Tag Archive for: talvi

Lumikenkäilemässä Kolilla

Lumikenkäily on runsaslumisten talvien riemua. Voi sitä tunnetta, kun saa lähteä painelemaan paksulla hangella minne mielii, tarvitsematta valmiita latuja! Kun saavun Kolin kansallismaisemiin, tekee ensin mieli pistää silmät kiinni, sillä pelkään ettei täälläkään ole tarpeeksi lunta maassa. Ilo on siksi suuri, kun yhä maisemasta paljastuu yhä ylemmäs noustessa tykkylumen peittämiä puita. Talvi on yhä täällä! […]

Retkeilysunnuntai Halikon ja Hajalan talvisissa tunnelmissa

Tammikuisena pakkassunnuntaina lähdimme Harri Nato Leinon ja Virpi Been kanssa ajelulle. Suuntana oli Salo. Tuo kuntaliitosten myötä kasvanut kaupunki on niellyt vuosien varrella muun muassa Halikon, jossa oli ensimmäinen kohteemme – Halikon vanha rautatietunneli. Moinen ihme tuli tutuksi vuosi sitten maaliskuussa. Nyt paikka näytti hieman erilaiselta; johtuen kai valosta, jota oli selvästi enemmän. Viimeksi kesti […]

Talvinen Ristinselkä, Päijänteen autiomaa

Se oli jo kolmatta viikkoa pitäny semmosia pakkasia, että herkästi osasi arvata jäiden olevan paksut ja kestävät. Pakkaset oli sen verran kovia, ettei se lumikaan ollut arvannu vielä tulla. Ja ilman lunta sitä on kevyt kulkea jäällä ja samassa rytäkässä se alkaa isompikin selkä jäykistyä. Ja sikäli kun sitä oli itse kerennyt tottua tuossa ajassa […]

Jääpuikkojen valtaama Iso-Vuorisen luola

Sorsaveen Laitilanniemen vuorijonoa olen ihmetellyt kartalla moneen kertaan. Se alkaa Leppävirran korkeimmasta kohdasta Kotamäestä ja jatkuu etelään 7 km päähän Havukkasaareen. Matkalle jää lukemattomia jyrkänteitä ja paljakoita. Miten sellainen on säilynyt jääkaudesta? Miten korkea se on ollutkaan ennen jäävirtojen höylää? Läksin tänään selvittämään erästä tunnettua luolaa – Iso-Vuorisen luolaa. Parkkeerasin auton Laitilanniementielle Vehkalahden rannalle. Käyskentelin jäätä […]

Lattialämmitys kenkiin! Testissä Thermacell -lämpöpohjalliset

Retkeily on siitä mukava harrastus, ettei se ole varsinaista välineurheilua. Retken makuun pääsee jo kevyelläkin varustuksella. Toisaalta osa keliolosuhteista ja retkikohteista asettavat varusteille omat vaatimuksensa. Esimerkiksi jos kovalla pakkasella joutuu olemaan pitkiä aikoja paikoillaan, kuten vaikkapa valokuvatessa kohde-eläintä odotellessa tai pilkkijäällä istuessa, tuppaavat varpaat jossain kohtaa ilmoittamaan, että nyt on kylmä. Ja jos sellaiseen ongelmaan […]

Ollinkivi on Kakkilan salon muaherran muistomerkki

Olli Koivistoinen oli Suonenjoen ja Karttulan rajamailla sijaitsevalla Kakkisen salon erämaa-alueella – tiettömällä ja kivikkoisella seudulla asunut suustaan ketterä savolaisukko. Tunnettiinpa Olli myös Kakkisen salon muaherrana. Hänen 1870-luvulta 1900-luvun puoleen väliin kestneest elämstään on jäänyt elämään koko joukko tarinoita. Olli toimi jonkinmoisena metsänvartijana Kakkisen salolla. Siellä hän piti tupaansa vaimoineen suon laidassa sijainneessa vanhassa mökissä. Sen […]

Muinaisjättien kättenjälkiä – Kalevanpojankivi Mynämäellä

Tuossa yhtenä päivänä karttoja tutkiessani silmiin osui nimi Kalevanpojankivi. Kivi näytti olevan metsätien varrella, lähellä isompaa tietä, joten saavutettavuuskin oli erinomainen. Matkaa kotiovelta ei ollut kovinkaan paljon, joten päätin lähteä vilkaisemaan. Ennen metsätien alkua oli rakennuksia. Kohteliaasti kiersin ne metsän kautta ja jatkoin metsätien löydettyäni eteenpäin. Jalkaisin kun olin liikeellä, niin en huomannut katsoa pysäköintipaikkoja […]

Maaningan Korkeakoski, Suomen korkein vesiputous loppiaisaaton asussaan

Maaningan Korkeakoski on Suomen korkein yhtenäinen vesiputous. Putouskorkeautta sillä on peräti 36,4 metriä. Löytynpuron vedet putoavat jylhän rotkon pohjalla kolmekymmentäkuusi metriä. Veden virtaama vaihtelee suuresti. Kevättulvan aikaan, toukokuun alkupuolella, putous on komeimmillaan, mutta pitkään jatkunut poikkeuksellisen lämmin sää on saanut vedet virtaamaan runsaasti nyt keskellä talvea. Kesällä virtaus on melko vaatimaton ja lehtipuut peittävät näkyvyyttä […]

Kiiskilänmäen maisematorni, Multia

Mielitkö kurkottaa korkeuksiin, katsella kaukaisuuteen ja nauttia samalla hiljaisuudesta? Kiinnostaako eteläisen ja keskisen Suomen korkein kohta? Jos vastasit kyllä, suunnaksi kannattaa ottaa Multia Keski-Suomessa. Tämä eteläisen ja keskisen Suomen korkein kohta on Kiiskilänmäki, joka kohoaa 268,55 metriä merenpinnan yläpuolelle. Itse mäellä, tornin juurella seisoessaan sitä ei oikeasti hoksaa, vaikka Multian suunnasta tänne syrjemmälle saapuessa on […]

Maan varjo

Tammikuun kolmannella viikolla pakkanen kiristyi pitkän lauhan jakson jälkeen ja talvi pääsi vihdoin alkamaan kunnolla. Maan varjo näkyi siniharmaana vyöhykkeena auringonnousun vastaisella taivaanrannalla useana kylmänä ja kirkkaana aamuna. Maan varjon yläpuolinen punertava alue on nimeltään vastarusko. Näiden värillisten alueiden raja ei ole terävä, koska  ilmakehänkään raja ei ole terävä. Vyöhykkeet ovat kuitenkin selvästi erotettavissa toisistaan. […]