voi tunnistaa tietenkin Inkoon nyt jo hiljentyneen voimalan savupiiput, ja luoteessa erottuu Virkkalan vesitornia ja sellutehtaan siluetteja. Monien muiden näkymien lisäksi. Minä voisin varmaan istua tuolla vaikka kokonaisen päivän. Ihailemassa kaikkea mitä sieltä näkee, upean vaihtelevaa Etelä-Suomen luontoa ja ihmisen työn jälkiä. Korkea paikka ja laajat näkymät myös rauhoittavat minun sieluani jotenkin.

kasaberget-5

Piknikretken lepohetki läntisen huipun pienellä laella.

Pohjoinen huippu

Mutta aika aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Koko päivän retkelle ei oltu nyt tultu, eväät oli syöty ja vaimo oli ottanut pienet päikkäritkin mukavalla makuupaikalla, minun tuijotellessani silmät ymmyrkäisinä joka suuntaan.

Seuraavaksi etsimme tiemme aikamoisen rotkelman yli, joka erottaa tämän länsihuipun kallion muista korkeista alueista. Mitään hyvää polkua tai edes reittiä tuosta ei kulje, vaan jokainen joutuu etsimään itselleen sopivimmat askelten paikat tuon jylhän louhikkoisen rotkon poikki. Niitä toki löytyy, ei tuo mitenkään erityisen vaikeakulkuinen paikka ole.

Päästyämme taas ylös, ihastelimme hetken äskeistä länsihuippua, jonka piikkimäinen ulkomuoto näkyy vaikuttavasti kurun toiselta puolelta. Sitten noin 150 metrin kävely minun pohjoishuipuksi kutsumalleni paikalle, missä on kolme kivikasaa, uskoakseni vanhan kolmiomittaustornin jäljiltä. Täältä ovat näkymät auki pohjoiseen, yli Siuntion peltojen, jokilaaksojen ja myös Meikonsalon erämaiden koillisen suunnalla.

kasaberget-4

Eteläinen huippu

Ja vielä kolmaskin huippupaikka oli pakko käydä katsastamassa sekä vaimolle näyttämässä. Tuolla etelähuipulla on pieni kivikasa merkkinä, jollei sitä korkeinta kohtaa muuten aika aukeilla kallioilla huomaisi. Juuri tähän minä silloin kauan sitten kömmin hiki päässä pyöräretkelläni, jääden äimän käkenä ihmettelemään.

Näkymät ovat täältäkin auki melkein täyden ympyrän verran, täällä poikkeuksena vain aivan pohjoisen suunta. Paikalla näkyi olevan kallion halkeamassa pystyssä vielä pieni keloontunut oksakin, jonka laitoin siihen kerran ollessani täällä huipputunnelmissa myöhäisen syksyn viimassa. Nautiskellen silloinkin olemisestani. Pivivaatteen sisällä, missä kahvittelin ja vain pienestä vetoketjun raosta maisemia katselin.

Ja maisemia suoraan etelän suuntaan eteläiseltä huipulta. Kantatie 51 halkaisee vuoren juuri radiomaston edestä.

Ja maisemia suoraan etelän suuntaan eteläiseltä huipulta. Kantatie 51 halkaisee vuoren juuri radiomaston edestä.

Koillisreitti

Alas mentiin kallioalueen koillisreunassa sijaitsevaa eräänlaista laaksoa myöten, joka vie sopivan loivasti kaltevaa metsää pitkin luoteen suuntaan. Sieltä voimalinjan reunasta marssimme sitten länteen, osan matkasta jotain poluntapaista pitkin, mutta suurimmaksi osaksi aivan metsässä kävellen. Monessa kohtaa tuota matkaa taivastelimme vielä vasemmalla olevan kalliomassiivin suuruutta.

kasaberget-3

Muut reitit

Minähän olen edellä käyttänyt paljon vuoristotermejä tämän kallion paikkojen ja reittien kuvailemisessa. Koska se on mielestäni suorastaan paikallaan, niin muhkea ja poikkeuksellinen tämä kallio on. Oikeastihan sinne pääsee kulkemaan varmaan rajattoman montaa reittiä melkein joka suunnasta, paitsi tietysti monien jyrkänteiden kohdalla, joita on erityisesti kallion pohjoisreunoilla. Tässä muutamia minun tuntemiani reittejä kulkea sinne.

Länsisuunta tuli jo kuvattua tässä tarinassa. Siellä tosiaan auton saa tarvittaessa jätettyä johonkin kyseisen traktoritien varteen.

Etelästä, suoraan kantatie 51:n varresta kuljin kalliolle ainakin ensimmäiset pari kertaa. Siitäkin löytyy ainakin yksi metsätien ”ramppi”, mihin auton saa parkkiin. Ylös pääsee useasta kohdasta, kun välttää jyrkänteet. Ja sieltä löytyy aivan mukaviakin reittejä, nyt kun ne alkavat olla tutkitut ja tutut.

Pohjoisen tai koillisen suunnalta oiva kulkuväylä ylös vuorille on yllä kertomani ”koillisreitti”. Aivan lähelle sen alapäätä ei kyllä pääse autolla. Sinne pääsee toki kävelemään helposti tuolta 51:n varrelta karttaankin merkittyä polkua myöten, joka kulkee kahden kallion välisessä laaksossa. Matkaa tulee ehkä reilun kilometrin verran sinne koillisreitin alkuun ja siitä vajaa kilsa huipulle. Pohjoisen suunnasta pääsee myös metsätietä myöten suuren pellon laitaan, mistä pellonreunan polkua pitkin pelipaikoille. Auton parkkeeraamisen mahdollisuuksista tuolla en muista, kun olen liikkunut siellä vain fillarilla.

Eikun seikkailemaan! Ja omin silmin hämmästelemään niin laajoja sekä pitkiä näkymiä, ettei mitään rajaa!

–Kari

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6665693, E 347945.

Juttu julkaistu aiemmin Lähierä-blogissa.

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.