Tag Archive for: Uusimaa

Paloniemen luontopolku Lohjalla

Sääennustelijat povailivat, että tulevalla viikolla alkaisi talvi. Niinpä päätin ottaa kaiken ilon irti syksyn ehkäpä viimeisestä aurinkoisesta iltapäivästä ja otin kurssin Lohjalle Paloniemen luontopolulle. Perille suunnatessa on Karsuntien varrella oleva Siwa erinomainen maamerkki. Sen kohdalta erkaantuu Paloniementie, joka tuo suoraan luontopolun lähtöpaikalle. Jos houkutuksesta huolimatta onnistuu olemaan ajamatta Vanhainkodin pihaan, yhyttää melko pian päällystetyn tieosuuden […]

Linlo, saaren verran ulkoilmaelämyksiä Porkkalan kupeessa

Porkkala on monelle tuttu paikka, mutta sen naapurista löytyvän Linlon saaren tilanne on toinen. Useampikin tuttava oli suositellut saarta minulle, joten päätin tukkia aukon sivistyksessäni ja ottaa selvää siitä, mikä Linlo olisi saariaan. Ennen lähtöä tein vielä viime hetken tiedustelun kartalta. Tuumailin siinä, että Kirkkonummen kunnan omistama ulkoilualue sijaitsee päiväretkikohteeksi sopivalla etäisyydellä pääkaupunkiseudulta, pakkasin kamppeet autoon […]

Helsingin Keskuspuistossa on metsän tuntua

Helsingin Keskuspuiston nimen pitäisi oikeammin olla Keskusmetsä. Keskeisiltä osiltaan puistoa ei ole hoidettu talousmetsänä liki 100 vuoteen, vaan sen on annettu kasvaa ja kehittyä liki luonnontilaisena. Keskuspuisto on stadin keuhkot ja henkireikä. Se kurottautuu liki 10 kilometrin pituisena saarekkeena Töölöstä Haltialaan, Vantaanjoen varteen. Hienointa on, että kaikkialta kaupungista pääsee sinne fillarilla tai kävellen, joten ei ole ihme, […]

Täällä opitaan tuotteistamaan luonnosta elämyksiä – olisiko sinun juttusi?

Kiljavan opistossa Uudellamaalla alkaa vuoden alussa koulutus, josta valmistuu suomalaisen luontomatkailun terävintä kärkeä. Luontomatkailualan ohjelmapalvelutuottajan koulutuksessa opitaan tuotteistamaan, myymään sekä tuottamaan luontopalveluita. Samalla opitaan hahmottamaan ja järjestämään palveluketjut aina mahdollisimman monipuolisesti ja onnistuneesti – paitsi kestävän kehityksen mukaisesti, mielellään myös yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. – Opiskelijan on tarkoitus oppia suunnittelemaan tuote, kuten vaikkapa melontaretki, ja tuotteistaa […]

Länsi-Tonttu, laguunisaari Helsingin saaristossa

Länsi-Tonttu, toiselta nimeltään Länsitoukki, on karu, kallioinen saari Helsingin ulkosaaristossa. Muutaman kilometrin päässä idässä Sipoon puolella sijaitsee Itä-Tonttu, eli merellisiä tonttuja on kaksi. Länsi-Tonttu on aurinkoisen päivän täydellinen saariretken kohde, jossa joulu tonttuineen tuntuu kaukaiselta. Saaren erikoisuudet ovat suojaisa poukama, johon vene on helppo kiinnittää tuulisellakin säällä, sekä rotko, joka jakaa saaren kahteen osaan. Lämpinänä […]

Seitsemän lammen lenkki Luukissa

Luukin ulkoilualueen omistaa Helsingin kaupunki, vaikka se sijaitsee Pohjois-Espoossa, Nuuksion kansallispuiston kupeessa. Ulkoilualueen laitamilla on useita parkkipaikkoja, mutta ainakin ensikertalaisen kannattaa aloittaa tutustuminen alueen keskuspaikasta, 1600-luvulta peräisin olevan Luukin kartanon pysäköintipaikalta. Nykyinen kartanorakennus on vuodelta 1925. Luukin kartano on saanut nimensä Luukas Sigfridinpojan mukaan, joka asui kylässä 1600-luvun alussa. Edelleen puhutaan hiukan sekaisin Luukista ja […]

Tunturin huipulla etelärannikolla – Kasaberget, Siuntio

Tämä tarina kertoo yhdestä fantastisesta paikasta, ja yhdestä retkestäni sinne. Otsikon hurja lupaus kyllä täyttyy ja selviää myöhemminkin, mutta kerron kuitenkin alkuun lyhyesti oman kokemukseni tuon kallion löytämisestä muutamia vuosia sitten yhdellä maastopyöräretkelläni. Olin jo paluumatkalla oikein pitkältä tutkimusretkeltä jonnekin Siuntion kunnan länsiosiin, mutta halusin käydä myös lopulta katsomassa millainen kallio mahtaa ”piileskellä” tuossa kantatie […]

Lähiretki Porvoon Sikosaaren lintutornille ja luontopolulle

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Porvoo Jo satoja vuosia kaupunkilaisia muun muassa metsä- ja laidunmaana palvellut Sikosaari on Porvoonjoen suistossa, vain reilun parin kilometrin päässä Porvoon keskustasta, eli aitoa lähiluontoa. Ymmärrettävästi Sikosaari on osa Porvoon kansallista kaupunkipuistoa, johon kuuluu monenmoisia arvokkaita historiallisia alueita ja luontokohteita. Noin 1,5 kilometrin mittainen luontopolku ja lintutorni löytyvät saaren koillisosasta. Jos kohta […]

Ekuddenin tenhoavalla luontopolulla, Porvoo

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Porvoo Ekuddenin luontopolku tarjoaa tammen tenhoa, metsälehmusmaisemaa, kuusikon kuiskintaa ja lintuperspektiivin kahisevaan kaislikkoon. Luontopolku löytyy noin kolme kilometriä etelään Porvoon ydinkeskustasta, ja sillä on pituutta noin puolitoista kilometriä. Vaikka matka voi kuulostaa lyhyeltä, pitää luontopolkuretkelle varata reilusti aikaa, sillä ainakin minä pysähtelin jatkuvasti!   Ensimmäinen luontopolun rasti tuli vastaan heti pellolla, jonka […]

Iltakävelyllä Porvoon kansallisessa kaupunkipuistossa

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Porvoo Jos Porvoosta tuleekin ensimmäisenä mieleen vanha kaupunki viehkoine puu- ja kivitaloineen, voi vain muutaman askeleen päässä kapeilta mukulakivikujilta tehdä myös luontopainotteisen iltakävelyn, joka ei pahemmin uuvuta. Kaupungin ulkoilukarttaan vilkaistuani hoksasin, että tulisin pysyttelemään alle kilometrin säteellä Porvoon bussiasemalta, eli aivan keskustan tuntumassa. Hikilenkkiä halajavat saavat tehdä toki pidemmänkin kierroksen kansallisessa kaupunkipuistossa […]